Grand Ages: Medieval - Kapitalistin riskiretki

Läheltä katsoessa mieleen tulee vanha kunnon Settlers, rakennustyyliä ja pihalla puuhastelevia työläisiä myöten.

Grand Ages: Medievalissa miekkaan tarttuva hukkuu nopeasti laskuihin, eikä sielun vilahtamisella ole niin väliä, kunhan kirstu kilisee.

Mitä jää käteen, jos keskiajasta poistaa kaiken kivan, eli mielipuoliset paavit, ristiretket ja muut reipashenkiset uskonsodat, mustan surman ja odottamattoman espanjalaisen inkvisition? 
Grand Ages: Medieval kertoo helmitaululle maistuvan, saksalaisen korrektin versionsa historiasta kuningas markkinatalouden näkövinkkelistä. Toki Keskiaika oli loputtoman talouskasvun aikaa, jolloin raha ratkaisi ja kirkko oli vain rakennus, mutta saako moisesta mielenkiintoista peliä aikaiseksi?

Raha maailmaa pyörittää

Grand Ages: Medievalissa on avoimen maailman kampanja ja tutoriaalin omainen juonellinen pelimuoto. Jälkimmäisessä pelin toiminnot selitetään auki tarinan seuratessa Bysantin kuvitteellista poliittista draamaa. Pelaajalla on tietenkin oma rooli ja väkinäinen rakkaustarina ”got laid” -achievementeineen. Tutoriaalivaiheen jälkeen myös juonellinen peli muuttuu avoimeksi kampanjaksi.
Taival alkaa yksittäisen pikkukylän päämiehenä jossain päin keskiaikaista Eurooppaa armon vuonna 1050. Ympäröivästä maailmasta ei ole tietoa, mutta kärrypolkua pääsee naapurikylän markkinoille. Kun pulittaa kymppitonnin kauppasopimuksesta, tavara alkaa vaihtaa omistajaa. Sitten käynnistyy kilpajuoksu rahan kiilto silmissä.
Idea on kasvattaa omaa valtakuntaa, sillä laajeneminen avaa uusia teknologioita ja resursseja pelaajan käyttöön, jolloin rahan tekeminen ja laajeneminen kiihtyy. Pelin alussa Total Warin kampanjakarttaa muistuttavaa autiota Eurooppaa täplittää vain muutama itsenäinen kylä. Pian pääpelureiden valtakunnat alkavat vallata maata ja itsenäiset kylät niellään tieltä rahalla tai pahalla. Kylät yhdistetään toisiinsa teillä, joita pitkin kauppiaiden karavaanit vievät resursseja markkinoille, joissa hinnat noudattelevat kysynnän ja tarjonnan lakia. Näin ollen kauppareittien optimoiminen ja tuotantoketjujen suunnittelu on pelin tärkein juju.
Resurssien kanssa puljaaminen on samanlaista kuin Settlersissä. Raaka-aineista jalostetaan perustuotteita, esimerkiksi raudasta ja kivihiilestä syntyy työkaluja. Niillä aukeaa ovi uusiin rakennuksiin ja kalliimpiin tuotteisiin. Koska resursseja on vain kahtakymmentä lajia ja jokainen kylä voi tuottaa viittä, periaatteessa tehokkaan ja omavaraisen valtakunnan synnyttämiseen ei kovin montaa kylää ja kauppakumppania tarvitse. Alun reittien ja resurssien puuhastelun jälkeen siirrytäänkin nopeasti massamaiseen tuotantoon, jolloin pelaajan mielenkiinnon toleranssitkin lavenevat. Pahin vihollinen ei siis ehkä olekaan naapurin kuningas, vaan tehottomasti pyörivät kauppareitit ja rahaa haaskaavat tuotantoketjut.
Korkeammat voimat kurittavat kansalaisia simcitymäisesti erilaisten luonnonmullistusten ja epidemioiden muodossa. Metsäpalot, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset niittävät populaatiota. Ihmishenkien menetystä pahempi on tuotantoon syntyvä lovi. Pesantithan ovat uusiutuva luonnonvara, mutta auta armias, jos koko talouttasi ylläpitävä prameilutuotteiden tuotantoketju seisahtuu ruton, nälänhädän, tai jonkun muun työväelle tyypillisen tekosyyn takia. Yläpäästä tyhjäkäynnille jäävä tuotantoketju syö tilin tyhjäksi tehokkaammin kuin ahtaajien lakko, eikä keskiaikaisen kestävyysvajeen taittaminen onnistu kätilöiltä leikkaamalla.
Pahimmassa tapauksessa talouden sakkaamisesta ei toivu ollenkaan, vaan loppupelin ajan pelaajalla on käsissään samanlainen työmaa kuin Aléxis Tsíprasilla: parhaatkaan ystävät eivät mielellään rahaa lainaa ja sekin vähä mitä saa tingattua, menee talouden äyskärin heiluttamiseen investointien sijaan. Sinällään miinusmerkkinen tili vaikuttaisi vain rakentamisen loppumiseen, koska luottoluokittelua ja takaisinperintää ei ollut vielä keksitty, mutta palkatta jäävät sotilaat eivät suostu edes poistumaan parakilta. Kun kauppareitin varrella olevasta luolasta syöksyy kymmenennen kerran verenhimoisia villipetoja kauppiaiden kimppuun, eikä sotaväki suostu leopardintorjuntaan ilman haittakorvauksia, alamäki sen kun jyrkkenee.

Keskiajalla ei tunnettu sinappia, joten Turku tuottaa olutta ja kangasta Ruotsin kasvaville markkinoille.

Tylsät aseet

Sodankäynti on kaupankäynnin jatkamista toisin keinoin ja kaikki sodankäynti perustuu palkanmaksuun, ainakin Grand Agesin maailmassa. Sotaan ei ajauduta uskonnollisista, etnisistä, tai mistään muistakaan keskiajan perinteisistä syistä, vaan lähestymistapa on käytännönläheisempi: kun valtakunnan laajeneminen tyssää naapurin rajaan, pitää rajaa siirtää, jotta laajeneminen jatkuu. Liittolaissuhteet tuntuvat pitävän hädän hetkellä paremmin kuin Attilan aikakaudella, mutta ulkopuoliseen apuun kannattaa suhtautua puolalaisella luottamuksella.
Pelissä on pari keskiaikaisvivahteista joukkotyyppiä, joita rekrytoidaan valtakunnan vartijoiksi tai naapurin kyliä valtaamaan. Paikalliset ammattisotilaiden liitot ovat neuvotteluissaan onnistuneet, sillä sodankäynnissä tarvittavan sotilasmäärän ylläpito on helposti valtakunnan suurin kuluerä. Joukkojen teho on Total Wareista tuttua kivi-paperi-sakset-, eli jalkaväki-jousimiehet-ratsuväki-mallia puhtaimmillaan. Itse taistelussa joukkojen sekalaiset parvet mätkivät toisiaan niin kauan, että toisen osapuolen taistelutehoon vaikuttavat pisteet loppuvat tai palkka jää viikolta saamatta, jolloin palataan lähimpään kylään juputtamaan.
Sodankäynti on pitkäveteistä. Nahinat ja kaupunkien piiritykset kestävät pitkään molempien osapuolten syöttäessä lisäjoukkoja tasaisena virtana, jolloin käsissä on helposti vuosikausia kestävä ja talouden rapauttava loputon suo. Tietokoneen valtakunnat eivät tunnu kärsivän joukkojen ylläpitokustannuksista samaan tapaan kuin ihmisen, tai sitten tekoäly osaa taloudenpidon paremmin kuin oma sikspäkkiin perustuva diktatuurini. Miten vaan, lopputulemana pelaaja on lopulta aina enemmän tai vähemmän altavastaajana.

Peli pyörii vapaasti zoomattavalla, massiivisella Euroopan kartalla. Tärkein tieto on mukavan helposti nähtävillä.
Suomen vallattuaan suurherttua Sergeij Smirnov suuntasi talousvaikeuksissa rypevän Ruotsin kamaralle. Puolustajat taistelevat viimeiseen kruunuun, jonka jälkeen vetäytyvät Tukholmaan lakkoilemaan.

It’s a German

Ennen julkaisua kirjoitetuissa ennakkoarvosteluissa Grand Ages: Medievalia kehuttiin Europa Universalisin ja Civilization 5:n manttelinperijäksi. Pelin ulkonäkö tuo mieleen Total Warin kampanjakartan, joten osa pelaajista odotti saavansa jotain sen tapaista. 
Pelin ilmestyttyä Steamin pelaaja-arvostelut lyttäsivät sen näistä lähtökohdista, sillä kun ei ole oikeastaan mitään tekemistä EU:n, Civin, tai varsinkaan Total Warin kanssa. 
Eivät väärät odotukset peliä pahenna, sen tekee saman kaavan toistuminen pelikerrasta toiseen: Koko temppuluettelo on nopeasti nähty ja sen jälkeen peli ei tarjoile enää yllätyksiä tai mitään muutakaan pelaajan ahertamisesta palkitsevaa.
Siinä missä suomalaiset ovat profiloituneet mobiilipeleihin, saksalaiset tykkäävät tehdä mauttomia, hajuttomia rakentelu- ja strategiapelejä. Medieval on kuin resurssien ja kaupankäynnin kanssa puljaamiseen keskittyvien maamiestensä The Settlersin ja Patricianin risteytys, josta tulee mieleen kolmaskin ihan kiva, mutta lopulta itseään toistava ja tylsähkö keskiaikapeli, Knights of Honor. 
Kuten pääosa saksalaisista rakentelupeistä, Medieval on hidastempoinen, insinöörimäisen kliininen, lopulta ihan kiva, muttei mitenkään mieleenpainuva kokemus.
 

 

Grand Ages: Medieval

Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4

73