Grand Theft Auto nelosen odotettu PC-käännös ei sovi hardcore-pelaajille. Pitää olla dual- tai quadcore-pelaaja.
GTA IV kertoo jälleen kerran tarinansa miehestä lain tuolla puolen. Taas uusi antisankari kiitää autollaan tehtävästä toiseen ja ratkaisee ne aseilla ja väkivallalla. Hän elää pelimaailmassa, joka on toteutettu vankkumattomalla tyylitajulla ja loisteliaalla mielikuvituksella, joka vetoaa jokaiseen.
Jopa Time-lehden kulttuuritoimittaja keksi, että GTA IV on amerikkalaisen kulutusyhteiskunnan kritiikkiä. Nyt saa älykkökin pelata! Oman pelikulttuuritoimituksemme mukaan PC-GTA on PC-pelaamisen kritiikkiä, satiirisesti ylipaisuteltu kommentti sen ongelmista.
GTA IV on kuin konsolöörien propagandatoimistosta peräisin. Securomin ansiosta DVD-asemani tunnistaa levyn pahimmillaan kymmenien yritysten jälkeen, GTA pakkoasentaa sekä nunnan nännit eli Rockstar Social Clubin, turhakkeen, jonne voi lähettää GTA-videoitaan, että moninpeliä ja achievementeja varten paavin pallit, PCbox Liven. Enää Nvidian (tai Atin) peliä varten julkaisemat beta-ajurit sisään, ja peli onkin asentunut kuin itsestään.
Silloin selviää, että GTA IV katsoo Crysisin laitevaatimukset ja korottaa tuplaytimellä. Ilmeisen huonon koodioptimoinnin takia peli pyörii vain järeän pään PC-koneilla eikä niilläkään moitteettomasti. Koneellani, joka pyörittää Crysistä ongelmitta, näyttönatiivi 1650x1020-resoluutiolla GTA IV pyörii noin 90 prosenttia ajasta jouhevasti. Lopun aikaa se vaihtelevasti nykii, välillä jopa pysähtelee. Jotta ilo olisi täydellinen, pelaaja ei saa käpistellä asetuksia juuri lainkaan. Niinpä PC-pelaajat aloittivat helposti tulkittavan brittiläis-amerikkalaisen pelitalon kritiikin.
Bohanin ratsastajat
Mukava itäeurooppalainen sosiopaatti Niko Bellic hyppää paatista Liberty Cityn satamassa. Ikävä kyllä, tyhmä serkku Roman on rankasti liioitellut lännen iloja ja omaa statustaan oravanpyörässä. Pettynyt Niko ei edes yritä hakea oikeita töitä, sillä se ei ole Nikojen tapa. Hän aloittaa kevyellä väkivallalla kiristämällä paikallisilta suojelurahoja itämafian paikallispäällikön Vladin piikkiin, ja pian entisen sotilaan tappotaidoillekin tulee käyttöä.
Perusjuonikuvion punainen lanka hukkuu välillä, kun Niko heittää keikkaa melkein jokaiselle Liberty Cityn etupiirille. Alkupään tehtävät ovat kivasti kätkettyjä tutoriaaleja, mutta jatkossa meno kovenee ja tehtävät monimutkaistuvat. Karismaattisen Nikon mukavan miehen imagoa tahraa ihan pikkaisen se, että Niko kylmää porukkaa kuin hyttysiä, yhtä tunteettomasti ja ilman syyllisyyttä. Toisaalta itämafialle väkivallan ja ylitse vedetyn raakuuden synnyttämä imago on keskeinen työkalu. Ehkäpä juuri siksi Rockstarin huumorissa haisee nöy...kunnioitus.
Nikon uusi maailma, Liberty ”NY” City, on juuri sopivan kokoinen, huolella mallinnettu hiekkalaatikko. Ihmiset reagoivat joihinkin asioihin realistisen oloisesti, ambulanssit saapuvat onnettomuuspaikalle ja välillä näkee, kun poliisi pidättää joitain pikkurikollisia. Mitä pelaajaan tulee, kaikkea muuta katsotaan sormien välistä paitsi ammuskelua ja poliisiauton kolhimista.
Liberty City myös näyttää välillä huimaavan hyvältä. Valaistus muuttuu dramaattisesti vuorokaudenajan ja sään mukaan, ja yleensäkin pidän tällaisesta tyylitellystä toteutuksesta kultasilmien rakastamaa muovikiiltorealismia enemmän.
Kuten kirjoitettu on, niin tapahtukoon
Pelillisesti uusin GTA on San Andreasta suppeampi. Roolipelaamista on karsittu, eikä hiekkalaatikkoleikkeihinkään riitä mielekästä tekemistä. Joku ultrafiilistelijä voi mielikuvituksella ja lapsenuskolla venyttää esimerkiksi taksileikit, huumeenkuljetuskeikat tai poliisileikit riittäväksi vapaapelisisällöksi, mutta pieniä ovat silakat joulukaloiksi.
Pahin pettymys on tehtävien jäykkä skriptaus. Vasta tehtävän alussa lyödään nappulat paikoilleen, ja jopa kesken kiivaan takaa-ajon huomaa, että aina mennään samaa reittiä, jonka varrella samat autot kurvaavat eteen samassa paikassa. Tulitaisteluissa vastustajat ovat samoissa paikoissa ja yleensä tekevät samat asiat. Arvaamattomuus ja dynaamisesti syntyvät tilanteet ovat olleet GTA:n perusjuttuja, nyt Liberty Cityssä on enää yksi tarina. Onneksi se kantaa loppuun asti.
Vaikka suurin osa tehtävistä menee heittämällä, parissa kohdassa välitallennus olisi todella poikaa. Vaikka Snow Stormissa, jossa Niko hoitaa Elizabetan kokat napanneen jengin. Siinä on neljä osaa: pitkä matka-ajo, taistelu kokaiinivarkaita vastaan vanhan sairaalan raunioissa, taistelu poliisin erikoisjoukkoja vastaan sekä poliisien eksytysajo. Näistä kaksi viimeistä menevät herkästi pieleen, osittain siksikin, että määrärahat poliisiarmeijaan otetaan ruudunpäivityksen budjetista.
Epäonnistunut tehtävä alkaa aina ihan alusta, sillä Rockstarin mielestä välitallennukset ovat nössöille ja turha ajelu halki kaupungin kasvattaa luonnetta.
Hillittömiä kurveja!
Onneksi tärkein on kunnossa, sillä pelimaailman sisältö on taas sitä parasta, loistavasti ideoitua, kirjoitettua ja toteutettua. Taas autoradiosta raikaa kymmeniä kanavia täynnä taidolla valittua musiikkia, hienosti kirjoitettuja spiikkejä ja järkyttäviä mainoksia. PC:llä on ikioma kanava, joka soittaa laatukappaleita omasta musiikkikirjastostani, juontajan ja mainosten kera.
Tw@-internetkahvilassa pääsee selaamaan hemmetin hauskaa ”internettiä”, tv näyttää muun muassa todella loistavaa pokeriohjelmaa ja paikallinen kabaree esittelee uskomattomia artisteja. Mainostaulut ja eri kaupat kannattaa lukea tarkkaan, sananmuunnoksissa ja innuendossa ei pihtailla. Jos tulee nälkä, kanaburgermesta Cluckin’ Bellin annoksista houkuttaa Clucking Huge, Little Peckers sekä Rings and Balls, ja ne voi huuhtoa alas tuontiolut PissWasserilla.
Pois lukien tyhmä ja ärsyttävä Roman, pelin henkilökaarti on aivan loistava, täynnä erilaisia ja taatusti mieleenjääviä yksilöitä. Parhaat nähdään jo aika alussa, uroshai-testosteronia nappaileva alfauros Bruce ja käsittämätöntä rastaenglantia solkkaava Pikku-Jacob ovat sieltä huvittavimmasta päästä. Dialogin taso, sen ääninäyttely samoin kuin virtuaalinen näyttely väkivalta-animaatioissa ovat ihan puhdasta parhautta. Katu- ja rikollisromantiikan absurdius vedetään sopivasti muttei liikaa yli. Sinänsä yksinkertaiset tehtävät saavat näistä lainahohdetta.
Tämä pelimaailman komea toteutus on se sementti, joka sitoo Grand Thefteistä osaset yhteen. Entäpä kivijalka ja tiiliseinä, eli autoilu ja jalkailu?
Renkaat ja Niko vinkuu
Liberty Cityssä ei ole autokauppoja, koska autot ovat luonnontuote, joita syntyy itsestään. Tarvittaessa menopeli napataan parkista tai liikennevaloista, autojen lisäksi ajoneuvo voi olla myös mopo tai vene. Joskus sisällä on oikea omistaja, jonka irrottaminen saattaa vaatia pari navakkaa potkua. Kuski ulos, katuun ja reippaasti kaasua, jottei se saa juostua kiinni.
Silloin auto yllättäen onkin tiellä poikittain. Pyhä äiti, autoilu onkin vedetty uusiksi, kohti simumaisempaa otetta! Nyt tarvitaan malttia kaasuun ja jarrua kurviin, autoissa on selvää massan tuntua ja reilusti erilaiset ajo-ominaisuudet. Näppis–hiiri-ohjaus toimii, ja tarvittaessa padillakin homma onnistuu, vieläpä yhtä aikaa näppis–hiiri-yhdistelmän kanssa. Itse asiassa peliin saanee pultattua vaikka ratin jos sellaisen omistaa.
Ajopelithän ovat pelaamisen pahinta hohhoijakkaa, paitsi GTA-peleissä. Siinä pikku kumijalkojen tepsutteluun liittyvät oikeat hyötyaspektit eli paikasta toiseen liikkuminen sekä hurjat takaa-ajot joko saaliina tai metsästäjänä. Brucen tarjoamat vapaaehtoiset katurallit jätin väliin. Pelissä voi liikkua myös junalla ja helikopterilla. Tai taksilla, mikä on kätevää jos on känisä. Rattijuoppous on nimittäin toteutettu opettavaisen hyvin, siinä ei tienleveys riitä.
Kun Niko hyppää autosta ulos ja yrittää liikkua omin jaloin, Nikoa alkaa suututtaa. Hän ei ymmärrä, miten Herran vuonna 2008 hahmon ohjauksen voi vielä ryssiä näin pahasti. Kun ohjataan kolmannesta persoonasta ukkelia, jonka työnkuvaan kuuluu juokseminen ja tiukka tulitaistelu, silloin katsotaan Max Paynesta mallia, eikä tehdä tämmöistä löysästi ohjautuvaa ihmeversiota. Niko saa Dead Spacen PC-version ohjauksen tuntumaan napakalta, ja pelin busseillakin on Nikoa pienempi kääntösäde.
Mitä eroa on Nikolla? Hän taistelee paremmin kuin juoksee. Tulitaistelussa Niko voi ampua suojasta, mikä toimii ihan hyvin, muttei yhtä jouhevasti kuin Vegaseissa. Vapaa tähtäys on kuin luotu tarkalle hiiritähtäykselle, nyt pistoolilla ampuu päälaukauksen toiselle puolelle Liberty Cityä.
Tikkaa ja bissee!
Koska pelinä GTA IV on lisää sitä samaa, sen konsoliarvosteluissa kevyesti yliarvostaen painotettiin sivupelillisiä ominaisuuksia. Paperinukkeleikeissä Nikon kustomointi jää tällä kertaa vain vaatekaapin sisältöön, jota sitäkään ei paljon ole. PC-versiossa on videoeditori, jolla Hassuimmat Nikovideot voi koostaa ja lähettää Rockstar Social Clubiin.
Sitä pahinta fan fictionia tarjoavat Nikolle lisätyt sosiaaliset suhteet. Hän ystävystyy pelihahmojen kanssa ja pokaa donnia. Vähän väliä känny pirisee ja joku vonkaa dokaamaan (seurauksena ehkä paras virtuaalikänni koskaan), syömään (palauttaa terveyden), katsomaan strippareita tai surrealistisen hauskoja kabaree-esityksiä. Mielikuvituskaverin kanssa voi vielä heittää tikkaa, pelata pilistä ja kaataa pallolla radan päähän asetettuja suippoja esineitä.
Nämä alipelit, etenkin darts, ovat puhtaasti luokkaa ”kivaa kerran”. Tikan saa hiirellä heitettyä kärpäsen silmään, biljardin ja keilailun kohtalo ovat turhan työläät mutta tärkeimmältä osaltaan epämääräiset kontrollit. Palloa heitetään ja keppiä tökitään vetämällä hiirellä taas ees, mutta hommasta puuttuu kunnon hallinta.
Kun toist pualt jokkee pitäisi ensin hakea Roman ja sitten ajaa debiiliserkun kanssa vielä kauemmaksi tissibaariin (ja takaisin), pelin pääkäyttöliittymä, kännykkä, menee noileasti kiinni. Virtuaaliystävyyksistä saa hyviäkin bonuksia jos ne jaksaa nostaa korkealle, mutta nopean kyselyn perusteella ei kukaan näiden häiriköiden vinkumista oikeasti noteeraa. Poikkeus ovat pelijournot. Tekstitehtailu vaatinee raskaan sosiaalisen veron, sillä liian moni pelijourno suhtautui leikkikavereihin tyyliin ”he tuntuivat pian oikeilta kavereilta”. Toivottavasti se oli vain esittävää fiilistelyä.
Khry govno i zdohni!
Kerta toisensa jälkeen ihmettelen, miksei Rockstar toteuta ammuskelua edes pelityypin normistandardien mukaan, sillä se on jatkuvasti se perässä laahaava idioottiserkku. Miksi pitää sählätä keilailun ja muiden oikeasti turhien, heti unohtuvien ominaisuuksien kanssa? Toivon, että Grand Theft Auto: Tokyossa pelijunan nokka kääntyy takaisin kohti dynaamisempaa, vaihtelevampaa pelikokemusta. Tie helvettiin on skripteillä kivetty.
Grand Theft Auto IV on vuoden 2008 parhaita pelejä, mutta haluaisin tietää totuuden PC-käännöksestä. Onko syyllinen Rockstarin kyvyttömyys optimoida koodia (mutta kun he saivat GTA:n pyörimään PS3:llakin), vaiko vain liika kunnianhimo, halu tehdä peli, joka on kurantti vielä seuraavallakin konesukupolvella?
Jos rauta riittää, onhan tämä selkeästi paras GTA IV, mutta ilman moniydinvoimalaa Liberty Cityyn ei todellakaan ole mitään asiaa. Ehkä Niko välillä nykii ja välillä hyytyy, mutta mieluummin niinkin kuin kokonaan ilman.
Toivon, että työnantajani on samaa mieltä.
* * * * *
Kimpempaa kivempaa
Melkoisena yllätyksenä moninpeli toimii suorastaan yllättävän hyvin ja potkii täysin yksiselitteisesti konsoliperseitä. PC-versio tuplaa pelaajamäärät 32 pelaajaan, mikä on jo riittävä määrä näin suuriin kenttiin.
Rockstar on lisännyt peliin kunnon serverinhakuohjelman, sillä sokkotreffeillä harvoin jos koskaan osuu kunnon peliin. Hakuohjelmalla näkee, kuinka paljon se tuottaa muutaman pelaajan tynkäpelejä.
Noin 15 moninpelimuodossa peruspelit ovat (team) deathmatch ja eri rallit. Näitä terästetään vaikka erilaisilla tehtävillä tai tiettyjen autojen kaappaamisella sun muulla. Kaikilla pelityypeillä on käytännössä tapana degeneroitua samaan muottiin, joka on raivoisa kaaos. Pelaaja syntyy, juoksee lähimmälle aseelle (kaikki on merkitty karttaan) ja suuntaa kohti lähintä vihua, jalan tai autolla. Lähin vihu voi olla vaikka auto, jossa istuu neljä vastapuolen paskiaista. Jotkut pelaajat jopa saattavat yrittää toteuttaa kulloisenkin pelimuodon tavoitteita.
Intiimimpää pelaamista tarjoaa pari pelimuotoa. Hirttäjän silmukassa neljä pelaajaa yrittää kuljettaa rikollispomon maaliin vastassaan AI-poliisit. 16 hengen Kytissä & Konnissa 8 roistoa yrittää päästä pakopaikkaan, ja poliisit yrittävät estää. Poliisit näkevät tutkassa konnat, mutta nämä näkevät vain maalin.
Nämä kaoottiset sekahärdellit eivät sinänsä vastaa moninpeli-ihanteitani, mutta on niissä aivan oma tatsinsa, kiitos ison peliympäristön, autojen ja muun GTA-maisen.
* * * *
GTA sulavammaksi
GTA IV vaatii kaksi perustoimenpidettä: näyttökortin tuoreimmat GTA IV:lle optimoidut ajurit sekä videokaappauksen poiston pelin sisältä. Rumien varjojen haitta minimoidaan asetuksella Shadow Density=0.
Jos haluat nousta kapinaan Rockstarin diktatuuria vastaan, lisää pikakuvakkeeseen aloitusparametri -norestriction. Huomaa, että siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vertailun vuoksi vielä konsoliversioiden asetukset:
Xbox 360
Textures = Medium, Resolution = 1280x720, View Distance = 21, Detail Distance = 10, Shadow Density = 0, AA = 2X, AF = None, framerate noin 26
PS3
Textures = Medium (ehkä vähemmänkin), Resolution = 1120x630, View Distance = 21, Detail Distance = 10, Shadow Density = 0, AA = None, AF = 8x tai 16x, Framerate noin 23
90
