Iso osa Guitar Herojen vetovoimasta tulee hienosta ohjaimesta. Wii-versiossa kaksi kikkakontrolleria kohtaa toisensa ja törmäyksessä syntyy meteliä.
Rokkirintamalla menee lujaa. Harmonixin Rock Band villitsee massoja Yhdysvalloissa, vuodenvaihde kuului Euroopassa vielä Guitar Hero III:lle. Kitarasankaroinnin viimeisimmän osan erinomaista biisilistaa pääsee soittamaan kaikilla konsoleilla, joista erikoisin on varmasti Wii. Valmiiksi omalaatuisen liiketunnistusohjaimen varaan rakennettu konsoli kuulostaa ainakin teoriassa erinomaiselta alustalta villille musiikkipelille.
Pelillisesti Wiin Guitar Hero III (Pelit 11/07, 90 pistettä) on identtinen muiden versioiden kanssa. Ohjaimen nappuloita rämpytellään oikeassa tahdissa ruudun merkkien mukaan joko soolona tai kaverin kanssa. Myös verkkopeli on mukana ja netissä voi soittaa sekä yhteistyö- että kaksintaistelutiloissa. Yhteispeli on äärimmäisen hauskaa touhua, mutta kolmosen uusi battle-pelimoodi ei jaksa edelleenkään innostaa. Sen voittaminen on tasaväkisten soittajien kohdatessa kiinni puhtaasti siitä, kumman kohdalle ensimmäiseksi sattuu sopiva powerup vastustajan soittoa sotkemaan. Taidolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Ainoa isompi ero Wii-versiossa on imuroitavan lisämateriaalin puuttuminen. Syy tähän lienee se, että Wiissä ei ole kiintolevyä, johon kappaleita voisi tallentaa. Menetys ei toistaiseksi ole järisyttävä, sillä lisäkappaleiden määrä tai laatu ei päätä huimaa.
Se on mun Lucille
Wiin Les Paul -tyyppinen kitaraohjain on muotoilultaan ja tuntumaltaan samanlainen kuin Guitar Hero III:n PS3- ja Xbox 360 -versioiden ohjaimet, lankun väritys on vain vaihdettu Wii-henkeen sopivasti mustasta puhtaan valkoiseksi. Kaulan saa edelleen kätevästi irti pikalukituksella, mikä helpottaa oleellisesti kitaran kuljettamista vaikkapa selkärepussa.
Aivan identtisestä soittimesta ei kuitenkaan ole kyse. Erona muihin versioihin Wiin ohjaimessa on paikka ohjainkapulalle, jonka paristot antavat virtaa näin koko langattomalle kitaralle. Kapula liitetään kitaraan lyhyellä johdolla ja painetaan omaan koloonsa takapaneelissa olevan luukun kautta. Aukko on tiivistetty juuri sopivasti, jotta ohjain ei kolise ympäriinsä kovassakaan rokkauksessa.
Tositoimissa Wiin kapula vastaa kitaran star powerin käynnistävästä kallistuksen tunnistuksesta ja kahdesta vain Wii-versiossa olevasta ominaisuudesta: tärinästä ja soittimesta kuuluvista äänistä. Näistä ensimmäinen eli kallistuksen tunnistus ei kahdessa testikitarassa tuntunut toimivan yhtä herkästi kuin muiden versioiden omilla, ohjaimiin rakennetuilla sensoreilla. Soitin piti lähes aina nostaa häiritsevän pystyyn, ennen kuin star power suostui aktivoitumaan. Tämä sotkee pahasti keskittymistä tavallisesti vaadittavaan pieneen ranneliikkeeseen verrattuna.
Toinen erikoisominaisuus eli ääni ei sekään jaksanut ilahduttaa toimituksen in-house-bändiä. Soiton virheistä kuuluvat kilahdukset kuuluvat nyt television sijasta kitaraan kytketystä kapulasta, mikä on ideana hyvä, mutta käytännössä ärsyttävä asia. Kämmenen alta kaikuva häiritsevän terävä ja laatikkomainen PLING! riipii korvia voimakkuudellaan. Lisäksi kake ei tunnu ehtivän reagoida kaikkiin virheisiin, jos mokia tulee useita nopeasti peräkkäin.
Värinäominaisuus on Wiin erikoisuuksista toimivin. Ohjain sykähtää kätevästi pari kertaa aina silloin, kun star power on käyttövalmiina. Tämä auttaa huomattavasti star powerin muistamisessa, sillä siitä kertova teksti on Guitar Hero III:n kaikissa versioissa muuten hiukan liian huomaamaton. Lisäksi ohjain värisee koko ajan star powerin ollessa aktivoituna, mikä on vähemmän merkittävä, mutta toimiva lisä.
Harakanvarpaita ruudulla
Visuaalisesti Wiin Guitar Hero III:a ei ole reilua verrata teräväpiirtoserkkuihinsa, sillä matalammalla tarkkuudella ei saada aikaiseksi yhtä nättiä jälkeä. Hahmojen animaatiot ovat silti ennallaan ja paketti näyttää samalta kuin vanhemmat PS2-kitaroinnit. Mokana pistemittarit on jätetty häiritsevän pieniksi.
Wiin pelit eivät vanhan tv-tarkkuutensa takia ole koskaan näyttäneet erityisen hyviltä modernilla HD-töllöllä, mutta Guitar Hero III ansaitsee erityisvaroituksen. Ainakin testatulla 32-tuumaisella HD Ready -paneelilla peli oli niin kammottavaa pikselimössöä, että soittaminen vaikeutui merkittävästi. Nuottimerkeistä ei yksinkertaisesti tahtonut välillä saada mitään selvää. Vanhalla putkitelevisiolla kuva sen sijaan näyttää hyvältä, joten kitarointia kannattaa harkita kaksi kertaa, jos Wii jostain syystä on kiinni olohuoneen modernissa ykkösnäytössä.
Wiin Guitar Hero III on samaa maanisen hauskaa ja koukuttavaa kitarointia kuin muissakin versioissa, mutta ohjaimen omat kikkaominaisuudet eivät vakuuta. Jos taloudessa on joku muu konsoli, kannattaa rokkaaminen hankkia suosiolla sille.
81
