Halo 5: Guardians (beta)
343 Industries/Microsoft Game Studios
Ilmestyy jouluksi 2015
Juokse, Master Chief, juokse!
Halo palaa Xbox Onelle vauhdikkaampana kuin koskaan. Ehkä liiankin vauhdikkaana.
Ensimmäinen kunnollinen first person shooter konsoleilla oli Nintendo 64:n Golden Eye, mutta vasta Halo teki genrestä konsolipelaamisen valtavirtaa. Halo oli kokonaisen konsolisukupolven ajan de facto -standardi sille, kuinka sujuvat räiskintäkontrollit toteutetaan ja millaista omaleimaisuutta lajityypissä voidaan tavoitella.
Silloin oli silloin ja nyt on nyt. Halolla on yhä miljoonapäinen fanikuntansa, mutta räiskintädesignina se on kiistatta ajautunut muotivirtausten ulkopuolelle. Halossa Master Chief ohjautuu verkkaisesti, loikkii korkealle ja ampuu useimmilla aseilla suoraan lonkalta. Se on kuin täydellinen vastakohta konsoliräiskintäpelien uudelle mittatikulle Call of Dutylle.
Henkilökohtaisesti en näe omassa räiskintätyylissä pitäytymisessä mitään kielteistä, päinvastoin, Halot ovat aina tuntuneet virkistävän erilaisilta muihin räiskintäpeleihin nähden. Halo-saagaa nykyisin kehittävällä 343 Industriesilla ajatellaan kuitenkin toisin. Ainakin moninpelinsä osalta Halo 5: Guardians tekee ison kädenojennuksen hyperaktiivista toimintaa rakastavalle Call of Duty -yleisölle.
Myönnän, että ensimmäiset kymmenisen matsia Halo 5 -betassa menivät tyrmistystä nieleskellen. Koko design oli lähtökohtaisesti pielessä: loputtomasti juoksevia spartalaisia, edestakaisin singahtavia väistöliikkeitä ja virtuaaliset rautatähtäimet joka aseessa. Mitä enemmän peliä pelasin, sitä enemmän mieleni muuttui.
Call of Beta
Halo 5 härnää ristiriitaisilla räiskintämekaniikoillaan. Callofdutymaisesta pelattavuudesta huolimatta callofdutymaiset taistelutaktiikat eivät Halon räiskintäränneissä tepsi.
Ensinnäkään Halossa ei tapeta ketään roiskimalla puolihuolimatonta sarjatulta vähän sinnepäin. Melkein aseella kuin aseella suojien romahduttaminen ja vihollisen kellistäminen edellyttää liki erehtymätöntä tähtäystä. Perusrynkyllä ei siis kannata hosua kuin tappituntumalta, kaikissa muissa tilanteissa tarkkuusaseet battle rifle ja designated marksman rifle ovat taistelukentän kingejä.
Kiistanalaisena voi pitää sitä, että slayer-moodissa (team deathmatch) pelaajat syntyvät kentälle sekä rynkyllä että battle riflellä varustautuneena. Se on niin kaiken kattava aseyhdistelmä, että lisäaseita ei välttämättä edes tarvitse.
Asetasapainoa rikkovat vain kentälle harvakseltaan ilmestyvät ”joukkotuhoaseet” eli kertalaakista tappavat sinko, kiikarikivääri ja energiamiekka. Jos joukkueet ovat muuten tasaväkisiä, energiamiekan päätyminen vääriin käsiin voi ratkaista koko matsin lopputuloksen.
Aseiden tarkoituksellisesta alitehoisuudesta seuraa, että yksinäisellä taistelijalla ei ole mitään mahdollisuuksia suorassa 1 vs 2 -tilanteessa. Halo 5 suorastaan pakottaa susilaumamaiseen yhdessä liikkumiseen. Muista erilleen harhautunut pelaaja on yhtä kuin kuollut. Eikä siinä mitään, susilaumataktiikat toki sopivat nenä päähän betassa nähtyjen pienten kenttien neljä vastaan neljä -matseihin.
Vaikka areenataistelumaisessa mittakaavassa ei ole sinänsä mitään vikaa, se ei ole Halon koko kuva. Betan kattaus jäi loppujen lopuksi kovin suppeaksi ilman ajoneuvoja, avomaastokenttiä ja mahdollisuutta klassisiin Big Team Battleihin.
Pitkä odotus
Rivakka juoksunopeus, väistöliikkeet, ilmassa leijuminen ja matalien esteiden yli kapuamiset ravistelevat Halon perustaa, mutta pelitasapainon ehdoilla. Esimerkiksi yhtäjaksoista juoksentelua rajoitetaan sillä, että spartalaisen suojat eivät lataudu kuin kävelynopeudella. En ollut erityisen ihastunut nykiviin väistöliikkeisiin, mutta ainakaan niitä ei voi ketjuttaa peräjälkeen.
Tekniseltä toteutukseltaan Halo 5:n beta sekä ihastutti että vihastutti. Suurimman harmin aiheuttaja oli täsmälleen sama kuin Master Chief Collectionissa eli moninpelin äärimmäisen hitaasti toimiva matchmaking. Pahimmillaan matsien väliin muodostui varttitunnin taukoja, kun matchmaking töksähteli peliseurueesta toiseen saamatta mitään käyntiin. Kunhan niihin vain pääsi sisälle, itse matsit olivat puhdasta räiskintänautintoa, kiitos veitsenterävien kontrollien ja 60 ruutua sekunnissa rullaavan grafiikan.
Pelin visuaalinen puoli vaikutti muuten kelvolliselta, paitsi että spartalaiset näyttivät muovisilta toimintanukeilta. Niin ja resoluutio oli ajettu jonnekin 720p-tasolle, mikä toki mahdollisti korkean ruudunpäivitysnopeuden. 343 Industriesilla on onneksi vielä koko vuosi aikaa hioa pelin ulkoasua.
Kyllästyin Halo 4:n moninpeliin nopeasti, mutta Halo 5:ttä olisin jatkanut mielelläni vielä betan jälkeenkin. Toivottavasti myös yksinpelissä nähdään yhtä suuria edistysaskelia.
Tuomas Honkala
