Hero Siege - Me ollaan sankareita kaikki

Alkuruutu tuo mieleen Diablon.

Tosimies hakkaa kahta tattia kerralla.

Tuplatattiräiskintä on genre, joka yleensä sijoittuu taivaanrannan tuolle puolen, keskelle kylmää kosmosta. Pelityypillä on Suomessa pitkät perinteet, kiitos pitkäikäisimmän kotimaisen pelistudion.

Housemarquen hallitseman pelityypin haastaa nyt Jussi Kukkosen ja Elias Viglionen luotsaama Panic Art Studios, joka yhdistää Robotron-henkisen rymistelyn Diablosta lainattuun pelimekaniikkaan ja kuorruttaa paketin rapsakalla vaikeustasolla. Tiedän tekijöistä toisen, mutta fakta paljastui minulle vasta, kun googlasin taustatietoa tiimistä.

Lintuperspektiivistä kuvattu hakkenslässi on aloittelijalle armoton, sillä vaikeustaso vetää varomattoman pelaajan kölin alta ja nauraa räkäisesti päälle. Ensimmäisillä pelikierroksilla elinaika lasketaan sekunneissa, mutta kertaalleen grindatut kokemuspisteet ja -tasot säilyvät. Kun muutaman veivinheiton jälkeen itsensä on saanut kovetettua elämää varten, peli alkaa antaa enemmän itsestään.

Hak, hak, hak, släs, släs, släs

Hero Siege on perusteiltaan yksinkertainen Diablo-klooni, mutta simppelin pelimekaniikan, lukuisien hahmoluokkien ja paikon jopa raastavan vaikeustason polyamorinen suhde pitää toiminnan tuoreena. Ohjaaminen hoituu parhaiten peliohjaimella. Vasen analogisauva ohjaa hahmoa, oikea tatti määrää ampuma- tai hutkintasuunnan.

Näppäimistölläkin voi pelata, jos itsensä kiusaaminen kiinnostaa. WASD liikuttaa ja nuolinäppäimet jakavat oikeutta. Systeemi toimii kohtuullisen hyvin, mutta jos pelissä haluaa oikeasti pärjätä, padi on käytännössä pakollinen.

Hirviöpeijaisiin syöksytään valitsemalla hahmoluokka kahdeksasta vaihtoehdosta. Tarjolla on perinteisen miekkasankarin ja taikurin ohella myös moottorisahaa heilutteleva punaniska sekä omaksi suosikikseni noussut kahdella pistoolilla varustettu merirosvoneito. Myös viikinki on pätevä vaihtoehto aloittelijalle. Skandinaavin erikoisniitit latautuvat nopeasti ja miekka ulottuu pitkälle.

Tavoite on varsin yksinkertainen: listi aalloissa päälle hönkivät vihulaumat, selätä pomo, siirry seuraavaan kenttään ja toista temppu. Omille nakkisormilleni se oli pitkään taikatemppu, mutta onneksi kuolema ei sulje uraputkea.

Kokemuspisteiden hamstraaminen on käytännössä elinehto, sillä ensimmäisen parin pelitunnin ajan märkäkorvahahmot syödään elävältä. Kymmenennen tasonnousun jälkeen homma hieman helpottuu ja hyvällä tuurilla pääsee ottamaan mittaa jo ensimmäisestä tasopomosta.

Jos sellainen ihme tapahtuu, että taidot riittävät päävihun nitistämiseen, pelikentälle ilmestyy portaali ja vihuaaltoja likvidoidaan uusissa ympäristöissä. Samaa myllytystä jatketaan jatkuvasti kovenevan vastarinnan kynsissä.

Hahmonkehitys on yksinkertaista. Tasonnousun yhteydessä annettavat pisteet jaetaan tehoon, nopeuteen, suojaukseen ja elinvoimaan. Lisäksi erillisiä kykypointseja voi ripotella erikoistaitoihin. Jokaisella hahmoluokalla on neljä spessuniittiä, joita lauotaan omilla näppäimillään.

Tämän lisäksi yksinkertaisessa kykypuussa on myös passiivisia taitoja, jotka antavat esimerkiksi tietyllä todennäköisyydellä lyönneistä irtoavan jättimäisen autonrenkaan, joka jyrää sen eteen eksyneet vastustajat.

Rotanpesä on hyvä kokemuspisteautomaatti.

It takes two to tattitango

Hero Siegessa on early access -kuntoinen moninpeli verkossa sekä jaetulta ruudulta. Verkkopeli on edelleen varsin bugisissa kantimissa, mutta samalta sohvalta pelailu onnistuu mainiosti. Monsterimättö on selvästi tehty kaverin kanssa pelattavaksi Gauntlet-tyyliin, jolloin toinen voi keskittyä lähitaisteluun ja toinen hoidella vihumassoja matkan päästä pyssyttelemällä.

Jos tietokonetason ääreen ei saa haalittua pelikaveria, sellaisen voi ostaa pelin varustekaupasta. Mukana kulkeva tekoälytonttu listii vihuja ihmisaivoja hitaammin, mutta kaatuneen taistelutoverin voi käydä mättämisen väliajoilla virvoittamassa seisomalla haudan äärellä.

Kaksin taistelukentällä ryllistäessä meno muuttuu huisin kaoottiseksi. Kun tähän yhdistyy pelin omintakeinen huumori nakkitulivuorineen ja fedorapäisine luurankoineen, tiedossa on raikas tuulahdus 90-luvun jaetun ruudun shareware-peleistä. Kehitysehdotukseksi voisi heittää vaikeustason keventämisen, sillä aloituskynnys on melkoisen korkea.

Simppeli kykypuu ja sen taitokattaus helpottaa turpakarkeloita, mutta toimintaroolipeliksi peliä ei voi kutsua kuin hyvällä tahdolla. Omaan karsinaansa pesiytyneenä, tiivistahtisena tuplatattihakkenslässinä Hero Siege tarjoaa mainion näkemyksen sinivalkoisesta Gauntletista.

Juho Kuorikoski

 

Hero Siege

Panic Art Studios

PC

Versio: Early Access

Minimi: 1,8 GHz prosessori, 1 Gt RAM, 40 Mt kiintolevytilaa, näytönohjain 128 Mt tekstuurimuistilla, Windows 7

Testattu: 1,4 GHz Core i5, 4 Gt RAM, Intel HD Graphics 5000 1536 Mt, OS X 10.9.5

Ikäraja: Ei

 

Retrohenkinen tuplatattimätkintäkevytrope on parhaimmillaan kaverin kanssa.

80