Ihmisten pitäisi ryhtyä syömään hyönteisiä, mutta entä jos käykin toisinpäin?
Tosiaikastrategiat eivät PC:lläkään enää keiku myyntilistojen kärjessä (no Star-craft 2), joten suomalainen Skydome ottaa riskin. Scifi-juonella ryyditetty The Hive yhdistelee reaaliaikastrategiaan yksinkertaisia pulmia ja roolipelielementtejä, kuten yksiköiden kokemustasot ja vapaasti vaihdettavat varusteet.
Kaukana poissa
Maa on tuomittu tuhoon meteoriittisateessa ja ihmiskunnan eliitti pakenee kauas Eden-planeetalle mega-aluksella ja sitten. Niin, sitten siirrytään planeetan uumenissa tuntemattoman älyn (eikun se olen minä) kontrolloiman jättihyönteislauman ruoriin ja kurmotetaan sekä lisko- että monsterimiehiä. Tarina jakautuu kymmeneen juonelliseen kenttään, jotka aloitetaan aina yhdellä työläishyönteisellä.
Työläisen ensimmäinen tehtävä on rakentaa pesä (lue: tukikohta), joka tuottaa ruokaa vastaan muun muassa lisää työläisiä ja parantaa sotilaita. Duunarit keräävät kalastuspaikoista ja malmiesiintymistä ruokaa ja mineraaleja, joita tarvitaan erilaisten soturiyksiköiden, sotilasparakkien ja DNA-tutkimuspesän luomiseen. Kentällä on hyödykkeitä rajallisesti ja samat säännöt pätevät vihollisiinkin. Jos resurssit loppuvat maastosta ja varastosta, kumpikaan osapuoli ei tietenkään enää tee uusia yksiköitä.
Taisteluyksiköitä on aluksi kompaktit kolme: viiden lähitaistelijan ryhmä, kolmen ammuskelijan ryhmä ja kookas kuningatar, joka taistelee ja buustaa kavereita. Tutkimustyöllä riveihin liittyvät myöhemmin vielä parantaja, lentävä amppari ja puolustukseen erikoistunut panssariöttiäinen. Yksiköt levuttavat roolipelityyliin, mutta vain kentän sisäisesti – seuraava operaatio alkaa taas yhdellä työläisellä.
Jengi kokoon
Taktiikkaan ei tarvita uudestisyntynyttä Sun Tzua. Jätin työläiset keräilemään takalinjoille ja ohjasin sotilaat yhteen isoon laumaan ja hyvin meni. Alussa venttasin tovin tai pari pesän lähellä, jaoin aseet joukoille, levutin hyönteisiä hyökkäyksiä torjumalla ja lopulta lähdin itse hyökkäämään. Jos vastus vaikutti pahalta, vetäydyin tukikohdalleni taistelemaan, sillä ilmaisen parantamisen ohella pesä palauttaa kuolleet perusötöt automaattisesti henkiin pienellä ruokakorvauksella, joka on merkittävä etu runsaasti lypsettynä.
Kun laitoin pesän tuntumaan vielä muutaman mineraaleilla syntyvän tykkitornikasvin, melkein kaikki vihut ja etenkin vaaralliset bossit kannatti pullia sinne. Loppubossi pysyi paikallaan, mutta punaisella etukäteen merkattujen alueiskujen väistely piti eliittijoukot hengissä.
Viholliset pudottavat loottia ja vahtivat aarteita, mikä on roolipelien perushuttua, mutta tässä yhteydessä suhteellisen omaperäistä. Aarteet muutetaan suoraan DNA-pisteiksi, hyvät aseet, panssarit ja buffiesineet kannattaa ottaa mieluummin käyttöön: yksiköillä on kuusi lokeroa, joihin menee tietyn tyyppinen esine, kuten ase, kypärä, kilpi tai panssari. DNA:lla luodaan kokonaan uusia yksiköitä ja päivityksiä vanhoihin. Viritykset säilyvät kentästä toiseen, joten niihin kannattaa panostaa.
Vaikeustaso hyppää selvästi kolmannessa kentässä, jossa viholliset aloittavat aktiivisen hyökkäämisen. Pahin paikka on yleensä heti kentän alussa: jos ruuan ja mineraalien keräämisessä ja perusrakennusten kasaamisessa kestää, turpiin tulee housut kintuissa. Sain pataani nimenomaan kolmoskentässä, mutta ripeän aloituskuvion opittunani jatko hoitui samaa kaavaa toistamalla. Kolmoskentän prässi heti alussa jäi ainoaksi sopeutumista vaativaksi kierrepalloksi. Joukkojen jakamista en kokenut tarpeelliseksi, sillä taistelurintamia on käytännössä vain yksi.
Haastetta tuodaan sillä, että kesken kenttää tilannetta ei voi tallentaa. Ainakin normaalivaikeustasolla kiperin vaihe on kentän alku, jossa pitää hoitaa tukikohta, resurssien keräys ja perusjoukot kuntoon nopeasti. Rutinoitumisen myötä homma muuttui helpoksi, mutta vaikeustason kiristämiseen ei ollut mahdollisuutta enää kesken kaiken. Tarinan käänteet nähtyäni en taas ollut kovin kiinnostunut palaamaan kireämpien vaikeustasojen pariin. Alun perusteella survival-vaikeustaso, jossa yksiköt, kokemustasot ja resurssit siirtyvät kentästä toiseen, mutta kerättäviä resursseja on vähemmän, on huomattavasti normaalia kiinnostavampi. The Hiveen näyttäisi olevan tulossa myös ihmisten kampanja.
The Hive on mukava, aloittelijalle(kin) sopiva reaaliaikastrategia ja hyvä niin, sillä en ole kaiken kokenut naksujyrä. Tarina jäi vähän etäiseksi, sillä hyönteisten maailmanvalloitukseen samaistuminen on vaikeaa. Kaipasin myös jotain, joka olisi pakottanut välillä muuttamaan kolmoskentässä oppimaani perustaktiikkaa johonkin suuntaan.
80
