Lost Empire: Immortals on pientä piiriä kiinnostava strategiapeli avaruusimperiumin hallinnasta. Se on samalla radioaktiivinen kuvausaine peliteollisuuden verisuonissa.
Koska et kuitenkaan lukenut sitä arvostelua, tiivistelmänä kyseessä on erittäin lupaava avaruusstrategia, jonka tappaa se, ettei vihollinen tee mitään, kuten hyökkää pelaajan planeetoille. Peli on kuin Call of Duty 4, jossa suurin osa vihollisista kävelee ympyrää, ei ammu kuin vahingossa, mutta jaksaa uhkailla ja uhota.
Lost Empire on esimerkki tapauksesta, jossa äly puuttuu paitsi pelistä myös tekijöiltä, julkaisijalta, arvostelijoilta ja suurimmalta osalta pelaajista. Se on pienimuotoinen uusinta Mastergatesta, jolloin genren hartaasti odotettu messias, kirjaimellisesti jumalten poika, Master of Orion 3 paljastui kasaksi avaruuskakkaa.
Jotta asia asettuisi oikeisiin mittasuhteisiinsa, kannattaa imutella Lost Empire: Immortalsin demo ja kokeilla ennen loppukolumnin lukemista, kuinka vaikeasti havaittavista asioista onkaan kysymys.
Isän kädestä
On normaalia, että luoja rakastuu luomukseensa niin paljon, ettei enää näe metsää puilta, mutta ne puut olisi hyvä havaita.
Ymmärrän sokeuden omille "virheille" tulkinnanvaraisissa suunnitteluratkaisuissa. Nyt kyseessä on perustavaa laatua oleva puute, jota ei ole vaikea huomata. Päinvastoin kuin Mastergatessa, kyseessä ei ole pikku fiba, juuri ennen julkaisua ylösalaisin mennyt pilkku tai vastaava. Immortalsiiin on julkaistu kaksi päivitystä, jotka eivät ole yrittäneet asentaa aivoja tekoälylle.
Tekoäly osaa rakentaa laivastoja ja liikutella niitä. Mikä siinä on vaikeaa, ettei niitä saman tien liikuteta pelaajan parhaille planeetoille? Sellainen neljän rivin tekoäly (rakenna–määritä maali–liiku–hyökkää) olisi riittänyt luomaan illuusion oikeasta tekoälystä.
Lisäksi Pollux on ilmoittanut tekevänsä uutta projektia. Pelifoorumeilla devaajan kommentointia kaipaavissa ketjuissa kuuluu vain tuulen humina ja sirkan siritys.
Fanipoika hallitsee kokonaisuuden
Mutta hei, Pollux yritti. Kuten kotisivuilta löytyvä kehittäjän päiväkirja kertoo, kamppailtuaan pitkään pelin logiikan kanssa he pelkäsivät, etteivät enää näe metsää puilta. Siksi he palkkasivat joukon pelaajia ja foorumiaktiiveja, jotka olivat pelanneet puhki edellisen Lost Empiren. Heitä sitten kiitellään, kuinka tehokkaita he olivat.
"Luomalla betatestialueen foorumillemme annoimme heille mahdollisuuden kysyä, kritisoida, ehdottaa ja ennen kaikkea raportoida bugeista. Otimme ilolla vastaan keskustelun heidän henkilökohtaisista mieltymyksistään. Vaikka tunteet välillä kiihtyivät, heidän omistautumistaan ei ikinä voinut kyseenalaistaa. Heidän avullaan peli on viety seuraavalle tasolle, ja meidän mielestämme lähelle täydellisyyttä."
Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, miksei fanipoikia oteta tosissaan, eikä saakaan ottaa. Minulle heräsi mielikuva epävarmoista riisikepeistä, jotka olivat niin häikäistyneitä osakseen koituneesta kunniasta, etteivät missään välissä kyseenalaistaneet pelintekijöiden näkemystä. Haluaisin todella nähdä, mistä betatestausfoorumilla puhuttiin.
Ammattilaiset asialla
Viimeistään pelijournalistien teräväksi hioutunut vaisto leikkasi läpi illuusion verkon. Kyllä vain, yleinen viesti oli: "Lost Empire on varsinainen haaste jopa kaikkein kovimmille vuoropohjaisen pelaamisen faneille."
Tsekkasin MetaCriticin ja löysin viisi yrittäjää. Game Informer, Strategy Informer ja IGN ovat selkeästi pelanneet jopa tunnin pari ja konsultoineet lehdistötiedotetta. Game Chronicles ja PlayTM ovat pelanneet siihen asti että kohtasivat ensimmäisen sivurodun. Nämä kaksi ovat ainoat, jotka mainitsevat tekoälyn, ja pitävät sitä "arvaamattomana". Esimerkit viittaavat sivurotujen tapaan pelata, päärodut toimivat selkeästi eri lailla.
Varmuuden vuoksi googlasin viisi hämärää nettiarvostelua lisää, ja minut palkittiin sillä, että yhdessä kerrottiin, ettei diplomatia toimi päärotujen kanssa loogisesti. Hienoa!
Odotin vähän parempaa tulosta. Kuvittelin, että harkkorempi strategiapelisivusto olisi tosissaan ja innoissaan tarttunut potentiaalisesti lupaavimpaan Master of Orionin perilliseen sitten alkuperäisten.
Onko 4X-avaruusimperiumipeli niin marginaalipeli niin piskuiselle yleisölle, että se on varaa kuitata huonolla, lepsulla vilkaisulla? Jos peli tai sen edustama genre ei kiinnosta eikä sitä ymmärrä, miksi koko peliä edes pitää arvostella? Nimittäin näiden arvosteluiden pohjalta, pisteistä riippumatta, olisin todennäköisesti ostanut pelin. Ne korostivat haasteellisuutta, ja huonot pisteet on helppo ohittaa pelijournalistien tunnetulla tavalla ylikorostaa vääriä asioita.
Joukossa on voimaa
On pakko laskeutua kansan keskuuteen. Ja kyllä kansa tietää: edes itsestään selvä mestariteos, kuten Half-Life 2, ei mene kitkatta läpi ylikriittiseltä globaalilta pelaajayhteisöltä.
Pitää zoomata asian ytimeen eli pelin omille foorumeille. Vaikka joukossa tyhmyys tiivistyy, sieltä löytyvät myös ne ilahduttavat poikkeukset sääntöihin. Omilla foorumeilla pieni, mutta hyväksyttävä osa pelaajista on oikeasti huomannut tekoälyn totaalisen onnettomuuden. Häkellyttävästi yllättävän moni pelaaja silti sammuttelee palavia natsoja keskellä metsäpaloa ja nillittää aika yhdentekevistä asioista. Jos potilas ei hengitä, on aika yhdentekevää, pitäisikö otsaan neuloa tikkejä vai antaa pari aspiriinia.
Toisaalta voi olla, että monelle pelaajalle riittää, kun oma imperiumi kasvaa monotonisesti ja haasteettomasti kuin virtuaalinen galaksisyöpä. Onhan se viihdyttävämpää ja egolle terveellisempää kuin jäädä avaruus-USA:n invaasion jalkoihin.
Asian pitäisi olla ananas
Kaikki tämä itku, poru, pettymys ja hukatut rahat olisi voitu välttää, kun Del Monte -mies olisi sanonut ei. Aikakauslehdissä ja kirjankustantamoissa tekijän ja julkaisun välillä on (kustannus)toimittaja, joka arvioi tarjotun materiaalin, antaa parannusehdotuksia ja toimittaa sen julkaisukuntoon.
Peliarvostelijana olen sitä mieltä, että pelitalojen nykyinen laaduntarkkailu ei riitä. Läpi pääsee aivan liikaa lapsuksia, jotka kaltaiseni huipputreenattu mestarikriitikko huomaa ensimmäisen illan aikana.
Betatestaus tarkoittaa yleensä vain ja ainoastaan bugien liiskausta, pelikonseptiin ei enää puututa. Minulla on myös käsitys, että niin sanottu laaduntarkkailu tarkoittaa enemmänkin viilausta, örkkimörkkien tasapainottamista Nin ritarikunnan kanssa, ei enää pelin ominaisuuksiin puuttumista.
Pelikustannustoimittajan kuuluu katsoa metsää niin kaukaa, että puita ei tarvitse tiirata, kunhan näkee metsäpalot ja avohakkuualueet. Hänen pitää olla mahdollisimman vähän kehittäjien kanssa tekemisissä. Varsinainen konseptin viilaus kuuluu tiimille ja tuottajalle, eikä toimittajalla ole varaa ystäviin tai ennakkokäsityksiin. Vasta kun pelistä on koossa pysyvä, pelattava versio, Del Monte -mies sanoo kohtalokkaan sanansa. Ja varmuuden vuoksi tsekkaa tietysti monistukseen menevän version. Jos tällä saataisiin eliminoitua ne räikeimmät mokat, se olisi suuri askel koko alalle.
Jos Paradoxilla olisi ollut pelikustannustoimittaja, meillä olisi pitkästä aikaa mukavan pelattava avaruusimperiumipeli, jota Paradox olisi voinut myydä Galactic Civilization tapaan vähän, mutta tasaisesti, vuosia. Nyt näyttää siltä, että Empire on pian Lost eikä todellakaan Immortal.
Toimittaja Nirvi ei ikinä unohda eikä vieläkään ymmärrä, kuinka antoi Master of Orion kolmoselle rapeat 84 pistettä, vaikka selkeästi huomasi ja kommentoi pelin puutteet. Ehkäpä pitkän odotuksen jälkeen totuutta oli mahdoton myöntää.
