Vaikka Molyneux on omien sanojensa mukaan innokas roolipelaaja, hänen mielestään lajityyppi on kangistunut pahemman kerran omiin kaavoihinsa. "Kun aloitan roolipelin, en esimerkiksi ikinä osaa päättää, haluanko olla maagi, soturi vai varas", Molyneux sanoo. "Haluan pelata sellaista hahmoa kuin olen, en takertua johonkin ulkopuolelta saneltuun rooliin."

Siinä onkin Fablen ydin. Oma sankari kehittyy täsmälleen pelaajansa näköiseksi. Tämä ei estä yhteen ja samaan asiaan keskittymistä, esimerkiksi pelaamista puhdasverisenä soturina, josta kehittyy muskeleilla pullisteleva tappokone ja jonka elinvoimapalkki on pitkä kuin nälkävuosi.

Mutta muskelihirviön luominen vaatii kurinalaista pelaamista ja lujaa päättäväisyyttä, sillä yhden piirteen mustavalkoiset sankarit ovat Fablessa harvinaisia. Yleensä lopputuloksessa on enemmän kuin muutamia harmaansävyjä.

Parturiin vai tatuoitavaksi?

Pelissä kerätään neljänlaisia kokemuspisteitä. Melkein kaikki toiminta kartuttaa yleistä kokemusta, mutta teosta riippuen pelaaja ansaitsee peruskokemuksen lisäksi voima-, taito- ja tahtopisteitä. Voimapisteillä hahmo oppii taistelutaitoja ja kehittyy vahvemmaksi, taitopisteet tekevät hahmon ketterämmäksi ja parantavat tiirikoinnin ja jousenkäytön kaltaisia, sorminäppäryyttä vaativia taitoja. Tahtopisteet kehittävät sankarin taikavoimia.

Kun saavuttaa uuden kokemustason, voi ostaa ansaitsemillaan pisteillä hahmolleen uusia kykyjä (ominaisuuksia, taitoja ja loitsuja). Pisteitä voi käyttää jo kertaalleen opittujen kykyjen parantamiseen, sillä jokaisella kyvyllä on neljästä seitsemään voimakkuusastetta. Käytännössä hahmon kannattaa ainakin jossain määrin erikoistua johonkin, sillä täyteen kehitetyt kyvyt ovat poikkeuksetta äärimmäisen tehokkaita - joskus suorastaan tappavia.

Ulkomuodon muuttuminen - ja muokkaaminen - ovat olennainen osa Fablen hahmonkehitystä. Alussa päähenkilö on nuorukainen, tyhjä taulu, johon pelaaja alkaa piirtää omaa elämäntarinaansa. Voiman kehittäminen kasvattaa lihaksia, ylensyönti mahaa. Auringonpaahteessa hahmo ruskettuu, öiseen aikaan ja vankityrmien pimeydessä seikkaillessaan kalpenee.

Hyvät ja pahat teot jättävät merkkinsä sankariin. Hyveellisin oikeuden puolustaja saattaa saada sädekehän ylleen, pahat teot palkitsevat tekijänsä päähän kasvavilla sarvilla ja kieroon vääristyvillä silmillä. Jos on vain vähän paha, sarvet jäävät huomaamattomiksi tyngiksi.

Hahmon ulkonäköön saattaa tulla hienovaraisia muutoksia jo viidessä minuutissa, mutta salskeaksi miekkasankariksi, harmaahapsiseksi loitsunheittäjäksi tai luihuksi hämäräveikoksi ei kehitytä kuin vasta tuntien pelaamisen jälkeen.

Sankari voi vaatettaa itseään, käydä parturissa tai ottaa tatuointeja. Molyneux varoittaa, ettei tatuointeja kannata ottaa liikaa, muuten yksinkertaiset kyläläiset alkavat pelätä. Eräs Fablen pelintestaajista oli erityisen innoissaan tatuoinneista ja mätti kuvioita hahmonsa nahkaan kuin viimeistä päivää. "Sitten hän meni naimisiin erään maalaistytön kanssa", Molyneux hykertelee. "Ensimmäisen kerran kun sankari marssi paidatta kotiin, vaimo juoksi kirkuen karkuun."

Fablessa voi tosiaankin mennä naimisiin. Puolison vokotteluun tarvitaan eleitä, joita sankari voi oppia kohtaamiltaan henkilöiltä. Sinnikäs flirttailu ja lahjojen jakaminen palkitaan, loukkaavalla elehdinnällä (päin naamaa huutamisella tai röyhtäilyllä) tunteet voivat kylmetä nopeasti.

Anna jousesi laulaa

Koska Fablessa ohjataan seikkailijaretkueen sijaan vain yhtä sankaria, taistelut ovat hyvin toimintapelimäisiä.

Pelissä on kolme taistelumoodia, lyömäaseet, jouset ja magia, joiden välillä voi vaihtaa ketterästi yhdellä napinpainalluksella. Taistelu - kuten muukin pelaaminen - esitetään kolmannen persoonan kuvakulmasta hahmon selän takaa, mutta jousella voi ampua myös sankarin silmistä kuvattuna.

Lähitaistelussa pelaajalla on fantasiaroolipeleistä tuttu valikoima miekkoja, nuijia, kirveitä ja muita mättövehkeitä. Mäiskimisen perusidea on, että kolmen peräkkäin onnistuneen osuman jälkeen sankari voi tehdä hulppeasti vahinkoa tekevän erikoishyökkäyksen eli rehentelyliikkeen. Rehentelyliikkeitä on useita erilaisia ja ne ovat yksi Fablen kykyvalikoiman alalajeista.

Jousen käyttäminen on astetta yksinkertaisempaa. Nuolia voi ampua tiheänä sarjatulena tai tarkasti tähtäämällä, jolloin nuoli tekee sitä enemmän vahinkoa mitä pidempään sitä virittää. Maksimiteholla nuolessa on riittävästi magnum-voimaa vaikka irrottamaan viholliselta pään harteilta.

Taikoja paiskotaan melko suppeasta valikoimasta, valittavana on vain kuusitoista loitsua. Hahmon taikavoimien kehittyessä taikojen teho kasvaa: alun pieni sähikäinen muuttuu lopulta kokonaisten vihollislaumojen yli pyyhkiväksi salamakimpuksi. Suoraviivaisten hyökkäysloitsujen ja parannustaikojen lisäksi pelissä on erikoisempaa magiaa, kuten ajan hidastusta (ympäristö jähmettyy, sankari ei) ja berserkkitaika, joka kasvattaa sankarin väliaikaisesti Uskomattoman Hulkin mitta- ja voimasuhteisiin.

Kokemuspisteet kertyvät taistelussa melko epätavallisesti. Jos nitistää useita vihollisia peräjälkeen, voi kasvattaa itselleen kokemuspistekerrointa. Riittävän taitavasti pelaamalla samoista vihollisista voi napata moninkertaisen kokemuspistesaaliin.

Elekieltä

Fable on täynnä eriskummallisia yksityiskohtia, mikä selittänee osittain sen, miksi peli on ollut kehitteillä jo neljättä vuotta.

Kun on mennyt naimisiin, vaimoa ei tietenkään voi pitää taivasalla, joten kodinkin voi hankkia. Jos flirttailee liian innokkaasti vieraiden naisten kanssa, vaimo voi suuttua pahemman kerran.

Fablen maailma reagoi hyvin konkreettisesti pelisankarin maineeseen. Alussa pelaajalle lähinnä naureskellaan, mutta ajan ja urotekojen myötä ääni alkaa muuttua kellossa.

"Mitä pidemmälle maineesi kiirii, sitä enemmän alat herättää huomiota Albionin asukeissa", Molyneux sanoo. "Pelin lopussa, kun olet todella kuuluisa, ihmiset juoksevat ulos taloistaan hurraamaan sinulle ja järjestävät paraateja kunniaksesi. Ellet sitten satu olemaan paha # silloin ihmiset joutuvat paniikkiin ja pakenevat koteihinsa lukkojen taakse."

Maineen voi mittauttaa majatalon trubaduureilla, jotka luikauttavat maksua vastaan laulun pelaajan sankariteoista. Jos teot puuttuvat, laulu ei välttämättä ole kovinkaan imarteleva.

Tekemisen puutteesta tuskin joutuu kärsimään, sillä peli on ripoteltu täyteen pääjuonesta riippumattomia sivutehtäviä. Nämä sivujuonteet tuovat samanlaista vapaamuotoisuuden tunnetta kuin loistavassa Knights of the Old Republicissa. Toisaalta, pelkkään pääjuoneenkin keskittymällä Fablen luvataan kestävän parisenkymmentä tuntia.

Albionin korealla satugrafiikalla kuorrutettua maailmaa voi kiertää melko vapaasti riippumatta siitä, seuraako pääjuonta vai ei. Ainoastaan joitakin vaarallisimpia alueita on teljetty demoniporteilla, joiden vartijoita ei ihan aloittelijatason sankarilla ohiteta.

Suurimpana harmina Fablen pelimaailma haiskahtaa risteyskohdistaan huolimatta melko putkimaiselta, sillä ainakin pikaisen kokeilun perusteella vaikuttaa siltä, ettei pääreittien ulkopuolelle pysty pahemmin harhailemaan. Ikävästi lataustauot alueelta toiselle siirtyessä tuntuivat piinallisen pitkiltä.

Nähdyn perusteella Fable tuntuu tasapainoilevan onnistuneesti vakavien nippeliroolipelien ja reippaamman toimintamäiskeen välimaastossa. Sankarin ulkonäköön ja sen muuttumiseen keskittyminen tuo kummaa tuoreuden tuntua perinteisiin hahmonkehityskuvioihin. Jos Fablessa on edes puoliksi niin paljon pelattavaa kuin Molyneux ja kumppanit lupaavat, se voi hyvinkin olla tämän kesän suurimpia pelitapauksia Xboxilla.