SOTURIDYNASTIAN LEGENDA
Tavallisesti yksin taistelevan Linkin takana on nyt koko Hyrulen kuningaskunnan armeija.
Jos kvartaalijohtaja voi jostain syyttää Nintendoa, niin mustasukkaisesta suhtautumisesta kuuluisiin hahmoihinsa. Vain äärimmäisen harvat ja valitut ulkopuoliset saavat käyttää niitä. Hyrule Warriors on markkinamiesten osavoitto: The Legend of Zelda -sarjasta tutut sankarit, roistot ja hirviöt esiintyvät joukkomätkinnässä, joka ei ole Nintendon kehitystiimien kädenjälkeä. Hyrule Warriorsin ydin on Dynasty Warriorista ja kuosi Zeldan legendaa.
Lyö sitä, Link!
Hyrule Warriorsin räväkkiin taistelutehtäviin jaetun tarinan yksityiskohdat eivät varsinaisesti jääneet mieleen. Povekas velhotar Cia kilahti ja pian hyvisten armeijat mättivät pahisten armeijoita Zeldoista tutuissa paikoissa. Satojen, ellei peräti tuhansien samanaikaisten rivisolttujen ja -monsujen täplittämillä taistelutantereilla Link ja kumppanit kaappaavat vastustajien tukikohtia ja päihittävät vaihtelevan tasoisia pomotyyppejä. Tekoälyvihollisten leegio yrittää samaa temppua. Siksi hektiset taistelut eivät ole tasapaksua eteenpäin puurtamista, toisinaan kannattaa vaihtaa asemia ja/tai siirtyä puolustuskannalle. Vihollismassojen paine miellyttää ikivanhaa homeista Gauntlet-fania.
Muurien, kallioiden ja muiden esteiden jakamat taistelutantereet tuntuvat eläviltä, sillä jossain tapahtuu jotain jatkuvasti. Kahakan kuumissa pisteissä rupusakkia lentää kanveesiin tusinoittain muutamalla huitaisulla, kun isot jehut pistävät tuulemaan komeilla erikoishyökkäyksillä. Oman pään mukaan tappelevia sankareita osallistuu taisteluihin vähintään kaksi, mutta ratkaisevat siirrot jäävät pelaajan ohjaaman hepun harteille.
Tukikohdat spawnaavat perusjanttereita, joten ne kannattaa vallata ripeään tahtiin. Se onnistuu kun hakkaa rupusakkia, ja pian paikalle ilmestyy paikan pääjehu, jonka kaaduttua omistussuhde vaihtuu. Peruspuurtamista sekoitetaan kevyellä tarinankerronnalla. Puolusta siellä, hyökkää täällä, koska lohikäärmeritari, dodongo tai joku muu monsteri on hyökännyt pääkallopaikalle.
Linkillä, Impalla, Sheikillä, Lana-velholla ja muilla zeldapossen jäsenillä on omat, erilaiset pääaseensa ja hyökkäyksensä: Linkillä miekka, Sheikillä taikalyyra ja goron-kunkulla moukari. Lisäaseet ja -varusteet ovat kaikille yhteistä zeldakamaa, tyyliin tuttu punainen parannusputeli, pommit, jouskari, bumerangi ja tarttumakoukku. Vahvistavien tasonnousujen ohella hahmojen ja aseiden ominaisuuksia kehitetään kahakoiden välissä taisteluista kerätyillä esineillä ja rupee-jalokivirahoilla.
Ja Link lyö
Sankareilla on runsaasti selkeästi erilaisia hyökkäyskoreografioita, vaikka ne perustuvat vain kevyen ja vahvan iskun yhdistelmiin. Opin kombot puolivahingossa toiminnan lomassa ilman, että asiaan tarvitsi keskittyä. Maagit päättävät hyökkäyksensä viileisiin loitsuihin, aseilla huiskaajat muuten vain komeisiin kuvioihin, jotka ovat yleensä jotain sankarin luonteeseen sopivaa, kuten Linkin pyörähdysisku, joka lähettää koko joukon vihuja Valhallaan. Mättämisen lomassa kertyy spesiaalienergiaa, jota dramaattisesti kuvatut voimakkaat superniitit verottavat.
Laajalla taistelualueella ripeästi suunnistaminen on tärkeää, mutta gepseily on turhan sekavaa. Maastossa on vähän todella yksilöllisiä kiintopisteitä, mikä vaikeuttaa lonkalta suunnistamista. Osittain itseään toistavissa kentissä kartta on tarpeen, mutta sankaria merkkaava nuoli seuraa hahmon naamaa, ei kameran kuvakulmaa, minkä seurauksena pyörin aina ensin hölmönä ympyrää, kun yritän saada suuntaan jotain tolkkua. Mihin olen menossa, eiku tonne, no ei, vaan tonne, mitä, taasko olen tässä?
Normivaikeustaso ei kiristänyt hermojani. Rämpytys kaataa rupusakin, sankari kestää melkoisesti kuritusta ja parannuskamassa ei pihtailla. Spessujen ajoitus, jatkuva liike ja viisas sijoittuminen vievät pitkälle. Kentän pomoihin tarvitaan joku kikka kolmonen, mutta niiden keksimiseen ei tarvita neroa. Taktisissa kuvioissa riittää, että seuraa, missä tarvitaan apua ja kuka tai mikä pitäisi kurmottaa kumoon mahdollisimman nopeasti. Nujakat saattavat venyä runsaasta vartista tuntiin, mutta avaintapahtumia seuraavat tarkistuspisteet auttavat voittoa kohti kiperissäkin saumoissa.
GamePad-tuki on Nintendon omien tuotantojen tapaan kunnossa, sillä koko hoito pyörii normaalisti padinäytöltä. Kahden pelaajan tiimipelissä toinen käyttää motenuntsa-komboa tai pro-ohjainta ja telkkaria ja se toinen GamePadia. Ison plussan arvoinen suoritus! Tiimityössä mäiskeen hupiarvo luonnollisesti tuplaantuu, sillä kaksinpelissä jauhetaan samoja tehtäviä kuin yksinkin. Tiimipeliä netin välityksellä ei tueta, mikä on puute jopa Wii Uulla.
Jos Hyrule Warriors on esimerkki siitä, mitä muut tahot saavat aikaan Nintendon kruununjalokivillä, niin Iwata-san, anna muillekin mahdollisuus legendaaristen hahmojen parissa! Koei Tecmo käyttää saumansa hyvin, sillä Hyrule Warriors tuntuu perinteisestä Zelda-kaavasta irtautumisesta huolimatta riittävän zeldamaiselta. Kyllä Link itsekin nujakoi hiki tonttulakissa!
Hyrule Warriors
Arvosteltu
Wii U
Omega Force/Team Ninja/Koei Tecmo/Nintendo
Versio: Myynti
Moninpeli: 2
Ikäraja: 12
Lennokasta Dynasty Warriors -tyylistä joukkomätkintää Zelda-hahmoilla ja -teemoilla.
87
