I don’t buy that for 70 pounds!

Tunnettu humanisti ja filantrooppi, toimittaja Nirvi, haluaa muistuttaa, että taantuman aikana pitää auttaa niitä, joilla menee heikosti. Esimerkiksi Vaskikirjoja, www.vaskikirjat.fi.

* * * * *

Vuoden 2009 alussa oltiin sitä mieltä, ettei taantuma pure pelialaan mitenkään merkittävästi. Elokuussa puhuttiin pelialan vapaasta pudotuksesta.

Klassiseen tapaan "peliala" on yhtä kuin konsolit, sillä pahasti sirpaloituneessa pelibisneksessä on myös voittajansa. iPhonen pelimyynnillä menee loistavasti, PC:llä käsikauppa hiipuu, mutta digitaalinen jakelu nousee 80 prosenttia. Se on enää parin prosentin päässä käsikaupan arvosta ja nousun oletetaan jatkuvan rajuna. Massiivimoninpeleihin lama ei juuri vaikuta, ja Etelä-Koreasta peräisin oleva kombo, jossa ilmainen peli kohtaa mikromaksut (Pelit 8/07) on vihdoin lännessäkin nousussa.

Häviäjiä ovat Japani, Yhdysvallat ja Britannia. Niitä yhdistää perinteinen bisnesmalli, jossa tähtiä ovat konsolipelit, jotka haetaan kaupasta. Konsolimaa Iso-Britannia on Euroopan suurin markkina-alue. Tai oli, sillä pelimyynnin tiputtua 20 prosenttia valtikka siirtyi paremmin pärjäävälle Saksalle, jossa PC on voimissaan. Eurooppalaiset sekapeluumaat pärjäsivät taantuman kourissa paremmin.

Vahingoniloiselle naureskelulle ei ole varaa pahimmallakaan PC-pelaajalla, sillä konsolit ovat peliteollisuuden vetureita, varsinainen pelitalouden Yhdysvallat. Strategiakin pohjautuu jatkuvaan kasvuun.

Kahden pelin ostajalle kone kaupan päälle!

Laitekauppa ottaa pelejäkin pahempaa osumaa. Wii myy edelleen uudesta sukupolvesta parhaiten, mutta myynti on tippunut puoleen. Niskaan hengittää Xbox 360, joka ainoana konsolina on on lisännyt myyntiään (vaikkei myykään ennusteiden mukaan ) ja viimeisenä vaappuu PS3.

Kysymys on vakavista asioista. London Timesin haastattelussa Activisionin pomo Robert Kotic sanoi leikkisästi, että jollei PS3:n myynti kohene, Activision harkitsee vakavasti koneen dumppaamista.

Laitekaupan korjausliike on alkanut. Sony julkaisi jo uuden paremman ja halvemman PS3 Slimin isommalla kiintolevyllä, Microsoftin odotetaan heivaavan välimalli Premiumin ja alentavan Eliten hintaa. Yllättäen Arcaden hinta nousi briteissä 20 puntaa (heikon punnan takia, he sanovat) ja siitä poistettiin ilmaiset XBLA-pelit.

Viisas veto. Mitä nopeammin kiintolevyttömistä ja piskuisella kiintolevyn ruppanalla varustetuista malleista päästään eroon, sitä nopeammin päästään digitaalisen jakelun ihmekatemaahan.

Sitä ennen konsultit kannattaa vaihtaa, sillä Microsoftin Games on Demand sai pelimaailman itkemään: pieni kokoelma vanhoja pelejä, joita saa kaksi–kolme kertaa halvemmalla lähikaupasta. Kameo kolmella kympillä nauratti kaikkia, Mass Effectin hinnoittelu Australiassa ei ketään. Microsoft kun uskoo, että digijakelun syötti on vaivattomuus, kun oikeasti fyysisen median puute ja jälleenmyyntiarvon romahdus pitää korvata hinnassa.

Herra ottaa, herra antaa

Pelipuolella fiilis on kuin muurahaispesässä, johon taantuma on kusaissut.

Syyllisiksi tappavaan lamaan nostettiin messiaspelit. Ensin konsolikansa ehdollistetaan ostamaan vain kovimpia ja kohutuimpia hittipelejä, ja kun taantuman takia niitä ei voidakaan julkaista sarjatulella, korttitalo huojuu ja pahasti. Messiashysteria osui sen luojien omaan nilkkaan, sillä myös brittien pelimediat pyörivät hittivoimalla. Ja kun hittipelejä ei riitä käsiteltäväksi, jättikustantamo Future salasi ensimmäistä kertaa pelilehtiarmeijansa uudet levikit. Levikin salaaminen on kuin veren yskimistä.

Sillä se lähtee millä tuleekin, eli loppuvuoden messiaspeleistä odotetaan vuoden pelastajaa. Madden kymppi pelastaa jenkit, The Beatles: Rock Band, Halo 3: ODST ja tietenkin Call of Duty: Modern Warfare 2 loppumaailman. Tasatulokseen riittää, että loppuvuoden pelimyynti ylittää syyskuusta alkaen viime vuoden vastaavan myynnin joka kuussa vain 11 prosentilla. Kannattaa muistaa, ettei sekään jakaudu tasaisesti, vaan kertyy esimerkiksi Activision Blizzardin kaltaisille firmoille, joilla on jalka joka leirissä.

Kun digijakelussa kokeillaan volyymimyyntiä halvoilla hinnoilla, käsikaupassa Activision ilmoitti, että CoD: Modern Warfaren hinta nostetaan maksimisuositushintaan 55 puntaa (vajaa 65 euroa, eli ihan normihintahan se on). Syynä ei ole Activisionin pahuus, vaan euroon verrattuna heikko punta, joten hinta ei nouse euromaissa, eihän? Eihän?

Vain porvarit omistaa

Ei konsolibisneksessä kaikki ole alamäkeä: sen omat versiot piratismista saivat taantumasta massiivisen piristysruiskeen. Kyseessä ovat pikkusaatana vuokraus ja itse pahuus, käytetyt pelit.

EAVision saa käytetystä pelistä tasan yhtä paljon rahaa kuin waretetusta pelistä, eikä käytetyn pelin ostaja missään olosuhteissa osta sitä uusiksi.

Amerikkalaisen Nielsenin mukaan nyt pelataan tuntimääräisesti enemmän kuin koskaan, mutta samalla pelien vuokraaminen ja ostaminen käytettynä on lisääntynyt valtavasti. Mutta siinä missä waretus on puhdasta miinusta, käytetyt pelit ovat poikkeuksellisen tärkeitä.

Kun muutama vuosi sitten pelifirmat aloittivat käytettyjen pelien vainoamisen, pelikaupat vetivät herneen pahasti nenään ja sanoivat, että he perkele elävät käytettyjen pelien kaupalla. Esiomistettujen pelien kultakaivokseen ovat tunkeneet ja tunkevat nyt sellaiset kääpiöt kuin Amazon ja valtavat kauppaketjut.

Me PC-miehet kauhistelemme konsolipelien hintoja: 60–70 euroa pelistä, jonka vetää 5–10 tunnissa läpi! No, Huuto.netistä tutkittuna esimerkiksi Prototypestä ja Infamouksesta sai nelisenkymmentä euroa, vaihteluväli oli 33–46 euroa. Yhtäkkiä nettohinta laskeekin aika siedettävälle tasolle.

Ennen kuin pelifirmat menevät väkipakolla sorkkimaan tätä kuviota, kannattaa miettiä hetki. Ostaako Keijo Konsoli 60–70 euron peliä, jollei saa osaa rahasta takaisin?

Vaan eiköhän se peliteollisuus tästäkin lamasta toivu. Sitä kylvää mitä niittää, ja jos taantuma opettaa nöyryyttä, se on pitkällä tähtäimellä pilvilinnabisnekselle hyvä juttu.

Musiikista vastaa Sergio Leone

Kun konsolivalmistajat itku kurkussa yrittävät saada konsoleidensa tuotantokustannuksia ja hintaa alas, urpolegioonat haaveilevat jo seuraavasta sukupolvesta, jossa on tietysti fotorealistinen grafiikka. Pelintekijöille ja laitevalmistajille nämä haaveet ovat tässä vaiheessa silkka painajaiskatastrofi.

Konsolivalmistajat ovat kuin Blondie, Angel Eyes ja Tuco elokuvan Hyvät, pahat ja rumat lopussa: kolme konnaa käsi kahvalla kyttää mitä muut tekevät. Kuka laukaisee ensin ja ilmoittaa uudesta konsolisukupolvesta?

Onneksi kenelläkään ei ole kiire. Vai onko? Joidenkin asiantuntijoiden (ja niitä riittää) mukaan nykyinen konsolisukupolvi on väliinputoajamalli, koska siirtyminen digitaalijakeluun on väistämätön ja siihen ei nykykonsoleilla käytännössä pysty. Pullonkaula ovat riittämättömät kiintolevyt.

Vision mukaan seuraava sukupolvi imaisee pelinsä vain verkosta erilaisten digitaaliseen jakeluun pohjautuvien liikemallien pohjalla.

Idin John Carmackin arvauksen mukaan suurin paine hypätä uuteen sukupolveen on Sonyllä, jolla ei enää toista kertaa ole varaa antaa Microsoftille vuoden etumatkaa. Toisaalta taas voisi kuvitella, että Microsoft haluaa tehdä etumatkatemppunsa toiseen kertaan. Kädet lähestyvät colttien kahvoja, silmät menevät viiruiksi. Kenen hermot pettävät?

Ei ainakaan Tucon, joka kylmästi jatkaa Wii Fittien myyntiä.

Artikkeli on luettavissa www.pelit.fi:ssä 30.9.2009.

nhl.easports.com

NHL 10 pyrkii tavoittamaan jääkiekon syvimmän olemuksen korostamalla fyysistä peliä. Laitakahinat, maalinedustan torikokoukset ja nyrkkitappelut ovat lätkäjätkien arkipäivää, joten idea on perusteltu.

Ennakon perusteella NHL 10 suorastaan hemmottelee pitkä päätyyn ja perään -koulukunnan miehiä. Laitaväännössä kiekonriistoa voi yrittää litistämällä vastustajan laitaa vasten ja sohimalla kumisuikulaa miekkosen jaloista. Parhaassa tapauksessa pelikaveri saapuu avuksi, jolloin toinen voi huolehtia limpun kaivamisesta toisen keskittyessä vastustajan halailuun. Laitaa vasten taklattu äijäkään ei ole avuton, vaan hän voi yrittää potkia kiekkoa väljemmille vesille.

Vihellyksen jälkeen voi ärsyttää vastapelaajia, jotka antavat samalla mitalla takaisin. Se ei tosin maksa vaivaa, sillä jälkipelistä palkittiin jäähyllä aina yksi mies kummastakin joukkueesta. 4 vs. 4 -spesialistit tosin voivat torikokouksilla hakea haluamiaan erikoistilanteita. Nyrkkitappelut on kuvattu pelaajan näkökulmasta, ja lyöminen hoituu oikealla tatilla. Turpakäräjistä ei selviä voittajana enää satunnaisella nappien hakkaamisella, eikä väistöliikkeille sovi viitata pelihanskalla.

Uusi pelikausi ei ole pelkkää rymistelyä. Syöttösysteemi on kokenut rajun kasvojenkohotuksen, sillä passeja voi jaella täysin manuaalisesti. Syöttösuunnat määritellään vasemmalla tatilla ja lätty lähtee lavasta sitä lujempaa, mitä pitempään syöttönappia painaa. Uudistus poikii aiempaa enemmän harhasyöttöjä, sillä tiukoissa tilanteissa passit karkailevat helposti päin seiniä. Passeja voi heitellä vauhdissa olevalle pelikaverille sopivasti eteen tai käyttää kaukalon laitaa hyväkseen. Koska syötöt eivät napsu automaattisesti lapaan, pelikin suoraviivaistuu.

Edellisversiossa verenpainetta kohottanutta mailannostelua voi suitsia erillisellä sliderilla. Tuomarit reagoivat herkästi mailalla huitomisiin, joten puolustaessa joutuu turvautumaan myös muihin keinoihin. Hyökkäyspäässä kepit saavat tosin heilua korkealla, sillä äijät yrittävät takoa kiekkoa rysään myös ilmasta. Lukuisista pikku-uudistuksista mieleen jäivät myös matsin aikana syntyvät nirhaumat. Valmentaja joutuu päättämään, kannattaako sormensa vääntänyttä huippumiestä säästellä loppuhetkille vai pitää oikean loukkaantumisen riskillä jäällä.

Eurooppalaiset huippuliigat tekevät SM-liigan johdolla näyttävän paluun, sillä tutuilla joukkueilla voi tahkota kokonaisia kausia pelkkien turnausten sijaan. Myös Be a Pro ja NHL:ään keskittyvä kausipeli ovat saaneet lisää lihaa luiden ympärille. Pudotuspelitunnelmaan pääsee parissakin uudessa pelimuodossa, jotka tosin vaikuttivat kertakäyttöhuvilta.

Olen vuosia vannonut kilpailevan pelisarjan nimeen, mutta NHL 10:n harvinaisen valmiilta vaikuttanut ennakkoversio pääsi yllättämään puun takaa. Luvassa on mielenkiintoinen lätkäpelisyksy, kun NHL 10 ja NHL 2K10 ilmestyvät syyskuussa.

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…