hakisin eilen peli arvostelijaxi pelit lehteen mutta en päässy kun se seko eemeli väitti et mä en osaa krjottaa vaikka äiti sanoo et osaan joten miten semmone alkaa mulle joka ei ite osaa ja kyllä sitä harmittaa kun meen tilttiin :(
Muumipeikko-Suomessa Idols on tuomittu nöyryytysformaatiksi, jossa tarpeettoman julmat tuomarit rikkovat nuorison unelmia. Hyi hyi semmoista ilkeyttä. Pitäkää unelmanne, jättäkää koulutus ja työnteko väliin, sillä jonain päivänä ovikello soi ja just susta tulee Tähti! Onneen on oikotie ja ihan kaikki voivat sitä kulkea!
Tunnustan ilman häpeää, että American Idol on minun salainen tosi-tv-paheeni. Suomen Idols on heikko korvike, paitsi, jos pitää ohjelmista, joissa puolen tunnin aineksista tehdään puolentoista tunnin ohjelma, jossa juontajat pissavitseineen ovat idoleitakin enemmän esillä.
Tyhmempi voisi luulla, että American Idol on jonkinlainen laulukilpailu. Itse asiassa se on koodeksi, joka näyttää, miten elämässä menestyy. Rippilapselle voisi olla pirun hyvä juttu ostaa American Idol -kausiboksi DVD:nä.
”Miten tämä liittyy peleihin?”, kysyy punatukkainen nuorimies keskirivillä.
Ongelmajätettä
Maailman energiaongelmat ratkeaisivat, jos ydinreaktorit kelpuuttaisivat polttoaineeksi musiikkibisneksestä haaveilevat nuoret. Tyypillisessä yhden kaupungin Idol-karsinnassa 12 000:sta idoliksi haluajasta pääsee seuraavaan karsintaan noin parikymmentä.
Eiköhän olisi aika vaihtaa realistisempaan unelmaan? Peliarvostelijat ovat luonnonvara, joille on aina kysyntää. Hyville peliarvostelijoille vasta kysyntää onkin, sillä niitä on niiin vähän. Alaa hallitsevat jopa kymmeniä vuosia huseeranneet yrittäjät, eivät siksi että olisivat hyviä, vaan siksi, ettei kilpailijoita ole. Oho, mikäs malka silmääni joutui?
Aktiivi päälle
Pelibisneksen kriitikkohyllylle on helpompaa päästä kuin kuvitteletkaan. Ensimmäinen Idols-opetus on: "Idoliksi ei pääse, jollei edes yritä pyrkiä, ja idoliksi pitää pyrkiä." Pahinkin raakkuja on lähempänä pop-jumaluutta kuin häntä kotisohvalta haukkuva karaokekuningas. Samoin peliarvostelijaksi pyrkivän pitää oikeasti lähettää näytearvosteluja suoraan toimituksiin, ei pöytälaatikkoon tai keskusteluboardeille.
Aktiivisuuden merkitystä ei voi kyllin korostaa. Suomessa on paljon pelialan vakioihmisiä, jotka ovat korkeintaan keskinkertaisia, mutta pysyvät alalla, koska aktiivisesti myyvät itseään. Lisäksi kun kerran pääsee alalle ja onnistuu tavalla tai toisella saamaan nimeä, saa töpätä todella törkeästi ennen kuin maine menee. Aivan sama, montako projektin ruumista CV:hen on haudattu, alan töitä löytyy aina.
Tunne itsesi
Toinen Idol-opetus on: "Tunne taitosi." Karsinnoissa on aivan käsittämätön määrä audiovisuaalisia katastrofeja, jotka uskovat ilmeisen tosissaan sopivansa alalle, jossa pitää osata laulaa ja olla hyvännäköinen. Mitään ei saa, jollei yritä, mutta joku roti sentään. Myös oma koearvostelu pitää pystyä lukemaan niin että tajuaa, onko sillä mitään senssejä vai ei. Hei, välimerkeillä ja isoilla kirjaimilla on oikeassa elämässä paljonkin väliä.
Opetus kolme on: "Valmistautuminen voittaa gimmickin." Alkukarsinnoissa tarkoitus on osoittaa, että perusasiat ovat hallussa ja siten petata paikkaa jatkoon. Hetken improvisaation vallassa "Äkkiä riipustin tämmöttisen" ei ole hyvä aloitus. Kikkailu on myös jotain, jonka harva hallitsee. Yksin kikkailulla ja gimmickeillä ei pärjää Idolissa eikä muuallakaan.
Rimasta ja sen korkeudesta
Vaikka pitää ymmärtää, jos on huono, ei saa luulla olevansa liian huono. Aivan samoin kun studiossa tehdään Matista laulaja, kustannustoimittaja siistii kirjailijan eepoksesta roskat pois, jokaisen peliarvostelijan, minä mukaan lukien, takana vaanii ammattitaitoinen toimitustiimi. Hyväksi kirjoittajaksi oppii vain kirjoittamalla.
Siksi peliarvostelijassa haetaan ihan samoja asioita kuin Idoleissa. Valmispakkaus a la Carrie Underwood on bonus, muuten haetaan sopivaa tyyppiä ja lahjoja eli kehityskelpoisuutta.
Arvostelijalla on laulajaa helpompaa. Siinä missä idoliksi halutaan melko geneerinen poppari, peliarvostelija voi olla kapean alan spesialisti tai lavean alan multilahjakkuus.
Spesialistiarvostelija voi korvata kirjoituslahjojaan erikoistiedoillaan, kaikkien rakastamia bulkkipelejä veivaama kohtaa paljon jyrkemmät vaatimukset.
Normaaliluokan avustaja kirjoittaa oman työn ohessa ja tekee kiltisti mitä pyydetään. Kaikkein arvokkain, varsinainen Graalin malja on itseohjautuva, aktiivisesti juttuja tekevä ja lehdelle myyvä avustaja. Kaikille tärkeintä on, että luvatut jutut tehdään ja aikataulussa, vasta seuraava käsky avustajan savitaulussa on älä tapa.
Tyttö sä et oo tähti
Idoleilla on yksi tärkeä voimavara, joka puuttuu peliguruksi haluavalta, ja se on kritiikki. Jo alkusarjoissa Simon Cowell voi ystävällisesti kertoa, ettei kannata jatkaa laulamista, koska minkäännäköisiä lahjoja ei löydy. Sekin on hyvää kritiikkiä, joka säästää paljon arvokasta elinaikaa.
Vielä arvokkaampaa on jatkossa seuraava tarkempi kritiikki. Ne, jotka ottavat sen tosissaan, ovat ne, jotka kamppailevat finaaleissa. Ne, joista kauan alalla olleet menestyneet tuottajat eivät tiedä mistä puhuvat, nähdään lopputeksteissä nyyhkimässä maailman epäreiluutta.
Kritiikki opettaa, mutta ainakin Pelit-lehdessä on jopa avustajia kohtaan klassinen no news is good news -politiikka. Jotain juttua voidaan vuolaasti kehua toimituksessa, mutta kerrotaanko se avustajalle? Harvemmin. (No joskus kuitenkin.) Toimittajakollegoiden juttuja kehutaan selän takana, paisti jos vahingossa luullaan, että sen kirjoitti joku toinen.
Avustajaehdokkaalle hiljaisuus on vielä enemmän luonnonlaki. Vain todella hyville tai sillä hetkellä tarvituille kerrotaan, että jopia olisi tarjolla. Muille hiljaisuus on tasa-arvoinen. Karzalle ei kerrota, että välimerkitön lyhyt tekstimassasi todistaa, että ei sinulla neanderdal ole alalle lahjoja. Eikä Jasmolle kerrota, että eipä ollut kehnompi suoritus, oli millistä kiinni, ettet saanut hommia. Vähän enemmän hiomista, vähän järkevämmin valittu peli, se olisi siinä.
Jokainen meistä Pelitin toimittajista on aikoinaan ollut avustaja ja toivonut, että ne toimituksen läskipäät joskus antaisivat palautetta. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa?
Jostain syystä kun itse nousee evoluution tikkaita, tämä jalo periaate tasan unohtuu.
Sinustako idoli?
Jos arvasit, että kaikella on tarkoitus, olet oikeassa. Pelit etsii jatkuvasti hyviä avustajia, mutta ilmeisesti rima näyttää olevan liian korkealla tai nykynuoriso on täydellisesti laiskistunut, sillä innokkaat yrittäjät ovat vähissä. Outoa, koska kirjoittaminen on helppoa ja jopa tuottavaa. Hurjina opiskeluvuosina minä elätin itseni kirjoittamalla peleistä, enkä tarvinnut opintolainaa. Leipä ei ollut leveä eikä siinä ollut maggaraa, mutta se riitti.
Vaikka vaatimustasomme on korkein, Pelit on objektiivisesti ottaen paras paikka, minne pyrkiä. Maksamme ihan oikeita kirjoituspalkkioita, järjestämme epäsäännöllisen säännöllisesti koulutusta ja arvostelu kulkee läpi todella perinpohjaisen, ammattitaitoisen toimitusprosessin.
Olen aina halunnut järjestää Idols-muotoisen arvosteluhaun, mutta käytännön ongelmia en saa ratkaistua. Siispä tyydyn miniversioon.
Lupaan, että maaliskuun ajan annan edes jotain palautetta kaikkiin näytearvosteluihin, joka täyttävät seuraavat kriteerit. Arvostelu on lähetetty osoitteella nnirvi@pelit.fi ja otsikolla "Pelit Idol". Teksti ei ole liitteenä, vaan viestinä, ja vaikka pelin saa itse valita, arvostelun maksimipituus on 5000 merkkiä, mukaan lukien pelin tekniset tiedot. Lunttaa lehdestä, mitkä ne ovat.
Sinä, jonka mielestä Pelitin mätkintäpeleissä pitäisi olla gurumpi ote, sinä, jonka mielestä autopeleissä ajotuntumasta pitää kertoa enemmän, sinä, joka toivot juttua Star Wars: Galaxies -nettiroolipelistä, nyt se kolapullon korkki kiinni ja näppäimet paukkumaan.
Hetkesi on koittanut.
