Lukaisinpa päivänä muutamana lukijakirjeen, joka sai minut ajattelemaan. Ajatteleminenhan on sitä, kun ollaan otsa rypyssä ja uristaan, mikäli vielä oikein muistan.
Super Marko kirjoitti:
"Nimimerkki Kuka? kysyi: "Mikrobitissä arvosteltiin Little Big Adventure -peli, joka sai 95 pistettä, mutta Pelit-lehdessä se sai vain 65 pistettä. Kumpaan voin luottaa?"
Toimituksen vastaus tyrmäsi minut täysin: "Päätä itse". Jos asia on niin, että saan itse päättää, onko peli 65:n vai 95:n pisteen arvoinen, niin miksi ylipäänsä arvostelette pelejä? Vastaavanlaiset mokat lehdessänne syövät luottamusta.
Siksi haluankin tietää, miksi moinen vastaus? Eikö teillä ole itseluottamusta sanoa olevanne oikeassa? Tällä menolla peliarvostelut menettävät merkityksensä."
Kenpä tietäis sen?
Eikä Little Big ole edes ainoa. Kysymys itseluottamuksesta tulee väärään osoitteeseen, sillä "Päätä itse" tarkoittaa niinkin monimutkaista prosessia kuin, että sinä, hyvä Super Marko, luettuasi kummankin arvostelun perustelut, päädyt uskomaan jompaa kumpaa. Jos vielä ostat pelin, pystynet jälkikäteen sanomaan, kumman arvostelun argumentit ovat lähempänä sinun mielipidettäsi.
Peliarvostelut ovat nimenomaan arvosteluja, eivät testejä, joten ne perustuvat lähes ainoastaan arvostelijan mieltymyksiin ja omiin näkemyksiin siitä, mikä vaikuttaa ja mihin. Ajatelkaa nyt, kuinka monenlaiset tekijät voivat vaikuttaa vaikka System Shockin arvosteluun. Herra A:n mielestä grafiikka on huonoa, koska se näyttää sotkuiselta, ja kontrollitkin ovat epäselvät. Siis peli on huono. Herra B viis veisaa grafiikan ulkonäöstä ollessaan toimivan virtuaalimaailman lumoissa, ja pitää peliä erinomaisena, varsinkin kun kontrollit ovat hyvät ja erinomaisen toimivat.
Yhteen lehteen, edes meihin, luottamisessa on aina riskinsä. Siksipä kannattaa silmäillä laajemminkin. Itse käytän vertailulehtenä Computer Gaming Worldia, se kun on niitä harvinaisia lehtiä, joiden arvostelijat oikeasti pitävät pelaamisesta. Ja vaikka joskus olenkin eri mieltä heidän näkemyksistään, ainakin niistä näkyy, että peliä on pelattu ja väitteet perustellaan.
Yksi melkoinen tekijä on nimittäin lehden linja. Siinä, missä joku lehti on suunnattu varttuneemmalla pelaajalle, toinen voi olla tarkoitettu ikäryhmälle 10--12 ja kolmas yrittää olla koko kansan pelilehti. Niin kauan kuin esimerkiksi Computer & Video Games ja Electronic Entertainment todella pelaavat arvostelemansa pelit kunnolla, he voivat esittää niistä niin päinvastaisia mielipiteitä kuin Pelit-lehti kuin sielu sietää, ilman että kenenkään voi sanoa olevan varsinaisesti "väärässä" tai "oikeassa". Jos etupäässä konsoleita harrastava lehti pelaa Ultima Underworldin läpi, mutta teilaa sen, niin sehän tarjoaa vain sentyyppisen lehden näkemyksen tuosta klassikkopelistä.
Niin kauan kuin kukaan ei ala tosissaan väittää edustavansa Ehdotonta Totuutta ja Pyhää oikeassa olemista Kymmenen Vuoden Kokemuksella, kaikki on niin kuin pitääkin.
Tieteellistä täsmällisyyttä
"No miten te voitte antaa täsmällisiä arvosanoja?", murahtaa yleisö. Se on äärimmäisen helppoa: ensin zoomataan oikealle kymmenluvulle, ("C&C saa 90+-pistettä"), sitten väännellään hienosäätömittaria, kunnes tuntuu että siinä se on.
Eli arvosanat ovat viitteellisiä, semminkin kun jokaisen arvostelijan asteikko kuitenkin poikkeaa vähän kollegojen asteikosta, ja koko asteikko on vähän epäselvä kaiken kaikkiaan. Käytännössä se itse asiassa toimii jotakuinkin kouluarvosanoin, joskin 70-alue yleensä heittää: 70 on "heikko keskinkertainen", kun sen pitäisi kai olla "keskinkertainen". Kannattaa muistaa, että pisteet ovat myös genrekohtaisia: 90 pisteen lentosimu ja 90 pisteen seikkailupeli eivät ole keskenään vertailukelpoisia.
Kun juttu painetaan lehteen, se saa outoa uskottavuutta. Englannin lehdissä oli aikoinaan muotia kehua, että lehden arvostelut ovat parhaat ja tarkimmat, koska pistelaatikossa on grafiikan, äänien ja pelattavauuden lisäksi annettu arvosanoja vaikka manuaalille, alkudemolle, spriteille, kannen taitolle ja kosmiselle säteilylle. Eli siis mitä enemmän MuTu-pohjaisia pisteitä, sen tarkempia arvosanoja. Suosikkini oli edesmennyt ACE: kun pisteet normaalisti ovat 0--100-asteikolla, sen pelit arvosteltiin tarkasti 0--1000-asteikolla! Suorastaan nerokasta markkinointia!
Miksi sitten pitää antaa epätarkkoja arvosanoja? Siksi, että ihmiset haluavat kertasilmäysperiaatteella toimivan yksiselitteisen jutun sinne loppuun, ja he haluavat verrata lehtien arvosteluita keskenään.
0--100-asteikko on tuttu ja perinteikäs, vaikka sen tarjoama tarkkuus onkin MuTua. 1--5 tähteä olisi sopivan epätarkka, mutta olisiko 75 prosenttia lehdestä täynnä kolmen-neljän tähden pelejä? Entäs 0--10-asteikko? Kouluarvosana vaiko aritmeettinen?
Kerro kerro kuvastin, mik' on tapa parahin?
Bonusmainoksia ja termejä
Kuukauden uskonnollishenkisenä huumoripläjäyksenä ECTS-messuilla Domarkin manageripelin mainos jaksoi huvittaa: "Jeesus pelastaa!" ja pienemmällä alla "mutta Litmanen tekee maalin torjunnasta!" (Nimi on tietysti suomalaistettu.)
Domarkista senkin verran, että he julkaisivat Lords of Midnightin keskeneräisenä, ja päivitys löytyy Pelit-BBS:stä. Eipä silti, ei se peliä paranna pätkän vertaa.
Kuukauden termi
Kuukauden uustermi on dossiili. Ja dossiilihan on henkilö, joka vaihtaa graafisiin hiiripelleilysoftiin vain oman kuolleen ruumiinsa yli. Termi luonnollisesti yhdistää DOSin ja fossiilin, tuon kivettyneen tervehdyksen Maapallon nuoruusvuosilta. Hmmm, monikohan trilobiitti tappeli pallokotilon kanssa siitä, kannattaako kasvattaa keuhkot ja kivuta maalle vaiko eikö?
Vaan kukapa keksii käyttökelpoisen termin henkilölle, jonka mielestä vain Windows (Warp, Workbench) on jotain, ja DOS on surkea muinaismuisto, jonka käyttäjät pitää ampua? Olisiko Winkupelle mitään?
