Il-2: Battle of Stalingrad

Il-2: Battle of Stalingrad

il2sturmovik.com/

PC

1C Game Studios / 1C Company

Versio: 1.003

Minimi: Windows XP (SP3)/Vista/7/8, Core2 Quad 2.6GHz+, 1GB näytönohjain, 4GB RAM, 10+GB kovalevyä

Testattu: i7/2600k @ 4.2GHz, 16GB RAM, 690GTX, Windows 7 Ultimate 64

Moninpeli: pahasti kesken

Muuta: Vaatii nettiyhteyden yksinpelissäkin

Ikäsuositus: 16

 

Hei, taas me lennetään Iillulla!

Neuvostoliiton monitoimikone Il-2 Sturmovik nousee siivilleen jo kolmannen sukupolven versiona. Edellinen yritys mäjähti Doverin liitukallioihin, nyt ilmaillaan Stalingradin ilmatilassa.

13 vuotta sitten debytoinut Il-2 on taistelulentosimulaattorien isoin brändi. Kun edellinen jatko-osa Dover-Illu floppasi niin totaalisesti, että alkuperäinen kehittäjäporukka hajosi, sarjaa jatkaa Rise of Flightin tehnyt 777 Studios Stallari-Illullaan.

Parhaimmillaan Il-2: Battle of Stalingrad on jo nyt sykähdyttävän hieno elämys. Audiovisuaalisuus on huikealla tasolla, ja siipien alla vellovan ilmakehän melkein tuntee kahvan varressa, joskin ehkä välillä itse keppi tuntuu hieman kumiselta, vähän samaan tapaan kuin muutamassa originaali-Illun pätsissä.

Tekoäly osaa tapella ihan kohtuullisesti. Vaikka se on turhan kaavamainen sekä tarpeettoman tarkka, Rise of Flightin ajoista on otettu askeleita eteenpäin. Digital Nature -pelimoottorissa tekoälyt lentävät samaa lentomallia kuin ihmispelaajatkin, mikä yhdessä hienon fysiikkamallinnuksen kanssa tekee vähänkin isommista tappeluista kovia kovolle. Yksityiskohtiin panostamisesta on kiistattomia hyötyjä, mutta lopullinen totuus pelimoottorin venymisestä perinteisiin (tai edes riittävän kokoisiin) moninpeli-illuttelusessioihin selvinnee tehtäväeditorin julkaisun jälkeen.

 

Vanhahtavasta teknologiasta ja karusta miljööstä huolimatta BoS on enimmäkseen näyttävä ja jopa tyylikäs peli.

Paluu juurille

Alkuperäinen Il-2 oli pienimuotoinen ja simppeli peli, jossa oli muutama lennettävä kone, tylsähkö lineaarinen kampanja, mutta aikanaan loistava lento- ja vauriomallinnus, helppokäyttöinen tehtäväeditori, nätti grafiikka sekä mainio moninpeli. Nopealla tahdilla julkaistu jatko-osa Forgotten Battles räjäytti potin lisäämällä koneita, (dynaamisia) kampanjoita ja taistelualueita. Evoluution ääripisteessä, Daidalos-modatussa Il-2: 1946:ssa on kaikkea noin kymmenkertainen määrä. Mainio saavutus koska alun perin ideana oli mallintaa vain yksi ainoa kone, legendaarinen Il-2.

Stallari-Illun kehittäjillä oli aluksi ilahduttavan järkevä lähestymistapa. Alussa olisi pienimuotoinen, mutta nopeasti julkaisukuntoon saatava siemen, jota olisi myöhemmin helppo laajentaa. Pelisuunnittelulla on alusta alkaen vahva rooli, mikä on ääripelkistettyjen Digitaalisten Taistelusimulaattorien aikana erittäin virkistävä poikkeus. Sitten järki lähti lomalle ja paukautti lähtiäislahjaksi muutaman planeettoja halkovan aivopierun.

Audiovisuaalisena elämyksenä Battle of Stalingrad on odotetusti huippuluokkaa, jatkaen kunniakkaasti Rise of Flightin hillityn tyylikästä ja hillittömän kaunista linjaa. Talvinen Stalingrad on hyytävän tunnelmallinen ilmestys, armottomien arojen yllä lentäessä tulee oikeasti kuunneltua (harvinaisen komeita) moottoriääniä tarkasti, sillä ajatus hyisestä patikkaretkestä ei lämmitä.

Tarkkana on syytä ollakin, sillä vaikka järjestelmien hallintaa on yksinkertaistettu, on pinnan alla mallinnettuna ihan riittävästi laitteistoa särkevää syvyyttä. Yöllisen eksytysretken jälkeinen kotiinpaluu on herkistävä kokemus, kun rakkaalla kotipesällä on sytytetty notskit, lamput ja diskopallotkin toivottamaan harharetkeilijän tervetulleeksi.

Peli näytti ohikiitävän hetken hyvältä, koska joku arjen sankari oli löytänyt jälleen yhden tavan kiertää kiveen hakatut grafiikka-asetukset. Nimittäin julkaisu-BoSissa on grafiikalle kokonaiset neljä erilaista ennakkoon säädettyä vaihtoehtoa, ja virittelyvaraa ei juuri anneta. Onnea matkaan kaikille, joiden laitteisto ei arvosta kökköefektiä X, tai pyöritä moninpelissä maksimipiirtoetäisyyden mahdollistavaa ennakkoasetusta. Täysin käsittämätöntä, kun ottaa huomioon simulaattoristien laajan laitteistokirjon, ja tulossa olevat 4k- ja Oculus Rift -teknologiat. Ne asettavat laitteistoille ihan erilaisia vaatimuksia kuin yleinen 1080p-resoluutio.

 

Yrittänyttä laitetaan

BoS-Illun mielipiteenjakaja on sen satunnaistehtäviin perustuva kampanja, jossa motivaatiota ja saavutuksen tunnetta haetaan mörppityylisesti avaamalla lisävarusteita ja -koneita tehtävistä tienattavilla kokemuspisteillä. Ajatus on itse asiassa ihan hyvä ja ymmärrän taustalla olevan idean täysin. Pelaajat nauttivat grindaamisesta valittamisesta yhtä paljon kuin itse tahkoamisestakin, eli aika paljon. Jos kaiken haluamansa saa puhtaana käteen heti alussa, häviää pelistä helposti tavoitteellisuus kokonaan.

Mutta nyt kohderyhmä taitaa olla väärä, ainakin murskaavasta palautteesta päätellen. Simulatööreistä monet eivät pelaa käytännössä mitään muuta, ja lisäksi osa keskittyy puhtaasti moninpeliin. Stallari-Illussa siis osa koneista ja varusteista jää tavoittamattomiin yksinpelikampanjan syövereihin. Toki kaiken mahdollisen saa auki vajaalla kymmenellä keikalla per kone ja jos kampanjointi maistuu, avautuu koko setti mukavasti normaalin pelaamisen ohessa. Itseäni tavaran avaaminen ei haitannut lainkaan, itse asiassa se on ihan kivaa ja motivoivaa puuhastelua.

Tehtävät luodaan satunnaisesti, mutta dynaamisuutta ei kampanjassa ole. Joka tehtävään voi valita paitsi koneen myös puolen, jolla haluaa lentää, hieman DCG-kampanjan tyyliin. Perusasiat ovat kunnossa eli samaa tehtävää ei tarvi lentää kahdesti. Koska pakollisia etenemistavoitteita ei ole, tulee lentämiseen oikeaoppinen kuolemanpelko, joka kannustaa realistisiin taktiikoihin ja luo mukavaa jännitystä.

Itse asiassa kampanja on suorastaan mainio, kun huomioi että nykyinen versio on suunniteltu lähtökohdaksi pitkälle ja toivottavasti kunnianhimoiselle kehitystyölle. Kunnollisen kampanjamoottorin kehittäminen on valtava urakka ja se pitää aloittaa yksinkertaisista perusasioista, aivan kuten nyt on tehty. Aika näyttää.

Mutta sitten… Grafiikka-asetusten lukitseminen on lähinnä neuvostomallista asiakaspalvelua. Se että kampanjakin antaa vain kaksi realismivaihtoehtoa on ihan uskomaton pelisuunnittelumunaus. Joka simuttaja on käynyt pitkiä väittelyitä  siitä, mikä on realistista ja mikä ei. Ainut järkevä tapa on antaa pelaajille täysi valta valita haluamansa vaikeusasetukset. Mutta toisin kuin yksittäistehtävissä, BoSin kampanjassa (ja ilmeisesti moninpelissäkin) lennetään vain joko akuankka-moodissa tai turboharkkore-asetuksilla.

 

Leipää kansalle

Jostain syystä moderneja simulaattoreita riivaa järjetön jako yksin- ja moninpelin välillä. Myös Battle of Stalingradissa yksinpeli kampanjoineen on ihan oma kattauksensa, jonka herkkuihin ei kaverin kanssa pääse käsiksi.

Falcon 4.0 tajusi sen, ensimmäinen Il-2 tajusi sen, nyt ei enää tajuta kimppakampanjan tärkeyttä. Coop-kampanjat pitävä alkuperäistä Illua hengissä jo toiselle vuosikymmenelleen, mutta ei se ole perkele kehu, jos vielä kolmannenkin Illusukupolven aikana joutuu turvautumaan siihen ikivanhaan alkuperäiseen.

BoSin oma moninpeli on vielä täysin kesken, tällä hetkellä pystyssä on vain muutama koiratappeluserveri eikä omia matseja voi perustaa. Puutelistalla on myös tehtäväeditori, jonka senkin pitäisi valmistua lähiaikoina.

Raivostuttavasti, mutta toisaalta toivoa herättävästi, BoSin pahimmat ongelmat korjautuisivat sekunnissa, jos joku painaisi pelisuunnittelijan järjenvalon päälle. BoS on järkevästi suunniteltu tulevaisuutta ajatellen jatkuva kasvu mielessä, ensi-askeleisiin ei silti olisi varaa kompastua.

Tilanne on sikäli kriittinen, että Cliffs of Dover -flopin ja alkuperäisen Il-2:n 13-vuotissynttäreiden jälkeen me lentäjät kaipaamme uutta Illua kuin leipää.

Arvosanan annan aikanaan vähän valmiimmalle pelille, mutta en näin keskeneräisen pelin ostamistakaan oikein voi suositella, paitsi tukimielessä. Toistaiseksi suunnitelmat ja aikataulut ovat sentään pitäneet kohtuullisesti.

Kaikki edellytykset sotaonnen kääntymiselle Stalingradissa ovat olemassa, Battle of Stalingrad on monelta osin erittäin laadukasta työtä ja lupaava alku uudelle sarjalle. Toistaiseksi taivaalla on kuitenkin pelottavan synkkiä pilviä ja vasta lähitulevaisuudessa selviää millainen myrsky niistä repeää.

 

Antti Ilomäki

 

Il-2: Battle of Stalingrad on legendaarisen Il-2 -pelisarjan kolmas sukupolvi, mutta vasta aika näyttää paraneeko polvi pojasta vai kolahtaako siihen ShVAKin kuula.