Myös Niko Nirvi vannoo nero-Gurevitchin nimeen, joten hän Wallun avaaman aasinsillan kautta esittää oman kestosuosikkinsa, Scorpy's Forest Friends.
* * * * *
Loppukevät on kaltaiselleni allergikolle vuoden pahinta aikaa. Ei minua yskitä koivun siitepöly, vaan E3:sta irtoava informaatiopöly. Tai pikemminkin sepitepöly.
Parasta viihdettä ovat tietysti konsolisodat. Ehdoton ennakkosuosikkini oli PlayStation 3:n julkistus, sillä Sony on aina osannut pelata mediapeliä mestarin ottein. Esimerkiksi viime vuonna Sony nerokkaasti varasti tuulen Xbox 360:n julkistuspurjeista hyvin ajoitetulla Killzone-videolla, jota tyhmä rahvas luuli tai halusi luulla PS3:n aidoksi pelikuvaksi. Yksinkertainen mutta tehokas peliliike.
Siksi odotin näkeväni, kuinka Cell-prosessorit netin kautta auttavat E3-virkaveljeään murskaamaan arvostelijat vaikkapa juuri kohutulla Killzonella, joka näyttää oikeana pelinä täsmälleen samalta kuin visiovideona. Tai edes jotain vastaavan raflausluokan juttua.
Totuus oli sellainen kuin totuudet pakkaavat olemaan. Onneksi parhaan PS3-pelin palkinto meni sentään Metal Gear Solid 4:n esittelyvideolle eikä jollekin pelattavalle yritykselle. Onnea, Nestemäinen Oselotti ja Käärme-vaari!
Nintendon nimeämis-Wiisautta ja Voimakolmikon muutamaa hyvää kilpailijan mollausta lukuun ottamatta konsolisota riehui aika laiskasti, vaan eiköhän jatkossa pauku. Pärjääkö Nintendon kekseliäs pelikonsoli suuruudenhulluille viihdekeskuksille? Normaalisti laitteetkin voitolla myynyt Sony joutuu tekemään kuten Microsoft, eli valmistuskuluiltaan hulppeat 800 taalaa maksava pala Pleikkataivasta maksaa meille kuolevaisille vain 600 euroa. PC:n hintaluokassa kisaava PS3 veti monta fania hiljaiseksi.
Jokerina pakassa on PC-pelaamisen messias, Microsoftin Vista. Esikuvansa mukaisesti se on jo etukäteen ristiinnaulittu. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki, mikä laskee vaikeaksi koetun PC-pelaamisen kynnystä, on aina kotiinpäin. Sitä paitsi Vistan vaikutus PC-pelaamisen markkinointiin massoille kuulostaa kiinnostavalta ja lupaavalta. Tosin siinä ollaan vielä teoreettisessa vaiheessa, jolloin kaikki kuulostaa kiinnostavalta ja lupaavalta.
Virtuaaliset teelehdet
On hienoa ja näppärää nähdä pelien lähitulevaisuus yhdessä mahtavassa inforäjähdyksessä. Ensin kaaoksesta nousevat vain suuret nimet, myöhemmin sitten saa helmetkin seulottua.
Mutta mikä on totta, mikä valetta? Kun pelipojille markkinoidaan parempaa, kauniimpaa tulevaisuutta, työkalupakista löytyy alkudemomagiaa, illuusiota, puolivillaisia tulkinnanvaraisia lupauksia, fanipoikien manipulointia ja photoshopattuja bullshoteja (se on Penny Arcade -nettisarjiksen keksimä loistava uudissana, joka tarkoittaa paranneltuja ruutukaappauksia).
Nämä kelpaavat mainiosti superfaneille. He kyttäävät AAA+-pelinsä (Metal Gear Solid 4 ja Halo 3) videorenderointeja etsien jopa mikroskooppisia vihjauksia pelien tulevasta sisällöstä tai muusta niihin liittyvästä. Komppanian hevosmiehet kertovat, ettei Kojima ole mukana, mutta Nesteytetyn Näädän aurinkolaseissa näkee heijastuksen, joka on selvästi Kojima nuorena! Halo 3 vastaan MGS 4 -taistelut ovat lystejä. Parin minuutin renderoitu demo ilman varmistettua pelikuvaa, mahdollisesti pelin omalla moottorilla, riittää vakuuttamaan kumpi kallis viihdekeskus kannattaa ostaa. Ainakin nämä ihmiset saavat harrastuksestaan kaiken irti.
Loistavalle tulevaisuudelle kääntävät selkänsä Jämähtäneet, jotka kyttäävät menneisyyden suuria nimiä. Siellä, siellä se Supreme Commander vihdoinkin luuraa! Nyt voin koskea jälleen tosiaikanaksuun, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997 Total Annihilationin! Esillä olevia pelejä tärkeämpi on tietysti Fallout 3, josta näkyy julisteenkulma Bethesdan ständin nurkassa. Toivottavasti Bethesda ymmärtää, että sen pitää näyttää täsmälleen oikealta Falloutilta, mutta Oblivionin pelimoottorilla.
Tietysti nuo kaksi jälkimmäistä löytyvät minunkin odotuslistaltani. Fallout 3:lta en uskalla odottaa mitään, mutta Supreme Commanderin puikoissa on Total Annihilationin isä, ja sen ennuste on huomattavasti lupaavampi. Fallout 3 lienee tekeillä, mutta niin kauan kuin tiimin jäsenistä ei tiedä, odotusmittari pitää kääntää asentoon "Uwe Boll".
Tosimulgaisu esimulgaisuun
E3-ennakkojen bonus on siinä, että yleensä ne ovat napakoita ja asiapitoisia, koska materiaalia on mahduttava lehtiin paljon. Sellaisia lukee suorastaan mielikseen, ja ne täyttävät peliennakon tärkeimmän (siis meille pelaajille) tehtävän: nostavat kiinnostavan pelin tutkalle. Omaa ei saisi kehua, mutta toissavuotinen E3-spesiaalimme oli hemmetin toimiva roolimalli. Sääli, ettei Suomen härmälääseen malliin kulkeva pelibisnes sellaista enää mahdollista.
Tiiviiden E3-analyysien jälkeen seuraa taas paluu arkeen, jossa lehtimaailman standardiennakko maksaa kaksi sivua ja yksinoikeuden lähtöhinta on kuusi sivua plus kansi.
Peliennakon materiaali on purkkakoodia, josta yleensä pelin tuottaja saa esitellä tarkkaan rajattuja, tarkkaan lavastettuja kohtia. Jos pelin esittely on rajattu moninpeliin, esittelijä ei saa puhua muusta kuin moninpelistä, tai hänet perheineen teloitetaan. Kuvamateriaalissa pelimoottorina on yleensä Photoshop. Pelifirman Pohjois-Koreassa koulutettu edustaja istuu nurkassa varmistamassa, ettei esittelijä sooloile. Jos juttu on liian paksua, kehut kirjoitetaan esittelijän suuhun ja ennakkomarkkinoidaan haastatteluna.
Esisensuroidun hattaratiedon ja bullshottien vastapainoksi arvostelut onneksi ovat reippaasti lyhyempiä, vaikka niissä teksti usein perustuu pelin pelaamiseen, ja jopa se ammattilaisen pelille suoma tunti on ihan oikeaa materiaalia. Kun ainoastaan varmojen hittipelien ennakot kiinnostavat muitakin kuin piskuista vähemmistöä, miksi ennakot ovat pelijournalismin hirmuvaltiaita?
Aina oppii uutta
Häpeäkseni luulin, että vaikka lukijoita ei kiinnosta, ennakoilla täytetään sivuja helposti ja tehokkaasti, tuotetaan lainauksia ja maksetaan velkaa pelifirmoille. Tyhmä minä. Yksinkertaisen vastauksen minulle kertoi Sanoma Magazinen konsulttina toimiva amerikkalainen aikakauslehtiguru Samir Husni.
Hype-ennakot liittyvät isojen kauppaketjujen ennakkotilauksiin, jotka tehdään kauan ennen pelin ilmestymistä. Niitä tekevät eivät yleensä tiedä peleistä mitään. Näyttävästi taitetut, kritiiköntä hyminää ja villiä Best! Everiä! sisältävät ennakot saavat WalMartin sisäänostajan tilaamaan reippaasti "mahdollisesti komeinta, näyttävintä toimintaseikkailua koskaan!" Kun se arvostelussa joskus runtataan, raha on jo puhunut.
Blogianalyysin pohjalta peliennakkojen kakkosfunktio on toimia keskustelurajapintana pelijournalistien kesken.
"Joo, Ratakugi the Vision Warrior 3 on hieno, meillä on se heinäkuussa yksinoikeudella!"
"Ei paskempaa, onneksi olkoon, jollei meillä olisi Driving My Car 4:sta, niin olisin kateellinen!" ja kollegiaalinen veljeys sekä arvostus kukoistaa. Jos osa lukijoista sattuu pitämään ennakosta, niin sehän on vain bonusta.
Normaalisti skippaan ennakot yhdeksän kertaa kymmenestä kursorisen vilkaisun jälkeen, mutta Bioshock kiinnosti liikaa. PCZonen yhteensä kahdeksan sivun Bioshock-paketista irtosi tietoa teelusikallinen, ja jopa ruutukaappaukset, ainoa konkreettinen data, näyttävät epäilyttävästi bullshoteilta. Sen jälkeen pakkoluin ennakoita valikoimasta muita lehtiä, ja saldo oli samaa luokkaa. Siis onhan pelibisnes illuusioiden myymistä arkipäivää piristämään, mutta eikö ne illuusiot voisi rajoittaa itse pelien yksinoikeudeksi?
Lankesin polvilleni ja rukoilin pelismin (Pelit 11/03) korkeinta jumaluutta, Hyvää Pelattavuutta, jotta Hän muuttaisi ennakot pelaajille suunnatuiksi, oikea informaatiota sisältäviksi jutuiksi. "Anna minulle merkki, oi Pelattavuus!", huusin. Ja sitten se alkoi: "Suomi, kahdeksan pistettä!"
Mikään ei ole enää mahdotonta, paitsi Tuomas Honkalan SHMUP-artikkeli. Siihen vaaditaan MM-jalkapallokulta.
