Tuomas Honkala on Pelit-lehden uutistoimittaja, joka on erikoistunut antiikkipelien analysointiin. Hän on myös toimituksen hallitseva Archon-mestari. Boo-ya!
* * * * *
Muotitietoinen, peliala on muotitietoinen, ala on niin muotitietoinen, että toimittajakin sen huomaa.
Vanhan viisauden mukaan suuri yleisö jaksaa pelata vain neljää lajityyppiä kerrallaan. Tänään ne ovat shuutteri, autopeli, nettirope ja tosiaikanaksu. Historiaa taaksepäin mentäessä voidaan todeta, että autopelit ovat olleet autopelejä Pole Positionista asti, shuutterit ovat saaneet yhden ulottuvuuden lisää ja roolipelit taantu… muuttuneet netissä pelattaviksi. Tosiaikanaksutkin ovat ehtineet edistää jännetupentulehduksia jo kymmenen vuotta. Ne muuten lunastivat paikkansa syrjäyttämällä graafiset seikkailupelit – ihan totta!
Genrevalikoima pysyy suppeana, koska pelit ja pelaajat ovat muodin vankeja. Eikä muotivirtauksia ohjaile järki saati valistus, sillä pelaajien mieli on yksinkertainen ja heidän oikkunsa ovat sen mukaiset.
Sekaisin Segasta
Mikään ei saa Pertti Peruspelaajan silmiä kiilumaan niin kuin grafiikka. Vähäpätöisinkin uusi temppu synnyttää ruudun edessä vähintään yhtä innostuneen reaktion kuin peilin heiluttaminen neandertalinihmiselle.
Tehdäänpä aikamatka muhkeiden kampausten ja olkatoppausten vuoteen 1987. Länsisaksalainen Matias Rust laskeutuu pienkoneellaan Moskovan Punaiselle torille. Miami Vice ja MacGyver ovat television kuuminta hottia. Tappava Ase ja Beverly Hillsin kyttä 2 jyräävät elokuvateattereissa. Jokainen kynnelle kykenevä haluaa kävellä kuin egyptiläinen. Jos ei vielä hävetä tarpeeksi, tarvitsee vain vilkaista satunnaisotoksella valitun kotimikron kasettiasemaan.
Vuonna 1987 pelihalleja hallitsivat Segan uudet peliautomaatit, joissa sulavasti kokoaan muuttavilla spriteillä luotiin lähes kolmiulotteisilta näyttäviä pelinäkymiä. Oli kyseessä sitten Out Runin asvalttia nielevä Ferrari Testarossa tai After Burnissa neuvosto-MiGejä pudottava Tomcat-hävittäjä, Segan näyttävät uutuudet imivät säästöpossut tyhjiksi pelimarkoista. Hienon arcade-vuoden synkensi kolikkopelikäännösten varjo.
Kolikkopelikäännökset ovat kotimikroilun vaiettu rikos ihmiskuntaa vastaan. Koska ne olivat tuon ajan ehdotonta muotia, laadulla ei ollut niin väliä. Mitä siitä, vaikka After Burnerista ei jäänyt mitään jäljelle, kun se riisuttiin hienosta grafiikasta, erikoisohjaimista ja servomoottoreiden voimasta kallistelevasta kabinetista. Mitä näyttävämpi kolikkopeli oli kyseessä, sitä todennäköisemmin se teurastettiin luokattomaksi Commodore-versioksi.
Kasarin vaihduttua ysäriksi, pelikansa tajusi vihdoin kyllästyä rupisiin sprite-vyörytyksiin. Pelaamisen arvotyhjiön täyttivät aidoista näyttelijöistä digitoidut pelihahmot, joiden rumia pikselikasvoja tuijotettiin aina CD-romppujen yleistymiseen asti. Digimuoti saavutti perverssin kliimaksinsa romppujen jättikapasiteettia täyttämään keksityissä interaktiivisissa elokuvissa. Jos olet autuaasti unohtanut, mistä niissä oli kysymys, interaktiiviset elokuvat olivat suttuisia amatöörifilmejä, joissa pelaajan tehtävänä oli valita seuraava kohtaus tai kuolema.
Onneksi nykyään peleiltä osataan vaatia sivistyneempiä asioita, kuten iäisyyden valoon verrattavaa HDR-valaistustekniikkaa.
Muistakaa Bob Wakelin
Pelaajat ovat kautta aikojen olleet tarkkana maustaan. Suosikkipelit ovat lähes poikkeuksetta niitä, jotka tarttuvat herkimmin vallitseviin muotivirtauksiin. Jos jokin asia on aikojen saatossa muuttunut, se on pelaajien vaatimustaso. Vaikka kyseessä olisi miten kulunut peli-idea ja käsittelytapa, tänä päivänä kliseitä ei sovi tyrkyttää muuten kuin äärimmäisen hiottuna kokonaisuutena. Pelaajilla on norsun muisti eikä puolivillaisia esityksiä unohdeta.
Markkinoinnin kannalta krantuiksi muuttuneet pelaajat ovat hankalia käsiteltäviä. Tunteisiin vetoaminen ei kannata, vaikka Daikatana tekisikin sinusta John Romeron nartun. Ellei pelin taustalta löydy nimekästä suunnittelijaa tai A:sta ja E:stä koostuvaa kaksikirjaimista taikalyhennettä, yleisön huomion saa heräämään vain äärimmäisillä lupauksilla kouluväkivallasta, vandalismista ja toisen maailmansodan uroteoista.
Kaksikymmentä vuotta sitten meno oli paljon viattomampaa. Pelit saattoivat tehdä kauppansa pelkästään hienon kannen voimalla. Kansitaiteen voiman ymmärsi erityisesti Britannian mahtipelitalo Ocean, joka teetätti kaikki kantensa lahjakkaalla Bob Wakelinilla. Wakelinin kansigrafiikka ei taannut pelin laatua, mutta myynnin kyllä. Sattuneesta syystä hän oli Britannian näkyvimpiä taiteilijoita 1980–90-lukujen taitteessa. Nykyään Wakelin käärii seteleitä myymällä kansikuvien alkuperäisprinttejä.
Kasaripelit myivät ilman hienoja kansiakin, jos yleisö vain sai vihiä pelin surisevasta syntetisaattoripuheesta (Impossible Mission) tai lähes tunnistettavalta kuulostavasta tunnusmelodiasta (Ghostbusters).
2000-luvulla ollaan viisaampia. Takuuvarmaan myyntiin päästään enää vain kanteen painetulla Blizzardin logolla.
Ennustuksia
Vaikka pelimuodit tulevat ja menevät, ne eivät ole täysin ennustamattomia. Kunhan on näkemystä ja tietämystä niin kuin minulla, muodin virtaukset näyttäytyvät selkeinä ja suorina kuin ajan nuoli.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme saaneet lukemattomia Command & Conquer -klooneja, nettiroolipelin jokaiseen kuviteltavaan makuun, päättymättömiä urheilupelisarjoja ja fantasiasaagan, jonka jokaista osaa mainostetaan viimeiseksi. Ennustan, että tosiaikanaksut siirtyvät PC:ltä konsolien riesaksi, Xbox 360:n Battle for Middle-Earth II on hiusmurtuma, jonka alla tulvavalli pettää. Nettiroolipelien suosio laantuu, kun pelaajat häädetään vanhempien ullakoilta oikeaan maailmaan. Urheilupelien seuraava suuri buumi on oman atleetin douppaaminen. Lopuksi ennustan, että näemme ensimmäisen kokonaan Matrix-hidastuksena etenevän toimintapelin ja muhkeiden olkatoppausten paluun tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. S.T.A.L.K.E.R.: Shadow of Chernobyl seuraa heti perässä.
Ennen kuin saan tuhat vihaista lukijapalautetta pelimuotiteoriani kelvottomuudesta, haluan muistuttaa, että muoti on aina ja kaikkialla paikallinen ilmiö. Länsimaalainen pelimuoti poikkeaa olennaisesti esimerkiksi Japanissa vallitsevista suuntauksista. Suomikin on vähän oma muotisaarekkeensa anglosaksisen maailman reunamilla. Japanilaisten muotigenret ovat muuten aivotreeni, mätkintätoimintaseikkailu, Final Fantasy -klooni ja kierivä objekti -peli.
