OIKEUTUS: Tuomas Honkala kelaa juttuja niinku tosi syvällisesti.
Pelikonsolisi on valmistettu Kiinassa, tajuatko mitä se tarkoittaa?
Nykyaikaisen videopelin tuotanto on monimutkainen prosessi, johon tarvitaan vähimmilläänkin kymmenien ammatti-ihmisten työpanosta. Suurimmissa kehitystiimeissä tekijöitä voi olla yli sata. Viime vuonna julkaistun kyselytutkimuksen mukaan amerikkalaisten pelintekijöiden keskipalkka oli 73 600 dollaria vuodessa.
Kehitystiimien kasvavat pääluvut ja korkeat palkat yhdistettynä alati venyviin tuotantoaikatauluihin synnyttävät väistämättä kustannuspaineita pelikuvion rahoitusportaassa. Yksi tapa säästää rahaa on luovan työn ulkoistaminen matalien palkkojen Kaukoitään.
Kevennetyssä mallissa ulkoistaminen tarkoittaa vain taustojen ja toissijaisten hahmomallien teettämistä halpamaissa, äärimmilleen vietynä kokonaisia projekteja siirretään kiinalaisten käsiin. Jotain voi päätellä siitä, että länsimaalaisten päälliköiden johtamia, mutta paikallisilla pelityöläisillä miehitettyjä satelliittistudioita nousee Shanghaissa kuin sieniä sateella. Jos pelasit Tom Clancy’s EndWaria, pelasit kiinalaisten tekemää peliä.
Ulkoistamisella on huono kaiku länsimaalaisten peliammattilaisten keskuudessa. Kritiikki puetaan yleensä epäilyihin kiinalaisen työn laadusta ja huoleen väistämättömistä kommunikaatio-ongelmista. Niitä syntyy, kun yksi osapuoli ei puhu kiinaa ja toinen ei ymmärrä englantia.
Hurskaan kritiikin taustalla voi aistia sangen inhimillisen keskiluokkaisen pelon hyvin palkattujen pelityöpaikkojen pysyvyydestä. Korvaamattomat avainhenkilöt pitävät varmasti pintansa, kävi miten kävi, mutta miten käy perustason koodereille ja graafikoille, kun koko putiikki siirretään halvimman tarjouksen tekevään kaukomaahan? Alan työpaikoista käydään lännessä vielä raakaa pudotuspeliä.
Työ tekijänsä palkitsee
Kun pelejä tekevä valkokaulusväki parkuu ulkoistamisen uhista, ylipitkistä työpäivistä tai luovan työn henkisestä kuluttavuudesta, he saavat osakseen otsikoita ja sympatiaa. Eikä siinä mitään, sillä jokainen irtisanomisilmoitus tai burnout on jonkun henkilökohtainen tragedia.
Pelialan häijyin luuranko pysyy kuitenkin visusti kaapissaan. Pelaajina elämme autuaan tietämättöminä siitä, että nykyaikaista peliviihdettä suoltava viihdekoneisto on rasvattu kiinalaisten työntekijöiden verellä. Enkä nyt puhu niistä shanghailaisista halpakoodereista, vaan peliteollisuuden todellisista luusereista, hikipajaa muistuttavissa oloissa raatavista tehdastyöntekijöistä.
Mutta eihän pelejä valmisteta tehtaissa? Ei niin, mutta pelikonsolit valmistetaan, melkein kaikki niistä Kiinassa. Omista tehtaistaan luopuneet konsolivalmistajat Microsoft, Nintendo ja Sony teettävät konsolinsa Flextronicsin, Foxconnin ja Celestican kaltaisilla alihankintajäteillä. Virallisen linjan mukaan brändiyhtiöt valvovat alihankkijoittensa työoloja, mutta Chun Kit Hon, Päivi Pöyhösen ja Eeva Simolan tuoreetsa tutkimuksesta Playing with Labour Rights: Music player and game console manufacturing in China ilmenee, että yhtiöiden laatimat eettiset säännöt ovat alihankkijoiden tehtaissa kuolleita kirjaimia.
Tutkimusta varten Pöyhönen ja kumppanit tarkastelivat neljän eri alihankkijan tehtaita Kiinan kaakkoisosassa sijaitsevassa Guangdongin provinssissa. Otosta voi pitää sikäli edustavana, että Guangdong on kiinalaisen elektroniikkateollisuuden napa-alue.
Jos minä hakisin tuollaisesta tehtaasta työtä, kuukausipalkkatoiveeni olisi syytä asettua 770-935 yuanin eli 72-87 euron haarukkaan. Se on kiinalainen minimipalkka, joka hädin tuskin riittää elämiseen, perheen perustamisesta nyt puhumattakaan. Voisin kuitenkin kompensoida nälkäpalkkaani paiskimalla ylitöitä. Esimerkiksi Foxconnin tehtaalla nettoaisin 120 ylityötunnin kera yhteensä 170 euron kuukausipalkan. Sillä voisin jo melkein ostaa itse kokoamani pelikonsolin. Mitä siitä, että normit ylittävä 120 tunnin ylityö ei ole aina edes vapaaehtoista, eikä sen puoleen laillistakaan, ainakaan Kiinan työlakien mukaan. Tehdaspatruunaa moinen laki ei tietenkään haittaa, sillä touhulla on paikallisviranomaisten myöntämä poikkeuslupa.
Miltä siis kuulostaisi? Suostuisitko sinä kokoamaan Xbox-konsoleita kuutena päivänä viikossa yhdentoista tunnin vuoroissa?
Kulkulupa ja wc-lupa
Pelikonsoleita ja muuta länteen päätyvää kulutuselektroniikkaa valmistavien kiinalaistehtaiden epäkohdat eivät pääty työntekijöiden nälkäpalkkoihin ja tolkuttoman pitkiin työpäiviin.
Liukuhihnatyöläisten nöyryyttäminen erilaisilla työnantajan määrittelemillä sakkojärjestelmillä on yleistä. Flextronicsin 44-kohtaisessa rikkomuslistassa suoraan palkasta vähennettäviä sakkoja saa muun muassa esimiehelle niskoittelusta, riitelystä, väärien tietojen levittämisestä, ruumiintarkastuksesta kieltäytymisestä, lattialle sylkemisestä, tehdashallissa syömisestä, raskauden salaamisesta ja wc-pöntön vetämättä jättämisestä. Tyypillinen sakko on 1–10 euroa per rikkomus. Toistuvat sakot ovat peruste työsuhteen purkamiselle.
Neljästä tutkitusta tehtaasta kahdessa määräys kuului, että tuotantolinjan äärellä voi työskennellä vain seisten. Kolmas tehdas noudatti samaa käytäntöä vuoteen 2008 asti, kunnes työntekijöille sallittiin myös istuminen. Koko yö sorvin ääressä seisten kuulostaakin tosi inhimilliseltä, vai mitä?
WC-käynnit ovat tehtaissa luvanvaraista toimintaa. Vessavierailua varten tarvitaan erityinen off-duty-kulkulupa, jonka kymmenet työntekijät joutuvat jakamaan keskenään. Kyseenalainen ennätys saavutettiin Microsoftin tehtaalla, jossa sata työntekijää jakoi saman wc-kortin. Määrä on sittemmin pienennetty neljäänkymmeneen työntekijään per pisupassi. Työntekijät eivät siis enää joudu vääntelehtimään jalat ristissä koko päivää.
Kyllähän me Suomessakin valitamme asumisen kalleutta, mutta emme sentään suostu asumaan kuin kiinalaiset tehdastyöntekijät. Kiinassa minimipalkka harvoin riittää parempaan kuin omaan punkkasänkyyn tehtaan omistamassa asuntolassa. Punkkamajoitus kymmenen hengen jakamassa huoneessa on yleensä ilmaista tai ainakin hyvin edullista (1,50–7,50 euroa kuukaudessa). Tungosta ja yksityisyyden puutetta ei helpota, että asuntoloiden siivous jää yleensä asukkaiden itsensä vastuulle.
Jos olot ovat tällaisia jo alihankintaketjun ensimmäisellä portaalla, voin vain kuvitella kurjuutta, joka vallitsee seuraavalla portaalla, tehtaissa, joita ei valvo kukaan. Mikä hulluinta, tehtaiden omistajat tähyävät jo Kiinaakin halvempiin maihin. Alinhankkijoiden kultaryntäys rutiköyhään Vietnamiin on jo alkanut.
Ihanan eettistä
Wikipedian mukaan eettinen kuluttaminen tarkoittaa tuotteiden tai palveluiden ostamista tiettyjä eettisiä toimintatapoja ja periaatteita noudattavilta yrityksiltä tai yhdistyksiltä. Ajatus on kaunis, mutta pelaajan kannalta jokseenkin epäkäytännöllinen. Ainoa tapa kuluttaa eettisesti on jättää pelikonsoli kokonaan ostamatta!
Eettisyys ei astu kuvaan edes PC-puolella, sillä emolevyt, näytönohjaimet ja muut komponentit valmistetaan ihan samoissa kiinalaistehtaissa. Se herättääkin kysymyksen: mitä pelikoneiden teoreettisella ostoboikotilla ylipäätään ratkaistaisiin? Kiinalaiset jäisivät riistotehtaiden sulkemisen jälkeen työttömiksi ja olisivat entistä köyhempiä.
Mitä sitten tapahtuisi pelikonsoleiden ja muun viihde-elektroniikan hinnoille, jos tehdastyöläisten palkat ja työolot korjattaisiin suunnilleen inhimilliselle tasolle? Hinnat toki nousisivat, mutta eivät ne sentään räjähtäisi käsiin. Kohututkimusta esitelleen Päivi Pöyhösen arvion mukaan esimerkiksi kiintolevyn loppuhinnasta kymmenen euroa riittäisi korjaamaan alihankintaketjun työolot eettisesti kestävälle tasolle. Äkkiseltään ynnäiltynä eettisesti kestävä pelikonsoli saattaisi olla 50–100 euroa nykyistä kalliimpi.
Pelkään pahoin, että rakastan elektroniikkakrääsää niin paljon, etten ole valmis maksamaan siitä eettisesti kestävää hintaa. Kännyköille, kiintolevyille sun muille lätkäistyt Teoston hyvitysmaksut sentään maksan mukisematta. Luova työ on rahansa ansainnut!
Ruokkivatko leikkimieliset konsolisodat oikeita sotia maailman kurjimmissa kolkissa? Tällaisesta mahdollisuudesta kirjoitti valtamedioista riippumattomaan uutisraportointiin erikoistunut Toward Freedom -verkkolehti (towardfreedom.com), joka nosti esille elektroniikkateollisuuden kyltymättömän coltanin eli kolumbiitti-tantaliitin tarpeen.
Coltania käytetään pienissä kondensaattoreissa, joita tarvitaan muun muassa kännyköissä, MP3-soittimissa ja aina vain pienempiin kuoriin puristetuissa pelikonsoleissa. Coltan on suhteellisen harvinainen malmi ja yksi sen tärkeimmistä esiintymistä on Kongon demokraattisen tasavallan ja Ruandan rajaseudulla. Kaivoksissa käytetään surutta lapsityövoimaa ja kaivosten hallinta on osasyy aluetta vuosia vaivanneisiin verisiin levottomuuksiin.
Kaivostoimintaan perehtynyt tutkija David Barouski on todennut, että coltanin maailmanmarkkinahinta kohosi pilviin PlayStation 2:n lanseerauksen yhteydessä. Tutkija syyttää elektroniikkateollisuutta välinpitämättömyydestä, kun moninaisten välikäsien kautta maailmalle leviävän coltanin alkuperä jätetään selvittämättä.
Barouskin mielestä on tilastollisesti lähes mahdoton ajatus, että Sony olisi valmistanut kaikki PlayStationinsa ilman Kongossa louhittua coltania.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 5.5.2009.
