Niin kuin vuosituhannen vaihteen kuuluukin, 2000 oli "mielenkiintoinen" vuosi pelibusineksessa. Pelifirma toisensa jälkeen ilmoitti tilinpäätöksessään tappioista.
Pelialan liikelehdet ovat tulvehtineet valituksia siitä, kuinka pelimyynti - niin konsoli- kuin PC-, - on sujunut ennätyshuonosti. Hasbrolla meni niin huonosti, että se heitti koko pelipyyhkeen nurkkaan, josta Infogrames osti sen 100 miljoonalla dollarilla. Liikuttavasti Eidos pitää vain 82 miljoonan dollarin puolivuotistappiotaan hyvän tuotevalikoimansa voittona, ilmeisesti he varautuivat paljon pahempaan. Acclaim nykäisi kivat 113 miljoonaa tappiota.
Varmasti tappioista osan on pakko olla kirjanpidollista temppuilua, mutta siltikin kuulostaa siltä, että The Bizissä paras tapa pienentää menetyksiä on lopettaa pelien tekeminen kokonaan ja juoda vain kaffetta.
Astunpa ennustamisen antoisalle alueelle järjestämään itselleni jotain hävettävää ensi vuoden aluksi. Kristallipalloni väittää, että tästä vuodesta vasta painajainen tuleekin.
PC-pelien myynti ja tarjonta pysynevät nykyisissä rajoissa. Jotkut peligenret, lähinnä keskivertoa enemmän kehityskuluja syövät mutta vähemmän myyvät lentosimut ovat kuopassa. Koska hyviä pelejä tulee enemmän kuin ehtii pelata on vaikea valittaa, ja PC lienee tänäkin vuonna tasaisen tuoton lähde. Mutta peliteollisuusjätin jalat onkin valettu konsolisavesta.
Pelastava enkeli
Laman syyksi tarjotaan sukupolvenvaihdosta seuraavan sukupolven konsoleihin, ja varsinkin PlayStation 2 nähdään (tai nähtiin) myynnin pelastajana. Mi hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa on se, että jos 75 miljoonaa PlayStationia ja muutama kymmenen miljoonaa pelikäytössä olevaa PC:tä ei riitä tuloksen tekemiseen, miten ihmeessä tipoittain markkinoille valuva PS2, Xboxista ja Gamecubesta puhumattakaan, riittävät lisäämään myyntiä niin paljon että saldo nousee plussalle?
Varsinkin kun PS2 on kuulemma vaikein ohjelmoitava pelilaite koskaan, mikä tarkoittaa pitkää ja kallista pelinkehittelyprosessia, joten PS1:n kaltaiseen pikapelirushaukseen ei päästä.
PS2-hype riitti hyydyttämään Dreamcastin myynnin, mutta vallankumous syö lapsensa, kummatkin. Naurettava hype kääntyi itseään vastaan: Japanissa PS2-pelien myynti ei kulje sitten yhtään (seuraa itse: www.the-magicbox.com) ja koneenkin myyntiluvut ovat tippuneet rajusti. Viesti on selvä: PS2-pelaajat eivät halua enää PS1-pelien grafiikkapäivityksiä.
Newsweekin (Dec 18, 2000) artikkelissa päädyttiin siihen, että Sonylle tulee ongelmia. Kukaan ei usko, että se saa kangertelevaa tuotantoaan käyntiin ja Sonylle povataan ainakin alkuvuodeksi tappioita.
Niinpä PS2-saarnaajien nykyinen liturgia onkin "... jahka Emotion Engineä opitaan hyödyntämään niin sitten paratiisin portit aukenevat". Seuraavat näytön paikat ovat siis tänä vuonna tulevat jeesuspelit Gran Turismo 3 ja Metal Gear Solid 2, joihin niihinkin kohdistuu niin älyttömät odotukset, että ne tuskin niitä täyttävät.
Ja vaikka täyttäisivätkin, mitä se Eidosta hyödyttää vaikka MGS2:ta myytäisiin viisi miljoonaa?
Kuolleiden konsoleiden seura
Eikä siinä vielä kaikki. Uusi teknologia vie mennessään aina parhaat resurssit, joten PS ykkönen nuukahtaa tänä vuonna. Merkit ovat jo seinällä: mainostoimiston nuorten aikuisten trendivehes on muuttunut lasten ja koko perheen leluksi. Uudet PS1-pelit ovat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, pääasiassa massamarkkinapelejä kuten Who Wants To Be A Millionaire?, lapsille suunnattuja Disney-pelejä tai kamaa, joka on yhtä tuntematonta kuin keskinkertaistakin.
Ainakin Euroopassa ja Yhdysvalloissa PlayStation Onen painoarvo pelikoneena tulee painumaan pohjiin, joskin se varmaan sinnittelee koko perheen lystikoneena. Entäpä jos pelifirma onkin saanut 2/3 tuotostaan panostamalla normaaleihin PS1-peleihin, ja on olettanut että niiden myynti nousee tai ainakin pysyy vakiona? Siinä voi kuiva muta lentää, kun savijalat murtuvat.
Bonusrahareikänä kuukkeloivat sekä GameCube että etenkin Xbox. Kisaan ei pääse mukaan, jollei kehitä niille pelejä, mikä ei ole ilmaista, eikä pirukaan tiedä, saako niistä ikinä rahojaan takaisin. Jokerina pakassa on Dreamcast, joka Amerikassa myy todella hyvin, ja jonka Shenmue myy Britanniassakin paremmin kuin PS2:n kärkipelit yhteensä. PS2-krapulan oheistuotteena Dreamcast on noussut lähes jokaisen vähänkin jotain tajuavan mediapellen lempilapseksi.
Tehdään kaikki samaa
Tietysti on ikävää, kun tiukka talous näkyy ensimmäisenä niche-projektien lopettamisena, mutta muuten en sääli pelifirmaparkoja lainkaan, koska kyseessä on synneistä suurin: puhdas oma tyhmyys. Kun PlayStation poikii rahaa automatiikalla, on helppo vetää fläppitauluille brändejä, trendejä ja visioita, ja polttaa rahaa kaikkeen ylimääräiseen. Lihavia vuosia ei millään alalla ole loputtomiin.
Pelejä julkaistaan vain näennäisesti järkevällä santageddon-logiikalla, eli: "Netissä pelataan pääasiassa 3D-shootereita, joten jos julkaisemme maksullisen 3D-shooterin, saamme rutosti nappulaa". Strategia kuulostaa täysin järkevältä niin kauan kun kukaan ei kerro, että niitä 3D-shootereita pelataan ilmaiseksi.
Empire on hyvä esimerkki: se ostaa Rowanin ja sen sijaan että käyttäisi näitä lentosimumarkkinoiden valtaamiseen, se pistää ikänsä simuja tehneet miehet paskartelemaan massamarkkinapelejä uusille konsoleille. Hei pörssimies, pistäpä Empiren osakkeeni myyntiin.
Kun videopeliteollisuus 80-luvulla paisui ja näytti olevan kuolematon, se rahantulon huumassa unohti pääasian, pelit. Saman perusjöötin kierrättäminen palkittiin todella nopealla ja totaalisella romahduksella. Kuulostaa kummasti nykyiseltä Pleikkariin nojaavalta, massamarkkinakamaa suoltavalta pelibisnekseltä. Olisikohan pelibisneksen jumala kohottamassa jalkaansa potkiakseen taas sontaa rattailta?
