Pelit ja elokuvat ruokkivat toisiaan. Kun pelaa Rome: Total Waria, tekee mieli katsoa Roomaa, josta syntyy halu pelata Rome: Total Waria. Ilmiö tunnetaan viihdesilmukkana, ja se vaatii kymmeniä uhreja vuosittain.
Lokakuussa 2000 Pelit julkaisi suositun artikkelin Katso & Pelaa(tm): Sotafilmit ja pelit. "Jostain syystä 3D-räiskinnöissä on unohdettu toinen maailmansota kokonaan, vain Pleikkaripojille on kehuttu Medal of Honor, jossa on oikeaa otetta ja uusia näkemyksiä." _Niko Nirvi. Lainaus kertoo, millä tarkkuudella kuusi vuotta vanha artikkeli peilaa nykytilannetta.
Elokuva Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan) ja tv-minisarja Taistelutoverit (Band of Brothers) olivat se sytytin, jonka seurauksena sotapelien määrä karkasi käsistä. Kesti oudon kauan, ennen kuin pelit alkoivat hyödyntää toista maailmansotaa muutenkin kuin strategisesti. Sehän on kuin luotu peliksi: kaikki tuntevat taustat, hyvikset ja pahikset ovat selkeät, mutta pahistenkin epätoivoinen taistelu ylivoimaa vastaan tekee niistä pelikelpoisia.
Hyvä sotaelokuva kertoo sodasta täsmällisesti, välttäen sekä hurraaisänmaallisuuden että rauhansanoman takomisen isolla lekalla ja paksulla alleviivaustussilla. Hyvä sotapeli on paitsi hyvä peli, se edes yrittää olla todentuntuisempi kuin massoille suunnattu perusviihdyke.
Naitamme keskenään hyvät länsi- ja itärintamalle sijoittuvat sotapelit ja elokuvat ja sijoitamme koko kasan oikeaan paikkaan aikajanalla. Pelit edustavat 2000-lukua, elokuvissakaan ei mennä kuin 1960-luvulle.
Jollei muuta mainita, pelit ovat PC:lle. Lieneekö syynä sodassa hävinneen Japanin tärkeys konsolimarkkinoilla, mutta realistinen sotaviihde rajoittuu pelilaatikoissa melkein pelkkiin länsimaisiin vuoristorataräiskintöihin.
Kaikki kerralla
Kun varhaiset sotapelit rajoittuivat yhteen skenaarioon, nykyään sotapeleillä on taipumus poimia rusinat pullasta ja levittyä pitkin konfliktia sen vängimpiä hetkiä pitkin.
Vaan koko sodan voi käydä myös alusta loppuun. Kunnianosoituksena peliemme veteraaneille, strategiapeleille, uskallamme suositella tavallisellekin pelaajalle magnum opusta Strategic Command 2: Blitzkrieg (Battlefront, 2006). Se on kevyt ja hauska strategiapeli länsi- ja itärintaman taisteluista jokajannun ymmärrettävässä muodossa ja mitä suurinta iloa esimerkiksi kaksinpelinä.
Strategisella veteraanilinjalla pintansa on pitänyt myös ilmaiseksi levitettävä vuoropohjainen Steel Panthers: World at War (Matrix, 2000). Nappia painamalla se sijoittuu mihin tahansa aikaan ja paikkaan toisen maailmansodan kaarella. Tuoreempi ja samalla toistaiseksi paras nippuratkaisu on Combat Mission -trilogia, jonka eri osat sijoittuvat Eurooppaan, itärintamalle ja Afrikkaan. Lisäbonuksena Combat Mission tekee pelaamisesta sotaelokuvaa: kun pelaaja on antanut käskyt, peli esittää minuutin mittaisessa pätkässä, miten käy kun niitä noudattaa. Jos tulospätkät saisi linkitettyä yhdeksi pitkäksi koko pelin näyttäväksi filmiksi, joka mies tekisi oman sotapornonsa.
Jos sotastrategiansa haluaa helpommin sulavassa klassisessa toimintastrategiamuodossa, mutta edes jonkinnäköisellä realistisella otteella puhtaan naksuhutun asemasta, jalustalle nousevat CDV:n julkaisemat Blitzkriegit I ja II. Niissä on selkeää sotimisen tuntua eikä liian päälle liimattuja pelillisiä ratkaisuja kuten uusien yksiköiden tuottoa liukuhihnalta. Ilman näitä rajoituksia uunituore Company of Heroes (Relic, 2006) pyyhkii kaikella muulla lattiaa.
Jos toisesta maailmansodasta haluaa saada draamallisen pikakelauksen, se ei oikein onnistukaan. Pisin kaari löytyy Franklin J. Schaffnerin elokuvasta Patton (1970). Se voitti kahdeksan Oscaria, ja kertoo tietysti George Pattonista, jokseenkin kajahtaneesta jenkkikenraalista, joka kolmannen armeijakuntansa kanssa eteni läpi Afrikan ja Euroopan, ja olisi mennyt samaa vauhtia Berliiniinkin mutta poliitikot hannasivat. Sotaelokuvana Patton ei toimi, sillä kalusto on niin järkyttävästi pielessä, että normaalinipottajaltakin pää hajoaa. Kiehtovana henkilökuvana mielenkiintoisesta ihmisestä se on Oscareidensa arvoinen.
Veljesten orkka soittaa
Nykyään sotapelaaminen tarkoittaa kyytiä kummitusjunassa. Nämä pelit ovat pelaajan tahdissa eteneviä räiskintöjä, joissa sotatunnelmaa synnytetään asetovereilla, purkitetuilla valmiskohtauksilla, kovalla huudolla ja ruudun keikuttelulla räjähdysten tahtiin. Näiden pelien edeltäjiä ovat ykkös-Pleikan kaksi ekaa Medal of Honoria, jotka olivat vielä aika tavallisia räiskintöjä.
Elokuvissa tiimin uran seuraaminen taistelusta taisteluun on vanha juttu. Ensimmäinen episodielokuva oli Samuel Fullerin Iso punainen ykkönen (Big Red One, 1980). Amerikkalainen kivääriryhmä (mukana Mark Hamill) vanhan kokeneen kersantin (Lee Marvin) johdolla käy läpi sodan, Afrikasta Saksaan. Onhan Isossa välillä turhan korostavaa rauhansanomaa, mutta kokonaisuutena se on vallan kelpo kamaa. Elokuvasta julkaistiin äskettäin uusi, pidennetty versio.
Sotapelien räjähdyksen aiheutti sotamies Ryanin suora jälkikasvu eli Tom Hanksin rahoittama, HBO:n esittämä minisarja Taistelutoverit (Band of Brothers, 2001). Todellisuuteen pohjautuva kymmenosainen sarja kertoo amerikkalaisesta laskuvarjoyksiköstä Normandiassa sodan loppuun asti kouriintuntuvalla realismilla.
Uudemmissa Medal of Honoreissa Veljesorkka soittikin jo selvät sävelet, ja kun Mitalit menivät kaupaksi, kopiot seurasivat. Activisionin Call of Duty -sarja aloitti komeasti Ryanista ripatulla Normandialla, ja kansojen syvien rivien mukaan Call of Duty 2 on genren paras. Uusimman yrittäjän Ubisoftin omassa Brothers in Arms -sarjassa on jopa yritystä taktiikkaan. Skenaariot on hajautettu ympäri aikaa, joskin Ranskan maaseutu on selkeästi parhaiten edustettu.
Vaan yksi on joukosta aina pois: saksalainen sotilas on räiskinnöissä edelleen pelkkä liikkuva maali. Missä viipyy Eisenkreuz: Krieg für Polen?
Toinen maailmansota pikakelauksena
Toinen maailmansota alkoi 1. syyskuuta 1939. Saksa hyökkäsi Puolaan ja ajoi miekkoja heiluttavien ratsusotilaiden yli pikku panzereillaan.
Sitten Saksan armeijat jyräsivät läpi koko Euroopan, kiersivät Ranskan voittamattoman Maginot-linjan ja vuonna 1940 ajoivat britit takaisin pikku saarelleen. Niin kutsutussa Dunkerquen ihmeessä britit evakuoivat joukkojaan Ranskan rannikolta suurin piirtein soutuveneillä.
Kun Ranska oli Saksan taskussa, sen katse kääntyi Englantiin. 10. heinäkuuta alkoi Englannin oma talvisota, taistelu Englannista. Saksan ilmavoimat yritti pehmittää Englannin maihinnousua varten. Onneksi Saksan sodanjohto suuttui englantilaisesta pommituslennosta Saksaan ja siirsi Luftwaffen pommittamaan Lontoota juuri kun Englannin tuotanto ja lentokentät olivat polvillaan. Pahasti alivoimainen Royal Air Force teki 26 tunnin vuoroja ja onnistui pysäyttämään hunnit. Lokakuussa operaatio Seelöwe peruutettiin, ja Hitlerin silmä kääntyi katsomaan itään.
Bond-elokuvien vakio-ohjaajan Guy Hamiltonin Taistelu Englannista (Battle of Britain, 1969) on lentokohtauksiltaan upea spektaakkelielokuva noista legendaarisista ilmataisteluista. Sääli, että juuri kun lentokohtauksia opittiin kunnolla kuvaamaan, budjetti oli ylitetty monen kertaan ja rahahanat lyötiin kiinni. Saksalainen kalusto oli lainassa Espanjan ilmavoimilta, ja Messersccmitt Me-109 on oikeasti espanjalainen Hispano-Suiza HA.1112 Buchon. Sama runko mutta eri moottorilla, mikä pullisti sulavat muodot pilalle.
Pelimielessä Englannin puolustaminen sujuu pian uusimmalla tekniikalla, sillä lentosimukuningas Oleg "IL-2" Maddox on tekemässä aiheesta lentosimua. Sitä odotellessa Battler Britton -fiiliksiä löytyy simusta Battle of Britain 2: Wings of Victory (Gmx Media, 2005). Se käyttää vuosituhannen alussa julkaistun Rowanin tekemän ykkös-BoBin lähdekoodia, mutta vielä on purkalla paikattavaa. Jos haluaa vain lennellä jotain toisen maailmansodan kuuluisaa lentokonetyyppiä, Flight Simulator 2004:ssä on biljoonia ilmaisia tai kaupallisia lisäkoneita. Mutta mitäs hauskaa siinä on?
These Boots are made for sinkin'
Sodan alussa merellä hallitsivat saksalaiset sukellusveneet, jotka yrittivät estää Englannille välttämättömien saattueiden pääsyn Britanniaan ja myöhemmin Venäjälle. Kun kaikuluotaimet paranivat, alun perin lähes voittamattomilta susilaumoilta vedettiin hampaat suusta, ja U-veneitä makaa meren pohjassa laumoittain.
Kun das Bootin mukana haluaa alle aaltojen, iloa ja riemua on kerrankin tiedossa koko rahalla. Silent Hunter III (Ubisoft, 2005) on loistava, rakkaudella ja ammattitaidolla tehty sukellusvenepeli, joka nappaa mukaansa kuin meren kylmä syli. Ainoana virheenä pelissä ei tunneta klassisia susilaumataktiikoita, vaan kippari on yksin. Samassa paketissa pitäisi myydä Jürgen Petersenin loistava Das Boot (Sukellusvene U-96, 1981), joka kertoo saksalaisen sukellusveneen viimeisestä matkasta. Paras versio on uudehko täyspitkä tv-sarjaversio, jossa myös saksalainen ääniraita on stereoäänen asemasta 5.1.
Saattueiden suojelemisesta saisi loistavan pelin, kunhan siinä olisi muutakin sisältöä kuin hävittäjän kipparointi. Dick Powellin klassikkoelokuva Enemy Below (1957), joka kertoo hävittäjäkapteeni Murrellin (Robert Mitchum) ja sukellusveneen kapteeni von Stolbergin (Curd Jürgens) tiukasta kaksintaistelusta, oli selkeä esikuva pieleen menneestä projektista. Edesmennyt SSI teki ensin mainion Silent Hunter II:n, ja hävittäjäsimulaattori Destroyer Commandin (SSI, 2000) piti toimia yhdessä sen kanssa. Joskus se toimi, enimmäkseen ei.
Samaan aikaan idässä…
Vallattuaan suurimman osan Eurooppaa Hitler osoitti suunnattoman sotilaallisen nerokkuutensa ja aloitti operaatio Barbarossan, hyökkäyksen Venäjälle. Hetken näytti, että typeryys palkitaan, sillä Saksa eteni vilkkaasti ja pääsi Moskovan porteille asti, kunnes peliin puuttui Neuvostoliiton paras liittolainen, kenraali Talvi.
Koska amerikkalaiset eivät taistelleet idässä ja venäläisillä on opettelua kansainvälisessä DVD-levityksessä, hyvin kiinnostava itärintama on niukasti edustettuna elokuvina. Yksi venäläinen klassikko ilmestyi juuri, itärintaman tapahtumia siviiliväestön silmin kuvaava Tule ja näe (Idi i smotri, 1985), jossa partisaaneihin liittynyt nuori saa saksalaisista aika ikävän kuvan. Siviileistä saksalaisten kourissa kertova Tule ja näe ei ole mikään hyvän olon elokuva.
Saksa pysähtyi lopullisesti syyskuussa 1943 Stalingradissa, jossa Saksan 6. armeijakunta motitettiin. Huoltoa yritettiin ilmateitse, mutta se ei riittänyt. Iloa varmasti riitti siitäkin, kun jouluna yksi harva läpipäässeistä Junkers Ju-52:ista toi täyden lastin auki taitettavia vanerijoulukuusia eikä mitään muuta. 6. armeijakunta antautui 2. helmikuuta.
Stalingradista on kaksi elokuvavisiota, venäläinen, jota en ole nähnyt, ja sitten se kuuluisa saksalainen, Joseph Vilsmaierin vuonna 1993 tullut Stalingrad. Muuten pätevässä pätkässä on ehkä turhan paljon taiteellista höpöhöpöä. Pelillisiä näkemyksiä Stalingradista löytyy muun muassa Call of Duty 2:sta.
Stalingradiin(kin) sijoittuu myös neuvostosankaruuden länsiylistys, Jean-Jacques Annaudin Vihollinen portilla (Enemy at the Gate, 2001). Se on löysästi historiaan pohjautuva kertomus neukkujen parhaasta tarkk'ampujasta Vasili Zaitsevista, jolla sodan loputtua oli yli 400 varmistettua tappoa. Ihan hyvän rainan paras kohta on heti alussa, jossa on ikävä näkemys neukkujen hyökkäystaktiikasta. Enemylle on myös identtinen peliveli, ihan mukava Sniper Elite (Rebellion, 2005), joka löytyy vaihteeksi myös konsoleille. Se saa yllättävän paljon (mutta ei ihan tarpeeksi) irti ihmisten ampumisesta optisen tähtäimen läpi.
Stalingradin jälkeen Saksa palasi kotiin, puna-armeija kantapäillä. Tähän ajoittuu Sam Peckinpahin Rautaristi (Cross of Iron, 1977), joka on kaikkien aikojen parhaita sotaelokuvia. Elokuva kertoo veteraanikersantti Steinerin (James Coburn) kahnauksista rautaristiä vonkaavan kapteeni Stranskyn (Maximilian Schell) kanssa. Ongelma piilee siinä, että venäläishyökkäyksen torjunnasta rautaristilistalle päässeen Stranskyn erottaa kunniamerkistä vain totuuden tietävä Steiner. Rautaristi on pyhä ikiklassikko.
Itärintaman eri taisteluista sellainen massiivinen tankkirytistys kuin Kurskin taistelu olisi kiva nähdä elokuvana. Sotaelokuvien heikko kohta ovat tankit, ja Kurskin taistelu oli kovin tankkipainotteinen. Häpeällistä kyllä, PC:lle ei tällä hetkellä ole sen parempaa tankkisimua kuin ikivanha Panzer Elite Special Edition (2001), joka jää PS2:n kevytpanssaripeli Panzer Front Ausf.B:n (2006) ketjuihin.
Jos elokuvien kanssa on heikompaa, peleissä itärintama loistaa, kiitos venäläisen ja saksalaisen peliteollisuuden yhteisten ponnistelujen. Suomen kansallislentosimulaattori IL-2: Forgotten Battles (Ubisoft, 2003) kattaa ilmataistelut ja mikä tahansa venäläinen tai saksalainen toimintastrategia maataistelut.
Euroopan-pommitukset
Kun taistelu Englannista oli ohi, liittoutuneet aloittivat pommituslennot Saksan hallitsemille alueille. Aluksi brittien vetämään pommitustoimintaan osallistuivat jenkit Englantiin sijoitetuista tukikohdista käsin. Ensimmäiseen päiväpommitusoperaatioon, kuulalaakeritehtaiden pommitukseen Schweinfurtissa ja Regensburgissa, osallistui 229 B-17-konetta, joista 36 ammuttiin alas.
Kun päiväpommitusten teho oli todistettu, valtavat pommikonelaivueet pörräsivät Eurooppaan. Lentäjät tekivät 25 lennon Tour of Dutyn, jonka jälkeen heidät kotiutettiin. Michael Caton-Jonesin Memphis Belle (1990) kuvaa B-17 "Memphis Bellen" ja sen miehistön viimeistä keikkaa. Pudotuksien vastapainoksi Yhdysvallat tarvitsee sankareita, ja viittä vaille velvollisuutensa suorittanut Memphis Belle on sellainen. Jos he selviävät viimeisestä keikasta hengissä.
Kun Memphis Belle vihdoin nousee kiitoradalta, se myös nousee siivilleen. Memphis Bellen saattokoneeksi kannattaa tsekata Robert Markowitzin HBO:lle tekemä tv-elokuva Tuskegee Airmen (1995), joka kertoo ensimmäisistä mustista taistelulentäjistä ja heidän vaikeasta matkastaan taistelutoimiin. Kun he vihdoin pääsivät suojaamaan pommikonekoneita, yksikään heidän suojateistaan ei tippunut.
Memphis Bellen uudelleen eläminen pelinä onnistuu. MicroProsen viimeinen lentosimu, vuonna 2001 julkaistu B-17 Flying Fortress Mighty 8th on lentosimulaattorina niin ja näin, sillä koneiden ominaisuudet ovat ylitehokkaita. Pommikoneaiheisena rooli- ja kokemuspelinä B-17 on toistaiseksi ylittämätön. Pelaaja voi miehittää minkä tahansa miehistöpaikan ja jättää loput taikka kaikki tietokoneelle. Kaikki nippelit ja nappelit ovat paikallaan mutta realismi täysin säädettävissä: 30-kohtaista moottorinkäynnistysrutiinia ei ole pakko käydä läpi.
Just Flightin B-17 Memhis Belle -lisäkone asennettuna Combat Flight Simulatoriin tuottaa muutaman tehtävän Belle-kokemuksen, jonka laadusta ei ole tietoa.
Korkeaa jännitystä
Joskus sodan kauheuksien ja järjettömyyden tuomitsemiseen kaipaa kevyempää välipalaa. Ottaen huomioon sotaelokuvien määrän, kelvollisia korkkarielokuvia on pirun vähän ja nekin tehty kauan sitten.
Kotkat kuuntelevat, Navaronen tykit ja muut natsisikojen lahtauselokuvat ovat jääneet aikarattaiden hampaisiin. Katselua kestää vielä Robert Aldrichin Likainen tusina (Dirty Dozen, 1967), joka kertoo 12 rangaistusvangista, joille annetaan mahdollisuus vapauteen, mikäli he selviävät itsemurhakommandokeikasta Saksaan. Muuten mainiosta elokuvasta syö terää taisteluiden verettömät teatterikuolemat. Muita kestohyviä ovat "sotilaat kullan perässä" -tarina Kellyn sankarit (Kelly's Heroes, 1970) ja saksalainen kommando-operaatio Englannissa Churchillin murhaamiseksi eli Kotka on laskeutunut (The Eagle has Landed, 1976). Nämä elokuvat edustavat jämäkkää, hyvässä mielessä vanhaa toimintaa ajalta ennen Michael Bayta ja tietokone-efektejä, eikä noina aikoina ollut pulaa vahvoista, karismaattisista miesnäyttelijöistä.
Takavuosien maineikkaan pelin jälkeläinen Hidden & Dangerous 2 (Illusion Softworks, 2003) on ihan toimivaa erikoiskeikkailua kiehtovissa ympäristöissä normaalia putkijuoksua taktisemmalla otteella. Samaa voisi sanoa tuoreesta Strikeforce Commandosta (Eidos, 2006) jossa vielä on heikkoa muistijälkeä puzzlevetoisista edeltäjistä. Ensimmäinen Commandos lisäosineen muistetaan armottoman vaikeana ongelmapelinä, jatkot valuivat yhä enemmän toimintaan. Commandos 2 toimi hyvin jopa yksinkertaistettuna Xbox-versiona.
Vaan mitäpä sitä muita pelaamaan kun on Soldiers: Heroes of WW2 (Codemasters, 2004), sen lisäri Silent Heroes (Paradox, 2006) ja oikea jatko-osa Faces of War (Ubisoft, 2006). Pienten sotilaiden operointi hajoavalla taistelukentällä sisältää kaiken mitä mies tarvitsee. Tämännäköisenä toisen maailmansodan kokivat linnut.
Normandian maihinnousu
Saksan sotaonni kääntyi länsirintamallakin. Afrikan jälkeen liittoutuneet vapauttivat Kreetan, Kreikan ja Italian. Mutta vielä oli tarve luoda toinen rintama.
Kesäkuun 6. päivänä 1944 liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa Ranskan rannikolla. Samaan aikaan selustaan tiputetut laskuvarjojoukot häiriköivät saksalaisten selustassa. Kun liittoutuneet saivat jalansijan Ranskassa, Saksan länsirintama alkoi luhistua.
Normandian maihinnousuun sijoittuu kaksi hienoa sotaelokuvaa. Vanhempi, nimekkään ohjaajakaartin tekemä Kun Atlantin valli murtuu (The Longest Day, 1962) on massiivinen mustavalkoinen spektaakkeli, melkein kolme tuntia pitkä, ja mukana on hillitön tähtikaarti aina John Waynea myöten. Elokuva on puhdasta sotaelokuvaa, spektaakkelia, urheutta ja erikoisia kuolinkohtauksia.
Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan, 1998) on tuskin kenellekään tuntematon. Sen parikymmentä ensimmäistä minuuttia tarjoavat aika osuvan kuvan siitä, ettei sota ole jalojen miesten kisailua. Vaikka Ryan lopussa notkahtelee korkkaripuolelle, se on moderni klassikko.
Verinen maihinousu löytyy niin Medal of Honor: Allied Assaultista kuin Call of Dutysta. Laskuvarjotiputukset ja Ranskan maaseutu muutenkin ovat joka Call of Brothers in Duty -pelissä. Vielä Relicin hienossa naksussa Company of Heroes (2006) on pakko pikkumiesten kuolla Normandian hiekalle.
Käännös takaisin päin
Kun liittoutuneet pääsivät maihin, Saksan armeijaa työnnettiin kohti kotia. 17. syyskuuta 1944 liittoutuneet yrittivät lyhentää sotaa tiputtamalla laskuvarjojoukkoja Hollantiin ottamaan haltuunsa tärkeitä Reinin yli johtavia siltoja, jotta 10. armeijakunta voisi jyristää sen yli Saksan sydämeen. Operaatio Market Garden epäonnistui, ja 26. syyskuuta viimeiset eloonjääneet uivat Reinin yli takaisin. Sota jatkui.
Richard Attenborough työsti aiheesta kolmetuntisen tähtitäyteisen jättielokuvan Yksi silta liikaa (A Bridge Too Far, 1977) joka kertoo aiheesta tyhjentävästi kaiken. Tämä on myös se elokuva, jonka mies valitsee kostoksi kun nainen on pakottanut katsomaan Hugh Grantin romanttisia komedioita.
Ilmeisesti Close Combat 2: A Bridge Too Far (Atomic Games, 1997) käsitteli aiheen pelillisesti niin lopullisesti, ettei uusia yrittäjiä löydy paitsi irtoskenaarioina. Esimerkiksi Soldiers/Faces of War -moottorilla aiheesta saisi hyvän historiallisen pelin.
Jollei vähän nichempi strategia pelota, Battlefrontin julkaisema Airborne Assault: Highway to The Reich (Panther Games, 2004) on erinomainen esitys aiheesta. Tosiaikaisuudestaan huolimatta se ei ole toimintanaksu, vaan kliinisen näköinen ikonisempalo, joka keksittyy sodankäynnin mekaniikkaan ja komentoketjujen mallintamiseen. Hyvällä tavalla.
Pullistuman taistelu
Joulukuun 16. päivänä Saksa kokosi kaiken minkä pystyi viimeiseen vastaiskuun Ardenneilla. Vaikka liittoutuneet ensin yllätettiin housut kintuissa, resurssit eivät Saksalla riittäneet. Koska liittoutuneiden logistiikka pelasi, kuukauden taisteluiden jälkeen Saksa joutui taas perääntymään. Nämäkin ajat esiintyvät korkeintaan kappaleina episodiräiskinnöissä.
Kuuluisin operaatioista Herbstnebel ja Nordwind kertova elokuva on Ken Annakinin Taistelu Ardenneilla (Battle of The Bulge, 1965). Se on kökkö, omia faktoja keksivä spektaakkeli, jossa Amerikan uudet M-47:t tappelevat uusia M-48:ia vastaan. Kumma kun sodan jälkeen ei tajuttu säästää Shermaneja elokuvien tarpeisiin.
Vähemmän tunnetut elokuvat ovat parempia. Robert Aldrichin Attack! (1956), joka kertoo pelkuriupseerista ja hänen pätevästä kessustaan, on minibudjetista ja Kirk Douglasista huolimatta viihdyttävää katseltavaa. Sen häiritsevin moka on huippukevyt jenkkitankki M5 Stuart, joka on olevinaan "raskas saksalainen tankki!". Häiritsee, kun kulissikuori on metrin kumpaankin suuntaan leveämpi kuin alla piilevä tankki.
William A. Wellmanin Battleground (1949) kertoo amerikkalaisen 101st Airbornen puolustustaistelusta Bastognessa. Pääosin elokuva on pätevä ja tuo mieleen Edwin Laineen Tuntemattoman kertomalla pääosin miehistä. Valitettavasti varsinainen asia, eli jenkkien epätoivoinen puolustustaistelu saksalaisia vastaan, käsitellään lopussa nopeasti huitaisemalla.
John "Hamburger Hill" Irvinin HBO:lle tehty tv-elokuva Kun aseet vaikenevat (When Trumpets Fade, 1998) sijoittuu ajallisesti hiukan ennen pullistuman taistelua, taisteluun Hurtgenin metsästä. Elokuva on aika pätevä kuvaus lusmusta, josta tehdään vastentahtoinen ryhmänjohtaja joukolle alokkaita.
Götterdammerung
Ardennien taistelun jälkeen Saksan luhistuminen oli viittä vaille valmis. Viimeisenä pisarana 4. maaliskuuta 1945 Suomi julistaa sodan Saksalle (ja Japanille).
Viimeisistä ajoista ei enää monta elokuvaa ole tehty. John Guillerminin Viimeinen silta yli Reinin (Bridge At Remagen, 1969) on ihan kelvollinen korkkarisotaleffa, jossa saksalaiset ja jenkit taistelevat viimeisestä Reinin yli kulkevasta sillasta.
Kun jenkit ja venäläiset lähestyivät Saksan sydäntä, saksalaiset kaivoivat esiin jo lapsia ja vanhuksia heitä vastaan. Pikaisen koulutuksen jälkeen heidät työnnettiin rintamalle. Bernhard Wickin kestoerinomainen Silta (Die Brücke, 1959) kuvaa joukkoa teini-ikäisiä ensin arkielämässä ja sitten vartioimassa yhdentekevää siltaa. Jenkkien ilmestyessä pojat ottavatkin sotilaan roolinsa tosissaan. Jos saksa ei ole hallussa, elokuvasta on englanniksi tekstitetty mutta vaikeasti löydettävä jenkkijulkaisu.
30. huhtikuuta 1945 Adolf Hitler ja Göbbels tekevät itsemurhan, 2. toukokuuta puna-armeija vyöryy Berliiniin. Näistä lopun ajoista kertoo erinomaisen vakuuttavasti ja vavahduttavasti Perikato (Der Untergang, 2004) Hitlerin sihteerin silmin. Mukana on ihan tarpeeksi tuomionpäivän kuvaa luhistuvasta Berliinistä.
7. toukokuuta kenraali Jodl allekirjoittaa ehdottoman antautumisasiakirjan Saksan viimeisen führerin, Dönitzin, käskystä. Toinen maailmansota Euroopassa on loppunut. Peleissä se ei lopu koskaan. Ei ikinä.
Nnirvi 2K
Nnirvi 2K6
Elokuvat
Atlantin valli murtuu (The Longest Day) neljä tähteä
Attack! neljä tähteä
Battleground kolme tähteä
Likainen tusina (Dirty Dozen) neljä tähteä
Memphis Belle neljä tähteä
Panssarikenraali Patton (Patton) kolme tähteä
Pelastakaa sotamies Ryan (Saving Private Ryan) viisi tähteä
Rautaristi (Cross of Iron) viisi tähteä
Silta (Die Brücke) R0 viisi tähteä
Stalingrad (Stalingrad) kolme tähteä
Sukellusvene U-96 (Das Boot! TV-series) viisi tähteä
Taistelu Ardeneilla (Battle of the Bulge) yksi tähti
Taistelu Englannista (Battle of Britain) kolme tähteä
Taistelutoverit (Band of Brothers) viisi tähteä
Tule ja Näe (Idi i smotri) neljä tähteä
Vihollinen portilla (Enemy At The Gate) kolme tähteä
Viimeinen silta yli Reinin (Bridge at Remagen) kolme tähteä
Voittamaton ykkönen (Big Red One- Directors Cut) neljä tähteä
Kun aseet vaikenevat (When Trumpets Fade) kolme tähteä
Yksi silta liikaa (A Bridge Too Far) neljä tähteä
PC-pelit
Strategia
Airborne Assault: Highway to The Reich (Pelit 2/04, 91 pistettä + suositus)
Combat Mission 2: Barbarossa to Berlin (Pelit 10/02, 93 pistettä)
Combat Mission 3: Afrika Korps (Pelit 13/03, 85 pistettä)
Combat Mission: Beyond Overlord (Pelit10/00, 93 pistettä)
Steel Panthers: World at War (Pelit 6/00, 91 pistettä)
Strategic Command 2: Blitzkrieg (5/06, 90 pistettä + suositus)
Toimintastrategia
Blitzkrieg (Pelit 5/03, 88 pistettä)
Blitzkrieg 2 (Pelit 9/05, 80 pistettä)
Close Combat 2: A Bridge Too Far (Pelit 9/97, 92 pistettä)
Company of Heroes (Pelit 10/06, 91 pistettä + suositus)
Faces of War (Pelit 10/06, 90 pistettä + suositus)
soldiers: Heroes of WWII (Pelit 8/04, 90 pistettä + suositus)
Simulaatio
B-17 Flying Fortress the Mighty 8th (Pelit 1/01, 90 pistettä)
Battle of Britain 2: Wings of Victory (Pelit 10/05, 79 pistettä)
IL-2: Forgotten Battles (Pelit 4/03, 96 pistettä + suositus)
Silent Hunter III ( Pelit 1/02, 91 pistettä)
Räiskintä
Brothers in Arms: Earned in Blood (Pelit 11/05, 87 pistettä)
Brothers in Arms: Road to Hill 30 (Xbox, PC) (Pelit 4/05, 93 pistettä + suositus)
Call of Duty 2 (Pelit 11/05, 84 pistettä)
Call of Duty (Pelit 12/03, 88 pistettä)
Medal of Honor Allied Assault: Spearhead (Pelit 12/02, 80 pistettä)
Medal of Honor: Allied Assault (Pelit 2/02, 93 pistettä)
Panzer Elite Special Edition (Pelit 4/02, 89 pistettä)
Sniper Elite (Pelit 12/05, 77 pistettä)
Konsolipelit
Call of Duty 2 (Xbox 360) (Pelit 6/02, 80 pistettä)
Call of Duty: Finest Hour (Xbox, PS2, Gcube, N-Gage) (Pelit 1/05, 75 pistettä)
Commandos 2: Men of Courage (Xbox) (Pelit 10/02, 90 pistettä)
Medal of Honor: European Assault (PS2) (Pelit 9/05, 81 pistettä)
Medal of Honor: Frontline (PS2) (Pelit 6/02, 93 pistettä)
Panzer Front Ausf.B (PS2) (Pelit 3/06, 87 pistettä)
Sniper Elite (PS2) (Pelit 12/05, 69 pistettä)
