Kohti kirkkaampaa Teletulevaisuutta

Juuri kun päätin etten harrasta modeemipropagandaa vähään aikaan, kuinka ollakaan: Suomen tilanne modeemipelailussa notkahtaa siihen suuntaan, että modeemista tulee entistäkin tärkeämpi pelaajan apuväline.

Sitä ennen selvitellään päivityksiä eli patcheja. Ilmeisesti Master of Orionista on selvinnyt, että kaksi samannimistä peliä eri versionumerolla ovatkin erilaisempia kuin uskoisi.

Mitä ovat päivitykset?

Patchit eli päivitykset ovat herättäneet jonkin verran kysymyksiä. Esimerkiksi Master Of Orion v.1.3. -päivitys EI ole koko peli, vain uudet versiot joistain pelin tiedostoista. Tarvitset siis edelleen alkuperäisen kaupasta ostamasi pelin, päivitykset vain korjaavat sitä.

Usein päivitykset eivät toimi piraattikopioiden kanssa: piraateilla kun on hauska tapa levittää purkalla kiinni pysyviä beta- tai alphaversioita (ja sitten haukkua kuinka bugisia ne ovatkaan). Useimmat päivitykset on sidottu versionumeroon ja kieltäytyvät päivittämästä muita kuin originaaleja versioita.

Vaikka päivitykset ovatkin pelaamisen arkipäivää, tuskin kannattaa haukkua pelifirmoja riistäjäsioiksi, jotka päästävät keskeneräistä tavaraa markkinoille. Jokaista peliä on mahdotonta kokeilla jokaisella mahdollisella kokoonpanolla. Kyllähän pelit myyntimuodossaan ovat yleensä täysin toimivia, on pikemminkin asiakaspalvelua, että pelaajapalautteen myötä peliä parannetaan ja siinä havaittuja virheitä korjataan. Englantilaiset pelitalothan joko eivät tee virheitä tai sitten eivät niitä enää vaivaudu paikkailemaan.

Päivitysten vaikutus

Mihin päivitykset sitten vaikuttavat? Äsken mainittu MOO v.1.3. on erinomainen päivitys: se paitsi korjaa bugeja myös parantaa itse peliä. Päivitykset ovat kuitenkin erilaisia: niukimmillaan ne paikkaavat joissain kokoonpanoissa olevan harvinaisen bugin eivätkä ole siten välttämättömiä. Parhaimmillaan ne lisäävät peliin uusia ominaisuuksia, parantavat vanhoja ja tietysti korjaavat bugeja. Patchit siis asettuvat näiden kahden laidan välille, joten jos et huomaa mitään eroa päivityksen jälkeen pelissä, jossa ei muutenkaan ole ollut ongelmia, se on ihan normaalia.

Nyrkkisääntönä pelit kannattaa aina päivittää uusimpaan versioon, jos suinkin mahdollista. Elävänä esimerkkinä avustajamme Salminen & Mäntylahti pistivät Quest For Glory 4:n läpi vasta neljännen päivityksen jälkeen. Eräässä avainkohdassa (Katrina ja väärennetty lappu tai jotain) oli hauska pikku bugi, joka esti tärkeän henkilön ilmestymisen. Ilmeisesti QG4 kaupan hyllyltä ostettuna ON mahdollista pelata läpi, jos mikään ei mene vikaan ja koneen kokoonpano on oikea. En ole törmännyt koskaan törmännyt päivitykseen, jonka jälkeen peli toimisi kehnommin.

Eli päivitykset ovat oleellinen osa nykyistä tietokonepelailua, halusimme tahi emme. Vaan entäpä ne raukat, joilla ei ole modeemia? Suosittelen kokeilemaan seuraavaa ratkaisumallia: jos tiedätte, minkä päivityksen haluatte, etsikää pelin manuaalista firman Technical Supportin osoite, lähettäkää sinne valmiiksi formatoitu disketti sekä kirjekuori, jonka päällä on nimi ja osoite sekä tarpeeksi International Reply Couponeja. Lisäksi kohtelias saatekirje ja jonkinnäköinen todiste että kyseessä on alkuperäinen peli. Ja pistäkää kirje Yhdysvaltoihin jos suinkin mahdollista, sillä jenkkien käsitys asiakaspalvelusta on parempi kuin englantilaisten. Jonkin verran tuuria, ja päivitys SAATTAA aikanaan kolahtaa postilaatikosta.

Toinen vaihtoehto on satsata muutama saturainen 2400 bps -modeemiin ja pari saturaista Pelit-lehden tilaukseen. Pelit-BBS:n päivitystarjonta on nimittäin nykyään melkein reaaliaikaista, pyydystysverkko kun on kasvanut rajusti, ja ensimmäinen joka pystyy kertomaan paremman keskitetyn paikan (kaupalliset tietoverkot poislukien) saa pelin. Tiedoksi vielä, että Pelit-BBS:ssä kannattaa kysellä päivityksiä myös hämärämpiin peleihin, sattuneesta syystä en jokaista olemassa olevaa päivitystä ole purkkiin pistänyt.

Lehtien tilauksia boikotoivat voivat saalistella tärkeimpiä päivityksiä esimerkiksi Internetistä, MITSistä ja Compartista. Vaan sitten varsinaiseen ilonaiheeseen.

Ilmojen soturit

Mikrobitin numerossa 2/94 oli juttua linjapelistä Air Warrior. Kannattaa lukaista juttu toisenkin kerran, sillä, TADAA, Air Warrior saapuu tänne karuun pohjolaankin! Oululainen Midnight Sun Games, joka kunnostautui tuomalla postipelit tänne Pohjantähden alle, avaa nimittäin linkin Air Warrioriin, jolloin tämä kulttipeli on kohtuuhinnalla myös suomalaisten ulottuvilla. Kuulemma viimeistään kesäkuussa me suomalaiset pörräämme myös.

Kyseessä on Kova Juttu. Jos Mikrobitin jutusta jäi semmoinen kuva, että kysymyksessä on vain monen pelaajan ilmataistelupeli realistisilla koneilla, siinä on vasta kolmannes totuudesta. Päivityksiin liittyen muun muassa paketista löytyvä SVGA Air Warrior on näkemissäni kappaleissa ollut v.1.0, kun uusin ja huomattavasti kehittyneempi versio on 1.113g. Eroa on enemmän kuin ihka ensimmäisellä ja viimeisimmällä (3.04) Falcon 3.0:lla. Sattuneesta syystä lehtemme lentäjäpojat ovat saaneet kauhean AW-kouristuksen, joten ensi numerossa kerromme paljon tästä kiehtovasta ilmiöstä, joka on joillekin muodostunut lähes elämäntavaksi.

Minä pääsin jopa lentämään Mustangilla On-Linen Gamesin AW-pyörittäjää vastaan (joka lenteli Spitfirellä). Minut tapettiin kahdesti, mutta niin tippui kahdesti Spitfirekin, joten tasapeliin päästiin. Pahasti vain epäilen, että tiputukset sujuivat PR-hengessä... Joka tapauksessa kokeilu riitti vakuuttamaan siitä, että jo pelkästään Air Warriorin takia kannattaa modeemi hankkia, puhumattakaan siitä että muitakin pelejä on mahdollisesti tulossa.

Niin että jonain päivänä, rakkaat lukijat, me ammuskelemme toisiamme niin että pirstaleet lentävät. Tästä vuodesta näyttää tulevan hyvä.

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…