Tuntuu pahasti siltä, että muutaman vuoden kuluttua veteraanipelaajat muistelevat tippa silmässä niitä aikoja, kun peleissä vielä oli joko pelaamista tai haastetta. Sitä kultaista aikaa ennen kuin markkinamiehet päättivät tehdä peleistä koko kansan makuun soveltuvia.
Pelien muokkaaminen suurten massojen tarpeisiin on ymmärrettävää. Jos tietokonetta työkseen muttei muuten käyttävät saataisiin pelaamaan, pelifirmoille tippuisi niin paljon rahaa, että Roope Ankkaakin jurppisi.
Ongelma on se, että aina kun suuria massoja houkutellaan, ryhmä, joka kärsii olemme me, jotka pelaamme ilman pakottamista, sen takia, että se on hauskaa (tai jotain).
Kansa tahtoo
Sen, mitä suuret massat varsinaisesti haluavat, näkee, kun ostaa Computer Gaming Worldin (erinomainen lehti, btw), tai jonkun muun amerikkalaisen lehden, sillä Jenkeissä saa aikuinenkin pelata ilman, että tarvitsee hävetä.
Koko kansan makuun ovat esimerkiksi "aikuisten multimedia", eli suttuisesti digitoitua pehmopornoa sisältävät romput, tytöillä terästetyt Virtual Vegas -tyyppiset rahapelien tietokoneversiot, puolivillaiset jollain pelintyngällä piristetyt multimediaesitykset. Ja golf.
Jos golf-pelit unohdetaan, niin eipä noihin muihin juuri normaali pelaaja viitsi koskea.
Itku lyhyestä ilosta
Koko kansan saaminen koneiden ääreen on utopiaa, ja tuskin uhkaa pelien tulevaisuutta. Tosiasia kuitenkin on, että peleistä on pikkuhiljaa katoamassa haaste. Haasteen syrjäyttävät kaikennäköiset ulkopelilliset hörhöt.
Vaikka unohdetaan typerät multimediaviritelmät, oikeissakin peleissä näkyy jo huolestuttavia merkkejä. Full Throttle ja Star Trek The Next Generation: A Final Unity ovat vallan mainioita pelejä, ei siinä mitään, mutta voiko joku vakavissaan väittää, että niissä on enää juurikaan haastetta? Seikkailupeleissä kehitys muutenkin kulkee yhä enemmän ja enemmän kohti yksinkertaisempia käyttäjäliittymiä, jotka sitten taas yksinkertaistavat ongelmia. Jos ainoat toiminnot ovat katso ja käytä, ei niiden varaan hirveän monimutkaista ongelmavyyhtiä rakenneta.
Entäpä tapaus X-Wing? Ihmisille tuli pikku ongelmia, joten TIE Fighterissä voi tehtävän läpäistä kuolemattomana ja loputtomin ammuksin. Se on jo ylireagointia.
Masentavinta on, että se vähäinenkin haaste on joissain tapauksissa liikaa. Modeemi tekee liian helpoksi heti jumiin jäätyään singahtaa linjoille apua, ratkaisuohjetta, huijauskoodeja tai traineriohjelmia kyselemään. Ei siinä mitään, jos on pari iltaa hionut vaikeaa kohtaa ja järki alkaa himmetä; silloin apua saa ja pitääkin pyytää. Mutta jos on huijauskoodeja ja läppäreitä vinkumassa jo ennen kun peliä on purettu edes pakkauksesta, jossain on vikaa.
Mitä tekee esimerkiksi huijausohjelmilla Warcraftiin? Tarvitseeko joku sellaista ihan oikeasti? Entäpä traineriohjelma TIE Fighteriin? Jos pelissä määrittelee itsensä kuolemattomaksi loputtomin asein, tehtävä menee läpi mutta pisteitä tulee 0. Paitsi jos käyttää huijausohjelmaa, jolloin saa rehellisen pelaajan pisteet. Kertokaa minulle: mitä iloa siitä on?
Tapaus VGA Planets
Me pelaajathan rakastamme haastetta, vai? Yllättäen VGA Planets on osoittautunut hyväksi lakmuspaperiksi. Siitä on annettu ruusuinen kuva Koko Kansan Linjapelinä, jonka seurauksena nekin, jotka eivät strategiapeleistä juuri perusta, ovat innostuneet.
VGA Planets on kuitenkin varsin monimutkainen ja yleensä jopa hidastempoinen strategiapeli, johon on ihan turha hinkua mukaan, jollei muutenkin satu pitämään avaruusstrategiapeleistä.
Tosissaan pelaavien "iloksi" turistipelaajien määrä on kasvanut huimasti. (Turisti on Pelit-BBS-termistöä, ja tarkoittaa linjapelaajaa, joka käy kerran katsomassa millainen peli on ja sitten haihtuu. Nettotulos: yksi menetetty pelipaikka). Ja kun karu totuus selviää, haihdutaan kenellekään kertomatta. Lopputulos: 11 rodusta yht'äkkiä enää neljä pelaa.
Tämä ei liity asiaan, mutta se liittyy siihen, että kyllä pelata halutaan, mutta manuaaleja ei haluta lukea kirveelläkään. Ja mitä haasteensietokykyyn tulee, niin usein lievä turpiinotto aiheuttaa spontaania pelikatoa, vähän niin kuin suurmestareiden shakkiotteluissa: kun toinen syö alussa sotilaan, toinen miettii päivän ja luovuttaa.
Pikkuhiljaa opettelua vaativat pelit siis häviävät ja siirrytään kohti helposti opittavia, mutta rajoittuneita pelejä, joiden vaikeustaso on säädetty egoa kohottavalle tasolle. Sitten ei enää PelitSeis-palstaa tarvita.
