Kuinka länsi pelitettiin

Tekeekö mieli välillä vaihtaa rynchester Winchesteriin, pyytää possen johtajalta: ”Heitä pomo coltti”?

On outoa, kuinka populäärikulttuurissa niin suosittu aihe kuin villi länsi on jäänyt peleissä huomiotta, mutta toisen maailmansodan lopputaistelut jaksetaan käydä sataan kertaan eikä loppua ole näkyvissä. Ehkä syy on se, että melkoinen osa lännen valloitusta on kaikkea muuta kuin sankaritarinaa.

Toisessa päässä vaanivat tylsät John Wayne -siloittelut, toisessa intiaanien ja biisoneiden joukkomurha. Ei siis ihme, että peleissä mennään italialaisella näkemyksellä. Revimme Stetsonista niistä merkittävimmät.

Lännen historiaa

Mainitsemisen arvoisia villin lännen pelejä on julkaistu yllättävän vähän, jollei halua laskea mukaan joitain kolikkopelikäännöksiä.

Strategiafirma SSI julkaisi 1985 mielenkiintoisen pelin Six-Gun Shootout: Gunfights of the Old West (1985). Lännen kuuluisat taistelut, kuten OK Corral, käytiin läpi taktisesti, vuoropohjaisesti ja tosi rumalla grafiikalla.

Sen temaattinen vastakohta oli samana vuonna julkaistu, kuusnelosstandardein häkellyttävän hieno Law of The West (1985). Pelissä leikittiin sheriffiä, joka yritti selvittää päivän ongelmat Coltilla tai puhumalla. Vitsi oli yrittää arvata dialogista ajoissa kumpaan turvautua. Peli oli hyvä, mutta aika kertakäyttöinen.

Seuraavaa mainitsemisen arvoista lännenpeliä odotettiin 12 vuotta. Clint Eastwoodin Armoton (Unforgiven, 1992) uudisti lännenelokuvat ja nosti ne hetkeksi pinnalle. Lucasartsin Outlaws (1997) taisi vaikuttua Armottomasta.

Eläkeseriffi James Anderson löytää perheensä rautatieyhtiön tapattamana. Anderson lähtee tyttärenpelastus- ja kostoretkelle. Alunperin seikkailupelin ja räiskinnän hybridiksi tarkoitetusta Outlawsista jätettiin seikkailu pois, mikä näin jälkikäteen oli väärä ratkaisu. PC-maailman eläessä Quaken synnyttämää 3D-vallankumousta, Outlawsin pelimoottori oli historiaa jo syntyessään.

Villejä puzzleja

Uudella vuosituhannella länkkäreiden kooma jatkui. Alkutuhannen ensimmäinen peli rassasi enemmän aivosoluja kuin Coltin piippua.

Desperados: Wanted Dead or Alive (2001, PC) oli suora kopio Commandos-pelistä, sijoitettuna toisen maailmansodan asemasta Villiin länteen. Idea on käyttää ongelmanratkaisuun ryhmää, joka koostuu täysin erilaisilla ominaisuuksilla varustetuista hahmoista. Hahmot vaihtelivat pyssysankarista ilotyttöön ja keinot niiden mukaan. Desperadot jatkuivat tasaisesti heiketen peleillä Desperados 2: Cooper’s Revenge (2006, PC) ja Helldorado (2009, PC).

Vuosikymmenen puolivälissä tilanne yhtäkkiä parani. Hauskaa kyllä, resepti on jokseenkin sama: otetaan nippu lännenkliseitä ja pultataan ne putkiräiskintään. Lopputulokset sijoittuvat ihan kiva -lokeron eri päihin.

Punapyssy on kuollut!

Kun Red Harlowin isä osuu kultasuoneen, pahan yhtiökumppanin veitsi osuu isän kaulasuoneen. Kasvettuaan mieheksi Red aloittaa kostoretken, jonka lopussa odottaa kosto. Ja välissä vampyyreita.

Viime sukupolven konsoleille ilmestynyt Red Dead Revolver on kummallinen sekasotku. Rockstar on vetänyt päälle Sergio Leone -tyyliä ja -asennetta, mutta sen alta irvistää pahalla tavalla arcadepaukuttelu, yliluonnollisine pomohirviöineen kaikkineen.

Onneksi Red Dead Revolverilla ei ole Red Dead Redemption kanssa muuta yhteistä kuin julkaisija ja osa nimestä.

Ase itse

Neversoftin Gunissa (2005) juoni on suoraan kesämökin vintiltä löytyneestä Lännensarjasta. GTA-henkisessä pelissä mies metsästää isänsä murhaajaa, sikäli kun sivutehtävien suorittamiselta ehtii.

Gunissa on tehty paljon oikein: meininki on juuri niin karua kuin K18-lätkä antaa ymmärtää, paitsi että sankari ei saa olla pahisten puolella. Tulitaisteluissa on hyvä tatsi ja plussaa tippuu poikkeuksellisen hyvin tehdystä ratsastuksesta, jossa on Mount & Bladen henkeä.

Muinaisella Xboxilla debytoineesta Gunista on onneksi PC- ja Xbox 360 -versiot. Nätiksi sitä ei voi kehua, mutta sydän on kohdallaan.

Aarteen perässä

Call of Juarez (2006, PC, Xbox 360) kertoo aarteesta, jonka perässä on Billy Candle, jonka perässä on saarnamies ja entinen tappaja Ray McCall. Billyn osuudet ovat osittain mielenkiintoista hiippailua, McCall vetää mutkat suoriksi mutkillaan. Call of Juarez on aika normitoimintaa ja putkiräiskintää, josta lännenteema tekee keskivertoa mielenkiintoisempaa. Sapiskaa peli saa huonosta ratsastuksesta.

Juarezin jatko-osa onkin sen edeltäjä. Call of Juarez: Bound for Blood (2009, PC, PS3, Xbox 360) kertoo miten Ray McCallista tulee aseensa naulaan ripustanut hengenmies. Kehyksenä toimivat McCallin kolme veljestä, ja tietysti Juarezin aarre.

Pelissä keskitytään nyt oleelliseen eikä enää hiiviskelyyn. Hyvän näköinen Bound for Blood on juonellinen kokoelma skriptattuja tulitaisteluita putkessa, lisänä edelleen huonoa ratsastusta ja tasoltaan vaihtelevia alipelejä. Mielenkiintoinen tarina, kunnolla tehty väkivalta ja hyvät päähenkilöt tekevät pelistä tsekkaamisen arvoisen.

Team Alamo

Tänä vuonna länsipeleistä on ennennäkemätön tarjonta. Red Dead Redemptionin lisäksi moninpeliräiskintöjen kultamaa, Ruotsi, pullautti ulos ihan hauskan nettiräiskintähalpiksen Lead and Gold: Gangs of the Wild West (2010, PC, PS3).

Go west, young man!

deadspace.ea.com

Dead Space 2 on väkivaltaista roskaa, mutta rakastettavaa sellaista.

Ulkoavaruuden pelastusteknikon on pakko olla maailman vaarallisin ammatti. Itse en suostuisi lähtemään ”rutiininomaiselle tarkastusreissulle” viestiyhteytensä katkaisseelle aavealukselle. Dead Spacessa kaivosalus USG Ishimura osoittautui juuri sellaiseksi kuolemanloukuksi kuin kotikatsomossa osattiin pelätä. Ishimuralle levinnyt avaruuspöpö on muuttanut aluksen miehistön vastenmielisiksi ihmishirviöiksi, nekromorfeiksi, joille kaivostöiden sijaan maistuu enää verityöt. Paikalle saapunut pelastusryhmä voi pelastaa vain itsensä.

Asetelma on sama kuin lukemattomissa zombipeleissä, paitsi Dead Spacen avaruuszombit ovat niin sitkasta sorttia, että ne höökivät päälle vaikka ilman päätä tai jalkoja. Varmuus saadaan vain viipaloimalla vastustajat toimintakyvyttömyyteen asti. Rynnäkkökiväärillä ei näissä juhlissa juhlita, joten pelastusteknikko Isaac Clarken luottoase on raajoja katkova plasmaleikkuri. Zapp!

Ykkösosan shokkilopetuksesta huolimatta kovaonninen Clarke on yhä järjissään ja tällä kertaa jopa puhutussa roolissa. Saturnuksen Titan-kuussa toipuva Iisakki joutuu todistamaan siirtokunnassa puhkeavaa nekromorfiepidemiaa sen alkuhetkistä lähtien. Titanille rakennettu kaupunki The Sprawl muuttuu tuota pikaa kauhujen taistelukentäksi.

Miljöön vaihtumisesta huolimatta Electronic Artsin Spring Showcase -tapahtumassa esitelty Dead Space 2 vaikutti kovin tutulta. Isaac Clarke astuu pimeään huoneeseen ja kas, rujot viholliset vyöryvät varjoista esiin. Taistelun uusi jippo on hirviöiden telekineettinen seivästäminen. Läpäiseväksi esineeksi kelpaa mikä tahansa terävä metallinkappale tai vaikka vihollisen oma irtoraaja. Aivan kuin seinään naulitsemisessa ei olisi tarpeeksi, olennon voi paistaa karrelle tulella ja sähköshokeilla.

Dead Space 2 ei tyydy vaurioittamaan pelkästään nekromorfeja, sillä myös ympäristöt saavat kyytiä. Mitään reikä seinässä -tyylistä menoa tuskin nähdään, mutta kaikki vähänkään heiveröisemmät rakenteet voi ampua palasiksi. Paineikkunoiden läheisyydessä kannattaa olla tarkkana, sillä harhalaukauksesta voi seurata katastrofaalinen alipaineistus koko huoneeseen. Jos ja kun kakka osuu tuulettimeen, sankarilla on vain silmänräpäyksellinen aikaa osua turvaluukun katkaisijaan. Vaaratilanteesta voi seurata jotain hyvääkin, jos nekromorfit ehtivät pyyhkiytyä ulkona odottavaan tyhjiöön.

Dead Space 2 siintää vielä kaukana ensi vuoden puolella, joten peli toivottavasti ehtii saada lisää lihaa luittensa ympärille. Se olisi jo jotain, jos jatko-osassa nähtäisiin jonkinlaista yhteispeliä muiden epidemialta säästyneiden ihmisten kanssa. Alkuperäisessä Dead Spacessa Isaac Clarke oli käytännössä mies yksin pimeässä.

Lisää aiheesta