Kun lasiin kaadetaan nestettä, se on toisten mielestä puoliksi täynnä. He ovat optimisteja. Toisten mielestä lasi on puoliksi tyhjä. He ovat pessimistejä. Kolmannen mielestä lasi on melkein tyhjä, paskan näköinen ja huonosti muotoiltu, eikä nestettä kannata juoda, koska se on kuitenkin pahaa. He ovat PC-pelaajia.
Minua syytetään aika usein siitä, että nämä kolumnit ovat aina valitusta ja ruikutusta. Yleiseen tasoon verrattuna olen varsinainen säkenöivän optimismin Isä Aurinkoinen. Tällä hetkellä olen käsittämättömän väsynyt kaikkea syyttävään, kaikesta inisevään, täydellisestä todellisuudentajusta kärsivään pelaajayhteisöön.
Viimeinen pisara tipahti IL-2:n viestialueilla. Tuskin ehdin olla iloinen hienosta simusta, jolla on jopa senssit palauttaa lentosimut A-ryhmään, kun törmään etikanhajuisten perusnegatiivien olemattomista pikkuasioista kasvattamiin härkäsiin. Tosin eivät kaiken hyväksyvät fanipojat sen terveempi ilmiö ole.
Lasissa on näkymätön reikä
Ihme että kukaan enää uskaltaa ostaa PC:tä. Micro$oft vakoilee kiintolevyäsi ja nettikäyttäytymistäsi, virukset tuhoavat kallisarvoisen työsi, tänään ostettu kymppitonnin kone ei jaksa huomenna pyörittää "uusimpia pelejä". PC-pelit julkaistaan tahallaan keskeneräisinä ja ne päivitetään jälkikäteen. Tuttua, eikö totta? Totta? Paskan marjat.
Osa ihmisistä julkaistaan keskeneräisinä, jolloin niihin jää bugeina perusnegatiivisuus, tyhmyys, piittaamattomuus ja vastuunvälttely. Jonkun verran nämä ominaisuudet päivittyvät elämänkokemuksen karttuessa.
On fakta, että PC ei toimi kuin leivänpaahdin. Se vaatii jokseenkin säännöllistä perushuoltoa, edes näyttökortin ajureiden ajantasalla pitämistä ja sitä, että lukee mitä ikkunassa seisoo ennen kuin painaa OK. Ja tietoa siitä, että pitää ostaa sitä mikä on yleisintä, koska silloin toimivuus on testattu.
Oikeasti vakavasti bugisia pelejä, jotka toimivat päin prinkkalaa, on todella vähän. Omiin kokemuksiini pohjautuen, varovaisesti arvioiden yhdeksän peli- tai kovo-ongelmaa kymmenestä ovat ruudun ja tuolin välissä. (Toki ihan oikeita ongelmiakin on.) Ja arvaatkaa, moniko näistä uhriparoista lähtee siitä, että vika on pelissä, Windowsissa tai koneessa?
Oma suosikkiryhmäni menomatkalle saunan taakse ovat ne omahyväiset asiantuntijat, jotka julistavat että nykyään PC-pelit ovat vain 3D-räiskimistä ja toimintanaksuja. Niinhän se on, että kun norsunluutornin parvekkeelta katselee alas, kyllähän sieltä elefantit erottaa. Valinnanvara ei ole kultaisten vuosien luokkaa, mutta kyllä sitä on ja kymmenen kertaa enemmän kuin mihinkään muuhun pelikoneeseen. Se pitää vain osata tai edes haluta nähdä, mutta sittenhän ei voisi valittaa. Milläs yleiset viestialueet sitten täytettäisi?
Mitä väliä itkulla ja porulla on? Miettikääpä tätä: tärkein syy ostaa peli on "kaverit kehuu". Arska ja Juge kehuvat Attack of the Clonesia ja Tero ostaa. Kuvitelkaa omista huonoista hankinnoistaan ja kädettömyydestään muita syytteleviä mielipidevaikuttajia jauhamassa ja jauhamassa ja jauhamassa liturgiaa kaatuilevista koneista ja toimimattomista peleistä, jotka nekin edustavat kahta genreä. Koska negatiivinen viesti uskotaan kymmenen kertaa helpommin kuin positiivinen, tarvitseeko vääntää rautalankaa mitä tapahtuu? Taikausko leviää ja niin tekevät konsolitkin.
PC:n kanssa pärjäämiseen ei valmispakettia saa mistään. Halu oppia ja kyky tiedostaa omat rajoituksensa auttaa pitkälle, mutta tärkeintä on olla hiljaa jollei ole varma. Mutta mitä vähemmän osaa, sen enemmän tietää.
Korppikotkat saalistaa
Kateus ja vahingonilo ovat myös suosittuja. Max Paynea haukuttiin jo ennen kun kukaan oli peliä nähnytkään, ja sankat joukot korppikotkia hankkivat varanokkia siltä varalta, että peli floppaisi ja pääsisi nauramaan.
Onneksi ei flopannut. Viis hurraaisänmaallisuudesta, Max Payne on PC-pelaamiselle vuoden tärkein peli. Ai miksi? Ajatelkaa nyt, myynnissä Gran Turismo 3:lle pärjäävä, Diablo 2:n päihittänyt Max Payne on juuri sitä mitä PC-pelaaminen kaipaa: valtamedioissa näkyvä esikuva, joka houkuttelee ihmisiä PC:n ääreen pelaamaan kunnon pelejä. Sellaista kaivataan, vai miksi luulitte että Black & Whitea julkisesti yliarvostettiin alkuvuonna? Jeesuspelien merkitystä ei kannata aliarvioida.
Taitaa olla parempi painaa jarrua, etten eksy sellaisiin asioihin kuin lapsenuskoon siitä, ettei maailmassa minkään tekeminen maksa mitään ja että pelifirmat (tai Pelit-lehti) on tehty rahasta, jonka ansiosta niiden on PAKKO! tehdä asia X.
Järki, taloudellisten realiteettien taju ja suvaitsevaisuus asennetaan siten, että asennuspaketti pistetään ohimolle. Mitä enemmän maailma potkii päähän sen paremmin ja nopeammin se asentuu.
Maailma muuttuu
Kivaahan täältä pyhimyspilarin nokasta on nakella kakkaa. Kun syntilistaan lisätään muutoksen pelko, niin helvetin lieskoihin joudun minäkin. Mukana kulkevat konsolit a la Gameboy Advance kiinnostavat, mobiilipelit kiinnostavat heti kun vanhat kolikkopelit pyörivät kännykässä.
Mutta mainitkaa PS2, XBox tai GameCube, ja olen pyhän PC-pelaamisen barrikaadeilla. Itkien ja poraan että konsolipelit kuuluvat aina niihin kolmeen genreen (autoilu, 3rd person -toiminta survival horrorilla tai ilman, ja japsiropet). Kurtistelen kateellisena siitä, että PS2-pelit ovat tällä hetkellä pelitalouden veturit: konsolipelaajat maksavat iloisena jopa 400 markkaa vuoden odottamastaan jeesuspelistä, ostavat sitä piljoonan ja kehtaavat vielä nauttia, jos se on sattumalta hyvä. Olen aidosti vahingoniloinen, kun PS2:n tekniset rajat tulivat nopeasti vastaan, ja sillä on DVD-yhteensopivuusongelmia.
Se on vähän huono asenne. Tällä hetkellä koko pelimaailma, niin PC ja etenkin konsolit, ovat älyttömän mylleryksen kourissa. Jos koska niin nyt on, pitää uusien asioiden hyväksyminen päivittää.
Minä jaksan uskoa siihen, että pelejä minun makuuuni tulee aina. Nyt ei tarvitse enää kuin uskoa, että niitä tulee muillekin kuin PC:lle. Mutta jos alan uskoa että Linuxilla, kiintolevyllä ja nettiyhteydellä varustettu PS2 korvaa PC:n, sitten väänsin hyväksyntä-nappia absurdin puolelle.
