Vedin toimituksen kuka testaa lastenpelit -arvonnassa lyhyimmän tikun. Se olisi kannattanut piilottaa vaikka kynnen alle.
Lastenpelitestiin otettiin nippu pelejä tullimiehentarkalla satunnaisotannalla. Kaava oli kaikissa peleissä sama: erilaisia minipelejä on niputettu yhteen, jokaisesta selvitetystä tehtävästä saa yhden puuttuvan tavaran.
Pelit on puhuttu Minun poni -peliä lukuun ottamatta suomeksi, ponipelissäkin teksti on suomea. Muuten lastenpelit tuntuvat nopeasti ja halvalla tehdyiltä. Peleistä jää hutaistu maku jo siitä, että asennusvalikossa, paketissa ja alkuvideossa pelillä saattaa olla kolme eri nimeä. Pelin nimet on kirjattu paketin mukaan.
Kaikki pelit perustuvat pikkupeli-ideoihin, joita saa netissä pelata ilmaiseksi Aapeli.comissa tai Pelikone.fi:ssä. Kokeilin, miten nettiversiot samoista ideoista uppoavat, mutta tuomio oli nopea. Testatut lastenpelit ovat hauskempia, koska ”saa seikkailla, kun autetaan niitä tyyppejä”. Minipelit toimivat paremmin pelien sisällä, kun tavaroiden keräämiseen perustuva tarina sitoi pelit edes etäisesti yhteen.
Pelit ehti pelata noin tunnissa läpi, jos autoin vaikeimmissa kohdissa. Kertaistumalta muksut tahkosivat vain Muumin läpi, muiden pelien kohdalla pidettiin enemmän taukoja. Osasyynä saattoi olla, että testilapset olivat pariin peliin alle tekijöiden ehdottaman suositusikärajan. Aino (6 vuotta) pystyi itse pelaamaan kaikkia pelejä, mutta Niilo (4 vuotta) ei osaa vielä käyttää hiirtä, mikä on pelien minimivaatimus.
Testasimme pelit peli-PC:lläni, jossa on Windows 7 ja ajurit kunnossa, ja ikivanhalla kannettavalla, jossa oli Windows XP ja ajurit viime vuosituhannelta. Molemmissa koneissa pelit toimivat ongelmitta.
Arvosanat ovat lasten antamia. Ihan kiva on parempi kuin ihan ok, vähän outo ja puhuttiin ja puhuttiin sijoittuvat ilmeisesti niiden alle.
Pilvimaan mysteerin juoni kuulostaa pilviveikkojen keksimältä. Pilvimaahan sataa jostain valtavasti sadevaatteita ja kasa uhkaa kaatua Jussi Jänön kotikaupungin Sanakkalan päälle. Ongelma ratkaistaan ravaamalla ristiin rastiin erilaisissa minipeleissä.
Tehtävät vaihtelevat yksinkertaisista laskutehtävistä logiikkapulmiin, joissa pallo pitää pudottaa oikean vastauksen päälle. Vastaukset ovat vain tekstinä, joten peli vaatii lukutaitoa. Laskuharjoituksissa harmitti senttien käyttö. Tehtävissä piti osata laskea sentin kolikoilla oikeat summat ja käyttöliittymässä vielä siirtää kolikot omista pinoistaan kassalle. Nyhertäminen turhautti selvästi ja ylimääräiset nollat hämmensivät.
Pilvimaan mysteerin paras osuus oli yksinkertainen animaatio-ohjelma, jolla sai omat piirroksensa liikkumaan. Edellinen ruutu näkyi haamukuvana uutta piirrettäessä, mikä auttoi pitämään liikkeen yllättävän sujuvana. Pätkä jopa innosti niin paljon, että peruspiirroksissakin alkoi näkyä sarjakuvatyyliin ruutu ruudulta liikkuvia hahmoja.
Arvosana: Ihan kiva.
Englantia opettavassa Kultavuoren salaisuudessa on paljon pelimekaniikkoja, joista lapset selvästi pitivät. Salapoliisimainen Kultavuoren miljoonaperijän jäljittäminen toimi jännittävänä teemana ja muksut myös pitivät lautapelimäisestä kartasta, jossa sai koko ajan valita, mihin seuraavaksi mentäisiin. Useissa muissakin testatuissa peleissä niin sai tehdä, mutta nyt kartta oli selkeästi näkyvillä.
Minipelejä on useita erilaisia ja pääpaino on sanastoharjoituksissa, joissa joko etsitään kuvaa vastaavaa sanaa tai sanaa vastaavaa kuvaa. Turhin tehtävistä oli substantiivin eteen a- tai an-artikkelin valitseminen. Yllätyin itsekin, miten helposti lapset innostuivat treenaamaan englannin kielen sanastoa pelin varjolla.
Arvosana: Good.
Salaperäisissä huudoissa tutkitaan Muumin apulaisena, mikä Muumilaaksossa ulisee. Tehtävää varten kerätään osia Nipsun lentohärveliin tekemällä askareita muille muumilaaksolaisille. Ideat ovat perustasoa, ja hauskinta oli eläinten tunnistaminen äänten perusteella. Minipelien ohella ruuduista pitää etsiä fingerporimaisesti siemenpusseja Hemulin kukkamaahan, mikä näytti olevan hyvää viihdettä sääntösulkeisten aikana muksuille.
Minipelien ideat ovat yksinkertaisia, joten ne jaksavat viihdyttää vain hetken. Muut menivät, mutta paras yhdeksästä -systeemillä pelattu laivanupotus ei. ”Olitpa taitava. Nyt jatketaan”, sanoi Muumi. ”Eikä jatketa! Miksi tämä on niin pitkä?” vastasi Niilo. Laivanupotus perustuu puhtaasti arvaukseen ja vaatii yleensä koko ruudukon kliksuttelua.
Salaperäiset huudot on selvästi parempi kuin samaa sarjaa oleva Muumien syysjuhla, jossa jokainen minipeli kestää kauemmin kuin muksujen mielenkiinto. Minua häiritsi, että muumit puhuivat suomen sijasta soneraa. Minun kirja ja minun lakki alkavat toistettuna ärsyttää.
Arvosana: Hyvä (sisältää Muumi-lisäpisteitä)
Ponipeli on suunniteltu selvästi pikkulasten Simsiksi, sillä poni kerää tarinassa kavereita, käy töissä, syö, nukkuu ja huvittelee. Ulkoasu on niin lähellä My Little Ponya kuin käräjiä käymättä pääsee. Alkuinnostuksen jälkeen lapset huomasivat nopeasti, että maailma oli varsin tyhjä paikka eikä ympäristössä ollut juuri asioita tai esineitä, joihin pystyisi vaikuttamaan.
”Kun mentiin kahvilaan, ei näkynyt mitään kahvilaa”, tiivisti tunnelmansa Aino. Osaan paikoista pääsee tepastelemaan ponilla, toisista tulee vain tylsä valikkoilmoitus, joka kuitataan luetuksi.
Viihdyttävintä oli sienien ja omenoiden poimiminen ponille sapuskaksi. Myös ympäristön muokkaaminen huvitti aikansa, sillä kotitilaa saa koristella ja somistaa varsin vapaasti kunhan rahat riittävät. Niiden tienaamiseksi poniparka joutuu käymään töissä, mutta lantakasan sijasta onneksi vain valikkohommissa.
Arvosana: Ihan ok.
Alkupolku-sarja on opetusohjelmasarja, joka kouluttaa leikin varjolla. Maapallolla on kuumetta -pelissä avaruuden muukalainen jakaa ympäristötietoutta, mutta kaava on tuttu eli minipelejä löyhällä pääjuonella.
Aiheet vaihtelevat jääkarhun pelastamisesta sulavilta napajäiltä valojen sammutteluun kerrostalosta. Muut pelit menivät, mutta viidakko-osuus ei. Liaanilta toiselle flengailu oli koko testijoukon rasittavin minipeli, sillä lasten tuskailuun kyllästyttyäni yritin itse ja epäonnistuin, toistuvasti. Joku tekijätiimin tattipää oli keksinyt, että jokaisen hutihypyn jälkeen Josefiinan hyppyjen pituus lyhenee. Sepäs auttaakin ongelmakohdissa.
Onneksi seikkailuosuus etenee, vaikka yksi tehtävistä ei menisikään läpi, sillä mielitehtävänsä voi tehdä uudelleen ja uudelleen ja saada silti osia työn alla olevaan taloremonttiin.
Ennen jokaista minipeliä hahmot puhuvat ympäristöasioista. ”Mä en jaksa kuunnella näin tylsiä kierrätysjuttuja. Tämähän on peli”, kommentoi Niilo. Opetuspelissäkin viesti pitäisi tiivistää napakaksi eikä jaaritella minuuttikaupalla. Bonuksena Josefiinan lässyttävä kertojaääni ärsyttää koko perhettä.
Itse opetusteksti oli asiallista enkä huomannut pahempia virheitä. Opastuksessa oltiin jopa tylyn rehellisiä ja sanottiin suoraan, että henkilökohtaisilla valinnoilla, kuten lihansyönnin vähentämisellä, on vaikutusta kasvihuonekaasuihin.
Koulukäyttöön peli on varmasti toimivaa materiaalia, kotikäyttöön se on turhankin asiapitoista, vaikka luennot voi hiirenklikkauksella ohittaa. Oppi meni silti perille, sillä tietokilpailussa vilahtanut munapieru pääsi välittömästi 4-vuotiaan käyttösanastoon.
Arvosana: Puhuttiin ja puhuttiin.
Jussi Jänön seikkailussa piraatit varastavat Sateenkaarimaan avaimet ja ne pitäisi löytää. Ideana on klikkailla ruudulta kuvia, joiden nimet hahmot toistavat tuplasti englanniksi. Valitettavasti vain ensimmäinen hahmo ääntää huolellisesti ja Leo-leijona vähän sinne päin. Esimerkiksi bottles kuulostaa Leon lausumana buttholesilta.
Kun sanasto-osuus on käyty läpi, seuraa palkintotehtävä, mikä on ideana ihan toimiva. Lapset vain kyllästyivät nopeasti ruudun satunnaiseen hiirellä naksutteluun. Se näkyi myös heikkona keskittymisenä sanoihin.
Jussi Jänö on kaksikon selvästi heikompi englannin opetusohjelma, sillä Alkupolussa tehtävät ovat monipuolisempia, toteutus parempi ja mekaniikka kiinnostavampi.
Arvosana: Vähän outo.
