Legendaarisia pelejä

Kun vähänkin suositumman kotimikron matka lopulta katkeaa, jää siltä aina jälkeen muutama peli, jota sen perilliset eivät voi korvata. Outoa sinänsä, koska koko pelibisnes perustuu kopioimiseen ja ideoiden "lainaamiseen".

Kuusnepa ja muut kahdeksanbittiset ovat edelleen hengissä PC:lle tehtyinä emulaattoreina ja melkoisina kasoina wanhoja pelejä. Nämä wanhat pelit ovat muuten edelleen tekijänoikeuslakien alaisia ja niiden levittäminen on siis piratismia. Englannissa yksi lehtirassu pääsi oikeuteenkin, kun lätki kansilevylleen lupaa kysymättä Spectrumin emulaattorin ja muutaman klassikkopelin.

Kuusnepa

Kaikista kuusnelosen iki-ihanista (kunhan ei tarkista jälkikäteen, kuinka ihania ne olivatkaan) peleistä muistan erikoisesti yhden, lähinnä siksi, että törmäsin siihen juuri kaappeja siivotessani.

Kyseessä on sellainen ei edes kovin tunnettu peli kuin PSI-5 Trading Company, julkaisijana Accolade. Pelissä leikittiin avaruusaluksen kapteenia, ja ohjattiin rahtialus pisteestä A pisteeseen B niin, että aikataulussa pysyttiin eikä lasti pilaantunut.

Pelin vitsi piili siinä, että pelaaja oli kapteeni, joka ei itse tehnyt mitään, vaan komensi miehistöään, jonka jokaisella jäsenellä oli oma persoonallisuus. Yksi aseupseereista esimerkiksi oli tarkka ja nopea, mutta hänellä oli ikävä taipumus ampua kaikkea mikä liikkuu, toinen saattoi luhistua paineen alla ja olla tekemättä mitään.

Miehistön komentelun lisäksi täytyi vielä pitää alus toimintakykyisenä, se kun tuotti vähemmän energiaa kuin vaati. Sormet tanssivat näppäimistöllä kun akkujen ehdyttyä yritettiin aseet ja suojakentät saada takaisin henkiin repimällä voimaa moottoreista, samaan aikaan allokoiden korjausrobotteja hajonneisiin kohteisiin ja niin edelleen.

Minun tietojeni mukaan PSI-5 on kautta aikojen ainoa peli, jossa avaruusalusta ohjattiin sen miehistöä komentamalla. Kovin vain ihmettelen, miksei näin yksinkertaista ideaa ole otettu uusiokäyttöön.

Se Toinen

Kun Atari ST suistui unohduksiin, se ei loppujen lopuksi aiheuttanut hirveitä menetyksiä, sillä suurin osa hyvistä ST-peleistä ilmestyi myös Amiga-versioina.

Valitettavasti FTL:n Oids ei ollut yksi näistä. Oids perustui löyhästi kolikkopeliklassikko Gravitariin, yhteen nuoruuteni suurista markansyöjistä.

Kolmionmuotoinen alus yritti pelastaa kolmen pikselin korkuisia pikku-oidseja planeetan pinnalta, uhkanaan painovoiman lisäksi tykkitorneja, ohjuksia, UFOja ja muuta. Vastaavantyyppisiä pelejä on toki legioona (Thrust, Auts, Gravitron, jne, jne) mutta mikään ei, syystä tai toisesta, tavoita Oidsin tappavaa pelattavuutta ja vetovoimaa.

Eipä olisi Oidsiakaan vaikea valjastaa uusiokäyttöön. Todennäköisesti ST-emulaattorin joku joskus tekee, täytynee varmaan säilöä Oids pakastimeen siihen asti.

Amiga

Siitä onko Amiga kuollut vai ei, voidaan aina keskustella. Minun Amigani on joka tapauksessa on kuollut: koneeni on kosahtanut, enkä näe enää mitään syytä korjauttaa sitä. Viimeinen Kotimikro jättääkin jo kolme suurta aukkoa, ja jättäisi enemmänkin jos kaipaisin Bubble Bobblea, New Zealand Storya, Rainbow Islandia ja muita toimintaklassikkoja. Mutta kun en kaipaa.

Paitsi yhtä: upeaa Amiga-versiota ehkä kaikkien aikojen parhaasta kolikkopelistä: Domarkin Star Warsia. Se oli simppeli taistelupeli, jossa ensin tapeltiin TIE-kaartin kanssa, sitten lennettiin Kuolontähden pintaa pitkin lasertorneja tulittaen, kunnes syöksyttiin kuiluun livauttamaan protonitorpedot jäähdytyskanavaan. Sitä on ikävä.

Toinen paha takaisku on Chaos Strikes Back, Dungeon Masterin poika, josta ei koskaan tullut PC-versiota. Sääli, koska sekä Dungeon Masterin että Chaoksen läpipelaaminen säännöllisin väliajoin oli jo perinne. Peli alkoikin räväkästi: neljä sankaria suljetussa pimeässä huoneessa ilman aseita tai haarniskoita, kimpussaan purppuramatoja joita tuli aina lisää kun astui salanapin päälle... Oi muistoja, oi muistoja...

Frontierin ilmestyessä (v)ihasteltiin sen "oikeaa" avaruustaistelua ja unohdettiin täysin peli, jossa taistelu tehtiin oikein. Activisionin Warhead, joka johtuen Activisionin omistajavaihdoksista on lähes täydelleen hävinnyt maan pinnalta, on avaruustaistelupelien klassikko. Paitsi että alukset lensivät kuin avaruusalukset, niiden aseistus oli kerrankin realistista: ohjuksia ja miinoja eikä sädepyssyköitä. Eikä saa unohtaa Berserkeriä, tuota orgaanisen elämän ykkösvihollista. PC:n Mantis oli "kunnianosoitus Warheadille", mutta ei pääse lähellekään esikuvaansa.

Ulkoisten lähteiden painostuksesta täytyy vielä mainita Mechforce-sharewarepeli, jota en itse koskaan pelannut, kun en tiennyt, että se oli olemassa. Peli oli liian hyvä, ja itse FASA tallasi tekijän päälle. Mechforcen 3.71 -versio on Pelit-BBS:ssä (MECH371.DMS) ja iloisena uutisena PC-version työstö on taas alkanut. Tuore, mutta keskeneräinen 1.20 work-in-progress-beta löytyy samasta osoitteesta.

Nyt kun Doom-wannabe-virta on ehtymässä, ja olemme joutumassa keskelle autopeli- ja beat'em-up-tulvaa, olisi kiva, jos edes joku kaivaisi innoituslähteensä menneisyydestä.

Bonustermi

Mikä on sellainen henkilö, jonka mielestä vain Windows on jotain, ja joka haluaa ehdoin tahdoin ajaa kaikki vähintään Windowsin DOS-ikkunan kautta? Ehdotuksia tuli (joskin olen hukannut lähettäjien nimet, sorry): winvalidi, winbesilli, windorka, winkuja (se oli Ossi "NT" Mäntylahden), ja GUIkuilija.

Tarkan harkinnan jälkeen winbesilli selviytyi voittajaksi: se kuulostaa oikealta sanalta ja kääntyy notkeasti englanniksi. Ottakaamme käyttöön!

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…