Lisenssipelien monet kasvot

Televisiosarjasta tai elokuvasta tehty lisenssipeli on 3D-seikkailu, jossa joko ammutaan tai miekkaillaan sarjasta riippuen. Mutta miksi lisenssipelejä tehdään, miksi ne ovat pääsääntöisesti sataan kertaan nähtyä mössöä?

Automaattiskriptillä joka vuosi maailman parhaaksi elokuvaksi valittavan Citizen Kanen piti aikoinaan pärjätä omillaan. Tänä päivänä elokuvan kustannusriskiä tasoittaisi kunnon lisenssikrääsä: Charles Foster Kane(tm) Action Figure with Gliding Action "Rosebud"(tm) sekä tarrat, hajukumit ja videopelit. Hyvästä lisenssistä ollaan valmiita maksamaan paljon rahaa.

Rahalla saa tuttuja nimiä

Lisenssin syvin viehätys on se, että tuttu brandi on etukäteen puoliksi markkinoitu. Lisensseistä kilpaillaan niin, että tutun nimen ja hahmojen käyttöoikeus voi maksaa enemmän kuin koko pelin tekeminen. Niinpä lisenssejä hankitaan nykyään myös vanhempiin elokuviin (Rocky, Platoon), eri alojen tunnettuihin taitajiin (Tony Hawk, Kelly Slater, Mike Tyson) ja televisioon.

Lisenssipelimuoti alkoi 1980-luvun alussa. Muutama vuosi aiemmin Hollywood oli siirtynyt Tappajahain (Jaws, 1975) ja Tähtien sodan (Star Wars, 1977) jättimenestyksen myötä uuteen aikaan. Tapahtumaelokuvat (event movies) jyräsivät tiensä jokaiseen mediaan. Aiemmin omassa karsinassaan pidetystä viihdeteollisuudesta tuli yleisesti hyväksytty aihe lehdissä ja televisiossa. Samaan tuttuun nimeen saattoi törmätä aina vain useammassa mediassa. Brandien aikakausi oli alkanut.

E.T:n surullinen tarina

Peliteollisuus tarttui ensimmäisenä helpoimpaan ja tutuimpaan kohteeseen - elokuviin. Jo pelaamisen liitukaudella E.T. The Extraterrestrial ja Ghostbusters saivat uuden elämän pelimuodossa. E.T. oli paitsi aikansa odotettu kohupeli, myös valtava taloudellinen epäonnistuminen. Ohjelmointipiireissä epäiltiin yleisesti, että pelkkään latausruutuun oli panostettu enemmän kuin itse peliin.

Pitkään eläneen urbaanin legendan mukaan Atari silppusi viisi miljoonaa Atari 2600:n E.T.-peliä ja käytti ne maantäytteenä New Mexicossa. Myöhemmin legenda on paljastunut todeksi, tosin pelejä oli muitakin. Siis viisi miljoonaa pelikasettia! Vielä näinä päivinäkään hyvin harva peli pystyy moiseen myyntiin. Lisenssipelien historia ei alkanut hyvin.

Televisiosta tuttuun ilmiöön perustuva peli ei ole sen kummempi lähtökohta kuin elokuvapelikään. Jos pelaaja on viettänyt tietyn tv-sarjan seurassa useita vuosia ja on joka esityskauden aikana nähnyt 23 jaksoa, suosikkisarjan hahmot ja maailma ovat tutumpia kuin yksikään elokuva.

Tv-lisenssipelien uranuurtajana voidaan pitää Teenage Mutant Ninja Turtlesia. Turtlesit aloittivat elämänsä sarjakuvalehtenä supersankariparodiana. Noin neljännen numeron kohdalla lehti unohti olevansa parodia ja alkoi ottaa itsensä vakavasti. Pian Turtlesit siirtyivät televisioon ja nousivat valtavaan suosioon. Mikään ei voinut enää estää Turtlesien päätymistä myös valkokankaalle. Pelejä syntyi ainakin kolme, viimeisin vuonna 1992.

Jokaisen median mestarit

Nykyään on vaikea sanoa, mistä mikin pelinimike on alunperin kotoisin. Toki voidaan saivarrella siitä, oliko Pokemon ensin peli vai animaatiosarja, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Pokemonit syntyivät jo alunperin multimediailmiöksi, jossa pelit, telkkari, elokuvat, keräilykortit ja muu oheiskrääsä muodostavat kokonaisuuden - hyvin tuottavan sellaisen.

Länsimaiden ihmiset elävät medioiden ja kulutustavaroiden keskellä. Siksi on ihan luonnollista, että tuttuihin brandeihin törmää useammassa paikassa. Olen aivan varma, että joskus lähitulevaisuudessa uutta pop-tähteä promotoidaan omalla pelillään ennen kuin hän on edes ensi-singleä julkaissut.

Jotta tv-sarjasta tai elokuvasta tehtäisiin peli, sen täytyy täyttää tietyt ehdot. Ehdoista ensimmäinen on tärkein. Ilman sen täyttymistä lisenssistä on turha maksaa penniäkään.

1) Nimen pitää olla tunnettu. Termiä brandi ei ole tuotu uudissanana suomen kieleen sattumalta. Sille on usein ihan oikeaa käyttöä. Suurimmankaan hittisarjan nimi ei takaa sitä, että peli on hyvä. Mutta se takaa sen, että ihmiset huomaavat pelin olevan olemassa ja ainakin fanit harkitsevat sen ostoa.

2) Persoonalliset ja tunnistettavat hahmot. Mikäli päähenkilöitä on yksi tai kaksi ja heillä on selkeät omat luonteenpiirteensä, pelisuunnittelijoiden yksi ongelma on poistettu. Tällöin heillä on myös itse pelille jonkinlainen luontainen lähtökohta.

3) Mielenkiintoinen miljöö. Pahamaineiset Star Trek -pelit olisivat paljon pahamaineisempia, ellei miljöönä olisi valmis ja trekkereille tuttu maailmankaikkeus, jossa toimivat tietyt säännöt ja joka on visuaalisesti nopeasti tunnistettavissa. Enterprisen komentosilta on brandi jo sinällään.

4) Juoni sopii peliin. Vakavasta draamasta on vaikea peliä tehdä, vaikka olisihan se mielenkiintoista, jos joku uskaltaisi yrittää. Mutta jos päähenkilö mätkii roistoja kaaliin kaksin käsin jo alunperin, peli-ideaa ei tarvitse kaukaa hakea. Toiminta kääntyy peliksi paremmin kuin ihmissuhteet, tai ainakin helpommin.

5) Rikas mytologia on aina eduksi. Vuosia pyörinyt ilmiö on ehtinyt kasvaa omaksi miniuniversumikseen, jonka tunteminen on puolet koko jutun viehätyksestä. On tietyt vakioroistot ja -sankarit. On tietyt lähtökohdat henkilökemioille. Katsoja tietää, että kun tuonne mennään, siitä seuraa ongelmia ja että tuolla pitäisi olla ystävä. Rikas mytologia antaa rakennuspalikoita ja tarkkoja sääntöjä. Se rajoittaa pelintekijöitä, mutta toisaalta juuri siitä maksettiin, kun lisenssirahat oikeuden haltijoille tilitettiin.

6) Oikea kohderyhmä. Kauniita ja rohkeita on katsonut parhaimmillaan yli miljoona ihmistä pelkästään Suomessa ja sarja näkyy kymmenissä maissa. Suosiostaan huolimatta pelin tekeminen kyseisestä saippuasta ei ole hyvä idea, sillä kohderyhmä ei juurikaan pelejä pelaa. Sen sijaan vähän tuntemattomampikin scifi-sarja, vaikka Farscape, saattaa olla vallan mainio lähtökohta, sillä se kerää juuri samaa porukkaa kuin pelikauppakin.

* * * * *

Piirretty pelittää hienosti

Tietokonepelit ovat animaatioita jo sinällään, joten mikä sen loogisempi lähtökohta pelille kuin animaatiosarja. Lisäksi animaatiosarjoissa on jo luonnostaan hurjasti vauhtia, eikä niissä jaaritella turhia tai liian syvällisiä. Tätähän myös peleiltä useimmiten halutaan.

Monet piirroshahmot ovat syvällä sisällä kollektiivisessa yhteistajunnassamme. Jos Disney-tuotanto unohdetaan, jopa Warnerin sankarit Väiski, Putte, Repe, Sylvesteri, Tipi, Tom, Jerry, Lurppa ja kumppanit ovat tv:stä tuttuja jokaisen lapsuudesta. Pelkkä nimen ääneen mainitseminen herättää selvän mielikuvan. Vaikka nuo hahmot syntyivät jo 1930-40-luvuilla, ei sillä ole merkitystä, koska ne elävät yhä.

Warnerin villit veljekset

Alunperin nuo kuusiminuuttiset anarkistiset lyhytelokuvat olivat elokuvateatterikamaa. Niitä näytettiin alkupalana ennen illan varsinaista pääleffaa.

Tämän päivän pelikansalle hahmot ovat tulleet tutuiksi nimenomaan telkkarista. Ja sitä paitsi monet niistä ovat saaneet myös ihan ikioman tv-sarjan.

Harmi vain, että piirroshahmopelit ovat niin lapsellisia. Toki perheen pienimmätkin omat pelinsä tarvitsevat, mutta vain heidän huomioimisensa on hyvän lisenssin tuhlausta. Minäkin haluaisin pudotella alasimia, kassakaappeja ja pianoja vihollisten päälle.

Varsinkin Warner Brosin hahmoista on tehty lukuisia pelejä. Niitä on ilmestynyt erityisesti GameBoylle että PSonelle niin useita, että laskuissa on vaikea mukana pysyä. Tosin nimet eivät välttämättä kerro edes pelifanaatikolle mitään, sillä Warnerin hahmot eivät ole yhteenkään pelitaiteen suureen merkkiteokseen tähän mennessä yltäneet.

Tusinatasohyppelyihin tai standardikilpa-ajoihin tulee kovin vähän ekstraa, vaikka kisailijat olisivatkin tuttuja piirretyistä. Toisaalta juuri se vähä ekstra saattaa oikeuttaa lisenssin hankkimisen.

PSonella säännön miellyttävä poikkeus on Infogramesin aliarvostettu Sheep, Dog 'n Wolf, joka myös nimellä Sheep Raider tunnetaan (Peliasema 8/01, 85 pistettä). Se on ongelmanratkaisupeli, jossa Kelju K. Kojootin sukulainen yrittää päästä lampaiden kimppuun piirrossarjasta tuttuja keksintöjä ja logiikkaa käyttäen. Oikeastaan Sheep, Dog 'n Wolf kehitti aivan uuden peligenren, jonka ainoa edustaja se yhä on.

PSonen lukuisten ajopelien sarjassa hauska Muppet Race Mania (Peliasema 5/00, 91 pistettä) toimii hienosti. Tosin Muppet Show oli nukkesarja, ei animaatio.

Simpsonit ei pelitä

Nykyajan piirrosbrandeista South Park ja Simpsonit ovat olleet esillä useammallakin pelillä. Räävittömät South Parkin kakarat puhuvat räävittömiä myös peleissä, mutta peleinä ne ovat yhden illan kestävä vitsi. Sonyn vanhan harmaan laatikon South Park, South Park: Rally ja omituinen tietovisailu Chef's Luv Shack eivät ole pakko-ostoksia edes fanaattisimmille South Park -intoilijoille. (South Park PC-versio Pelit 4/99, 30 pistettä.)

Myös Simpsonit heittää säännöllisesti hukkaan tv-sarjan potentiaalin. Simpsons Road Rage -ajopeliä on vaikea suositella, sillä jos se kiinnostaa, kannattaa mieluummin hankkia Crazy Taxi, jota peli kopioi. The Simpsons Wrestling (Peliasema 5/01, 69 pistettä) on show-painia, eikä siinä ole muuta kiinnostavaa kuin tuttujen hahmojen hauskat letkautukset. Vaikka skeittaus kiinnostaisikin, The Simpsons Skateboarding kannattaa silti jättää väliin. Tyylilajin laadukkaampia edustajia saa samaan hintaan.

Piirrossarjapelien suosio ei ole ainakaan vähenemässä, mikäli julkaisujen määrästä voi jotain päätellä. Useimmille uutuuskonsoleille ja PC:lle saatavassa vauhtipelissä Taz Wanted Tasmanian Tuholainen pistää materiaa säpäleiksi. Harmi vain, että pelin paras puoli on sen hauska ja selvästi hyllystä erottuva kansikuva.

1960-luvun tv-sarjaan perustuvasta Scooby-Doosta tehtiin surkea mutta menestynyt koko perheen elokuva. Scooby-Doon uusi tuleminen synnytti myös pelin, jossa tasohypitään niin 2- kuin 3-ulotteisessa maailmassa. Peli nostaa esille saman kysymyksen kuin elokuvakin: Miksi? Siis ihan totta, miksi?

Taistelupeli Jackie Chan Adventures ei ole syntynyt vain aasialaisen action-tähden persoonan ympärille, vaan Jackie Chan Adventures -animaatiosarja on pyörinyt meilläkin Nelosen aamuissa. Nelosella ovat seikkailleet myös Powerpuff Girls, Tehotytöt. Heidänkin pelinsä on pakollista lisenssikrääsää, vaikka se voisi olla paljon enemmän. (Jackie Chan Stuntmaster PSone, Peliasema 5/00, 78 pistettä.)

Rugrats-peleille (meillä Ipanat) voidaan antaa hieman parempi arvosana. Ne on sentään suunnattu avoimesti kohderyhmälleen eli pikkulapsille. Peleistä uusin, Rugrats in Paris perustuu samannimiseen elokuvaan.

Edes vanha kunnon Kippari Kalle ei suostu kuolemaan. Näinä aikoina pitäisi ilmestyä ajopeli Popeye: Hush Rush for Spinach, jolle voidaan antaa jo nyt plussaa siitä, että nimen lausuminen ääneen on harvinaisen hauskaa.

Disneyllä riittää perinteitä

Ihan oma juttunsa animaatiohahmoihin perustuvissa peleissä on valtava Disney-viihdekonserni, jolla on takanaan niin pitkät ja vahvat perinteet, että niistä riittäisi ainesta vaikka sataan peliin. Ja ties vaikka pelejä niin paljon jo olisikin.

Suurin osa tutuista Disney-hahmoista on peräisin elokuvista, mutta nykyään rajanveto on mahdotonta. Elokuvahahmot siirtyvät luontevasti myös televisioon ja peli on silloinkin itsestäänselvyys. Esimerkiksi Leijonakuningas-elokuvan koomiset sivuhahmot Timon ja Pumba saivat myöhemmin oman tv-sarjan, eikä mangustin ja pahkasian omia pelejä kauaa tarviinut odotettaa.

Mielenkiintoisin Disney-peli koskaan on yhteistyössä Squaren kanssa tehty mahtiseikkailu Kingdom Hearts (PS2, Pelit 12/02, 84 pistettä), joka on jo hitiksi osoittautunut. Se, että Disney antaa sekoittaa omat, kaikkien tuntemat, periamerikkalaiset hahmonsa Squaren umpijapanilaisiin tyyppeihin, oli jo sinällään yllätysveto konservatiiviselta viihdejätiltä. Seikkailuhenkinen ja tunnelmallinen Kingdom Hearts toimii myös pelinä, vaikka padin vääntäjä ei olisi koskaan Disneystä kuullutkaan.

Disney on hyvä esimerkki siitä, että kaikille tutut hahmot ovat vähintään yhtä tärkeää omaisuutta kuin varsinaiset elokuvat ja tv-sarjat. Kun Mikki Hiiren heittää lavalle, kupletin juonta ei tarvitse sen enempää selitellä. Mikki vetää kansaa niin telkkarin ääreen kuin pelikauppaan varmasti paremmin kuin upouusi Veikko Hiirulainen, vaikka käytännössä Veikko pystyisi seikkailemaan siinä missä Mikkikin.

* * * * *

On musta tullu urheiluhullu

Urheilupelejä ilmestyy niin paljon, että niiden on pakko yrittää erottautua massasta jotenkin, vaikka sitten vain nimellään. Kaikkia tyylilajin edustajia ei meillä tunneta lainkaan. Esimerkiksi Fox-televisiokanavan Fox-sarjan urheilupelejä on Yhdysvalloissa julkaistu lukuisia. Samoin kaapelilla näkyvä suosittu urheilukanava ESPN on antanut nimensä pelisarjan etuliitteeksi.

Music Television sentään näkyy meilläkin. MTV Sports -pelit edustavat muodikasta extreme-meininkiä. Peleillä ei ole mitään muuta tekemistä Music Televisionin kanssa kuin nimi, mutta sehän riittää.

Jokaisella itseään kunnioittavalla ammattiurheilusarjalla pitää olla myös oma pelinsä, mieluiten useita. Se on nykyaikana jo imagokysymys. Jos peliä ei ole, laji tuntuu menneen ajan junttiviihteeltä. Jos ette väitettä muuten usko, esitän todistuskappaleen A: kotimainen pesäpalloliiga. Ei peliä - ei mediaseksikkyyttä - junttimaine.

Liigoista menestyneimmät saavat oman pelin joka vuosi, usein jopa monelta eri valmistajalta. Koripalloilun NBA ja suomalaisille rakas NHL saapuvat pelikauppaan päivitettyinä versioina aina joulun alla. Sitten me ostamme saman pelin taas uudelleen ja valitamme, kun ne maksavat niin paljon.

Madden-sarjan jenkkifutispelit ovat tunnetusti olleet tyylilajinsa eliittiä. Jokavuotiseen Maddeniin on jo niin totuttu meilläkin, että Madden-nimen alkuperää ei tule Härmälässä edes mietittyä. Urheiluselostaja John Madden on Yhdysvalloissa jokaisessa kodissa tunnettu käsite. Mies on selostanut tv:ssä erittäin suosittua maanantai-illan jalkapalloa jo yli 20 vuoden ajan. John Madden on ollut Emmy-ehdokkaana ennätykselliset 15 kertaa.

Toinen juttu sitten on, mikä on Maddenin itsensä merkitys sille, että pelit menestyvät. Alussa tutusta nimestä oli varmasti kotimaassa apua, mutta myöhemmin Madden muuttui paketin kannessa pelibrandiksi, jonka alkuperällä ei ole enää merkitystä. Niin kauan kuin Maddenit edustavat nykyistä laatua, entisenlainen julkaisutahti päivitys per vuosi pysyy mahdollisena.

Show-painiliiga WCW on kääntynyt myös peliksi, joka jopa myy hyvin. Maddenin lailla WCW on periamerikkalainen ilmiö, joka menestyy varsinkin Atlantin tuolla puolen. Odotettavissa kuitenkin on, että kun jenkkien pellepaini näkyy nykyään myös meillä kaapelikanava Sub tv:llä, se vaikuttaa nostavasti myös pelimyyntiin.

Suomalaisille läheisiä urheilupelisarjoja ovat NHL:n lisäksi Formula 1 ja rallin WRC. Kuningaspeli jalkapallo ja Fifa myyvät meillä myös.

Mutta mitä sitten lisenssillä saa? Eihän esimerkiksi jalkapallo-niminen urheilulaji sinällään ole kenenkään yksityisomaisuutta. Kuka tahansa saa tehdä jalkapallopelin.

Lisenssillä saa tutut nimet, niin joukkueet kuin pelaajatkin, jopa stadionit. Toisin sanoen lisenssi tuo urheilupeliin roolipelin elementtejä. Pelaaja saa kuvitella olevansa joku muu. Kuvittelu on helpompaa ja hauskempaa kuin tuo joku muu on ihan oikeasti olemassa ja ehkä jopa oma idoli.

Vaikka terve järki sanoisi, että vain pelillä itsellään on oikeasti merkitystä, näin ei useimmiten ole. Meitä, joille pelaaminen merkitsee paljon mutta varsinainen urheilulaji tai aidot nimet eivät yhtään mitään, ei ole valtavasti.

* * * * *

Tapaus Sähköinen Taide

Maailman suurin pelinvalmistaja Electronic Arts on lisenssipelien kuningas. Hardcore-peliharrastajien mielissä termi lisenssipeli on kirosana, mutta tapaus EA selittää sen, miksi lisenssipelejä silti ilmestyy niin paljon: ne tuottavat rahaa.

Vuonna 2002 EA:n liikevaihto oli noin 1,7 miljardia dollaria/euroa. Luokittelulaitos Standard & Poor's nosti viime kesänä EA:n Top 500 -yritysten listalle. EA on siitä erikoinen pelifirma, että se tuottaa voittoa. Esimerkiksi pelkästään viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä sitä tuli noin 50 miljoonaa taalaa.

Eli EA:lla on kassassa rahaa, jolla se voi ostaa runsaasti haluttuja lisenssejä, jotka tuottavat rahaa, ja EA:lla on nyt lisää rahaa, jolla se voi ostaa lisää lisenssejä... Eivätkä muut pysy tarjouskilpailussa perässä.

Electronic Artsin lisenssejä ovat tai ovat olleet muun muassa seuraavat:

Fifa

Cricket World Cup

Tiger Woods

PGA (Golf)

Formula 1

Major League Baseball

Madden

NASCAR

James Bond

Harry Potter

Madden

NCAA (yliopistojenkkifutis)

NHL

Def Jam (rap-levy-yhtiö)

Dune

Blade Runner

Lord of the Rings (vain elokuvat)

Jurassic Park

Michele Kwan (taitoluistelija)

WCW (pellepaini)

Aliens

Buffy The Vampire Slayer

Simpsons

Eikä kyse ole tosiaankaan pikkurahoista. Todelliset megalisenssit maksavat megataaloja. Huhutaan, että EA olisi maksanut oikeudesta Harry Potter -peleihin seuraavaksi viideksi vuodeksi peräti 30 miljoonaa dollaria.

Kun pelin tekeminen maksaa normaalisti 2-5 miljoonaa taalaa/euroa, on helppo laskea, että pelkällä Potter-lisenssin hinnalla voisi tehdä kuusi suuren budjetin peliä. Kun normaalisti pelin täytyy myydä noin 400 000 kappaletta, jotta se tuottaisi omansa takaisin, Harry Potterille moinen luku merkitsisi ruuhkaa EA:n pääkonttorin ylimmän kerroksen ikkunalaudoille ja töitä talonmiehen vesispruutalle.

Kallis hinta johtaa siihen, että megalisenssipelit eivät edes saa olla omaperäisiä, tyylilajia uudistavia tai kokeilevia. Toisin sanoen, ne eivät saa olla kovin hyviä. On pakko löytää pelikansan pienin yhteinen nimittäjä. On pakko tehdä helppo mutta teknisesti pätevä 3D-seikkailu. Muuten tulee persnettoa.

Hardcore-padittajan elämää lisenssipelien tulva helpottaa siten, että niitä ei tarvitse edes harkita, koska varsinainen laatu löytyy muualta. Kuten nykyään hyvin tiedämme, tämä sääntö pätee erinomaisesti myös viime joulun alla ilmestyneisiin Harry Potter- ja James Bond -peleihin.

Megalisenssipeleissä on tosin se hyvä puoli, että ne harvoin ovat aivan luokatonta huttua. Pelaaminen on kyllä ihan hauskaa, jopa kohtalaisen viihdyttävää jonkin aikaa, mutta ei koskaan vaikeaa tai todella riemastuttavaa.

Jonkinlaista peruslaatua tarjotaan siksi, että jos tarkoitus on tehdä samasta teemasta useampi peli ja niistä ensimmäinen on täyttä paskaa, viimeistään kolmannen julkaisun kohdalla kaikille tuttu nimi ei myy tarpeeksi.

EA:n linja on myös peliteollisuuden tulevaisuus, sillä se tuottaa rahaa. Synkimmässä mahdollisessa tulevaisuudessa jokaisella Back Street Boysin jäsenellä on oma pelinsä ja ICO 2 jää kaupan hyllyssä niiden alle piiloon.

Lisenssipelien yleistymisessä on se hyvä puoli, että lisenssien kallistuessa kaikilla ei ole niihin varaa. Joten jonkun on aina pakko yrittää menestyä ja erottua joukosta vanhanaikaiseen tyyliin: laadulla, omaperäisyydellä ja viimeistellyllä työn jäljellä.

* * * * *

Viisi tv-sarjaa, jotka haluamme peliksi

Teho-osasto (ER)

Pelaaja on tulokas kiireisellä ensiapupolilla. Potilaita tulee katkeamattomana virtana ja heidät pitää hoitaa kuten oikeassa elämässä. Pelaaja voi aluksi tunnustella vain pulssia, katsoa kurkkuun ja tehdä kysymyksiä potilaan tilasta. Hoidettavat tapaukset ovat aluksi helppoja kuten murtunut nilkka tai nuha. Oppiessaan lisää lääketieteestä pelaaja saa oikeuden ottaa veri- ja muita kokeita.

Mutta kaikki maksaa, eikä budjettia saa ylittää. Valinnat ovat usein myös moraalisia: Kuinka paljon voi tutkia potilasta, jolla ei ole vakuutusta? Tavoitteena on nousta kandista lääkäriksi. Jos kaikki menee hyvin, eikä turhia vainajia synny, on mahdollista päästä jopa sairaalan johtajaksi.

Pelaajalla on kaiken aikaa käytössään sairaalan kirjasto. Hän voi myös kysyä apua kollegoilta, mutta se vähentää kokemuspisteitä.

Uutiset: The Peli

Pelaaja on kentällä toimiva tv-toimittaja, joka jahtaa jatkuvasti kuumia uutisia. Kun pelaaja saa vinkin tai hänet suoraan määrätään johonkin paikkaan, sinne pitää ehtiä kuvausautolla mahdollisimman nopeasti. Perillä pelaaja antaa kameramiehelle ohjeita, kuten osoittaa kuvauspaikan. Toimittajan pitää tunkeutua tapahtumapaikalle tekemään kysymyksiä valmiiksi annetuista vaihtoehdoista. Materiaali pitää leikata ja editoida kuvausautossa sellaiseksi, että se kelpaa uutislähetykseen.

Valmis uutinen ei saa jaaritella, sen pitää olla iskevä ja mielenkiintoinen. Jos kaikki sujui hyvin, katsojaluvut nousevat ja liksaa tulee lisää. Samoin tekniikka paranee menestyksen myötä ja on mahdollista saada uusi nopeampi uutisauto tai entistä kevyempää kuvauskalustoa.

Kylmä rinki (Oz)

Pelaaja on pikkurikollinen, joka on joutunut liian suurien ja hurjien roistojen kanssa väkivaltaiseen kokeiluvankilaan. Tehtävänä on selvitä hengissä. Jos hyvin käy, pääsee nousemaan vankilan arvoasteikossa kukkulan kuninkaaksi.

Pelaaja tekee palveluksia oikeille ihmisille ja välttelee toisia. Tavaravaihtokaupalla luodaan suhteita ja pidetään oikeat ihmiset tyytyväisinä. Ja muista, että kun toiseen suuntaan kumarrat, toiseen pyllistät.

Kun pelaaja saa oman jenginsä alkuun, voi käskyttää muita. Jotkut ovat jopa uhrattavissa, mutta toisista kannattaa pitää kiinni. Kannattaa pitää mielessä, että vankilassa ei välttämättä olla kovin lojaaleita. Suhteet vartijoihin pitää olla kunnossa, mutta väärän tyypin lahjomisyritys aiheuttaa vain hankaluuksia.

West Wing

Missä ihmeessä viipyy jumalpeli, jossa pelaaja on Yhdysvaltain presidentti? Tehtävänä on selvittää kansainvälisiä konflikteja ja pitää huolta Yhdysvaltojen eduista. Pelaaja voi myös käyttää asevoimia joko pienimuotoisiin sotiin tai esimerkiksi terroristijahtiin. Tiedustelupalvelun raportteja kannattaa pitää silmällä.

Sotaa ei kuitenkaan voi käydä jokaisella rintamalla. Moinen synnyttää uusia vihollisia ja heikentää suhteita liittolaisiin. Apua voi pyytää NATO-kavereilta, mutta he vaativat yleensä vastapalveluksia.

Neljän vuoden välein toistuvat vaalit. Mikäli omat kansalaiset eivät pysy tyytyväisinä, he pistävät johtajansa vaihtoon ja peli päättyy. Mielipidekyselyitä päätösten vaikutuksista kannattaa siis teettää jo etukäteen.

Jackass

Olet nuori ja tyhmä miesjulkimo, joka ei pelkää mitään. Paitsi tietenkin sitä, että et olisikaan enää julkkis. Omassa extreme-ohjelmassa telot itseäsi mitä moninaisemmin keinoin, mutta älä liioittele tai edessä on hengenlähtö. Pitkät sairaalareissut aiheuttavat sen, että et voi tehdä uusia ohjelmia ja kehosi rapistuu.

3D-maailmassa tapahtuva peli tarjoaa erilaisia apuvälineitä, joiden luovasta käytöstä palkitaan. Pelkillä ostoskärryillä pystyy saamaan aikaan ihmeen paljon. Edistymisen myötä pääsee myös ajamaan autoja ja moottoripyöriä. Saat uusia ramppeja ja pyrotekniikkasi kehittyy. Jos pääset oikein suosituksi ja pysyt siedettävässä kunnossa, joku voi jopa tarjota elokuvasopimusta.

* * * * *

5 tv-sarjapeliä, joita emme halua

Frendit

Kuusi ystävystä viettää kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Pelaaja valitsee oman hahmonsa ja yrittää sopeutua tämän luonteeseen täydellisesti, esimerkiksi Monican pitää olla tarkka siivoushullu ja Chandlerin vitsejä heittelevä velikulta. Pelaaja valitsee oikean kommentointi- ja reaktiotavan valmiista vaihtoehdoista. Jos valinta meni oikein, Frendit-mittariin tulee lisäpisteitä.

Peli on itsenäinen interaktiivinen tv-sarjan jakso, joten sen läpäiseminen kestää puoli tuntia. Tai tarkemmin sanoen 21,5 minuuttia plus mainoskatkot päälle. Mainoksia ei voi hypätä yli.

Baywatch

Olet mies- tai naishengenvartija Kalifornian aurinkorannalla. Tuijottelet päivät pitkät kiikarilla merelle ja etsit apua tarvitsevia. Voit myös tiirailla komeita/kauniita vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka on digitoitu peliin tosielämän muotovalioihmisiä tarkasti matkien.

Kun löydät pulassa olevan, ryntäät pelastustehtävään. Juoksuosuus etenee hidastetusti Bullet Timenä. Hyvästä hytkynnästä oikeissa paikoissa saa pisteitä. Välttele muita rannalla olijoita tai kallisarvoisia sekunteja kuluu hukkaan. Varsinainen pelastaminen onnistuu yhtä nappia painamalla automaattisesti. Baywatch the Game: Hot, Sexy and Always Ready -pakettiin kuuluvat myös unisex-tangat.

Dawson's Creek

Olet ongelmainen opiskeleva nuori, mies tai nainen. Elämäsi on täynnä valintoja, aikuistuminen hämmentää. Vastakkainen sukupuoli kiinnostaa kovasti, mutta mikään ei tunnu sillä elämänalueella onnistuvan. Törmäät valmiiksi näyteltyihin ongelmatilanteisiin, jotka kestävät 5-10 minuuttia kukin.

Dawson's Creek -peli tuo vanhan kunnon tekstiseikkailun takaisin. Ongelmat pitää ratkaista silkkaa tekstiä käyttäen pitkillä jaaritteluilla. Parserin tekoäly tulkitsee vastauksesi ja antaa pisteitä mahdollisimman dawsonscreekmäisistä kommenteista. Tärkeintä on, että kirjoitat pitkästi ja laveasti. Mitään konkreettista et voi asioille tehdä, vain narista ja puhua loputtomiin, sillä peli on uskollinen tv-versiolle.

S Club 7

Olet aloitteleva, nuorekkaan laulu- ja tanssiyhtyeen jäsen. Tehtävänäsi on valloittaa maailman hittilistat. Aluksi valitset mahdollisimman vetävät vaatteet. Sitten harjoittelet tanssiaskelia ja esiintymistä yhdessä ystäviesi kanssa. Seuraavaksi valitset valmiista biiseistä singlen. Voit valita nimen kahdesta vaihtoehdosta: Hey, Babe! tai Babe, hey! Balladivaihtoehdot ovat I Love You Now and Forever ja Together Now and Forever.

Muista, että sinun täytyy pitää lapsikuuntelijasi tyytyväisinä. Ole puhtoinen, mutta managerillenne voitte esittää pyyntöjä likaisesta pelistä kuten esimerkiksi radio-dj-porukan lahjomista. Tämä tietenkin vähentää rahavarojasi. Rahan kerääminen on koko pelin tarkoitus.

Lemmenlaiva (Love Boat)

@Lodju:Olet Lemmenlaivan kapteeni. Peli alkaa 8-minuuttiseksi venytetyllä kuuluisalla tunnarilla, jota ei voi skipata. Tehtäväsi on parittaa mahdollisimman monta risteilevää heteroparia yhteen. Tämä tapahtuu saattamalla oikeat ihmiset oikeaan paikkaan keinolla millä hyvänsä, paitsi ei kantamalla. Oikea strategia selviää ihmisiä jututtamalla ja toivomuksia kuuntelemalla.

Laivan toimintaan kapteenin ei tarvitse puuttua sen enempää kuin päättää välisatamista. Niistä laivaan nousee uutta porukkaa ja valmiit parit poistuvat.

Ensimmäisessä puzzlessa mies ei suostu tulemaan allasbaariin, ellei saa drinkkiinsä tuoretta mangoa. Satamasta löytyy mango, mutta se on raaka. Hedelmä kypsyisi tulivuoressa eräällä trooppisella saarella, minne matka kestää 45 reaaliminuuttia. Mukana on myös help-optio, jonka valitsemalla peli pelaa itse itsensä läpi.

Lisää aiheesta