Jäät kestävät – pilkkijät rynnistävät järvelle
Richard Stark oli oikeassa: talvi on tullut. Silloin metsästäjät keräävät varusteensa ja kiskovat ruokaa perheelleen mustien avantojen synkistä syövereistä. Mutta sivistyneesti, oman pelistudion lämmössä ja rauhassa.
Vuosi sitten Juhot viljelivät maata, viime kesänä he testasivat hirviönmetsästystä, nyt J-kaksikolla on vielä niljakkaampi saalis tähtäimessä.
Lintujen ja klaanien varjossa on maailmankuuluja suomipelejä, oman alansa ykkösiä, joista valtamedia ei pukahdakaan. Yksi niistä on ProPilkki 2.0, jossa järjestetään SM- ja MM -kisoja. Ja nyt JM-kisat, kun kaksi ammattitason pakasteallaskalastajaa pakottavaa maailman parhaan pilkkisimulaattorin paljastamaan moninpelikätensä.
ProPilkin villakoiran ydin onkin moninpelissä, sillä rauhallinen puuhastelu yksityisen virtuaalilätäkön ympärillä muuttuu ihmisvastustajien ansiosta veriseksi kamppailuksi mitalisijoista. Vaikka pilkkipeli voi kuulostaa virtuaaliselta hissantunnilta ja monotonisen jorinan aiheuttamaa pilkkimistä, bittipilkkimisen todellisen kauneuden ymmärtää vain kokeilemalla.
Karhut ovat kortilla ja sudet hukassa, joten pilkkiminen on lajeista vaarallisin. Palaavatko Juhot koskaan kotiin, vai odottaako heitä avannon hyinen syli? Tosi-Pelit alkaa nyt!
Ensimmäinen jakso: Särkijärven vaarat
Penttilä: ”On se aika vuodesta. Ilma kylmenee, järven pinta jäätyy ja pilkinnän kokeneimmat karpaasit kerääntyvät nuotion ääreen Särkijärven rannalle. Aamulla alkaa jälleen uusi pilkkikausi, mutta vielä yhden illan kilpakumppanit leikkivät sivistynyttä.
Minä, Jörgen Siikamieli, katselen tulen loimussa hehkuvia kasvoja. Tiedän, etteivät kaikki nuotion ympärille kyyristyneet miehet tule näkemään seuraavaa kevättä. ”Tämä on viimeinen pilkkikauteni”, lupaan itselleni. Pilkissä vaarat ovat suuret, mutta palkkiot vielä suuremmat. Yksi väärä liike, ja saapas on täynnä jääkylmää vettä. Se on tosimiesten laji, jossa ei ole sijaa heikkoudelle eikä helposti kylmettyville pakaroille.”
Nuotion toisella puolella näen nemesikseni, itsensä Dick Assmanin. En unohda enkä anna anteeksi sitä mitä Dick teki suosikkitraktorilleni Farmageddonin siltataistelussa (katso Pelit 2/2013)!
Kuorikoski: ”Vasten mustaa taivaankantta loimuava erätuli kätkee syleilyynsä julman silmäparin, joka tuijottaa minua arpisten kasvojen ja kolmen euron karvalakin alta. Tunnistaisin tuon traktoritatuoinnin missä tahansa: se on Siikamieli, jonka syöksin sillalta kuin köyhän miehen balrogin.
Sääli on sairautta. Hirviönmetsällä jouduin altavastaajaksi, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet. Tartun stetsoniani lipasta ja katson kilpakumppaniani silmiin. Kunnioittava eleeni on pelkkää hämäystä, sillä tämäkin peli ratkaistaan psykologialla.
Harmaissa pilkkihaalareissa kelpaa lämmitellä. Tarkistan varusteeni ja totean, että olen valmis koitokseen. Jääkannen alla majaileva kalakanta toimikoon tämän koitoksen suomuisena tuomaristona.”
Penttilä: ”Aamuauringon vihdoin valaistessa Särkijärven petollisen rauhallisen jäätikön ovat pilkkijät valmiina. Parin pikselin kokoiset tosimiehet kirmaavat jäälle, jokainen etsii parasta paikkaa. Tästä se alkaa, kisa elämästä, kuolemasta ja kunniasta!”
Kuorikoski: ”Suunnistan heti lähtölaukauksen jälkeen keskelle jäätikköä ja lasken vieheeni vesille. Ja kas! Heti nappaa! Kokonaiset 41 grammaa painava särki ulostautuu reiästä pilkkikassiini. Tästä on hyvä jatkaa!”
Silmäkulmani etsii Jörgenin. Kaveri seisoo kuin heppi häissä ja tuumailee. Hah! Näitä kisoja ei voiteta ihmettelemällä. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja siima avantoon!
Penttilä: ”Muut viilettävät kohti onnen onkaloitaan, itse pohdiskelen hyvää kala-apajaa hämäläisellä pieteetillä. Tosipilkkijä tietää, että tuurilla seilaavat laivatkin, joten siirryn järven kaukaisempaan nurkkaan. Kairaan jäähän reiän ja upotan siimani.
Arvon eri värisistä ja näköisistä toukankummajaisista muodikkaimman ja pujotan sen koukkuuni. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta saan muiston nuoruuteni pilkkireissulta: silloin minua neuvottiin nostelemaan vapaa kalojen houkuttelemiseksi. Sehän jumalauta toimii, jokin nappasi kiinni!”
Kuorikoski:” Ai perkele, ei olisi pitänyt tuulettaa. Puolen tunnin mittaisista pilkkitsempaloista on jo puolet takana, mutta olen saanut saaliikseni vain yhden hikisen sintin. Jörgen lesottaa ensimmäisellä ahvenellaan. Toivon hartaasti, ettei kapakala ole ennätyskalaani suurempi.”
Penttilä: ”Upea 75-grammainen ahveneni saa pikaisesti toisen 60- grammaisen seurakseen. Olo on kuin maailmanvalloittajalla ja mieshormonit jylläävät. Harmi, että ”kossupullo” unohtui ”mökkiin”, tulevan voittoni kunniaksi sen voisi valmiiksi narauttaa auki.”
Samalla jäällä touhuavat ulkomaalaispilkkijät toki näyttävät nostavan reippaasti isompaa kalaa, mutta Jörgen Siikamielen taistelu on Persmannin kanssa.
Kuorikoski: ”Kun ei syö, niin ei syö. Puolen tusinaa kairausreikää myöhemmin saaliini on yhtä vaatimaton. Ei tämän näin pitänyt mennä. Kaloille kyllä maistuvat syötit, mutta koukkuun ne eivät suostu tarttumaan. Alan jo turhautua. Ulkona paistaa aurinko, minä möllötän sisällä nykimässä monotonisesti virtuaalipilkkiä.
Toiselta avannolta kuuluu jälleen ikävän tuttu äänitehoste: ”Kuinka syö? Tule tänne, mulla on ylimääräisiä”. Vaiennan pelin äänet ja korvaan ne Slayerilla. Jospa mättö saisi vipinää myös jään alla asuviin elikoihin.
Vekkari veivaa Särkijärven polkan viimeisiä sekunteja, mutta kalaa ei näy, kuulu tai syö. Voi jummi sentään! Ei tämä edellisellä kerralla ollut näin vaikeaa. Olen käynyt läpi koko syöttivalikoiman, mutta fisuille ei tunnu kelpaavan minkään värinen toukka.
Kun gongi kumahtaa ja erä päättyy, suoritukseni hylätään! En muistanut käppäillä punnituspaikalle ennen aikarajan umpeutumista. Eipä sillä, että onnettomalla saaliillani olisi edes päässyt näiden kinkereiden piikkipaikalle. Nyt voin sentään valehdella, että siikaa ja muikkua oli kilotolkulla, mutta en kiireiltäni ehtinyt niitä punnitsemaan.”
Penttilä: ”Ahneella on paskainen loppu. Jäin niin innoissani vetelemään suomukylkiä aukostani, että tajuan ajan loppuneen aivan liian myöhään. Perkele, vaikka ahventen ja parin särjen lisäksi en ihmeitä noukkinutkaan, niin olisivat ne sentään Assmanin kalasaaliin voittaneet!
Tämä ei jää tähän, Puoliposki! Seuraavalla kerralla nostan kalaa niin että nilkkoja pakottaa!”
Toinen jakso: Jäinen selkäänpuukotus
Kuorikoski: ”No niin, harjoituskierros on hoidettu, nyt ryhdytään tositoimiin. Pistän taustamusiikiksi teemaan sopivasti Abbaa. Tästä tulee minun henkilökohtainen Waterlooni.
Eipä ala tämäkään erä yhtään sen paremmin. Nyt ei ole syönyt edes sen 41 gramman sintin edestä, mutta matovarantoni hupenevat hälyttävän nopeasti. Paine turkishaalarin sisällä tiivistyy, ensimmäiset huurteiset hikikarpalot tiivistyvät karvalakkini mustaan reunukseen.”
Jörgen lesottaa lähes kolmensadan gramman särjellä, mutta ei suostu paljastamaan käyttämäänsä syöttiä. Teen pelimiesratkaisun ja siirryn vastustajani apajille.
Penttilä: ”Jumalauta! Persmanni jäi nuolemaan näppejään heti alussa, kun valitsin kalapaikkani taktisesti idemmästä kuin kukaan muu. Esikoisvonkaleen perään nousee heti toinen samanlainen, ja kierros on vasta alkanut.
Vaihdoin myös taktiikkaani syötin suhteen, sillä valikoimasta noukittu anorektikkomato toimii selvästi paremmin kuin sateenkaarikaverinsa Särkijärvellä. En tiedä onko onneni avain ovela paikka vai onnistuneesti valittu syötti, mutta Dickille en paljasta kumpaakaan.
Mitä kummaa, näen tyylittömän harmaahaalarin jolkottelevan kohti eksklusiivista apajaani, röyhkein länsisuomalaisen askelein. Sinä ruoja et kalojani vie! Kun sanoin näyttäväni avannon paikan, en kyllä tarkoittanut tätä.”
Kuorikoski: ”Hahaa! Maisemanvaihdos kannatti, sillä tästä rööristä nousee kalaa kuin pellosta perunaa! Yli puolikiloisen harjuksen jälkeen olen vetänyt puolenkymmentä lähes kolmesataa-grammaista särkeä tästä luonnon omasta taikurihatusta. Siikamieli käyttää aivan taatusti risun näköistä laiheliinimatoa. Tämä tuntuu olevan kalojen suurta herkkua.
Suorastaan yllätyn, kun huomaan pelin väliaikatiedoissa nousseeni seitsemännelle sijalle. Tsaijaijai, olen aina tiennyt, että olen kalamies.
Tsättiin ilmestyy mies, jonka nimimerkki on 2KGSiika. Näin komeasta lempinimestä on pakko onnitella.”
Penttilä:” Heti kun Persmanni paukki apajilleni, kalaonneni kääntyi. Ei auta itkeä, ja kun toveripilkkijään kohdistuva väkivaltakaan ei chatin kautta onnistu, etsin itselleni uuden apajan. Harmillisesti järven jää näyttää siltä, että jokainen vähänkin otollisempi kalapaikka on joko käytössä tai kairattu ja kokeiltu. Suuntaan katseeni metsikköön, sillä yliluonnollinen kalavainuni ja ansiokas kokemukseni ennustaa puiden takaa löytyvän jotain vielä parempaa.”
Kuorikoski:”Tiuku on veivannut itsensä jälleen erän paremmalle puolelle, mutta ahti jaksaa edelleen suoda antejaan. Vaikka näihin kinkereihin osallistuu melkein parikymmentä pilkkijää, alan omien laskujeni mukaan kutitella saaliillani hiljalleen mitalisijoja. Ja jälleen avannosta nousee lähes puolikiloinen harjus!
Kun seuraavat väliaikatiedot ilmestyvät ruutuun, olen noussut neljänneksi. Nyt jännittää!”
Penttilä: ”Jumpe, metsä on isompi kuin osasin kuvitella. Jalat eivät kanna eikä henki kulje, mutta takaisinkaan ei enää kehtaa kääntyä. Näinkö se kaikki päättyy, eksyneenä keskelle korpea, vain kaira kaverina, julman ja kunnianhimoisen selkään puukotuksen uhrina? Olisi nyt edes se kossupullo mukana.
Mutta samoilun jälkeen löydän uuden järven! Minulle se vastaa jo aavikolla vastaan tulevaa keidasta. Joku toinenkin pilkkijä täällä näyttää olevan, mutta kairaan reiän ja upotan siimani kiinnittämättä kaveriin sen enempää huomiota. Saman tien jäistä nousee komea harjus. Tästä vielä noustaan!”
Kuorikoski: ”Tylsimmillään ProPilkki on totisesti tyhjän tuijottamista täydellisesti simuloiva aikarosvo, mutta kun kala alkaa syödä, peli muuttuu huisin jännittäväksi. Olen alle sadan gramman päässä pronssisijasta!
Taas vapa nykii siihen malliin, että saalista on tulossa. Minua ihan jännittää, kun veivaan siimaa ongen sisään. Huomaan pidättäväni hengitystä ja viimein arvosaaliini nousee hyisestä vedestä jääpedille. Se on uskomattoman kaunis, se on nimittäin puolen kilon siika!”
Penttilä: ”Kierroksen parhaiden saaliiden lista vetää mielen mustiin. Uusi reikänikään ei ole ensimmäisen harjuksen jälkeen antanut edes viitteitä kaloista, joten pakkaan kamani ja lähden kohti punnituspaikkaa. Paluumatkani on pitkä, enkä halua missata punnitusta toista kertaa putkeen.”
Kuorikoski:” Ykköskierroksesta viisastuneena pakkaan kamppeeni jo hyvissä ajoin ja suunnistan punnituspaikalle. Aikataulutus ei mene ihan nappiin, sillä joudun pyörittelemään peukaloitani melkein kokonaisen viisiminuuttisen ennen kuin virtuaalituomari viheltää pilliinsä. Kalaturistit onnistuvat kalkkiviivoilla tiputtamaan minut neljänneltä sijaltani seitsemänneksi. Kirottua!”
Penttilä:” Punnituspaikka on jo täynnä porukkaa, pettymyksekseni näen myös Persmannin paikalla. Matkalla elättelin toiveita luovutusvoitosta. Mulkaisen harmaahaalaria ja nakkaan säälittävät kolme kalaani punanenäiselle, horjahtelevalle tuomarille ja myönnän tappioni pilkin jumalille.
En voi uskoa kohtaloani. Näinkö päättyy uljas pilkkiurani? Viekkaudella ja vääryydellä tuo ketku möi punaisen traktorini ja nyt varasti kalapaikkani! Tämä muistetaan, Dick Assman, tämä muistetaan!”
Kuorikoski: ”Tärkeintä ei ole voitto vaan murskavoitto! Jörgenin siikamieli on musta ja minä ilakoin niin, että turkishaalarini kahisee. Taktiikastani voidaan olla montaa mieltä, mutta reilu peli ei kuulu pilkkikisoihin.”
Lyömme kättä ja tuijotamme toisiamme silmiin. Ehkä liian kauan, sillä rinnoissamme läikähtää jotain kiellettyä. Mutta nämä taistelut tuskin loppuvat tähän.
Paras viidestä, Jörgen?
