Arvoisa kollegani Wexteen metelöi omalla palstallaan nykypelien korkeasta bugisuusasteesta ja PC:n virittämisen ihanuudesta. Nythän on kuitenkin niin, että tietokonepelaamisen pyhä kolmiyhteys koostuu paitsi pelifirmoista myös itse pelaajista ja tietokonepelilehdistä.
Se, että pelifirmojen pitäisi testata tuotteensa kaikilla mahdollisilla koneilla ja viilata koodia niin kauan, että viimeinenkin bugi vinkaisee ja oikaisee koipensa, on vain osa kuvasta, samoin kuin salatieto aiheesta DOS.
Me pelaajat
Joskus varsinainen ongelma näkyy heijastuksena monitorissa: pelaajan on tehtävä osansa. Niin holhousvaltio kuin Suomi onkin, ei kannata uskoa tosissaan, että kaikki kannetaan valmiina eteen, sillä RealLife (tm) on karmea paikka, jossa heikot sortuu elon tiellä ja niin edelleen.
Karmaiseva tosiasia on se, että PC-pelaajan pitää tuntea koneensa. Se kaupassa tehty perusasennus, joka on tarkoitettu Windowsin pyörittämiseen, ja johon installointiohjelmat ovat lisänneet äänikortti- ja CD-ROM-ajureita, ei yksinkertaisesti pysty pyörittämään jokaista peliä. Tai jos pystyykin, harvoin kovinkaan optimaalisesti.
Toinen ongelma on yleensä puutteellinen sisälukutaito. Mitenkähän on esimerkiksi ohjekirjojen lukemisen kanssa? Pelit-BBS:ssa tuottaa jatkuvasti vaikeuksia kohta, jossa kysytään sellaisia outoja käsitteitä kuin "sukunimi" ja "etunimi". Joskus niissä ei mitään eroa, tottahan Järvinen Järvinen on olemassa. Tai ATDT901205757 Järvinen. Joskus Järvinen on rekisteröity Järvisenä, joskus Jarvisena, joskus Jrvisen. Ja usein vieläpä vaikka Aku Ankkana. Syyllinen löytyy helposti: sehän on purkin ylläpito!
Pelien ohjekirjat vääntävät nykyään hyvin tehokasta rautalankaa, ainakin hyvät ohjekirjat. Siispä ne kannattaa lukea, vaikkei se hauskaa olekaan (edes minusta). Internetin viestitulvasta löytyy esimerkiksi aivan liikaa viestejä, joissa pelifirmoista tehdään pääsyyllinen siihen, että peli kaatuu Windowsissa, vaikka esimerkiksi manuaalissa sanotaan: "ÄLÄ AJA WINDOWSIN KAUTTA!"
Me Lehdet
Ja aivan niin, eipä ole lehdissäkään aina kehumista. Teoriassa kunnon lehti seisoo pelinvalmistajan ja pelaajan välissä, ja kertoo jälkimmäiselle mitä ensimmäinen saa aikaiseksi, ja siinä ohessa vielä jakaa lukijakuntansa vaatimaa tukitietoa. Toimitus tietysti koostuu alan harrastajista ja imee palautetta jokaisesta lukijakirjeestä. Linnut laulavat, aurinko paistaa ja kaikilla on hyvä olla.
Oman lehtemme unohtaen olen törmännyt vain kahteen korkeatasoiseen ulkomaiseen lehteen: Computer Gaming World lienee alansa paras ja Strategy Plus on sen kevytversio. Näiden perusidean pitäisi olla kaikille itseään journalisteiksi luuleville itsestäänselvyys: niitä tekevät pelaamista harrastavat toisille pelaamista harrastaville, ilman oman erinomaisuuden ja jumalaisen oikeassa olemisen jatkuvaa esilletuontia.
Sitten on taas näitä toisia ääripäitä, pahimpana Computer & Video Games, joka uusii ulkoasuaan joka toisessa numerossa, mutta kansien väliin jäävä tavara on aina sitä itsensä kehumista ja hihasta revittyjä "arvosteluja".
Liian monessa lehdessä on Camel-toimitus, joka kulkee omia polkujaan. Norsunluutornissa istutaan ja kirjoitetaan täsmälleen siitä mikä itseä kiinnostaa. Ja vaikka peliarvostelu pohjautuu alkudemoon ja lehdistötiedotteeseen, mitäs väliä sillä on: kyllä lukijat sen nielevät.
Jotenkin tuntuu, että lehdet ovat siinä oikeassa. Onko lehdistö yliarvostettua ja jos on, miksi? Lehden lukijahan on kuitenkin lehden elinehto, joten heillä (teillä) on oikeus esittää vaatimuksiakin. Jos minä tilaisin jotain viikkolehteä sen hamsterinhoito-osuuden vuoksi, olettaisin, että lehti jotain hamsterinhoidosta ymmärtääkin.
Se filosofia, minkä mukaan meidän lehtemme toimii, pitäisi näkyä, ja jollei näy, meissä on vikaa.
Tietoa ja taitoa
Pelit on nyt melkein kolmivuotias ja kiitos teidän aktiivisuutenne meillä on varsin selkeä kuva mitä lukijakuntamme haluaa. Pelikonsoleita ei silti tule ja mikroharrastuslehdeksikään emme ala. Mutta 10 numeroa vuodessa tarjoaa meille kuitenkin mahdollisuuden kehittyä.
Näin niin kuin teknisellä puolella kaksi asiaa nousee ylitse muiden. Osa pelaajista ei tunne koneestaan kuin virtanappulan toiminnan, eikä saa tietoa, koska pelaajien ja tietokonelehdistön välillä valitsee yhteensopivuusongelma: pelit pyörivät DOS-ympäristössä, lehdistö Windows-ympäristössä. Sehän on täysin luonnollista: tosi miesten sovellusohjelmat vaativat Windowsin (tai OS/2:n tai...), eivätkä ne DOS-sovelluksetkaan ole yhtä nirsoja kuin pelit.
Joten kauan sitten luvattu draama Kone Kuriin, kiehtova matka koneen orjuudesta kohti ongelmatonta pelaamista, alkaa ensi numerosta. Mutta kysymyksessä on kahden kauppa: meidän on melko mahdotonta vastata kysymyksiin: "Miksei Indy Carini toimi? Koneeni on Clonex 486/66 ja 16 megaa muistia". Vähän samaa kun kysyisi lääkäriltä: "Miksi hampaani tippuvat? Minulla on punainen takki ja kumisaappaat". Yhdeksän vikaa kymmenestä selviää, kun näkee mitä config.sys ja autoexec.bat pitävät sisällään. Nämä kun kopioi kysymyksen mukana tulevalle levylle (copy config.sys a: ja copy autoexec.bat a:), niin vot!
Toinen suosittu aihe, shareware-pelit, tulee myös mukaan, sillä niitä on käytännössä mahdotonta enää jättää huomioimatta. Joskus tuntuu siltä, että todelliset Pelit tulevat siltä suunnalta, kun kaupallinen puoli näyttää panostavan Hollywood-vetoisiin "interaktiivisiin" multimediaromppuihin.
Muutoksen tuulet puhaltavat, joten nyt siis kannattaa vaikuttaa: kirjeitä postiin ja viestejä Pelit-purkkiin.
