Juuri kun luulin päässeeni loppuun, minut kiskottiin taas takaisin.
Saatat muistaa kolumnini, jossa kerroin kuinka GTA V veti getarimittarini vihdoin yli. Maailmankaikkeus kuunteli, sillä kolmas Mafia on GTA: New Orleans, sorry, New Bordeaux. Koska kiusasin maailmankaikkeutta koulussa, se poisti samalla pelistä suurimman osan Mafiastakin.
Personallisuushäiriö
Godfather, GoodFellas, Scarface, Sopranos sekä kaksi ensimmäistä Mafia-peliä ovat tarinoita henkilöistä, ja siksi niitä rakastin.
Hyvä päähenkilö on monisyinen. Ykkös-Mafia kertoi, kuinka 30-luvun rehti taksikuski Tommy Angelo liukui Mafian valtapiiriin, nousi vallan tikkaita ja lopulta tuhoutui. Kerronta oli tiivistä: välivideota seurasi juonitehtävä, ja niissä oli vaihtelua. Aluksi niissä ei edes räiskitty. Homma viimeisteltiin kavereilla, joista alkoi suorastaan välittää.
Toinen Mafia kertoi Vito Scalettan ja Joe Barberan ystävyydestä 40-50-luvun Empire Bayssa. Lievästä, kehnohkosta getaroinnista huolimatta pääjuoni kulkee ja hahmoista, kas kummaa, välittää.
Kolmas Mafia tapahtuu 1968, ja sen päähenkilö on Lincoln Clay. Lincoln on ulkonäöltään musta Arnold Schwarzenegger ja taustaltaan Rambo, erikoisjoukkoihin kuulunut Vietnam-veteraani. Lincoln on orpo ja hänellä on vain yksi ystävä.
Viimeinen Django Bordeaux’ssa
Nyt ollaan Yhdysvaltojen eteläosissa vuonna 1968, joten jo pelin alussa vetovastuun Illusion Softworksilta perinyt Hangar 13 muistuttaa rasismin kauheuksista ja perustelee n-sanan käytön. Ihan siltä varalta ettei viesti vieläkään mennyt perille, se vääntää vielä rautalangasta tuomitsevansa rasismin. Taisi onnistua, koska klikkijournalismi ei pelannut ”kulttuurin omimis” -korttia. Tai sitten pelijournalistit pelkäävät joutuvansa ostamaan Civ kutosensa.
Ajatusrikosspesialistina huomaan kyllä kuinka Lincoln Clay vain hyppää välittömästi takaisin rikollisuuteen, kulkematta työvoimatoimiston kautta. Oppi-isä Sammy Robinson on Hollow’n, New Bordeaux’n mustan alueen rikollispomo, ja hänen poikansa Danny on Lincolnin paras kaveri.
Vaan eipä näistä kahdesta ehdi välittää, ennen kuin kässäri tappaa heidät ja juoni muuttuu yksinkertaiseksi kostotarinaksi, jonka perusidea on kopioitu Middle-Earth: Shadow of Mordorista. Samalla Lincoln Clay itse muuttuu puhtaasti sosiopaattiseksi, monomaaniseksi murhaajaksi ja autojen varastajaksi.
Kolmenkympin kriisi
Mafiassa tärkeintä haukuttavaa näyttää olevan grafiikka, joka on kuulemma ”ikääntynyttä”, pois lukien keskusteluissa, joissa naamat on kyllä nätisti animoitu. Karkeasti ottaen grafiikka on jotain GTA nelosen ja vitosen väliltä, eli minun kirjoissani tarpeeksi hyvää ja miellyttävän selkeää.
Ykkös-Mafian autojen hengessä peliin jäi pariksi päiväksi kolmenkympin nopeusrajoitus pc:n ruudunpäivitykselle. 2K korjasi sen vauhdilla, samalla virtaviivaistaen turhan sekavat näppiskontrollit, mutta nollia ei saa Metacriticista enää pois.
Getarista muistuttaa myös kautta linjan korkealaatuinen ääninäyttely. Yhtä hahmoa vihaan: pakollinen katolinen pappi isä James Ballard, rasittava samusirkka, jonka moraalisaarnat etenevät niin hitaasti ja nykien, että välillä ravistin monitoria.
Tosi ison plussan Mafia III saa musiikista, se on kuin Radio Rock, mutta vielä ikivanhemmilla klassikoilla, täynnä 60-luvun lopun helmiä ja huippuartisteja. On sellaisia nimiä kuin Cream, Johnny Cash, Rolling Stones ja Iron Butterfly. Pelin henki ja sanoma huomioon ottaen musta musiikki, kuten Motown, on selkeästi vähemmistössä, onhan Jameskin vain Brown. Sen sijaan mukana on Steppenwolfin Born to be Wild, vaikka pelissä ei ole ensimmäistäkään moottoripyörää!
Verivelka maksetaan ClayPalilla
Inhimillisen pahaan vajoavan antisankarin asemasta Lincoln Clay on yksinäinen susi ja antisankari, jossa on vähemmän hahmosyvyyttä kuin Commandon John Matrixissa. Kun oikeat Getarit luovat lihaa päähahmonsa päälle, Mafia III ei edes yritä: Lincoln etenee kuin tankki ja tappaa kuin luonnonvoima, tuosta vaan naps. Lincolnin tiedustelija on Vietnam-kamu, velmu CIA-agentti Donovan. Vain näiden keskinäisessä sanailussa on kemiaa, joka saa Lincolnin tuntumaan välillä ihmiseltä. Donovanin takia kannattaa katsoa lopputekstit.
Ensin Lincolnin pitää päästä väleihin paikallisten etnisten rikollisorganisaatioiden kanssa. Mafia II:sta tuttu Vito Scaletto edustaa tyylikästä perinteistä italialaismafiaa, Burke viskillä pyörivää irkkurikollisuutta ja nuori, mutta tehokas Cassandra Haitin jengiä. Pomot antavat bonuksia kun heille jakaa alueita, mutta kun kumartaa yhdelle, pyllistää toiselle.
Pääpahis ja koston kohde Sal Marcano sukuineen jää vähän laimeaksi, joskin Sal hoitaa kyllä finaalinsa tyylikkäästi. Marcano edustaa syvän Etelän dixiemafiaa, johon törmäsin ensimmäistä kertaa loistavassa TV-sarjassa Justified.
Epäilen, että Mafia III:n tarinaa kehutaan tasan siksi, että se aina muistaessaan tuomitsee rasismin. Plussaa siitä että se tehdään oikein, ilman lapsellista saarnaamista, eikä sitä ole liikaa. Kieltämättä oma versioni Ghostbusterseista, jossa Haamujengi oli käsikranaatti ja haamut Southern Unionin (eli Ku-Klux-Klanin) kokous, tyydytti: niistä valkoisista lakanoista joista ei tullut punaisia, tuli ruskeita. Jos asia kiinnostaa, suosittelen Alan Parkerin hienoa elokuvaa Mississippi Burning. Ilman ideologiabonuksia tarina on simppeli kostotarina, joka koko ajan tuntuu aivan liian tutulta. Lincoln on päähenkilönä ärsyttämätön, mutta hahmona paperinohut. Ehkä ne silkkihansikkaat olisi kannattanut riisua.
Jos olisi menty edeltäjien sapluunalla, peli olisi kertonut takametsien punaniskaisesta Dukesta. Tämä olisi työttömänä ajautunut dixiemafian syliin keittämään metamfetamiinia, tyynyliina päässä lynkkaamaan mustia ja hautaamaan kansalaisoikeusaktivisteja. Luonnollisesti tällainen Mafia III olisi ollut pelillinen itsemurha.
-Ole hyvä ja kerro tietosi!
-Mielelläni!
We gotta GTA out this game
Mafia III on parhaimmillaan alussa ja lopussa, näissä ovat ne parhaat, kekseliäimmät tehtävät. Välissä on valtava klöntti tehtäviä, jonka ovat kirjoittaneet Copyletto ja Pastellino.
New Bordeaux’n iso kaupunki on jaettu alueisiin, joilla keskitason pomot hoitelevat bisneksiään, kuten orjakauppaa, viinanmyyntiä, kiristystä ja muuta kivaa. Niistä ensin vihjaa joku, ja väkivallalla saa lisää tietoa. Katujen pikkukalat kutevat jossain kujalla tai pikkutalossa, ne tapetaan tai hakataan. Isommissa operaatioissa hyökätään rakennukseen tai alueelle, joka on täynnä vihollisia ja kohde niiden takana. Kun tekee tarpeeksi vahinkoa, niiden pomo ilmestyy näkösälle. Sitten taistellaan tie sen luo, pannaan veitsi kurkulle ja hankitaan tieto johtoportaan seuraavasta askelmasta.
Isommat pomot tapetaan, pienemmät pomot voi jopa ottaa omiin töihin. Pomojen alueet annetaan Lincolnin kolmelle ”kaverille”, jotka antavat siivun tuloista Lincolnille. Nämä Lincolnin on palautettava takaisin valtaan, ja sen jälkeen minulla oli tunne että vaihtelu olisi poikaa. Sitten näin loppupelin tappolistasta, mitä matka Sal Marcanon kimppuun vaatii (kahdeksan keskipomoa, neljä luutnanttia, kolme capoa), ja hetken tunsin aitoa epätoivoa. Pelasin Mafia III:n loppuun puhtaalla sisulla, hintana se ettei Shadow Warrior 2:een aikani sitten riittänytkään.
Taistelussa ei ole huonoa sen laatu vaan sen käsittämätön määrä. Tappotyö on itse asiassa yllättävän toimivaa, sillä aseissa on tuntuma kohdallaan ja pahikset kuolevat viihdyttävästi. Terminaattoritaktiikan vaihtoehtona Lincoln voi myös hiippailla kuin Solid Black Snake ja eliminoida vartijat hiljaisesti, mikä sekin on kovin hauskaa. Tärkeintä on eliminoida nopeasti ne tyypit, jotka juoksevat heti puhelimeen ruinaamaan apujoukkoja paikalle.
Vihollisten tekoälyssä ei ole järkeä eikä määrää, mutta ehkä hyvä niin. Sentään ne ampuvat aika tarkasti ja ovat varsin sinnikkäitä. Lincoln kestää luoteja hyvin realistisesti, joten tyhmäkin vihollinen on tarpeeksi uhka. Tosin on vähän ärsyttävä juttu, ettei Lincoln pidä mukanaan kuin kahta asetta, joista toinen on käsiase ja toinen isompi. Ruumiilta saa tietysti asetta ja patruunaa, mutta jos mieliase jää kentälle, se pitää ostaa takaisin.
Pelin tehtävien haukkuminen tylsiksi on tekopyhää, koska ne ovat jotakuinkin samaa tasoa, ja samanlaisia, kuin huippupeli GTA V:n yksinkertaisempi taistelu, josta vielä puuttuu se hauska hiiviskely. Ehkä tässäkin pitäisi olla minisukellusveneitä ja nosturi? Autoista se ei voi olla kiinni, koska niitä on joka lähtöön, vaikkakin fiktiivisillä nimillä. GTA:n tavoin ajamista on liikaa. Kun oikeissa Mafioissa ajettiin päämajasta tehtävään ja takaisin, tässä sahataan ympäri isoa New Bordeaux’a. Onneksi poliisit eivät enää reagoi ylinopeuteen.
Mafia III on budjetti-GTA josta on leikattu rönsyt pois, mutta monistettu peruskaavaa eli ampumista ja autoja. Se on samanlaista aikuisten värityskirja -pelailua, sellaista kivaa terapeuttista, täysin ohjattua merkkien seuraamispuuhastelua. Kiinnostavasti getareiden turhaa oheistoimintaa (vaatteita, kavereita ja muuta) ei ole, mutta jäljet ovat näkyvissä. Kartalla näkyy kauppaa, baaria, panttilainaamoa, ravintolaa ja ties mitä, mutta niille ei vain ole kirjoitettu mitään aktiivisia rooleja. Muutkin omituisuudet viittaavat siihen että osa pelidesigniä nukkuu kalojen kanssa. Toki jäljelle jäi muun muassa levykansien ja Playboy-lehtien keräily, zzzz ja krooh.
Poistamalla pelistä kaksi kolmasosaa toistotehtäviä Mafia III olisi selvästi parempi peli, mutta ei se silloinkaan olisi Mafia-sarjan peli kuin nimeltään. En minä tätä Via Dolorosaa voi varsinaisesti haukkua, mutta kehuminenkin juuttuu kurkkuun.
Mafia III on... yhdentekevä.
Totuus Lincoln Claysta
Kun Lincoln Clay oli olevinaan Vietnamissa, hänet olikin kaapattu omaan lähitulevaisuuteemme, ilmeisesti osana mustaa huippusalaista supersotilasohjelmaa. Lincoln on poikkeavan isokokoinen, ja pystyy tappamaan ilman minkäänlaista moraalista ongelmaa. Keinotekoisesta psyykestä kertoo jo sekin, ettei hänellä ole ”erikoisjoukko”taustastaan huolimatta Vietnam-flashbackeja.
Lincolnin poikkeaviin fyysisiin kykyihin kuuluu juokseminen hengästymättä, fyysisten vahinkojen korjaaminen osittain joko ajan kanssa itsestään tai kokonaan “adrenaliinilla”. Tähän ei kukaan muu pelihahmoista pysty. Lisäksi hänellä on sisään rakennetut AR-sensorit, jotka näyttävät vihollisen ääriviivat seinän läpi, kiinnostavat tavarat sekä sisäänkäynnit, sekä toimivat GPS-systeeminä.
Lopullinen todiste on Lincolnin taisteluveitsi, joka ei ole taisteluveitsi. Se on ilman epäilyksen puolikastakaan jenkkien M9-mallin pistin, joista ensimmäiset valmistettiin vasta vuonna 1986, ei todellakaan 1968. Lisäksi tässä on kiinnikkeetkin väärin päin, toivottavasti tämä ongelma korjataan päivityksessä.
Mafia III
Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4, Xbox One
Hangar 13/Take 2
Minimi: Intel I5-2500K tai AMD FX-8120 /6 Gt RAM, GeForce GTX 660 tai Radeon HD7870
Suositus: Intel I7-3770 tai AMD FX 8350 4.0 Ghz/ 8 Gt RAM, Gefore GTX 780 tai GTX 1060 tai Radeon R9 290X
Moninpeli: ei
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM
Ikäraja: 18
78
