Watch Dogs 2 - Piilaakson piinaviikko

Watch Dogsin arvostelussa aikanaan vaadin jatko-osalta pelillistä hienosäätöä ja kässärille lekaa. Mutta oppiiko huono koira uusia temppuja? 

Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi. Matkalla syömälään keskustelin kadulla AD:mme kanssa Suomessakin käytetystä harjoitushävittäjä Fouga Magisterista. Otto kertoi muistavansa tämän kauniin koneen, koska hänen kaverillaan oli koneesta Airfixin pienoismalli.
Seuraavana päivänä Oton selaimeen alkoi ilmestyä mainoksia Airfixin valmistamasta Fouga Magister -pienoismallista. Suhtautumiseni Watch Dogs kakkoseen koki uuden, dramaattisen käänteen.

Susikoira Hakke-Roi

Ensimmäinen Watch Dogs herätti tyylipuhdasta, digiaikaan kuuluvaa hysteeristä hypeä, jota peli ei pystynyt lunastamaan. Peli oli niin hajuton ja mauton, että toistaiseksi Watch Dogs 2:n myynnit laahaavat rapeat 80 prosenttia edeltäjänsä varjossa. Se on sääli, koska kakkonen on ykköstä merkittävästi tiukempi paketti.
Ensinnäkin tympeän Aiden Perceen korvaava San Franciscossa asuva mestarihakkeri Marcus Holloway on huomattavasti samaistuttavampi sankari. Heti kättelyssä Marcus bilettää niin että joutuu ostamaan uudet vaatteet, eikä lippalakki ole enää pakollinen! 
Marcus liittyy hakkeriryhmä DedSecin San Franciscon alajaostoon. Koska pelissä on käytetty oikeita hakkereita konsultteina, ilmeisesti hakkerimuodin vaihtoehdot oikeasti ovat huppari tai lumihiutale. Josh on Mr. Robotin Elliot, Wrench seko teknikko digiemotenaamarilla  ja Horatio muuten vain cool brother. Ykkösestä tuttu veteraanihakkeri T-Bonekin on pian mestoilla jengissä messissä ja pöhinä on ihan sairasta.
Ykkösen skunkkitukkaisen hakkeri/tatuointitaiteilija Clara Lillen korvaa myös Me Teknoanarkistisisaret  -lehteä tilaava Sitara. Pojat hoitavat tietotekniiikan ja tekniikan, Sitara on porukan AD, jolta syntyvät hienot logot, näppärät retroanimaatiot ja paljastusvideot, joissa tyhmillä trendiefekteillä on isompi rooli kuin itse asialla. 
Dialogi kulkee mainiosti eikä popkulttuuriviittausten määrässä ole valittamista. Siinä missä ensimmäisen Vahtikoiran juoni ansaitsee vain haukut, kakkosessa meininki on ihan toinen. Myös San Franciscossa on käytössä kaikkea kyttäävä mutta myös hoitava kaupunkitekoäly ctOS 2.0. Sen kukistamiseksi Dedsec koodaa appin, jonka käyttäjistä tulee ctOS 2.0.:n kukistamiseen tarvittavaa prosessointivoimaa. Saadakseen seuraajia Dedsec tekee näyttäviä temppuja, joissa kyyninen nenäni haistaa ihan oikeaa digiyhteiskunnan kritiikkiä. Kirjoittaminen vetää niin liki tosimaailmaa, että oikean maailman esikuvat on enimmäkseen helppo tunnistaa. 
Tietysti kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja yllättäviä juonenkäänteitä seuraa.

Grand Theft Data

Entäpä peli? No se on sitä tuttua GTA-kloonien koulukuntaa, jossa ajetaan tunnistettavasti toteutetussa suurkaupungissa, tehdään juonitehtäviä, sivutehtäviä ja moninpelattavia tehtäviä, plus hiekkalaatikossa on aina mausteena kaikkea muutakin puuhailtavaa ja keräiltävää, jos vain jaksaa.
Vaikka tehtävät ovat ykkösestä tuttuja ja edelleen hakkeroidaan yhden appin taktiikalla, koko hommassa on kuitenkin jotenkin aidompi fiilis. Jos ykkösen tietotekniikkakonsultti tuntui olevan teoreettinen visionääri, kakkosessa diginatiivien ihmeellinen maailma on tekijöille ilmeisen tuttu. 
Marcuksen parhaaseen ystävään, älypuhelimeen, on appeiksi intergroitu kaikki pelissä tarvittava aina taitopuuta ja selfiekameraa myöten. Kännykällä pystyy hakkeroimaan kaiken lukoista autoihin, liikennevaloista köyhien ja työttömien pankkitilin tyhjentämiseen kadulla ohikulkiessa. Mutta yleensä ottaen koko hakkerointikonseptia on kehitetty, niin ettei tunnu enää keskinkertaisen getarikloonin kikkakakkoselta vaan jopa suorastaan pelilliseltä elementiltä. 
Tehtävissä annetaan ratkaisuun varsin vapaat kädet, ilman ilmiselvää kädestäpitelyä tai paksua alleviivausta. Seurauksena se että jos huonosti käy, yleensä tehtävä alkaa alusta. Etätyöläisinä Marcuksella on näppärä pikkurobotti ja nelikopteri. Tehtävissä joutuu alusta alkaen yrittämään paljon normipelejä enemmän, ja hiiviskelyoptio on sen verran mielenkiintoinen, että ratkaisin ongelmat suoralla väkivallalla vain tehtävissä joissa oli kysymys skiento… New Dawnin kulttilaisista. No ehkä parissa muussakin. Väkivallaksi en laske vartijoiden tainnuttamista turpiin vetämisellä tai taserilla lanaamalla. Itse asiassa rehti tappaminen tuntuu pelissä olevan ihan väärässä paikassa. Eikä sovi Marcuksen persoonaan.
Eräs tarkkanäköinen suomalainen pelikriitikko haastoi Ykköskoiran IT-visiot. ”Mihin jäi esimerkiksi teknouskovaisten graalinmalja, 3D-tulostus?  Aiden ostaa aseensa kaupasta, niin kuin joku ihme muinaisreliikki, sen sijaan että tilaisi ne netistä tai tulostaisi itse”, hän tivasi. Ubilla uskotaan Pelit-lehteä, joten nyt Marcus 3D-tulostaa aseensa (ja muut kamansa) niin kuin kuuluukin.
Watch Dogs 2 jaksoi kiinnostaa, vaikka GTA-kloonit ovatkin hiekkalaatikkoja niille lastentarhan laiskimmille lapsille. Keskinkertaisen Mafia III:n jälkeen niiden sukupuutto ei mielestäni voi tulla tarpeeksi nopeasti. Mafiasta puheen ollen myös Marcus Holloway on musta, mutta hänelle on uskallettu silti kirjoittaa persoonallisuus ja jätetty muodikas draamakortti pelaamatta. Arkipäiväisyys on Watch Dogs 2:ssa valttia myös parissa muussakin asiassa, jossa olisi helppo vetää edistyksellinen saarna. 

Ei paljon haukkumista

Muuten vallan mainiossa pelissä oli kaksi ongelmaa (GTA-uupumuksen lisäksi). Pahin on Marcuksen liikkeiden jäykkyys, tehostettuna aidolla lohjalaisella hitaudella.  Ampuminen vaatii aina tähtäämistä, hypyt menevät usein ohi ja suojaan pujahdellaan C-näppäimellä. Tosin tämäkin kannustaa panostamaan väkivallan asemasta haxorointiin. Toinen on autoilu, joka on paljon parempaa kuin ykkösessä, mutta jotain siinä on edelleen oudosti. Enkä jaksa enää näitä poliisit perässä -pelinpidennystylsyyksiä.
Yleensä ottaen Watchdogs 2 toimii PC:n hiirinäppiksellä ihan hyvin, vaikka nappuloita on kyllä paljon. Kultasilmä huomaakin muuten ihan mainiossa grafiikassa siellä täällä pilkistävät matalan resoluution tekstuurit, mutta malttia Muroiluun: Jos näyttökortissa riittää muistia, Ubi tarjoaa peliin korkean resoluution tekstuurit. Tarpeeksi merkittävät vaikuttajat jopa saivat niiden ihailuun upouuden näyttökortin, itse söin pihlajanmarjoja.
Hyvä kirjoittaminen ja toteuttamisen vapautta tarjoavat tehtävät nostavat Watchdogs 2:n lajityypissään jollei nyt valioksi niin reippaasti keskitason yläpuolelle kuitenkin. Peli voi olla hyvää terapiaa digiuskovaisille, joista esineiden internet on hyvä ajatus, ja Facebook plus Google vilpittömiä ystäviämme.
Itse lähden ostamaan kaksi arkkia tinapaperia: toisella vuoraan huopahattuni ja toisen kierrän iPhonen ympäri.

84