Nintendo tarjoaa olympiavuoden kunniaksi suurta kierrätysjuhlan tuntua.
Olympiakisojen tulon tietää viimeistään lisenssipeleistä, ja nykyisin myös siitä, että siili ja putkimies siirtyvät käsikynkässä tasoloikka-areenoilta mittelemään urheilun jaloille kentillä. Wii U -olympiaadi on pelisarjan neljäs osa ja toiset talviolympialaiset sienikuosissa. Vain vähän on muuttunut neljässä vuodessa, vaikka välissä on yhden konsolisukupolven mittainen kuilu.
Nintendo tekee Artsit, sillä uuden pelin sijaan tuotos tuntuu lähinnä grafiikkapäivitykseltä. Lajikattaus säilyy liki entisellään ja kaiken lisäksi pelaamiseen vaaditaan Wii-version tapaan Wiimote. Ratkaisu on anteeksiantamattoman typerä, mutta kertoo karua kieltä näitä sporttipelejä suunnittelevan työporukan motivaatiosta.
Ymmärrän sen, että kyseessä on pääasiassa kimppapeli, mutta jokaiseen lajiin olisi voinut tehdä perinteiset näpyttelykontrollit, jotta tuotosta olisi voinut pelata kuin oikeaa peliä. Kaiken lisäksi pelaaminen ei nyt onnistu niillä kilkkeillä, jotka konsolin mukana toimitetaan.
Jouduin metsästämään muuttolaatikoiden syövereistä Wiimotea yhtä pitkään kuin tämän pelin tekemiseen on käytetty aikaa, eli kokonaisen iltapäivän. Ihan vain että pääsin näkemään tutun minipeliviidakon. Nintendo maksimoi oheistuotemyynnin, mutta pelikriitikon pinnan kustannuksella, saatana.
Kun ohjaimet ovat viimein löytyneet ja peli alkaa, ensin on selvittävä melkoisesta tutoriaalisuosta, jotta ovet kisakylään aukeavat. Nykypeleille tyypillinen kädestä pitelykin kalpenee Marion ja Sonicin ratakiskosta vääntämiselle, sillä ihan jokainen asia selitetään juurta jaksain ja moneen otteeseen.
Tutoriaalien lisäksi tarvittavat ohjausliikkeet näytetään vielä varmuuden vuoksi ruudulla, ettei kenellekään jäisi epäselväksi, miten nyt pitää vatkata. Simulaattorin kohdalla tällaisen ratkaisun ymmärtäisi, mutta huiskutukseen rakentuva peli ei ole mitään rakettitiedettä. Nintendo olettaa, että penkin ja ohjaimen välissä istuu ameba.
Hei sun heiluvilles
Tiedossa on siis aimo annos huiskutusta ja tasapainoilua talviurheilun merkeissä. Vatkaaminen ei täppäriohjaimella onnistu, mutta tasapainoilussa sentään voi käyttää myös uPadia Wiimoten sijaan. Kimppapelin aikana plebeijit tuijottavat telkkariin, kun patriisi voi seurata omasta näytöstään pelitapahtumien etenemistä.
Lajikattauksen kuningas on edelleen jääkiekko. Mielipuolisen nopeatempoinen kohkaus on niin toimivaa viihdettä, että pienellä tuunauksella se menisi kokonaan omasta pelistään. Wii U -versio tuo mukanaan kosketusnäyttöä tökkimällä lauottavat lämärit sekä fantasiakuosiin tuunatun unelmalätkän. Maksaisin mielelläni pelkästä kiekkoiloittelusta vajaan vitosen, jos tämän saisi ostaa Nintendon lataamosta.
Kiekkoilun kiinnostavuus johtuu nopean pelitemmon lisäksi myös ohjaimista. Lätkä on eräitä niistä harvoista lajeista, joissa ei tarvitse tasapainotella tai huiskia kuin puolijauhoinen. Pelaamiseen riittää vanhan kunnon ristiohjain ja kaksi nappulaa, joista yksi laukoo ja toinen syöttää.
Tasapainotteluun keskittyvä kelkkailu toimii uPadin ruudulta yllättävän hyvin, vaikka lajissa ei tarvitsekaan kuin kallistella padia kahteen suuntaan. Putkessa kiitäminen piskuisen kelkan päällä nousee parhaimmillaan jopa f-zeromaiseen vauhdikkuuteen.
Alppilajit, luisteluhommat ja muu perinteinen olympiatauhka onkin sitten tutun turvallista urheilupeliviihdettä, joka ei millään tavalla erotu edukseen tai jää mieleen. Curlingista sentään irtosi taas mukavat etkosetit, mutta tämäkin laji oli hoidettu kunnialla jo ensimmäisessä talviurheilupelissä.
Positiivinen b-näyte
Perinteisten urheilulajien vastapainoksi tarjolla on tuttuun tapaan tutun sienifiltterin läpi snortatut sporttaukset, jotka eivät oikeaa urheilua juuri muistuta. Esimerkiksi valjakkoajelu kahden luoti-Lassen vetämänä on jotain sellaista, mitä ei ihan jokaisessa urheilupelissä nähdä.
Myös unelmalajien ehdoton ykkönen on jääkiekko. Perinteistä kaukaloa monipuolisemmat pelikentät soveltuvat hienosti mustan kumilätkän kurittaminen. Otteleminen uusissa ympäristöissä on yllättävän toimivaa, vaikka äkkiseltään saattaisi kuvitella, että reformoitu jääkiekko on ajatuksena täysin kuollut.
Yhden erinomaisen ja muutaman hyvän lajin vastapainoksi peli sitten tarjoaakin ripakopallisen toistoa edellisestä pelistä. Jos vuoden 2010 olympiakomennus löytyy pölyttymästä Wiin pelikirjastosta, sen sisältämällä tarjonnalla pääsee käytännössä samaan kisafiilikseen kuin WiiUuden sukupolven olympiapelillä.
Kierrätystä edellisversiosta ei ole edes isommin naamioitu, kun pelaaminen käytännössä vaatii uPadin ohelle Wiimoten. Kopypeistaaminen on tietysti nopea tapa tehdä valmista jälkeä, mutta neljässä vuodessa voisi kuvitella syntyvän kokonaan uuttakin pelattavaa. Meinaan päätelaitekin on vaihtunut pykälää ärjymmäksi.
Arvosteltu: Wii U
Nintendo
Versio: Myynti
Ikäsuositus: 3+
Moninpeli: 2-4 pelaajaa
60
