Valtaviksi paisuneet pelitalot ovat antaneet pioneerihengelle kenkää, ja menneiden aikojen innostunut, asiantunteva pelilehdistö on vajonnut ulkokultaiseen itsensä kehuskeluun, pelaamisen teeskentelyyn ja herrojensa mielistelyyn. Taitaa olla taas paasaamisen paikka.
Bisnes on kovaa
ECTS:ssä näkyi taas selvästi, että tietokonepelit ovat "peliteollisuutta". Pelit ovat puhtaasti "tuotteita", joita pyritään myymään tavalla tai toisella "asiakkaalle". Niinhän sen pitääkin olla, aika harva jaksaa tehdä pelejä harrastuksen vuoksi. Mutta perusta on muuttunut. Pelifirman päämyyntiargumentin pelille X pitäisi olla se, että peli X on hyvin tehty hyvä peli, ei se, että lisenssi on tavattoman hyvä, tämäntyyppiset pelit ovat hirveän suosittuja tällä hetkellä ja tämä on sopivan helppo tavallisellekin ihmiselle.
MicroProsen Star Trek: Generations on suht hyvä esimerkki. 'Prose poltti todella raskaasti rahaa Star Trek: Generationsin markkinointiin. "Star Trek on Englannissakin huippusuosittu, ja hyvään lisenssiin saadaan imua toteuttamalla se muodikkaaseen 3D-tyyliin", pohti paikallinen suunnittelukomitea. Suunnitelma näytti varmasti paperilla toimintasuunnitelmassa hyvältä. Peli myikin 200 000 kappaletta, mutta se oli reippaasti vähemmän kuin odotettiin. Firma ei tuntunut tajuavan, että jokainen vähänkin pelannut huomasi kymmenessä minuutissa, että pitkään työstetty peli onkin susi.
On olemassa Westwoodin kaltaisia ohjelmointitiimejä, joiden yksi valtti on se, että sen työntekijät ovat niin pirun innostuneita tuotteestaan. Tällaiset pystyvät luomaan Command & Conquerin kaltaisella pelillä uuden trendin.
Kyvyttömämmät joutuvat kloonaamaan. Bisneshenkinen "peliohjelmointi on työtä" -lähestyminen näkyy Conquest Earthissa. Veikkaan, että Conquest Earthin tehnyt DDI on joukko koulutettuja ohjelmointiammattilaisia, joista pelit ovat natiaisten viihdettä, eivätkä he jaksaneet pelata Red Alertia kuin hetken. Dark Reignin tehnyt poppoo on ilmiselvästi lähtenyt leikkiin sillä mielellä, että nyt näytetään Alertille närhen näreet. Ja lopputulos onkin sitten ihan erilainen.
Mikseivät pelifirmat palkkaa esimerkiksi peliarvostelijoita laaduntarkkailijoiksi? Koska heillä on selkeä käsitys millainen peliarvostelija itse asiassa on.
Sopulit rähmällään
Kun peliteollisuus oli vielä lapsenkengissään eikä nykyisiä sidosryhmäkuvioita ollut, lehdistökin oli harrastelijavetoista ja lehdet hyviä. Jopa vanhat brittilehdet a la Zzap!64 ovat ihan jotain muuta kuin nämä pellevetoiset nykytuotteet, ja vanha Computer Gaming World oli esimerkiksi Pelit-lehden esikuva. Jenkki-PC Gamerista pelästynyt ja suuria joukkoja kosiskeleva CGW ei sille enää pärjää.
Jaettavan kakun kasvaessa pelilehdistö näyttää enemmän tai vähemmän muuttuneen yksinkertaisille ihmisille kirjoittavaksi, sensaatiotekniikka hyödyntäväksi trendikamaksi, jonka sivubisneksenä on olla peliteollisuuden käsikassara. ****
Peliarvostelija, tai siis "journo", haluaa inhimillisestä pätemisen ja vallan halusta olla sillä puolella, missä raha ja etuudet liikkuvat, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa peliteollisuutta. Internetissä oli lehtien moraalista hirveä tappelu, joka kuulemma on aiheuttanut positiivista itsetutkiskeluakin, vaikka normaaliin nettityyliin asialla olivat pääasiassa salaliittoteorioihin vajonneet fanaattiset noidanmetsästäjät. Osoitekin oli väärä: kohteena olivat jenkkilehdet, eivät eurooppalaiset lehdet. Sen verran olen alalla ollut ja asioista kuullut, että tuo on sama kuin vaadittaisiin kaverinsa kännissä puukottaneen Arskan päätä vadille, ja unohdettaisiin Hannibal Lecter.
Erään lehden Maailman Yksinoikeus Generations -arvostelu (92 pistettä) noudatti täsmälleen samaa kaavaa, ja kiinnitti huomiota täsmälleen samoihin juttuihin kuin, yllättäen, MicroProsen Generations-tuotevastaava. Mistä tavallinen ihminen sen voisi huomata? Minäkin huomasin sen vain koska kuukautta aikaisemmin olin kuullut saman esityksen.
ECTS-messuilla Pelit-lehteä kutsuttiin "itsenäiseksi" lehdeksi. Tällaisen lehden arvosanoihin ei voi vaikuttaa yksinoikeusarvosteluilla, yksinoikeuskansidemoilla tai mainossopimuksilla. Ne ovat ilmeisesti alan normaalikäytäntö. Toisaalta kilpailutilanne on Yhdysvalloissa ja Englannissa aivan eri luokkaa kuin meillä. Kestäisikö Pelit-lehden moraali, jos puolen miljoonan mainossopimuksen hintana olisi antaa 7th Legionille 94 pistettä, tai Command & Conquer II:n yksinoikeus maksaa vähintään 95 pistettä ja Hyvä Peli -lätkän? Varsinkin jos tietäisimme, että mahdollinen kilpailija kyllä suostuu?
Pelitalot ovat melko viattomia, samalla tavalla kuin susi, joka tappaa lampaita: se on suden luonto. Jos minä olisin pelifirma tai pelimaahantuoja, tottakai olisin kiitollinen, jos minulla olisi toimittajalemmikki, joka kiltisti ja takuuvarmasti arvostelisi tuotteet jotka haluan, ja joka kiltisti soittelisi minulle arvosanat ja testien johtopäätökset hyvissä ajoin ennen kuin lehti on tullut. Lehtien oma asia on pitää journalistisesta etiikasta kiinni, ja sen mukaan lehden sisältö on salaisuus, kunnes lehti on painettu.
Lehdet eivät sen enempää saa olla pelifirmojen tai maahantuojien taskussa kuin meuhata verenhimoisen rahvaan nokkamiehinä huutamassa bugisia paskatuotteita markkinoivia pelitaloja tuomiolle, leikkien "pelaajan parasta kaveria". Lehtien paikka on olla siinä välissä, ja kaikkia osapuolia on kohdeltava objektiivisesti.
Miksei mikään vaikuta?
Miksei sitten koko ruljanssin perusjalka, pelaajat, pysty vaikuttamaan asiaan? Koska esimerkiksi pelilehtiä lukevat ja/tai netissä pyörivät core-pelaajat ovat murto-osa koko pelaavasta laumasta. Näin pelejä ei ole mitään syytä muuttaa, koska teollisesti tuotettu tavara menee varmasti kaupaksi.
Lehtiinkään tuskin kovin suuria muutospaineita kohdistuu. Horoskooppien luonneanalyysit tuntuvat pitävän paikkansa, koska niistä automaattisesti poimitaan vain halutut jutut ja jätetään loput huomiotta. Sama toimii mainiosti lehdissä. Jos lehden B lukija tuntee kuuluvansa syystä tai toisesta B-"perheeseen", hän alitajuntaisesti vahvistaa lehden hyviä piirteitä, ja himmentää räikeätkin heikkoudet ja asiavirheet. Ja lehti A on vieraan jengin lehti, jolloin sen hyvät puolet himmennetään ja huonot alleviivataan paksulla tussilla. Näin täysin löperö, mutta onnistuneesti markkinoitu lehti voi kirjoittaa puutaheinää ja levikki sen kun kasvaa.
Olen aina kannattanut sitä näkemystä, että tietokonepelit ovat harrastus. Esimerkiksi Pelit-lehden punainen lanka on se, että Pelit on harrastelehti, jonka kirjoittajat ovat aktiivisia harrastajia. Tuntuu, että se on typerin mahdollinen tapa tehdä lehteä, sillä tie todella suuriin levikkeihin kulkee saturaatio-itsekehun, kansiromppujen, MAAILMAN YKSINOIKEUS! -revittelyn ja online-kerhojen kautta.
Toisaalta, lehtemme levikki on yli 35 000 ja sillä on virallisen tutkimuksen mukaan 155 000 lukijaa, joten vaikea valittaa. Hyviäkin pelejäkin tulee, ja Strategy Plus, Computer Gaming World (US) sekä PC Gamer (US!) ovat täysin lukemisen kestäviä lehtiä. Ja nyt syysaurinkokin pilkahtaa!
