Imitaatio on imartelun korkein muoto, mutta silloin pitäisi ymmärtää esikuvaansa eikä keksiä omiaan. Master of Orion -pastissi menee väärään kurkkuun.
Wargaming osti tankkikullalla Master of Orionin -avaruusstrategian oikeudet ja teetti klassikosta uusversion NGD Studios -tiimillä. Nirvi ei juuri lämmennyt projektille (Pelit 9/16, 75 pistettä), sillä tekoäly oli kehno ja valmistaistelu kauheampaa kuin Oolannin sodassa.
Kaava on tuttu. Tutkitaan avaruutta ja tiedettä, asutetaan planeetat, suunnitellaan alukset ja soditaan muita lajeja vastaan. Pelintekijöiden mukaan ensimmäinen Master of Orion oli uusversion esikuvana, mutta planeettojen pikku-ukot ja joulukuussa julkaistu Revenge of Antares -DLC viimeistään todistavat, että pojilla on ollut oikeasti mielessä kakkonen.
Revenge of Antares -DLC lisää peliin muinaiset antareslaiset plus pelattaviksi roduiksi elerianit, gnolamit ja trilarianit. Kaikki tuttuja Master of Orion 2 -klassikosta.
Voimauttavaa
Uusvanha rotukolmikko antaa ihan kivaa vaihtelua peliin. Elerianien hurjat naissoturit saavat avaruustaistelussa bonusta alusten hyökkäykseen ja puolustukseen. Gnolamit ovat avaruuden palsanmäkiä, jotka tienaavat muita paremmin vaihtokaupalla eivätkä huonot satunnaistapahtumat osu koskaan kohdalle vaan ne jäävät Markun murheeksi. Pienikokoinen porukka saa vähän miinusta maataisteluun, mutta ero muihin lajeihin kuittaantuu jo vähän paremmilla sädeaseilla. Trilariaanien juttuna on asuinympäristö, sillä vedenalainen kansa viihtyy muita paremmin meri- ja suoplaneetoilla.
Uusille roduille on civistyneeseen tyyliin kirjoitettu roolin mukaisia vuorosanoja diplomatiaruutuun. Eleriait ovat aggressiivisia, gnolamit hierovat kauppaa ja trilariaanit höpisevät muinaisista jumalistaan. Valitettavasti luonteet jäävät vain diplomatiaruutuun, sillä galaksi ei ole edelleenkään elossa. Tekoälyn sodanjulistusta ei kertaakaan seurannut hyökkäyslaivasto. Vaikka koneella olisi rakennettuna suuretkin maahanlaskujoukot, ne roikkuvat vain puolustuslaivaston mukana tekoälyn omilla planeetoilla.
Minun on vaikea suhtautua tekoäly vie kaikkien työt -uhkakuviin muuten kuin olankohautuksella, kun armon vuonna 2016 koneesta ei ole vielä edes kunnon pelikaveriksi. Vaatimukset pelikaverille ovat toki kovemmat kuin työtovereille, joilta en kaipaa muuta kuin joskus kahvia, jota ei tarvitsisi itse keittää.
Pearl Harbor 2
Master of Orion -tarinassa antareslaiset ovat yksi suurista muinaisista roduista, joka ei siedä muita lajeja vaan käy valtansa haastavan lajin kimppuun. Delsussa antareslaiset lähettävät tuholaivastonsa aina peliä johtavan rodun kimppuun, mikä yllättää ehkä ensimmäisellä kerralla. Kun hyökkäys toistuu bussiaikataulun tarkkuudella samalle planeetalle, touhusta alkaa mennä hohto. Pearl Harbor oli shokki kerran, mutta idea tuskin toimisi joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina toistettuna.
Aika samalla lailla rotu toimi alkuperäisessä kakkososassakin, mutta silloin otukset eivät olekaan DLC-myyntivaltitina vaan osana kokonaisuutta. Olisin kaivannut modernimpaa ja tarinavetoisempaa käsittelytapaa Endless Spacen tyyliin.
Tosin antareslaisista on yksi etu. Uusversion hyppyporttisysteemi liki mitätöi moottoritekniikan merkityksen, koska alkupelin moottoreilla pystyy tutkimaan koko galaksin. Kun kehittää vauhdikkaammat motit, ehtii antareslaisten hyökkäysten välissä käydä sotimassa tekoälykansojakin vastaan.
Antares lisää yhden voittoehdon peliin, sillä antareslaisten alkuperän selvittäminen ja onnistuneen vastahyökkäyksen tekeminen palkitaan voitolla. Valinnan saa jätettyä poiskin, jolloin myös antareslaiset katoavat galaksista.
Jos Civi on valtakunnanrakennuspeli, niin Master of Orion elää alusten suunnittelun, laivaston rakentamisen ja taisteluiden varassa. Alussuunnittelu toimii muuten hyvin, mutta tekoäly yrittää koko ajan sotkea alussuunnitelmiani ja tunkea esimerkiksi ohjusristeilijään turhia tähtäintietokoneita automaattipäivityksissä.
Betassa taisteluun ei voinut vaikuttaa, mutta nykyään taisteluun saa osallistua alfamiehen malliin. Valittavana on automaattitaistelu ja tosiaikainen taistelu tekoälyn tuella tai ilman, jolloin pystyy valitsemaan menosuunnan ja ampumiskohteen. Automaattitaistelussa kone ennustaa yhteenoton lopputuloksen, mutta avaruushirviöiden kohdalla laskin heittää häränpyllyä. Ameebaa vastaan systeemi ennustaa varmaa voittoa, mutta todellisuudessa kone tapattaa koko laivastoni.
Ameeba jakaantuu yhä pienemmiksi paloiksi ja oksentaa avaruuteen vaarallisia plasmapilviä, minkä takia alusten pitää hajaantua ja silti keskittää tuli. Käytännössä joudun mikrottamaan käskyjä niin paljon, että pysäytän tosiaikaitaistelun koko ajan. Voi pyhä vuoropohjaisuus, olisipa tähän jokin sujuvampi systeemi!
Uusversion ongelma DLC:llä vahvistettunakin on, että kaksi ensimmäistä Master of Orionia ovat peleinä parempia. Tekijät muuttivat alkuperäisiä ideoita, mutta usein huonompaan suuntaan. Lisäkiusana Endless Space, Galactic Civilizations, Sword of the Stars plus muut ovat vieneet lajityyppiä eteenpäin sitten viime vuosituhannen.
Yksi uusi vihollinen, voittoehto ja kolme pelattavaa rotua eivät riitä oikein ostoperusteeksi kympin DLC:lle.
68
