Squaren uusi massiivimoninpeliyritelmä ratsastaa pelisarjan maineella eikä innovaatioilla.
Sarjan edellinen online-osa Final Fantasy XI (Pelit 12/2004, 80 p) oli aikakautensa tuotos. Se panosti vahvasti ryhmäpelaamiseen, sillä pelissä oli käytännössä mahdotonta edetä alkutasoja pidemmälle ilman jatkuvaa ryhmässä heilumista. Nytkin Square on seurannut vallitsevia tuulia, mutta kyseessä on täyskäännös: Final Fantasy XIV:ssä melkeinpä kaiken voi tehdä ypöyksin.
Peli muistuttaa jotain yksinpelin ja massiivimoninpelin hybridiä. Maailmaa kyllä kansoittavat lukuisat muut seikkailijat, joita näkyy ruudulla jatkuvasti, mutta suurimman osan aikaa interaktio muiden ihmispelaajien kanssa on vähäisempää kuin ei-pelaajahahmojen kanssa. Kukaan ei juuri puhu keskustelukanavilla, joten ainoa merkki muiden olemassaolosta on lähistöllä olevien pelaajien käsityösuoritukset, jotka ilmoitetaan vähän liiankin tarkasti kaikille.
Yksinpelien suuntaan vie myös pelin iso taustajuoni. Final Fantasy XI oli aikoinaan ensimmäisiä mörppejä, joissa laajempi juonikaari kulki rotanhäntien keräilyn taustalla. On ilo huomata, ettei Square ole tämän suhteen muuttanut linjaansa. Jokaisen kolmen aloituskaupungin tarina on erilainen ja oletettavasti nämä erilliset stoorit yhdistyvät pelin loppua kohden. Ihan kiva, mutta ongelmana on se, että toisin kuin edellisen osan aikoihin, nykyään taustajuoni on pikemminkin hyvän mörpin vaatimus, eikä mikään innovaatiohelmi.
Luokkasota
Pelin hahmonluontivaihtoehdot ovat melko yllätyksettömiä. Rotujen puolelta löytyvät tutut perusihmiset, haltiankorvikkeet, karskit roegadyn-jätit, teletappimaiset lalafellit sekä tietenkin – japanilaisen pelin ollessa kyseessä – kissatytöt. Hahmoluokkia on huimat 18, mutta niistä vain seitsemän on varsinaisia taisteluun keskittyviä ammatteja, muut ovat puhtaasti resurssien keräämiseen ja askarteluun keskittyviä.
Luokkasysteemin kiinnostavin piirre on se, että hahmoluokka ei ole pysyvä valinta, vaan vaihtuu sen mukaan, millaista astaloa tai työkalua pitää kädessään. Niinpä esimerkiksi gladiaattori muuttuu kirjaimellisesti käden käänteessä velhoksi tai mestarikokiksi. Tämän seurauksena myös hahmonkehitys on normaalia monimutkaisempaa, sillä jokaisessa ammatissa kehitytään erikseen. Lisäksi jokaisella hahmolla on ”fyysinen taso”, joka määrittää osumapisteet ja muut perussetit. Systeemi on mielenkiintoinen ja potentiaalisesti toimiva, joskaan ei kauhean läpinäkyvä: oikeastaan mistään ei selviä, mitä varsinaista hyötyä vaikkapa kahden eri taisteluammatin samanaikaisesta kehittämisestä on. Lisäksi monitaitavan hahmon kasvattaminen tarkoittaa aivan hirveää määrää tylsää grindausta.
Ulkoisesti Final Fantasy XIV näyttää... noh, Final Fantasylta. Grafiikka on ihan nättiä ja siinä määrin pelisarjalle ominaisen näköistä, että sukujuurista ei voi erehtyä. Ainakin omalla koneellani grafiikkamoottori oli käsittämättömän raskas: antialiasoinnin vääntäminen päälle järkevillä resoluutioilla ja kaikilla tehosteilla teki pelaamisesta ikävän tökkivää. En tiedä, onko kyse optimoinnin puutteesta vai mistä, mutta millään kovin antiikkisella myllyllä tätä ei kannata lähteä kokeilemaan.
Myös käyttöliittymä on tyypillisen Final Fantasy, ja koska peli ilmestyy ensi keväänä myös PS3:lle, on käyttis PC-versiossakin suunniteltu konsolien ehdoilla – eli toisin sanoen se on PC:n mörppien käyttöliittymiin verrattuna karmea. Olennaiset tiedot on usein piilotettu sekavien valikoiden taakse ja niissä navigointi hiirellä on tahmeaa ja vaivalloista.
Samaa sontaa, eri kääreet
Kaiken kaikkiaan Final Fantasy XIV:stä on vaikea löytää mitään erityisen hienoa tai poikkeuksellisen positiivista sanottavaa. Monilta osin peli on hyvin perustason massiivimoninpeli, eikä se, että roskavihollisten loputon teilaaminen ja juoksupoikailu on naamioitu tehtävien sijasta ”guildleveiksi” tee siitä sen hienompaa tai vähemmän tylsää. Taustajuonesta huolimatta suurin osa sisällöstä koostuu täysin yhdentekevästä taistelemisesta tylsiä ja mielikuvituksettomia vihollisia vastaan. Käyttöliittymä häiritsee pelikokemusta jatkuvasti, ja sokerina pohjalla tehtävistä saatavat palkkiot eivät kannusta hahmonkehitykseen, sillä siistimmät kamat, paremmat aseet ja muut paperinuken koristeet ovat kovin harvassa.
Jos jotain, niin tässä on hieno esimerkki pelistä, jossa ne muutamat hyvät ideat, kuten vaihtuvat hahmoluokat, hukkuvat miljoonan keskinkertaisuuden ja huonouden joukkoon. Mihinkään poikkeuksellisen kauheuden suohon Final Fantasy XIV ei uppoa, mutta en voi suositella ketään tuhlaamaan tähän aikaansa tai rahojaan. Lajityypin sisältä löytyy parempiakin pelejä roppakaupalla.
