Mörpit: Star Trek Online

Star Trek Onlinessa jokainen päivä on hyvä päivä kuolla.

Kehityskaarensa aikana vaikeuksia ja useammankin kehitystiimin kohdannut Star Trek Online on vihdoin julkaisukunnossa. Tekijäksi päätyi supersankarimörpeistään tuttu Cryptic Studios, mikä ei sinänsä ole kovin huono valinta: onhan Kirkin ja kumppanien seikkailuissa läsnä jonkinlainen supersankarielementti.

Peli käyttää jotakuinkin suoraan Champions Onlinen pelimoottoria ja näin ollen sisältää samat ominaispiirteet eli monipuolisen hahmon ulkonäön muokkauksen, todella runsaan instanssoinnin ja jatkuvasti läsnä olevan pienen verkkoviiveen. Lisenssiä on kuitenkin kohdeltu hyvin, peli sekä näyttää että kuulostaa Star Trekiltä.

Mörppi, jossa kaikki hahmot ovat tähtilaivojen punapaitaisia turvamiehiä, olisi ajatuksena houkutteleva. Cryptic on kuitenkin valinnut herooisemman linjan ja jokainen pelaaja on oman tähtilaivansa kapteeni, vaikka Tähtilaivaston arvoasteikolla joutuu kipuamaan ylöspäin matruusista amiraaliksi.

Mörppien perinteinen tasojen perässä juokseminen on Star Trek Onlinessa mukana sotilasarvojen muodossa. Tästä syystä hahmonkehitys ei tunnu ihan samanlaiselta kokemuspisteiden ja tasojen grindaamiselta kuin muissa MMO-peleissä, vaikka pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta.

Kapteeni käskee

Kapteenihahmon lisäksi kehitetään omaa avaruusalusta ja komentosillalla luuhaavaa päällystöä. Alukset on jaettu kolmeen eri luokkaan niiden roolin mukaan. Defiantin kaltaiset saattoalukset panostavat raakaan tulivoimaan mutta menevät helposti rikki, Voyagerin tyyppisten tiedealusten osana on buffata tai debuffata ja risteilijät, kuten Enterprise, ovat alustyypeistä kestävimpiä ja monikäyttöisimpiä. Mukana on siis hyvin tavanomainen tankki/dps/parantaja-jako, ainoastaan verhottuna kiiltävään avaruuskromiin.

Myös päällystö noudattaa samaa jakoa. Alla olevasta alustyypistä riippuen mukaan saa vaihtelevan määrän alaisia, jotka jaetaan taktisiin upseereihin, insinööreihin ja tiedeupseereihin. Näillä kaikilla on läjä satunnaisesti määriteltyjä, pääasiassa taistelussa aktivoitavia erikoiskykyjä ja passiivisia bonuksia.

Esimerkiksi taktinen upseeri voi osata tehostaa fotonitorpedojen voimaa, kun taas tiedeupseeri saattaa hallita lääkintä-tricorderin käytön. Upseerien kykyjä voi parantaa omien tasonnousujen myötä, ja ilmeisesti vuonna 2409 Federaatio on jo hyväksynyt ihmiskaupan, sillä miehistöä voi vapaasti vaihtaa ja kaupitella muiden kapteenien kanssa.

Karkeasti ottaen Star Trek Online jakaantuu kahteen melkein täysin erilaiseen osioon eli avaruudessa suhailuun ja kiihkeään loittoryhmätoimintaan planeettojen pinnalla. Pidemmät etäisyydet avaruuden pimeydessä päristellään menemään hiukan abstraktilla, hologramminäyttöä muistuttavalla kartalla. Välimatkat mitataan valovuosissa, mutta poimunopeudella paikasta toiseen siirtyminen on suhteellisen ripeää, varsinkin kun kaukaisiin tähtiin voi suunnistaa autopilotin avustuksella.

Planeettojen lähistöllä siirrytään tavanomaisempaan kilometriskaalaan, ja tämä on myös se näkymä, jossa avaruustaistelut käydään.

Hyökkäyskuvio Picard-Omega-3

Alusten väliset yhteenotot ovat varmasti Star Trek Onlinen innovatiivisin osa-alue. Taistelu muistuttaa aika paljon erinomaisten Starfleet Commandien kevytversiota. Tähtireet kieppuvat toistensa ympärillä, roiskivat sädeaseilla ja suojien tippumisen jälkeen hommat viimeistellään fotonitorpedoilla.

Osan aseista voi säätää ampumaan automaattisesti, mutta silti kapteeni saa tehdä avaruussuolarahojensa eteen hommia: aseiden ampumasektorit pitää suunnata vihollista kohti, mutta samalla suojia täytyy tasapainottaa ja upseerien erikoiskykyjä aktivoida sopivilla hetkillä. Alukset liikkuvat kolmessa ulottuvuudessa, mutta käytännössä taistellaan kaksiulotteisella tasolla. Betan perusteella avaruustaistelu toimii ihan kivasti ja tuntuu riittävän erilaiselta perus-MMO-tappeluun verrattuna.

Loittoryhmäseikkailut planeettojen pinnoilla ovat perinteisempää selän takaa kuvattua osastoa. Oman hahmon lisäksi mukana on neljä muuta juippia, jotka voivat olla joko oman aluksen päällystöä, nimettömiä punanuttuja tai muita ihmispelaajia.

Maataisteluiden mekaniikka on kuin mistä tahansa fantasiamörpistä sillä erotuksella, että mahakairat on vaihdettu vaiheisiin. Tosin ilahduttavasti kaikki loittoryhmätehtävät eivät edes sisällä taistelua, vaan mukana on myös diplomatiaa ja tutkimusretkeilyä. Silti ainakin tällä hetkellä loittoryhmäosuudet ovat selvästi tylsempiä kuin avaruusaluksilla kikkailu.

Betassa koluamani alkupelin jälkeen Star Trek Online tuntuu suhteellisen lupaavalta. Uusia ideoita on jonkin verran ja scifi-teemainen peli avaruustaisteluineen on mukavaa vaihtelua miekkaan ja magiaan. Tekniikkapuoli kaipaa vielä hiomista enkä ole täysin vakuuttunut loittoryhmäosuuksista, mutta muuten Crypticillä vaikuttaisi olevan homma hanskassa.

Kuten aina, suurimmaksi arvoitukseksi julkaisun jälkeen jää se, tuleeko Star Trek Onlinessa olemaan tarpeeksi sisältöä, jotta Tähtilaivaston seikkailut pysyvät viihdyttävinä. Cryptic on aiemmin ollut tällä alueella vähän heikko, mutta ongelma pyritään ratkaisemaan Genesis-systeemillä, joka on kaiketi jonkinlainen semisatunnaista sisältöä tuottava koodinpätkä.

Betassa Genesis ei ollut vielä toiminnassa, joten sen toimivuudesta on toistaiseksi vaikea sanoa mitään. Myös loppupeli on tällä hetkellä täysi arvoitus, joten käymättömille korpimaille tullaan varmasti palaamaan tässä kevään mittaan.

Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 3.3.2010.

David ”Elite” Brabenin Frontier Developments -tiimin LostWinds-tasoloikka oli WiiWare-palvelun ensitahtien ehdoton hitti, joten Winter of the Melodias -jatko-osa ei tule yllätyksenä. Melodioitten talvessa tuulenjumala Enrilin siivittämä pikkupoika Toku ratkoo ikuisen talven arvoitusta.

Nerokas kontrollisysteemi toimii loistavasti: Tokua ohjataan Nuntsalla ja Motejen osoittimet esittävät Enriliä. Toku itse ei osaa hyppiä, mutta Enrilillä huiskiminen heittää sankaria ylemmäs ja kauemmas. Voimakas tuuli vaikuttaa Tokun ohella esineisiin, vihollisiin, tuleen ja veteen. Mote-eleitä käytetään nokkelasti ja liioittelematta hyväksi erikoisliikkeissä. Ohjainta pystyssä kieputtamalla luotu trombi viskaa Tokun entistä korkeammalle ja osoittimella piirretty pyörre muokkaa lumisateesta suuren lumipallon.

Winter of the Melodiasin pääkikkana on kesän ja talven kierto, mikä vaikuttaa suoraan pulmien ratkaisuihin. Talvella sukeltaminen ei onnistu, eikä kesällä voi käyttää lumipalloja kytkinpainoina. LostWindsin maailma on siinä mielessä avoin, että joka paikkaan saa yrittää mennä, mutta alkutaipaleella rajallisilla kyvyillä ei pääse kaikkialle. Tokun arsenaaliin lisätty kartta auttaa suunnistuksessa, joten ykkösosan totaaliset harharetket ovat taakse jäänyttä elämää.

Kun omaperäiseen tasoloikkamekaniikkaan yhdistetään tekninen ja taiteellinen kunnianhimo ja sadunomainen tunnelma, pakko päästä loppuun -addiktio nousee huimiin sfääreihin. Kehitystiimi osoittaa rautaisen ammattitaitonsa loppujen lopuksi pienillä asioilla: pakkaslumi narskuu jalkojen alla ja Enrilin tuuli huiskii hienosti puita ja ruohonkorsia. LostWinds: Winter of the Melodias on WiiWaren ehdotonta huippua ja yksi Wii-vuoden parhaista peleistä.

Lisää aiheesta