Need for Speed Undercover palauttaa kaahaussarjan taas kaduille: kisaamaan liikenteen sekaan karkkiautoilla. Tärkeintä on kiitää kovaa ja komeasti.
EA:n Need for Speed -sarja on salainen paheeni, vähän samaan tapaan kuin alkuperäinen The Fast and the Furious -elokuva. Molemmat edustavat halpaa ja yksinkertaista viihdettä, josta ei kehtaa julkisesti pitää, mutta kodin pimeydessä niiden parissa kuluu tunti jos toinenkin.
Katukaahailun viehätys piilee kahdessa asiassa: auton tuunaamisessa ja liikenteen seassa käydyissä hektisissä kisoissa. Tylsäksi rata-autoiluksi muutettu viime vuoden Need for Speed -inkarnaatio oli melkoinen pettymys. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi katukaahailua suljetuilla radoilla? Rata-autoilua varten on jo paljon paremmin mallinnettuja oikeita autopelejä.
Ilmeisesti en ollut ainoa, joka jätti Pro Streetin väliin, sillä uusinta Need for Speedia mainostetaan paluuna vanhaan hyvään aikaan. Pelistä pitäisi löytyä kaikki se, mikä teki Carbonista sarjan parhaan osan, mutta paremmin tehtynä. Undercover kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Pätkä siellä, pätkä täällä
Undercoverin juonikyhäelmässä sankari on autopiireihin soluttautuva etsivä, joka kaahailullaan hankkii rikollisten respektin ja luottamuksen. Tähän se sitten jää, sillä kyseessä todella on kyhäelmä, ei hypepuheiden lupaama oikea juoni.
Siinä missä Carbonissa taustatarina eteni loogisesti, ei Undercoverin tapahtumiin synny minkäänlaista tarttumispintaa. Ruudussa vilahtaa lyhyt, irrallinen videopätkä, jossa sankarin pomoa esittävä Maggie Q heittää pari sanaa hands-free-mikkiin hotellihuoneessa. Kaiken kukkuraksi kamera tuntuu keskittyvän useimmiten Maggien sääriin tai etumukseen.
Välillä pomon kommentit eivät johda yhtään mihinkään. Tämä on paitsi rasittavaa myös aluksi erittäin hämmentävää. Vasta hetken päästä tajusin, että tehtävänannolle voi heittää pitkät ja seuraava juonitehtävä aukeaa vasta, kun on kaahaillut tarpeeksi vaihtoehtoisissa sivukisoissa.
Respect my authoritah
Leikkikenttänä on Tri-Cityn avoin kaupunki, jossa voi kaahailla mielensä mukaan. Lähettyvillä oleviin kisoihin voi hypätä helposti digipadia alas napauttamalla, mutta silloin kisasta ei etukäteen näe muuta kuin pelkän nimen. Kartalta aluetta pääsee tarkastelemaan lähemmin ja mihin tahansa kisaan voi siirtyä suoraan. Kaikki tämä toimii periaatteessa hyvin, mutta syö vapaan maailman ideaa.
Koska kisoihin voi hypätä suoraan yhdellä painikkeella omasta sijainnista riippumatta, ei ulkomaailmassa tule ajettua mitään muuta kuin varsinaisia kisoja. Vapaa kaahailu jää kokonaan pois, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Itse asiassa siitä on vain haittaa, koska merkityksetön sunnuntaiautoilu nostattaa poliisin kiinnostusta siinä missä killisilmäinen kaahailukin.
Carbonissa maailma tuntui koko ajan elävältä, koska paikkojen välillä sai itse ajaa GPS:n ohjauksella. Nyt moista optiota ei ole, vaan kartalla valitut kisat alkavat aina automaattisesti ja ympäristö jää pelkäksi kulissiksi.
Ajettavaa riittää paljon, ja kisatyyppejä on useita erilaisia. Tavallisista kisamoodeista edukseen erottuvat moottoritiekaahaukset, joissa hurjastellaan nasta laudassa normikatuja tiheämmän liikenteen keskellä. Vauhdin tuntu on hieno sporttiraudan vikuroidessa kaistalta toiselle rekkojen välissä. Tavallisilla teillä käytävät kisat eivät valitettavasti toimi yhtä hyvin, sillä ajaminen on turhan helppoa ja muuta liikennettä on todella vähän.
Undercoverin kaarat kulkevat kuin kiskoilla, eikä jarrua tarvitse useimmiten käyttää lainkaan. Pelkkä kaasun hetkittäinen höllääminen riittää tiukemmissakin kurveissa, mikä on tylsää. Kumin näytöstyylinen polttaminen ja Ritari Ässä -käännösten tekeminen on sekin kankeaa.
Huvittavasti tulee koko ajan miettineeksi, miksi en mieluummin pelaa GTA 4:ää. Siinä nimittäin ajaminen ja erikoisliikkeillä elvistely toimivat huomattavasti Undercoveria komeammin, vaikka luulisi pelkästään kaahailuun keskittyvän pelin pystyvän parempaan.
Erikoishaukut annan Undercoverin kyttäjahdeille, sinivuokkojen kyydistä pudottaminen kun on tällä kertaa todella, todella vaikeaa. Naurettavinta on se, että citymaasturilla köröttelevä poliisi vetää heittämällä ohi kolmea ja puolta sataa kiitävästä Lamborghinista. Joku raja pitäisi kuminauhallakin olla. Lopputuloksena Carbonissa juuri sopivasti pulssia nostattaneet poliisitakaa-ajot ovat Undercoverissa vain yksinkertaisen rasittavia.
Punaiset kulkevat kovempaa
Ratin takana istumisen lisäksi Undercoverissa istutaan myös hallilla ja tuunataan kaaraa. Homman perustana on Carbonissa esitelty autosculpt-ominaisuus, jolla erilaisia aftermarket-osia voi hienosäätää haluamakseen. Näin kaikki samannimiset spoilerit eivät aina näytä identtisiltä, vaan niitä voi leikellä juuri omaan designiin sopivaksi.
Kustomointi on monipuolista, mutta häviää silti valikoimassa ja toiminnallisuudessa Carbonille. Ikkunoiden värin säätö erilaisilla filmeillä esimerkiksi puuttuu kokonaan. Auton eri osia voi myös maalata erikseen, mutta jostain käsittämättömästä syystä peli ei muista autossa jo olevan värin asetuksia, vaan värikartta loikkaa aina samaan perusasetukseen maalaamoon mentäessä. Värien sovittaminen yhteen, tai jo valitun maalipinnan hienosäätäminen, on todella tuskaista hommaa.
Tuunatun kaaran viimeistely erilaisilla tarroilla toimii hyvin, vaikka siitä puuttuu muutamia Carbonissa jo olleita ominaisuuksia. Erilaisia valmismuotoja voi muokata ja yhdistellä vapaasti eri kerroksissa omiksi luomuksiksi. Kerrosten määrällä ei tunnu olevan ainakaan heti vastaan tulevaa rajaa, sillä omassa kilometrihirmussani oli kaiken säädön jälkeen reilusti yli 40 tasoa tarroja. Ainoa havaittava vaikutus oli kustomoinnin hidastuminen, sillä aina jotain muutettaessa auton latautumista joutui odottelemaan hetkisen.
Dodge Viper -mies sanoo ehkä
Undercover aiheuttaa hämmennystä. Siinä on selvästi palattu oikeaan suuntaan Pro Streetin masennuksen jälkeen, mutta kaikki on jätetty hiukan puolitiehen. Tuntuu aivan siltä kuin EA:lla olisi komitea, jonka ainoa tehtävä on varmistaa, että yksikään uusi Need for Speed ei vahingossakaan ole yhtä hyvä kuin Carbon. Neuvosto käy läpi uusien kehittäjien ideat ja poistaa ominaisuuksia juuri sen verran, että jo saavutetulle tasolle ei varmasti päästä.
Melkein yhtä hyvä, mutta ei kuitenkaan -ajattelu pätee myös moninpeliin. Yksittäisten kisojen ajaminen on hauskaa, mutta siitä puuttuu Carbonin kanjonikisojen mies miestä vastaan -henki. Uudessa cops and robbers -tilassa maksimissaan neljän hengen joukkueet kisaavat siitä, ehtiikö kaaharipuoli kuljettaa paketin perille vai pystyvätkö kytät pysäyttämään heidät. Kuulostaa hauskalta, mutta autojen tieltä töniminen ei ole kovin viihdyttävää puuhaa.
Toivottavasti Need for Speed -säätelytoimikunta kuuluu siihen joukkoon, joka saa EA:lta kenkää leikkausten takia. Jos näin käy, niin ehkä ensi vuonna nähdään taas pakko-ostoksi muodostuva Need for Speed. Sitä odotellessa jatkan hiilikuidun hinkkaamista.
75
