Tässä jaksossa kiireistä elämää viettävä uraputkimies tutustuu täppäriin ja pääsee kolmen ystävänsä kanssa meikattavaksi. Marion arki on ajoittain niin tiukkaa puristusta, että muita perheenjäseniä ihan hirvittää.
Punanuttuisen putkimiehen persikkaiset pilvilinnat romahtavat rytisten, sillä inha Bowser tunkee jälleen kerran parisuhteen kolmanneksi pyöräksi.
Piikkiselän ängetessä uudeksi linnanherraksi kesken lounashetken on rööriroopen käärittävä hihansa, ja pahalla on tiedossa tilipäivä. Muutaman minuutin juonipohjustuksen päätteeksi tarina jää taka-alalle ja estradi annetaan pelimekaniikalle.
Shigeru Miyamoto, tuo harmaa eminenssi Super Marion taustajoukoissa, on saanut uusimmasta Mariosta kritiikkiä, sillä Wii U:n debyyttiloikinta on muihin nykypeleihin verrattuna tarinaltaan suorastaan ennätysankea. Jos Marionkin pitäisi olla itseään elokuvaksi luuleva puolipeli, ammattitaito on hakusessa. Mario ei ole koskaan ollut tarinaniskijä, putkimiehen hyppyseikkailut loistavat puhtaassa pelimekaniikassa. Siinä pelisarjan uusin vesa ei tee poikkeusta.
Nyt seikkailu ei enää katkea, vaikka puoliso kaappaisi television Greyn anatomian ajaksi. Wii U:n täppäriohjain toimii yksinpelissä vain omana näppäränä näyttönään, mutta moninpelissä uPadista revitään irti melkoista dramatiikkaa. Padia pitelevällä pelinjohtajalla on valta ja voima toimia seikkailua tukevana pelillisenä kivijalkana tai muita kiusaavana peelona.
Joka kodin putkimies
Mario pamahtaa Wii U:lle vain kahden ulottuvuuden voimin, mutta kolmatta ei tule ikävä. Huippuunsa hiotun tasosuunnittelun ja veitsenterävien kontrollien ansiosta sivulta kuvatussa toiminnassakin sormet menevät helposti solmuun. Vaikka käytössä ei ole kuin muutama nappula, simppeleistä lähtökuopista on ponnistettu pitkälle.
Pitkin yhtenäistä maailmankarttaa kylvetyt yksinkertaiset temppuradat muuttuvat varsin nopeasti haastaviksi surmanloukuiksi, joiden selättäminen vaatii tuurin lisäksi vähintään keskivahvaa loikkakonventioiden hallintaa. Onneksi yksin ei tarvitse pärjätä, sillä Wiin New Super Mario Brosin kivijalan päälle rakentava perillinen luottaa jälleen kimppapelin pelastavaan voimaan. Kun areenalle astuu apuvoimia, uPadia pitelevän päämiehen hommat muuttuvat totaalisesti.
Moninpeli on täppärillä rullaavaan yksinpeliin verrattuna kuin kokonaan toinen eläin. Apupojat tottelevat poikittaista Wiimotea aivan kuin Wiilläkin, mutta täppärisankarin tehtäväksi jää tökkiä kosketusnäytölle tasoja kaverirevohkan avustamiseksi, Toinen nakki on ruudulla näkyvän vastarinnan listiminen etusormella.
Hieman erikoisesti normaali kaksinpeli ei onnistu motella ja uPadilla, vaan pelaajille tarvitaan aina kapulat. Koska yksinpeli rullaa hienosti myös uPadilla, myös moninpeli saisi toimia sillä. Nykyisellä ratkaisulla Nintendo maksimoi motekaupan, koska kaksinpeliin tarvitaan kolme ohjainta.
Empiirisen kenttätestin perusteella kimppapelillä on tasan kaksi kohtaloa: joko täppärin jatkeeksi isketty pelinjohtaja hoitaa leiviskänsä kunnialla ja avustaa joukot lähdöstä maaliin, tai sitten homma menee noin sekunnissa täydeksi perseilyksi, jossa matkaa edistäviä tasoja ilmestyy naaman eteen kesken ilmalennon ja oma hahmo tippuu kuiluun.
Tasapainotus on Mariossa hoidettu esimerkillisesti, peli sopii niin kasuaalille kuin harrastajallekin. Vaikeimmissa paikoissa rähmänäppi voi piilotella tuttuun tapaan kuplan suojissa, kun kokeneempi hoitaa pahikset nippuun. Alkupään kentät ovat tosin melkoista läpihuutotavaraa, jos talkooporukkaan saa rekrytoitua edes yhden täppäriavustajan. Onneksi haasterima nousee pelin edetessä.
Moninpeli on riemukasta kohellusta, kunhan yksikään motemiehistä ei ole elämäänsä kyllästynyt tosikko. Itse koin karuja oppitunteja elämästä ja parisuhteesta, kun intouduin hankaloittamaan rakkaan puolisoni pelaamista asettelemalla astinlautoja vääriin paikkoihin. Ansaittu viiden viikon siivousvuoronakki sohvamajoituksella palauttaa minut takaisin kuriin ja nuhteeseen – jaa mutta kylläpäs prinsessa Peach näyttääkin kuumalta!
Veljekset kuin Elvikset
Sivulta kuvattu loikinta on timantinkovaa tasoloikintaviihdettä. Samalla Miyamoton uusin lapsi todistaa, ettei tarinaa välttämättä tarvita kuin tapahtumien alustamiseen, kunhan varsinainen pelipuoli on hoidettu mallikkaasti.
Entistä tehokkaampi rauta tuo reilusti pintakiiltoa. Kromattu putkimies hyötyy tarkkuusbuustista, koskaan aikaisemmin Sienimaailma ei ole näyttänyt näin komealta. Sievän grafiikan vastapainoksi pelin musiikkiraita on kierrätyskamaa, taustaluritukset ovat suoraan putkimiehen aikaisemmista seikkailuista.
Mainio tasosuunnittelu, vauhdikas moninpeli ja veitsenterävät kontrollit tekevät Super Marion Wii U -debyytistä kerrassaan rautaisen esityksen. Kun vaikeustasokin on onnistuttu paaluttamaan sopivaksi sekä peliharrastajalle että kasuaalille, Nintendon pelisuunnittelutiimille on nostettava hattua. Vaan onhan niillä tästä pelistä jo vuosikymmenien kokemuskin.
Ehkä putkimiesveljesten piipaa-konsolistartti ei ole innovaation riemuvoitto, mutta kokonaisuus on taas hiottu niin timmiin kuntoon, ettei uudistusten puutteesta kehtaa edes valittaa.
Juho Kuorikoski
90
