WayForward
Versio: Myynti
Muuta: Saatavilla vain eShopista.
Ikäraja: 12
Nyyyh, vanhan koulun tasoloikka on puolihengissä. Ei hätää, sillä se puolihenki on violettitukkainen Shantae!
Välillä on mukava olla väärässä. Netissä törmää Shantae-sarjaa ylistävään porukkaan, mutta sekä kehujat että pelit ovat vaikuttaneet vähän epäilyttäviltä. Kun sarjan kolmososa jälkijunaili itsensä Eurooppaan, otin ennakkoluuloa sarvista. Pakko myöntää, kuninkuussarjaa hallitseva Lapioritari saa puolihengestä hyvän vastuksen.
Mitä paketista sitten löytyi? Onneksi ei pelkkää fanipalvelua, vaan myös häpeilemättömän pirtsakkaa retrotasoloikkaa. Pirate’s Curse lyö heti ensimmäisessä kentässä spektaakkelikortin pöytään, kun puolihenki Shantae puolustaa kotikyläänsä Ammo Baronin sotajoukoilta. Räjähtävän alun jälkeen peli vähentää vauhtia, mutta ei vaihtelua.
Pesärosvon matkassa
Juoni jatkuu suoraan edellispelien kuvioista. Vähän se hämmensi ensikertalaista, mutta kärryille pääsi kivuttomasti. Alkutohinan jälkeen tarina kiertyy Piraattimestarin paluun ympärille. Kelmi yrittää karata haudastaan, mikä estetään tuhoamalla eri saarille kätketyt pahuuden pesät.
Sarjan aiemmissa peleissä seikkailtiin metroidvania-tyyliin laajalla ja yhtenäisellä alueella. Pirate’s Curse pilkkoo maailman pienempiin, teemoittain jaettuihin palasiin. Jokaisella saarella Shantaen on hoidettava tehtävä tai pari, ennen kuin tie paikalliseen Den of Eviliin aukeaa.
Pesät ovat Zelda-kaavaa noudattavia luolastoja: aivopähkinät ja vihollislaumat koristavat tietä kohti Piraattimestarin aarrearkkua. Lootasta löytyvä ase leventää Shantaen liikevalikoimaa ja auttaa pääsemään tutkimattomille alueille. Tason lopussa odottaa räväkkä pomotaistelu, jossa uusi lelu on vähemmän yllättäen korvaamaton.
Edeltäjien ratkaisuja en osaa kommentoida, mutta Cursen palasteltu rakenne rytmittää pelin mainiosti. Erityisen kivaa on, että luolastoja edeltävät sivukeikat yllättävät joka kerta. Välillä juostaan vanhoille alueille hyödyntämään uusia välineitä, välillä tarkkuushypellään zombitunnelissa tai vältellään vartijoita. Tyylistä riippumatta suoritus on hyvä ja mielenkiintokäppyrä korkeana.
Hurmaava hengetär
Sekään ei haittaa, että Shantaen perusta on tasaisen varma. Tappelu on yksinkertaista, mutta sitä hämmennetään uusiutuvalla vihollisvalikoimalla ja monipuolisilla ympäristöillä. Ohjaus on juuri niin napakka kuin pitääkin, ja kontrollit pysyvät hyvin hanskassa myös liikelistan kasvaessa.
Vaikeustaso on pääasiassa leppoisa. Rotkoon putoaminen palauttaa vain huoneen alkuun, ja örkkien anteliaasti tiputtelemat parannustavarat tekevät kuolemisesta vaikeaa. Linjasta poiketaan vain juuri ennen finaalia, loppurähinöitä pohjustavien haastehuoneiden kanssa tulee helposti hiki.
Kepeä haaste ei ole ongelma, sillä se sopii erinomaisesti yhteen pelin iloisen tunnelman kanssa. Luolastojen välissä meno on (hyvällä tavalla) kuin lauantaiaamujen piirretyistä. Värikäs ja pirteä fiilis tempaa helposti mukaansa.
Shantae heittää jatkuvasti huulta uusien ja vanhojen sivuhahmojen kanssa. Puhuvia päitä piisaa, mutta jutustelu on enimmäkseen näppärää, välillä jopa hauskaa. Elämälleen tarkoitusta etsivä filleripomo hörähdytti, kun taas himoitun ”Halvalla menee mutta nauroin silti” -palkinnon ansaitsi Bran-Son, galaksin kyvykkäin mies.
Pelin väreillä iloitteleva retrografiikka sopii mun pirtaan. Spritet on piirretty huolella, ne myös liikkuvat todella sulavasti ja ilmeikkäästi. Energisesti tamppaava taustamusiikki on oiva kuorrute maukkaalle kakulle.
Kokonaisuutena Pirate’s Curse on valtavan hyväntuulinen ja mukaansatempaava loikkapeli. Sillä ei ole näyttää kovin paljon mullistavia ideoita, mutta tasohyppely on alusta loppuun laadukasta ja sydämellä tehtyä työtä.
Shantaen edessä on helppo todeta ennakkoluulonsa tyhmiksi.
Pirate’s Curse on rakkaudella rakennettu retroloikka, jonka virkistävä ja pirteä asenne vie mukanaan.
87
