Applen iPhone ja sen mediasoitinveli iPod Touch valtaavat pelimarkkinoita tasaisesti kiihdyttäen. Mukana ovat myös suomalaiset.
Kysymys ei ole enää mistään kivoista pikku kännypeleistä, vaan ehkä jopa pelaamisen tulevaisuudesta. Apple ilmoitti vuodenvaihteessa, että sen ohjelmistokauppa AppStore on saavuttanut 3 miljardin latauksen rajapyykin puolessatoista vuodessa. Samaan aikaan mobiilipelijulkaisija Gameloft kertoi myyneensä jo 10 miljoonaa peliä. Lamasta huolimatta iPhone tuplasi myyntinsä, latausmäärät ovat ylittäneet villeimmätkin ennusteet, eikä loppua näy.
Kärkijulkaisujen laatu nousee tasaisesti, ja siinä ryhmässä ovat vahvasti mukana myös suomalaiset. Ensimmäisenä läpilyönnin teki Secret Exit, jonka rauhallinen elämyspeli Zen Bound (Pelit 6/09, 5 tähteä) keräsi kehujen lisäksi tukun palkintoja. Eikä syyttä: erilaisten esineiden sitominen narulla ei ole koskaan ollut yhtä hauskaa. Eivätkä kotimaiset pelintekijät jumita zenissä, joten kävin läpi tarjonnan ja siivilöin esiin ne mielenkiintoisimmat yrittäjät. (Pelien hinnat vaihtelevat, jutun hinnat ovat kirjoitushetkeltä.)
Kurssi kohti parhaita iPhone-pelejä! Engage!
Kuole, sika! Rovion puzzleilta tuoksahtavassa maaliammunnassa kiukkuiset linnut jahtaavat erilaisista jää-, puu-, kivi- ynnä muista rakennelmista suojaa hakevia possuja. Ritsan voimalla lentoon ponnistavat linnut syöksyvät possujen päälle ja rymäyttävät possujen lisäksi fysiikkamallinnetut suojarakennelmat säpäleiksi. Possujen elämä ei ole helppoa, sillä lintuja on eri lajikkeita. Kovapäinen pullero jyrää kevyet rakennelmat, kun taas syöksyyn käyvä tikka ei puuesteistä piittaa. Parveksi hajoava pikkulintu tekee laajaa tuhoa.
Angry Birds ei ole ydinfysiikkaa. Kentissä annetaan tietty valikoima lintuja, ja niillä on tarkoitus saada jokainen vihreä possu teuraaksi. Epäonnistuminen vie kentän alkuun, onnistuminen seuraavaan kenttään. Kenttää voi aluksi zoomailla ja liikuttaa, sen jälkeen tartutaan ritsassa odottavaan lintuun, määritetään ampumiskulma ja voima, ja ilmalennon aikana käytetään vielä linnun mahdollista erikoiskykyä. Kenttiä on reilu kuusikymmentä, ja toimintaa sitoo yhteen löyhä juonentapainen.
Angry Birds on edustava esimerkki iPhone-pelaamisesta. Idea on yksinkertainen, mutta se hyödyntää laitteen mahdollisuuksia mainiosti, ja pelistä on vaikea päästää irti, ennen kuin viimeinen possu on valmis joulupöytään.
DrawRacen ideaa on pakko ihailla. Se on rallipeli, jossa ei ajeta, vaan määritellään ajoreitti ja nopeus ja katsotaan, miten käy. Rataan piirretään omavalintaisella sormella parhaat mahdolliset ajolinjat. Piirtonopeus määrittää, miten nopeasti auto missäkin kohtaa kulkee. Jos kurvissa päästelee liian kovaa, auto lähtee luisuun ja vauhti hidastuu. Tasapainoilu vauhdin ja ajolinjojen välillä on pelin ydinhaaste.
DrawRacen moninpelimahdollisuudet ovat erinomaiset. Yhdellä koneella voi ajaa vuorotellen kilpaa kolme nakkisormea, ja kaverittomatkin pääsevät haastamaan kasvottomia nettivastustajia. Yksinpeli on mukana, mutta sen anti on lähinnä pelin harjoitteleminen.
Erinomaisesta ideasta ja hienosta toteutuksesta huolimatta DrawRace sutii liikaa tyhjää. Ajolinjojen piirtely tuntuu alkuinnostuksen jälkeen turhan pikkutarkalta, ja kisoja seuratessa olo on lähinnä ulkopuolinen. Tikapuuhermostoiselle kaveriporukalle voi hupia piisata pitkäksikin aikaa, äksöniä etsiville ei.
AppStoren sanapelejä menee kolmetoista tusinaan, mutta iAssociate nousee massan yläpuolelle. Siinä ei oikeastaan edes pelata sanoilla, vaan niistä syntyvillä mielikuvilla. Ja iAssociate ei oikeastaan ole edes sanapeli vaan jotain aivan muuta.
Pelin ydin on yksinkertainen. Kentässä on näkyvillä lähtösana, josta lähtee muutama viiva erimittaisiin piilosanoihin. Kun keksii piilosanan, siitä lähtee uusia viivoja muihin sanoihin ja niin edelleen. Useimmiten sanat linkittyvät toisiinsa, jolloin lopputulos on vimmattu viittauksien verkosto, joka parhaimmillaan saa aivot ihanasti solmuun.
Esimerkki selvittää pelin idean parhaiten: Sanasta Blue lähtee kuusi viittausviivaa, kolme niistä viisikirjaimisiin piilosanoihin. Sen jälkeen pohditaan, mitä mielikuvia sinisyys herättää. Blue voisi liittyä vaikka veteen (water) ja mereen (sea), ja ne kaikki kolme liittyvät valtamereen (ocean). Blue liittyy myös taivaaseen (sky), joka liittyy aurinkoon (sun), joka liittyy keltaiseen (yellow), joka liittyy värin käsitteeseen (color), joka puolestaan liittyy alkuperäiseen siniseen (blue).
iAssociate on graafisesti pelkistetty tylsyyteen asti, mutta näkyvillä olevaa kenttää voi zoomata ja liikutella vapaasti. Mielikuvia pohditaan Yhdysvalloista, erilaisista popkulttuurin ilmiöistä ja paljosta muusta.
iAssociate on peli, jonkalaiseen en ole aiemmin törmännyt. PopCap-kuorrutuksella iAssociate voisi olla elävä legenda, nyt se on vain pakko-ostos. Englannin kieli on silti syytä olla hyvin hallussa.
Kulttimainetta AppStoressa nauttiva Minigore ei turhia hienostele: tarkoituksena on tuhota hirviölaumoja ja pysyä hengissä. Meno on koomisen brutaalia, ja pyssyn varressa on alati kahjoneva lauma väkeä aina joulupukista alkaen.
Tappotyö sujuu yksinkertaisesti: ruudulla on kaksi peukalonpaikkaa, joista toisella ohjataan miestä, toisella ampumasuuntaa. Menoa rytmittävät erilaiset aseet, hirviöt ja kentät sekä vaihteleva vuorokaudenaika.
Minigore on yksinkertaisen näyttävä Lego-henkisine ukkoineen ja sutjakkaasti rullaavine hirviölaumoineen. Ohjaus kärsii tunnottomuudesta niin kuin muutkin ruudulla näkyviin ohjaimiin nojaavat iPhone-pelit, mutta pelattavuutta se ei juurikaan haittaa.
Minigoren menestyksen ovat sinetöineet tasaisen tappavaa tahtia ilmestyneet, sisältöä lisäävät päivitykset. Jouluna tuli tappajapukki, sen jälkeen gangsteriäijä ja paljon muuta.
Minigore on kulttisuosionsa ansainnut: se on outo ja vinksahtanut, mutta samalla koominen ja puoleensavetävä. Mitään uutta tai ihmeellistä Minigorella ei kuitenkaan ole tarjota, eikä sen lumo kestä pitkiä pelisessioita. Nopeaan toiminnantarpeeseen sillä on kuitenkin lääkkeet.
Makkaran tai humalatilan mukaan nimetty Soosiz on kaksiulotteinen tasohyppely, jonka pelaamista on vaikea lopettaa. Se lainailee aineksia Wiin Super Mario Worldista, mutta tyylikkäästi. Tavoitteena on pelastaa maailma pelastamalla ensimmäiseksi kaverit.
Soosizin varsinainen pihvi on pelattavuudessa. Kentät muodostuvat erilaisista palloista ja pötkylöistä, joiden välillä kuljetaan hyppäämällä tai pudottautumalla. Jokaisella pallukalla on painovoima, joka vetää puoleensa, jos pääsee riittävän lähelle pintaa. Liikkuminen saa pään pyörälle: kun ylöspäin hyppäämällä tarttuu siellä olevaan pintaan, peli pyörähtää ympäri, minkä jälkeen seuraavaan paikkaan hyppäämällä peli taas pyörähtää ja niin edelleen.
Kapuloita rattaisiin panevat tappavat esteet ja viholliset, joita voi kurmottaa hyppäämällä niiden päälle perinteiseen Mario-tyyliin. Ongelmia aiheuttavat myös väärin mitoitetut hypyt, joiden jälkeen Soosiz-pallura putoaa ajasta ikuisuuteen.
Palluraa ohjastetaan kolmella ruudulla näkyvällä ohjaimella. Kontrollien yksinkertaisuus (vasen–oikea–hyppy) kätkee niiden tunnottomuuden hyvin, ja pienen harjoittelun jälkeen niitä ei tule enää edes miettineeksi.
Kenttiä on kuutisenkymmentä seitsemässä hulppean yksilöllisessä maailmassa. Jos vähänkin keskittyy kolikkojahtiin, läpipeluuseen humpsahtaa lähemmäs kymmenen tuntia.
Soosiz ei ole pelkästään tämän hetken suomipelien ykkönen, se on koko laitteen viiden parhaan pelin joukossa. Hinnan suhde laatuun ja määrään on ylittämätön. Heja Finland!
Edesmenneellä Pajatzolla valtakunnallisiin uutisiin noussut Elias Pietilä on julkaissut myös toisen, vähemmän kiistanalaisen klassikkopeliversion. Wooden Labyrinth 3D:ssä pyöritetään metallikuulaa puulabyrintin läpi maalia kohden. Kuula liikkuu labyrinttiä eli iPhonea kallistelemalla.
Klassiseen pöytälabyrinttiin verrattuna Wooden Labyrinthillä on etulyöntiasema. Pelin mukana tulee 180 erilaista pelilautaa ja mahdollisuus tehdä niitä editorin kanssa lisää. Pelissä voi myös hyppäyttää palloa, ja kuulatyyppejäkin on erilaisia. Kaiken lisäksi Wooden Labyrinth 3D on teknisesti erinomainen ja näyttää hienolta.
Wooden Labyrinth 3D on juuri sitä, mitä lupaakin: virtuaaliversio vanhasta puulabyrintistä, mikä on samalla sen heikkous ja vahvuus. Ihmislapsen sietokyky labyrintin yhtämittaiseen veivaamiseen on rajallinen, vaikka labyrintin pohjapiirustus vaihtuisikin.
Kiitämme hyvästä yrityksestä myös seuraavia:
Cavern
- Sami Sierla/soulinhki
- Hinta: 2,39 euroa
Graafinen ja yksinkertaistettu NetHack, jossa on potentiaalia kelpo roolipelielämykseksi, jos kankeudet saadaan hiottua päivityksillä pois.
**
Darkest Fear
- Rovio Mobile
- Hinta: 0,79 euroa
Pimeyteen keskittyvä kauhu-/älypeli, joka kärsii ylenpalttisesta tönkköydestä.
**
Elasticity
- Toni Lääveri, Matti Tuomela
- Hinta: 1,59 euroa
Bejeweled 2 -henkinen yhdistä-kolme-palluraa-älyily, jonka suurin ongelma on se, ettei se ole läheskään yhtä sujuvan mutkaton kuin esikuvansa.
**
Hopido
- Moido Games
- Hinta: 0,79 euroa
Yksinkertainen mutta laadukkaasti tehty älypeli, jossa hypellään ruudukkoa täyteen.
**
Jungle Gems
- Lari Haataja
- Hinta: 0,79 euroa
Älypeli, jossa yritetään poistaa timantteja isosta pallurasta ampumalla niitä siihen lisää. Grafiikka kaipaa pelkistystä ja tähtäyksessä on hiomista.
**
Lost Words
- Markku Uusitupa
- Hinta: 1,59 euroa
Tylsännäköinen sanapeli, jonka väkevin valtti on suomenkielinen sanalista. Englantirajoitteisten ehdoton valinta.
***
Monster Trucks Nitro
- RedLynx
- Hinta: 0,79 euroa
Yksinkertainen mutta hyvin tehty monsterikaahailu, josta irtoaa hupia pariksi tunniksi.
**
Panda’s Puzzle Blast
- Janne Piekkola/Alphapolygon
- Hinta: 0,79 euroa
Palikoiden paukuttelu -älypeli, jonka pelattavuudessa ja ulkoasussa on vielä tekemistä.
*
Pinball Dreaming: Pinball Dreams
Hinta: 2,99 euroa
Pinball Dreaming: Pinball Fantasies
- Cowboy Rodeo
- Hinta: 3,99 euroa
Ruotsalaislähtöiset mutta suomipoikien iPhonelle (ja PSP:lle) siirtämät flipperit tuovat Amiga-nostalgikolle kyyneleet silmään. Flipperipelien ehdottomat ykköset.
*****
Samegame Gravitized
- Jussi Kari, Marko Taali
- Hinta: 1,59 euroa
Vähän Trismiä muistuttavassa älypelissä poistetaan samanvärisiä pallukoita ja käännellään ohjainta. Pelkistetyn sujuva, kunhan kytkee karmivat äänet pois päältä.
***
Spooky Spirits: Puzzle Drop!!
- Legendo Entertainment/Innogiant
- Hinta: 1,59 euroa
Tetris-henkinen palikkapeli, joka hyödyntää iPhonen ruudusta vain murto-osan.
**
Stair Dismount
- Secret Exit
- Hinta: 0,79 euroa
Klassinen Porrasturvat iPhone-versiona on peli vain sanan laajemmassa merkityksessä.
**
Totomi
- Rovio Mobile
- Hinta: 0,79 euroa
Toteemien rakentelua älypelihengessä. Totomi on kiehtovan monipuolinen ja runsas, jopa liiallisuuteen asti.
***
TowerBloxx Deluxe 3D
- Digital Chocolate
- Hinta: 0,79 euroa
Reaktiopeli, jossa pyritään rakentamaan mahdollisimman korkea pilvenpiirtäjä. Hauskaa lyhyinä sessioina.
***
Artikkeli on luettavissa pelit.fi:ssä 1.4.2010.