PlayStation 2:sta on myyty jo kaksi miljoona kappaletta. Samalla DVD-elokuvien myynti on tuplaantunut ja viidennes PS2:n ostaneista ostikin sen katsellakseen näitä elokuvan ystävän parhaita pikku kavereita.
Syksyllä pelimaailman borgit assimiloivat myös jenkki- ja euromarkkinat. PC-pelaaminen on jo antiikki-PS1:n jäljiltä supistunut tuottamaan vain kolmanneksen pelirahasta. Miten käy kun markkinoille tulee laite, jonka pelit näyttävätkin jo joltain? Hysteria vallitsee: pitäisikö PC myydä pois niin kauan kun siitä vielä saa jotain?
Nyt kun musta kuutio on todella liukunut speksien takaa esiin, on jokseenkin selvää että PC-pelaaminen kärsii, mutta ei varmasti niin paljon kuin me pelkäämme.
Tunteet peliin
PC-miehillä on se harhaluulo, että PC on kova kone, koska sen tekniikka kehittyy hetkessä konsoleiden ohi eikä konsoleilla voi pelata esmes supersuosittuja strategiapelejä tai lentosimuja.
Tekniikka on yhdentekevää. Markkinointi ratkaisee. Sammuttakaa virta ja valmistautukaa assimilointiin.
IMac myi, koska se on vängästi muotoiltu. PlayStation 2:sta jopa Newsweekin tasoinen lehti lankeaa kirjoittamaan sivukaupalla ilmaista mainosta, rocktähdet vapisevat innosta niin että pilli tipahtaa nenästä, ja trance'n bass acid jungle -dudekin myöntää vääntävänsä Ridge Racer 5:sta armottoman bailausillan päätteeksi ilman että klubiuskottavuus menee. Kevyesti menee ammattitoimittajilta läpi sellainenkin höpötys, jossa kerrotaan, että kiitos PS2:n Emotion enginen, pelihahmoillakin on nyt tunteet. Sama Emotion oli jo PS1:ssä, ja pelihahmoilla on "tunteet" vain, mikäli animaattori ja grafiikanvääntäjä jaksavat niitä väkertää.
PC:n mainetta ei voi mainita samassa kappaleessa, vaikka kiitos Quake III -enginen, PC:nkin pelihahmoilla on tunteet.
Osa mainekadosta selviää helpolla kokeella. Ota pullo viinaa, osta mikä tahansa tietsiggalehti tai feikkipelilehti ja ala lukea. Aina kun törmäät kohtaan, jossa haukutaan Windowsia tai sanotaan, että pelit vaativat aina uusinta rautaa, normaali-ihminen ei voi ymmärtää tietokoneita, tietokoneen hinta puolittuu kun sen kantaa kaupasta ulos tai konetta joutuu jatkuvasti päivittämään joko uusilla leluilla tai vähintäänkin ajureilla, jotta bugisina paskoina julkaistut burgeripelit saadaan toimimaan, ota tömpsy. Kun lehti on luettu, olet sikakännissä.
Toista koe millä tahansa Pleikkarilehdellä, niin että otat tömpsyt aina kun vehkeestä sanotaan jotain negatiivista. Jos lehden lopussa on korkki auennut niin hyvä. Älä toista koetta päinvastaisilla asetuksilla tai olet sairaalassa.
Vastavoima PS2:lle voi olla X-Box, mutta se riippuu siitä, ovatko sen takana ne microsoftilaiset, jotka tekevät loistavia peliohjaimia, vai ne, jotka suunnittelivat Windows 98:n.
Reality bites
Kun näin Dreamcastin, olin positiivisesti yllättynyt. Suurin osa sen peleistä näyttää olevan ankeaa jöötiä, mutta esmes mätkintä Soulcalibur ja jopa nyrkkeilypeli Ready 2 Rumble näyttivät hienoilta ja PC-normit ylittävästi animoiduilta.
Sitten näin PlayStation 2:n ja kaksi sen peliä. Toinen oli hilpeä tanssipeli, toinen PS2:n tämänhetkinen lippulaivapeli Ridge Racer 5. Lähestyin Virtuaaliviihteen Uutta Vallankumousta varmana siitä, että lennän selälleni sen raa'an voiman edessä, tai ainakin näen jotain, mihin PC ei vielä pysty, niin kuin aikoinaan PlayStation 1:sta ihastellessani, vuonna 1 e3Dkrt.
Perus-pleikkaristille muutos on varmaan melkoinen, minä näin ruudulla resoluutiolla 640x480 pyörivän autopelin, joka on samaa luokkaa kuin PC:n autopelit vuosi pari sitten. Sulavasti se pyöri siihen asti, kun siirryttiin jaetun ruudun kaksinpeliin, jossa ihmevehje joutuu lisäämään ruutuun sumua lyhentynyttä piirtoetäisyyttä piilottamaan. Ehkäpä autohahmoihin lisätyt tunteet syövät prosessoriaikaa.
Ensipeleille nauramisessa on aina riskinsä. Kapteeni Picardkin olisi varmasti katunut, jos hän olisi kuittaillut borgeille jotain tyyliin: "Juma kun on typerän näköinen kuutioalus! Hei kundit, onx helppo lukee kun on fikkari ohimossa? Assimiloikaa olmit aurinkoa!"
Yin ja Yang
Lähes yhtä tärkeää kuin markkinointi ovat pelit. Siinä missä konsolit kamppailevat jokseenkin samalta pohjalta, konsoli- ja PC-pelaajat ovat kuin Venus ja Mars: samaa aurinkoa kierretään, mutta kysymyksessä on kaksi eri maailmaa.
F1 Grand Prix 3, Rogue Spear, Thief 2, Falcon 4.0, Half-Life: Counter-Strike, Jagged Alliance 2, ei näitä nähdä konsoleilla. Ennakkotiedot PS2:n peleistä lupaavat laumoittain lisää tyypillisiä Pleikkaripelejä, vaikkakin nätimpinä versioina. Minua esimerkiksi kiinnostaa PlayStation 1:n viisivuotisen uran aikana ilmestyneistä peleistä alle 10 peliä: Bushido Blade, Armored Core, Final Fantasyt VII ja VIII, Vandal Hearts, Resident Evilit ja se dinosaurusvariantti, siinä se. Näistä Final Fantasyt ja Resident Evilit ovat Pleikkari-megahittejä, PC-pelaajille kelpasi vain Final Fantasy. Toisaalta pleikkamiehet eivät voi sietää Civilization 2:n tai Red Alertin tapaisia pelejä.
PC on inhottu ja haukuttu torakka. Torakoiden hyvä puoli on kuitenkin siinä, että ne kestävät ydinsodan, joten PlayStation 2:n kokoinen mediapommi tuskin tuottaa mieletöntä tuhoa.
Mutta vaikka pistänkin ruusunpunaiset lasit päähäni, sitä ei voi kieltää, etteivätkö pelimarkkinat käy nyt läpi historiansa suurinta mullistusta, sillä taistelevien laitteiden lisäksi pelien suunnittelu ja markkinointi elävät murroskautta. Ja jossain on vikaa, kun vain muutama firma tekee voittoa elokuvabisnestä suuremmalla alalla.
Spekulaatio PlayStation 2 -maailmasta on aika turhaa, sillä muuttujia on nyt liikaa. Mitä jos markkinat eivät enää jaksa pelata samoja pelejä näteimpinä versioina? Ehkäpä pelaaminen onkin taas pian epämuodikasta? Ymmärtääkö tekniikkavammaisuudestaan ylpeä pleikkariomistaja, miksi netti nykii ja pelit lagittavat? Kurottuvatko PS2-rahoja tavoittelevat pelitalot liian pitkälle ja menettävät paidankin päältään? Mukautuvatko PC-pelimarkkinat uusiin kuvioihin? Latistaako Sonyn rautahanska PS2-pelit Koko perheen viihde -tasolle? Ja niin edespäin.
PlayStation 2 on yksinkertainen vastaus yksinkert...nykyaikaiselle ihmiselle, mutta mikä onkaan kysymys?
