Yksi PC:n voimasta on sen vapaus. Oikeiden pelifirmojen lisäksi pelejä saavat tehdä sissijulkaisijat, jopa yksittäiset ihmiset. Modien ja uusien kenttien synnyttämä kotiteollisuus onkin pitänyt esmes Half-Lifen jo kaksi vuotta täyshintaisten pelien hyllyssä.
Näin eräänä yönä kauhean painajaisen. Siinä PC-pelaaminen oli annettu edesmenneen Neuvostoliiton käsiin.
Kauhukuvia
Neuvostotaiteen valossa pelit rajoitetaan vain muutamaan lajiin, jotka eivät saa sisältää kiellettyä aineistoa. Pelejä ei saa julkaista vapaasti, vaan ne menevät Keskusjohdon kautta. Keskusjohto valitsee tiedemiesten suositusten perusteella niistä ne, joita se hyvyydessään sallii kansalaistensa pelaavan. Keskusjohtokin on nukkehallitus, jota säätelee kaukainen ulkovalta.
Pelien vapaa kehittäminen estetään. Peleihin vaaditaan Virallinen kehitysohjelmisto, ja Keskusjohdolla on oikeus hyllyttää pelit, jotka eivät noudata Keskusjohdon käsityksiä. Pelien vapaa kulku maasta toiseen estetään maakoodeilla.
Pravda-mallin mukaan tiedottamisesta huolehtii Virallinen PC-pelilehti. Lyhyellä hihnalla varmistetaan, että pientä uskottavuuden synnyttämistä varten sallittua leikkikritiikkiä lukuun ottamatta lehti on ideologisesti puhdas ja noudattaa Keskusjohdon ohjeita kirjoittelussaan. Yksi emolehti levitetään huonosti käännettynä joka puolelle maailmaa.
PC-pelaamisen heikkoudet peitetään mielikuvavetoisella mielipidemanipuloinnilla, missä heikkoudet käännetään hyveeksi. Massamedioiden ammattitaidoton toimittaja-aines käännytetään helposti lainattavalla liturgialla, niin kuin "Vihdoinkin aikuinen voi pelata!" ja "Emootiolaite lisää PC-peleihin tunteet! Hahmot reagoivat pelin tapahtumiin!"
Pelitäriaatti ehdollistetaan hokemaan: "Konsolit pitää päivittää kerran vuodessa. Konsolipelit ovat kaikki bugisia paskoja. Tavallinen ihminen tarvitsee vain kolme pelilajia."
Jos nettipelaaminen sallitaan, yhteys hoidetaan keskitetysti Keskusjohdon hyväksymällä tavalla.
Heräsin nauraen. Kommunismi on kuollut, eikä tuollaista Orwellin 1984:sta poimittua tapaa tehdä pelibisnestä voi kannattaa kukaan. Ainakaan PC-pelimies, planeetan valveutunein elämänmuoto.
Oodi PC-pelaajille
Tyypillinen PC-pelaaja on tavattoman salliva ja avarakatseinen. Hänelle ei koskaan ole olemassa vain yhtä ratkaisua: P3, AMD, Athlon, sama se kunhan pelit pyörivät. PC-mies kulkee omia polkujaan, hän tekee omat ratkaisunsa eikä hölkkää lauman mukana.
Konsoleihin PC-pelaaja suhtautuu kiinnostuneesti. Hän ei pelon synnyttämällä fanaattisella raivolla ole valmis tuhoamaan tai tuomitsemaan niitä, vaan ymmärtää, että sellaisen voi ostaa PC-pelaajankin kakkoskoneeksi, kun kaipaa esimerkiksi hyvää mätkintäpeliä tai japsi-roolipeliä. Hän ymmärtää, että hyvä peli on hyvä peli huolimatta siitä, missä koneessa se pyörii tai millä ideologialla se myydään.
Hän naurahtaa hyväntahtoisesti "PC pitää päivittää joka vuosi" ja "Kaikki PC-pelit julkaistaan keskeneräisinä" -liturgioita jauhaville konsolimiehille. Pitäähän niillä olla jotain hauskaa seuraavaa arcadeautopeliä odottaessaan, mitäs moisesta pultata.
Mutta ihailtavinta on PC-miehen asenne kun joku menee pieleen. Jos peli ei toimikaan, ei PC-pelaaja automaattisesti hauku käyttöjärjestelmää, firmaa joka julkaisi käyttöjärjestelmän, miestä joka perusti firman joka julkaisi käyttöjärjestelmän, tai peliä, pelifirmaa ja kauppaa joka myi pelin. Ei, PC-pelaaja tietää että vika voi joskus olla hänessä itsessäänkin. Että peli joka hänen koneessaan kaatuu, ei teekään sitä jokaisen muunkin pelaajan koneessa.
Lisää vettä kiukaalle
Oikeasti maailma ilman kärjistyksiä ja väärässä olijoiden pilkkausta ei ole mielenkiintoinen. Piratismikeskusteluja lukuun ottamatta tappelu siitä onko Counter-Strikessä realismia vai ei, onko ADOM vai NetHack oikea vaihtoehto, lisääkö Emotion Engine oikeasti tunteet peliin, on hauskaa ja harmitonta ajankulua.
Kunnes joku ottaa ne tosissaan, mikä tapahtuu noin kolmannen vastauksen kohdalla. Yhtäkkiä ummehtunut liturgia yrittää nakuttaa tietään läpi luutuneen mielipiteen, alunperinkin vain osittaisista faktoista häviää se loppukin totuusarvo.
Vaikka olenkin asenteellinen, jämähtänyt PC-kärtty, josta ensimmäisille PS2-peleille vahingoniloinen naureskeleminen on hauskaa, tulee minulle välillä toivoton olo. Minusta on pelottavaa, kun konsoliuskovaisen mielestä on oikeasti tärkeää, että PC kuolee jotta kenenkään ei tarvitse opetella ajurien päivitystä ja sotasimulaatioita. Ihan yhtä pelottavaa on PC-körtin automaattipuolustus, kun pelikone jota ei ole olemassa, on täysi paska ja sen pelit, joita ei ole olemassa, ovat myös paskoja.
Kun PC-pelien kuolema on lähtenyt Y2K-ongelman kanssa kahville, tässäpä yön pimeille hetkille jotain uutta hikoiltavaa.
Aloituspainajaiseksi voi valita Suomen uuden ennakkotarkastuslain, joka voi tehdä pelaamisesta pääasiassa yli 18-vuotiaiden harrastuksen, jos kaikki menee päin helvettiä.
Illan pääpainajainen on se, mitä tapahtuu jos Al Gore voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit. Voisi kuvitella että Internetin Isä maan isänä on hyvä juttu, mutta mukana kiemurtelee valtaan senaattori Joseph Lieberman, pelien vastaisen taistelun ykkösmies jo vuosien takaa, sekä ensimmäinen nainen Tipper Gore, myös kunnostautunut samalla alalla. Eikä George Bush Jr ole kuin marginaalisesti parempi vaihtoehto.
Hyvää yötä.
