Parhaat korttipelit - Pakka taskuun ja menoksi

Parhaat korttipelit

Pakka taskuun ja menoksi

Lautapelit ovat hauskoja kavereitten kesken, mutta joskus ei kerta kaikkiaan halua raahata isoa laatikkoa mukanaan ja ottaa sitä riskiä, että pienet pelimerkit häviävät matkan varrelle. Mitäpä, jos nappaisitkin mukaasi korttipakan?

Pieneen tilaan mahtuvat korttipelit ovat juuri oikea lääke matkaseuraksi. Yleensä ihmisillä tulee korttipeleistä mieleen lähinnä tylsät Unon ja marjapussin kaltaiset klassikot, mutta on olemassa myös aivan toisenlaisia korttipelejä. Ne vetävät hauskuudessa ja älynystyröiden hieronnassa vertoja parhaille lautapeleille. Esittelemme muutaman helmen.

Kaj Laaksonen

6 Nimmt

Wolfgang Kramer/Lautapelit.fi

www.lautapelit.fi

Pelaajat: 210

Kieli (kortit/säännöt): /suomi

Hinta: 11,90 €

Pässien kokoontumisajot

Mainoslause "ei pölkkypäille" on hyvä muistutus, 6 Nimmt on nimittäin harvinaisen hölmön näköinen peli. Pakassa on 104 korttia, yksi kutakin numeroa kohti. Niiden lisäksi korteissa on vaihteleva määrä pölkkypäitä. Siinä kaikki. Ei vaikuta järin älykkäältä.

Kullekin pelaajalle jaetaan kymmenen korttia käteen ja neljä korttia pöydälle pystyriviin kuvapuoli ylöspäin. Ne ovat pohjakortteja, joiden oikealle puolelle pelaajat lätkivät kädestään kortteja. Kortti on laitettava aina sille riville, jossa on lähimmäksi pienin kortti. Esimerkiksi jos pöydällä olevien neljän korttirivin oikean puoleisimmat kortit ovat 12, 37, 43 ja 48 ja pelaaja lyö pöytään kortin 40, täytyy se laittaa kortin 37 oikealle puolelle.

Tavoite on päästä eroon kaikista käsikorteista ja samalla välttää laittamasta kuudetta korttia vaakariviin, koska silloin pelaajan täytyy ottaa rivin kaikki kortit itselleen ja aloittaa uusi rivi juuri pöytäämällään kortilla. Erä päättyy kun yksi pelaajista pääsee eroon käsikorteistaan. Loput pelaajat laskevat, minkä verran pottiinsa kertyneissä korteissa on pölkkypäitä, ja ne lasketaan miinuspisteiksi. Eriä pelataan kunnes joku pelaajista saa 66 miinuspistettä. Vähiten miinuksia kerännyt voittaa.

6 Nimmt tuntuu aluksi pelkältä sattumanvaraiselta korttien lätkimiseltä, kunnes pelaajat oppivat arvioimaan riskejä. Millä todennäköisyydellä kukin rivi täyttyy ennen omaa vuoroa? Mitkä numeroista on jo pelattu? Jääkö tuolle riville vielä tilaa kädessä olevalle kortille, jossa on ikävän paljon pölkkypäitä? Peli on kahdestaan tiukkaa taktikointia ja muuttuu sitä villimmäksi ja kaoottisemmaksi mitä enemmän pelaajia on.

Säännöt on helppo opettaa parissa minuutissa kenelle tahansa ja peli toimii aivan pienimpiä taaperoita lukuun ottamatta minkä ikäisten pelaajien kesken tahansa. 6 Nimmt sopii mainiosti illan ensimmäiseksi peliksi tai otettavaksi pöytään silloin, kun seurassa ei ole lautapelien harrastajia. Tosin heillekin pölkkypäiden laskeskelu todistettavasti kelpaa mainiosti.

NELJÄ TÄHTEÄ

Bohnanza

Uwe Rosenberg/Lautapelit.fi

www.lautapelit.fi

Pelaajat: 27

Kieli (kortit/säännöt): /suomi

Hinta: 19,90 €

Papusoppaa

Välillä on pakko ihmetellä, millä kemikaalilla pelien teemat keksitään. Bohnanza on huutokauppapeli, jossa osallistujat laitetaan istuttamaan papuja. Tavoitteena on kerätä pelloilleen sarjoja samanlaisia papuja. Mitä enemmän niitä saa pellolle haalittua, sitä paremmat tienestit.

Peltoja on aluksi vain kaksi ja myöhemminkin vain kolme. Kädestä saa istuttaa vuorollaan vain kaksi päällimmäistä papukorttia. Jos pellot ovat siinä vaiheessa täynnä muita lajikkeita, pitää jo kertaalleen viljellyt pavut raivata pellolta ilman korvausta. Ainoa tapa muuttaa papukorttien järjestystä kädessä on koittaa vaihtaa niitä muiden pelaajien kanssa.

Kaikkia papuja ei ole luotu tasavertaisiksi. Soijapapuja tulvii ovista ja ikkunoista, niitä kun on pakassa kolmatta kymmentä. Niillä tienaa vain tolkuttomalla bulkkiviljelyllä. Himoittuja kaakaopapuja taas on pakassa vain neljä, mutta jo kahdella tienaa hyvin. Uhraanko kaksi peltoani arvokkaiden, mutta harvinaisten papujen viljelyyn? Ryhdynkö massatuottajaksi ja viljelen sitä, mitä on helpoiten tarjolla, toivoen että määrä korvaa laadun? Oikea vastaus on tietysti viljellä yhdellä pellolla herkkuja, toisella bulkkia. Ongelma on, että muut pelaajat saattavat havitella samoja lajikkeita, jolloin kaupankäynti yltyy kilpahuudoksi.

Bohnanzassa hiljaiset hissukat jäävät nuolemaan näppejään. Peli on rehvakkaa ja kovaäänistä huutokauppaa, jossa hauskinta on toisten tarjousten röyhkeä ylittäminen, härski vedättäminen ja ahdinkoon ajautuneen viljelijän riistäminen. Papusoppa maistuu paremmin mitä enemmän sen kyytipojaksi on tarjolla höpöjuomaa kielenkantimia irrottamaan. Ainoa ongelma Bohnanzassa on pelin kesto. Varsinkin isommalla porukalla meuhkaaminen alkaa helposti hyydyttää loppua kohti.

Pelin opettaminen on aikamoista selittämistä, koska kielto käsikorttien järjestelystä unohtuu helposti. Kaupankäynnin säännötkään eivät ole aluksi selkeimmästä päästä. Onneksi säännöt ovat suomeksi. Seurapelinä Bohnanza on klassikko, joka ei kestä liian analyyttisiä pelaajia, mutta toimii mainiona illanistujaisten jäänmurtajana. Parhaimmillaan se on 46 pelaajalla, eikä se kaksinpelinä toimi käytännössä lainkaan, vaikka sitä varten on erillinen sääntövariaatio.

KOLME TÄHTEÄ

Bang!

Emiliano Sciarra/daVinci Games

www.davincigames.com

Pelaajat: 47

Kieli (kortit/säännöt): englanti/englanti

Hinta: 11,90 €

Vain muutaman kortin tähden

On pelejä, joissa kukin puuhailee vain omiaan pystymättä vaikuttamaan muiden tekemisiin. Sitten on niitä, jotka ovat alusta loppuun silkkaa ilkeilyä ja taistelua. Bang on yksi häijyimmistä lauta- tai korttipeleistä, mutta juuri siksi se on niin kiehtova. Pelin henki on sheriffin ja lainsuojattomien välienselvittely, jossa kaikki keinot ovat sallittuja.

Alussa kullekin pelaajalle jaetaan rooli. Yksi on aina sheriffi ja hän on ainoa, jonka rooli tiedetään alusta asti. Lainsuojattomat voittavat tappamalla sheriffin, apulaissheriffit pitämällä sheriffin hengissä ja samalla tappamalla lainsuojattomat. Kahden vastapuolen välissä on yksi tai kaksi desperadoa, jotka ajattelevat vain omaa napaansa. Heidän tavoitteensa on tappaa kaikki muut.

Roolin lisäksi kukin saa hahmokortin, joka määrittelee kyvyt. Hahmokortteja on paljon, joten samat henkilöt harvemmin ovat mukana kahta kertaa peräkkäin. Slab the Killer esimerkiksi ampuu niin tarkasti, että laukauksen väistämiseen tarvitaan yhden sijasta kaksi korttia. Vulture Sam taas saa kerätä kuolleiden pelaajien kortit itselleen.

Taistelussa istumajärjestys määrää kantaman. Ilman asetta voi mäiskiä vain vierustovereita, kunnes onnistuu keräämään itselleen aseen, joka lisää kantamaa. Täydellä seitsemällä pelaajalla pöydän toiseen päähän voi olla toivottoman vaikea päästä ampumaan, ellei hanki itselleen nopeaa hevosta. Ampuminen tapahtuu laukauskortilla, ja kohde ottaa osuman ja menettää terveyttään, ellei hän pysty heittämään pöytään väistökorttia.

Pelissä on erilaisia puolustuskortteja, jotka suojaavat osumilta. Vastaavasti mukana on kaikenlaista jäynää, jolla voi pahimmillaan tiputtaa pelaajan ensimmäisellä kierroksella. Ei ole lainkaan harvinaista, että pelaaja heitetään sytytetty dynamiitti kädessään tyrmään kuolemaan, häntä puukotetaan ja ammutaan vielä varmuuden vuoksi, ennen kuin hän on ehtinyt edes pelata ensimmäistä vuoroaan.

Bang on silkkaa aggressiota ja vainoharhaista epäluuloa. Pelaajien puheilla on yhtä suuri osuus kuin korttien tapahtumilla. Ovela juonittelija voi hyvinkin hämmentää sheriffin ampumaan vahingossa apulaisensa tai yllyttää lainsuojattomat tappelemaan keskenään.

Yksi huonosti harkittu laukaus tai liian herkkä liipaisinsormi saattavat leimata pelaajan desperadoksi, joka on vapaata riistaa kaikille. Pelissä syntyy helposti tolkuttomiin mittasuhteisiin kasvavia koston kierteitä, joissa syytökset sinkoilevat pienestäkin provokaatiosta. Herkullisen inhottavaa on sekin, että heikossa hapessa oleva pelaaja joutuu helposti kaikkien silmätikuksi.

Ainoa suurempi vika on helposti pitkäksi venähtävä kesto, jos pelissä on enää pari pelaajaa, jotka keskittyvät vain väistelyyn. Pelaajia saisi olla mielellään vähintään neljä, ja mitä enemmän sitä parempi. Lisäosista kannattaa ehdottomasti hankkia Dodge City, joka lisää vaihtelua kortteihin ja kahdeksannen pelaajapaikan. Ilman sitä touhu on hieman turhan yksioikoista räiskimistä.

Peliporukassamme Bang on ylivoimaisesti toivotuin peli. Epäreilun kohtelun sekä väsyttävien viivytystaisteluiden jälkeenkin se tulee kaivettua usein pöytään. Hyvä merkki on sekin, miten vilkkaita jälkipelejä se synnyttää. Kiitosta se ansaitsee tyylikkäästä ja spagettiwesternien hengen hyvin sisäistävästä taiteesta ja materiaaliltaan laadukkaista korteista. Hauskana yksityiskohtana korttien teksti on ensin italiaksi ja sitten englanniksi.

VIISI TÄHTEÄ

Colossal Arena

Reiner Knizia/Fantasy Flight Games

www.fantasyflightgames.com

Pelaajat: 25

Kieli (kortit/säännöt): englanti/englanti

Hinta: 20 €

Vedonlyönti pedonlyönti

Suunnittelijavelho Reiner Knizian Colossal Arena näyttää myyttisten sankareiden ja hirviöiden taistelulta. Oikeasti siinä lasketaan todennäköisyyksiä ja lyödään vetoa siitä, mitkä olennoista selviävät areenalla hengissä. Ripeästi etenevässä pelissä asetetaan aluksi kahdeksan olentoa riviin. Kukin pelaaja asettaa seuraavalle riville yksi kerrallaan olentojen alle taistelukortteja, jotka määrittävät niiden voiman kyseisessä erässä. Kun rivi on täynnä, taistelusta poistetaan se olento, jolla on vähiten taisteluvoimaa.

Tähän asti kaikki on yksinkertaista. Oveluus piilee siinä, että taistelijoiden puolesta sijoitetaan panoksia, jotka maksetaan takaisin vain, jos kyseinen taistelija selviää kaikista viidestä erästä. Mitä aiemmassa erässä sijoituksensa on tehnyt, sitä suuremmalla kertoimella panos maksetaan takaisin. Jotta arviointi ei olisi liian helppoa, kullakin olennolla on erikoiskykyjä. Ne saa haltuunsa se pelaaja, joka on sijoittanut eniten panoksia kyseisen olennon puolesta. Lisäksi mukana on yleisö- ja tuomarikortteja, joilla voi vielä hieman hämmentää voimasuhteita.

Colossal Arena on mukavan ripeästi etenevä ja lyhytkestoinen peli. Siinä on hyvällä tavalla puolittain hallittava tuurielementti ja jatkuvasti sellainen tunne, että tuli sijoitettua väärään otukseen. Kovin tiuhaa pelaamista se ei kestä, mutta on hyvä välipala silloin, kun ei ole aikaa tai halua suurempiin koitoksiin. Se toimii harvinaisen hyvin kaksinpelinäkin.

KOLME TÄHTEÄ

Modern Art

Reiner Knizia/Mayfair Games

www.mayfairgames.com

Pelaajat: 35

Kieli (kortit/säännöt): /suomi

Hinta: 25 €

Kädet täynnä taidetta

Reiner Knizian huutokauppapeli asettaa pelaajat absurdiin tilanteeseen. Heidän pitää huutaa itselleen isolla rahalla tauluja, joita kukaan ei oikeasti ripustaisi seinälleen. Tarkoitus on koittaa arvioida, keiden taiteilijoiden teokset tulevat niin suosituiksi, että niiden arvo nousee. Se taas riippuu pelkästään siitä, millaisia kauppoja osallistujat keskenään tekevät.

Tarjolla on viiden eri taiteilijan maalauksia, mutta kunkin huutokauppakierroksen päätteeksi vain kolmen tauluilla on rahallista arvoa. Mitä suositumpia taiteilijan maalaukset ovat kierroksen päätteeksi, sitä suurempi niiden arvo on seuraavalla kierroksella, mutta samalla ne muuttuvat myös harvinaisemmiksi.

Kauppaa käydään hauskasti eri tyyppisillä huutamistavoilla. Mukana on suljettuja huutoja, joissa kukin pelaaja asettaa parhaaksi katsomansa summan rahaa nyrkkiin. Nyrkit avataan samaan aikaan ja suurimman tarjouksen esittänyt ostaa taulun itselleen. Kertahuudossa kukin huutaa istumajärjestyksessä summan vain kerran.

Avoimessa kaupassa kaikki saavat huutaa niin kauan kuin huutosumma nousee. Kiinteässä hinnassa myyjä määrää hinnan, ja taulun saa se, joka suostuu maksamaan. Jos kukaan ei suostu ostamaan, joutuu myyjä lunastamaan sen itselleen. Tämä on ikävää, jos tuli pyydettyä liikaa.

Modern Artista innostuu aluksi aivan tolkuttomasti. Koska sattumalla ei ole mitään sijaa, ennen pitkää oppii arvioimaan tarkan summan mitä taulusta kannattaa enintään maksaa.

Kokeneet galleristit vievät aloittelijaa mennen tullen. Siksi Modern Art tulee kaivettua esiin aivan liian harvoin, koska kokeneiden kesken se menee liiaksi analysoinniksi, ja kokemattomien kanssa pelissä ei ole mitään haastetta. Peli kaipaisi hippusen verran arvaamattomuutta, joka rikkoisi turhan matemaattisuuden.

Lautapelit.fi on julkaisemassa Modern Artista kevään aikana uuden painoksen, johon tulee suomennettujen sääntöjen lisäksi kokonaan uusitut maalaukset kotimaisilta taiteilijoilta. Jännä nähdä, säilyykö pelissä ruman taiteen aiheuttama huumoriaspekti.

KOLME TÄHTEÄ

Citadels

Bruno Faidutti/Fantasy Flight Games/Fantasiapelit

www.fantasyflightgames.com

Pelaajat: 27

Kieli (kortit/säännöt): suomi/suomi

Hinta: 20 €

Kiusauksia

Rakentelu on usein käytetty aihe lauta- ja korttipeleissä. Yleensä kyse on rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, jossa pelaajat pyrkivät lähinnä optimoimaan omaa tuotantoaan, eikä muiden tekemisiin pääse juuri vaikuttamaan. Citadels on toista maata. Siinäkin tavoitteena on rakentaa muita enemmän ja hienompia rakennuksia, mutta muuten peli on silkkaa bluffausta ja kiusantekoa.

Kunkin pelaajan on kierroksen alussa valittava rooli, joka paljastetaan muille vasta oman vuoron alussa. Murhaaja aloittaa pelin ja kertoo, kenet hän tappaa pois siltä vuorolta. Hän ei oikeasti tiedä, kenet on tappamassa, kohteeksi kun pitää nimetä pelaajan nimen sijaan hänen roolinsa, joka paljastuu vasta myöhemmin.

Varas vie samalla periaatteella rahat ja sotaherra tuhoaa rakennuksen yhdeltä pelaajista. Useimmat muut rooleista antavat ylimääräistä rahaa roolia vastaavan värisistä rakennuksista tai antavat rakentaa tehokkaammin.

Vuorosta toiseen vaihtuvien roolien takia muuten tylsänpuoleisesta rakentelusta tuleekin vainoharhaista muiden aikeiden arvailua. Uskallanko säästää edellisellä kierroksella tienatut rahat mahtirakennusta varten vai mahtaako joku valita varkaan ja viedä rahat? Tasapaino peliin tulee siitä, että liika kiusanteko kostautuu oman tuotannon hidastumisena. Peli päättyy, kun yksi pelaajista on rakentanut seitsemän rakennusta, ja voittaja on se, jonka rakennukset ovat yhteensä kaikkein arvokkaimmat.

Fantasiapelien suomentamassa versiossa tulee mukana Dark City -laajennus. Dark City tuplaa eri roolien määrän ja lisää erikoisempia rakennuksia, mikä tuo mukavasti vaihtelua peliin. Laajennus on tehty sikäli fiksusti, että uusista korteista otetaan vain osa mukaan peliin, joten rakennukset ja roolit vaihtelevat mukavasti pelistä toiseen.

Citadelsiin mahtuu enimmillään jopa seitsemän pelaajaa, mutta silloin peli hidastuu ja venyy sisältöön nähden liiaksi, varsinkin kun tekemistä on vain omalla vuorolla. Parhaimmillaan se on kolmesta viiteen pelaajalla, jolloin jännittämistä riittää jatkuvasti. Kaksinpelikin on omalla tavallaan kohtuullisen hauska. Siinä molemmat pelaajat valitsevat kaksi roolia, jolloin erilaisten yhdistelmien pähkäilyssä on aivan erilaista viehätystä kuin isommissa peleissä. Citadels on hieno peli sellaiselle porukalle, jossa kukaan ei ota liian herkästi nokkiinsa.

NELJÄ TÄHTEÄ

San Juan

Andreas Seyfarth/Rio Grande Games

www.riograndegames.com

Pelaajat: 24

Kieli (kortit/säännöt): englanti/englanti

Hinta: 25 €

Siirtomaaherrat

Lautapelaajien mekkana pidetty www.boardgamegeek.com rankkaa käyttäjien antamien pisteiden perusteella pelejä arvojärjestykseen. Ykkössija on kuulunut jo vuosia Puerto Ricolle. Hienon pelin ongelma on sen vaikea opittavuus, vaikkei peli sinänsä ole mitenkään kohtuuttoman monimutkainen. San Juan on sen yksinkertaistettu ja korttipeliksi väännetty pikkuveli, ja se sopii samalla erittäin hyvin porttipeliksi Puerto Ricoon.

Iso- ja pikkuveli ovat molemmat rakentelupelejä. Tarkoitus on johtaa plantaasia kasvattamalla raaka-aineita ja jalostamalla niistä myytäviä tuotteita kuten sokeria, tupakkaa ja kahvia. Tavoite on luoda niin tehokkaita tuotantolinjoja kuin mahdollista.

Vaihtelua puurtamiseen tulee kierroksesta toiseen vaihtuvilla rooleilla. Citadelsista poiketen tarkoitus on saada etuisuuksia eikä niinkään häiritä muiden touhuja. Rakentaja saa talot pystyyn halvemmalla, kauppias voi myydä enemmän, prospektori saa enemmän kortteja ja tuottaja kasvattaa tehokkaammin.

Myyntihinnat vaihtelevat pelin edetessä, joten jatkuvasti pitää miettiä sopivaa myyntihetkeä ja sitä, keskittyykö vain yhden, potentiaalisesti arvokkaan lajikkeen tuotantoon vai minimoiko riskit hajauttamalla tuotantonsa. Tuotanko paljon kaikkea vai luotanko arvokkaisiin jalostuslaitoksiin ja niistä saataviin etuoikeuksiin? Tai toimisinko kuten eräskin Aleksi, joka päätti, että viisainta on unohtaa tuotanto ja keskittyä patsaiden pystytykseen?

San Juan ja Citadels ovat samaan aikaan toistensa kaltaiset, mutta tunnelmaltaan aivan päinvastaiset pelit. San Juan on rauhallista, ajoittain hieman kuivaakin puurtamista, joka vetoaa niihin, jotka innostuvat optimoinnista eivätkä voi sietää häiriköintiä. Hienointa San Juanissa on se, että siinä tuntuu olevan lukemattomasti eri tapoja menestyä. Oma arvo on silläkin, että San Juanin kautta pääsee helpommin sinuiksi Puerto Ricon kanssa. Korteissa on paljon tekstiä, joten peli vaatii kielitaitoa ja kärsivällisyyttä.

KOLME TÄHTEÄ

Caylus Magna Carta

William Attia/Ystari/Lautapelit.fi

www.lautapelit.fi

Pelaajat: 24

Kieli (kortit/säännöt): /suomi

Hinta: 25 €

Omistajan elkein

Caylus (Pelit 9/06) oli ranskalaisen William Attian esikoispeli, joka nousi välittömästi lautapeliharrastajien top teniin. Puerto Ricon tapaan se on aluksi hieman vaikeasti hahmotettava peli, joten siitäkin on tehty kevyempi korttipeli. Tällä kertaa kävikin niin, että monet pitävät Caylus Magna Cartaa isoveljeään parempana pelinä.

Tavoitteena on rakentaa linnaa tuottamalla työmaalle puuta, kiveä ja ruokaa. Niitä hankkiakseen pelaajat perustavat kaivoksia, hakkuita ja erilaisia työpajoja. Monista tuotantopeleistä Caylus Magna Carta eroaa siinä, että rakennusten omistajia enemmän hyötyä tulee pelaajalle, joka vuorollaan vuokraa rakennuksen työläisilleen.

Toisin sanoen, työläisiä sijoittaessa on mietittävä, keitä muita puuhat hyödyttävät. Linnan valmistuminen on lopullinen tavoite ja siitä jaetaan valtaosa pisteistä, mutta turha suoraviivaisuus on estetty. Voittopisteitä on jaettu pitkin peliä, niin että ahkerasta rakentamisesta ja raaka-aineiden tuottamisestakin jaetaan pisteitä.

Caylus on kestoltaan pitkä ja ajoittain turhan puuduttavasti etenevä mammutti. Korttipelissä päätökset ovat aavistuksen suoraviivaisempia ilman, että pelin monipuolisuus olisi sanottavasti kärsinyt. Kevennyksestä huolimatta se on korttipelien raskasta sarjaa, tosin pelin idean sisäistää silti yllättävän nopeasti. Pähkäiltävää ja erilaisia reittejä voittoon on niin paljon, että peli voi helposti hyytyä liikaan analysointiin.

Riehakkaaksi seurapeliksi Caylus Magna Cartasta ei ole, mutta omassa lajissaan se on todella kiehtova. Se toimii poikkeuksellisen hyvin kaksinpelinä, ja hyvänä ideana pelissä on ensimmäistä kokeilua varten yksinkertaistetut säännöt, joilla pelin oppii helpommin.

VIISI TÄHTEÄ

Lisää aiheesta