PC-käyttäjien Isoveli, tunnettu PC-guru Petteri Järvinen tarttuu Tietokonelehden (9/1984...äh, 1993) kolumnissaan mielenkiintoiseen aiheeseen: tietokonepeleihin ja niiden pelaamisesta aiheutuviin vaaroihin.
Kolumninsa Järvinen aloittaa vetävällä kuvauksella nelivuotiaasta pojasta, jonka "Tapa se! Iske miekalla!" -vuorosanoja kauhistunut isä kuuntelee.
Järvisen jutussa pelaileva neljävuotias (siis tyypillinen tietokonepelaaja) muuttui aggressiiviseksi pelatessaan, mutta rauhoittui, kun hänelle valehdeltiin että kone on rikki. Minä olisin turvautunut rehellisyyteen ja sanonut: "Natikka! Näpit irki iskän koneesta!"
Kohoavaa aggressiota
"Maallikkona voisi kuvitella..", perustelee Järvinen, ja jatkaa kertoen pelien kohottavan pelaajien aggressiotasoa ja tekevän lapsia levottomaksi. Sen sijaan niin "Personality, psychopatology and developmental issues in Male Adolescent Video Game Use" (tekijät: G.I.Kestenbaum PhD ja Lisa Weinstein PhD, Journal of American Academy of Child Psychiatry 24, 3:329-337.1985) kuin Graybill & Kirsch & Esselman: "Effects of playing violent versus non violent video games on the aggressive idation of children" (Child Study Journal 15 199--205 1985) kertovat, että väkivaltapelit toivat lasten (6--11v) mielikuvitusmaailmaan 'more assertive and fewer defensive fantasies', mikä on ainakin teoriassa positiivinen asia. Myöhemmässä vuoden -87 tutkimuksissa samat tutkijat eivät saaneet sen kummempia löydöksiä. Heidän johtopäätöksenään oli, että videopeliväkivalta eroaa oleellisesti TV-väkivallasta "sarjakuvamaisuutensa" takia. Vuotta -88 tuoreempia tutkimuksia ei ole, ehkäpä tietokonepelien väkivaltaisuus ei itse asiassa olekaan ongelma.
Myöhemmin Järvinen kertoo videopelistä, jolle Englannissa lätkäistiin K-15-lätkä. Hän unohtaa antaa krediitiin sille, jolle se kuuluu, eli Segan markkinointimiehille. Järvinen siteeraa myös nimetöntä tutkimusta, jonka mukaan työpaikoilla kuluu huolestuttavan paljon aikaa pelaamiseen ja että pelaaminen helpottaa virusten leviämistä. Nyt unohtui kertoa, että virukset leviävät ihan yhtä helposti myös hyötysoftan piraattikopioista.
Eniten haittaa
Järvisen käsityksen mukaan pelit vievät aikaa lapsen sosiaaliselta elämältä ja muulta toiminnalta. Ennen pelattiin palloa, nyt koulun jälkeen pelataan vain tietokoneilla. "Luonnollisen liikunnan häviäminen on saanut ainakin pikajuoksuvalmentaja Petteri Jousteen kysymään huolissaan, mistä jatkossa saadaan yleisurheilijoita." Kysymys on siis perustavaa laatua olevista ongelmista. Outoa kyllä, viimekertaisen lukijatutkimuksemme mukaan te pelaajat kyllä harrastatte paljon muutakin. Niin kuin urheilua.
Miksei kukaan ole huolestunut keski-ikäisistä miehistä, jotka illat pääksytysten räpeltävät Windowsia, DOSia, hyötysoftaa ja muutenkin eristäytyvät sosiaalisista kontakteista? Voisi pelätä, että jatkuva kontakti tietokoneisiin aiheuttaa tosielämälle vierasta bittimäistä päällä-pois-ajattelua, joka voi ilmetä muun muassa itselle outojen asioiden MuTu-pohjaisena tuomitsemisena. Luulisi olevan sama, liimautuuko ruudun ääreen pelaamaan, ohjelmoimaan tai Windowsia virittämään.
Lisäksi Järvinen ihmettelee, miksi koteihin on ostettava 486:a pelaamista varten, "kun jopa Windows pyörii kevyemmällä kokoonpanolla". Niin pyörivät pelitkin, samalla sulokkuudella kuin Windows vaikka 386SX:ssä. Miksi Windows-käyttäjät sitten haaskaavat rahaa nopeampiin koneisiin, näytönkiihdyttimiin, lisämuistiin ja valtaviin kiintolevyihin? Olen muuten elänyt siinä uskossa, että Suomessa nelikasikutosia saa ostaa vaikka verkonpainoiksi mikäli katsoo sen itse hyväksi ratkaisuksi.
Pelien puolesta
Mitään hyötyä tietokonepeleistä ei ole. Reaktionopeuden kehittymisestä on hyötyä "vain tuleville hävittälentäjille", strategisen ajattelun kehittyminen "ei sovellu tosielmän tilanteisiin", ja jopa kielitaidon kasvu menee hukkaan "tietokonepelien käyttämän sarjakuvamaisen lyhyen kielen ja todelliselle kielenkäytölle tarpeettomien sanojen vuoksi". Pelit eivät myöskään totuta lapsia tietotekniikan käyttäjiksi, lapset oppivat niiden käytön joka tapauksessa, mutta sen sijaan pelit antavat väärän kuvan tietotekniikasta ja Järvinen suositteleekin "IBM:n maahantuomia opetuspelejä."
Reaktionopeus on samanlainen 80-luvulta periytyvä vitsi kuin pakastimen sisällön arkistoiminen kotimikroon ja on alunperin kotoisin ensimmäisten videopelien ympärille sukeutuneesta keskustelusta. Strategia-ajattelun ohitan hölmistyneen kysyvällä ilmeellä, mutta mihin perustuu Järvisen ihmeellinen käsitys lyhyestä kielestä ja käyttökelvottomasta sanastosta? Ja mitä on todellinen kielitaito? Sitäkö, johon kuuluvat aina käyttökelpoiset ATID, OS/2 ja RS-232C?
Ei pelkästään pelit vaan myös opetuspelit ja vaikka piirrosohjelmat saavat varmasti lapsen kiinnostumaan tietokoneista. Minkä väärän käsityksen tietotekniikasta pelit antavat? Sen, että se voi olla hauskaa?
Välillä Järvinen tempautuu virtuaalitodellisuuteen, mutta palaa vielä todellisuuteenkin kysellen palstansa lopussa seuraavaa "...millainen on se yhteiskunta, joka tarvitsee pelaamiseen tietokoneiden apua? Miksi ihmisten viihdyttämisestä on tehty niin tärkeä ja vaikea asia, että siihen tarvitaan tehokkaimmat tietokoneet? Onko meistä jo nyt tulossa liian laiskoja todellisten pelien ja urheilulajien harrastamiseen?" Niin, miksi emme pelaa Ultima Underworldia lautapeliversiona? Tai lentele ihka oikealla Falconilla? Tai pelaa Tetristä legopalikoilla? Miksi muuten legoilla leikitään? Käpylehmäthän sitä aitoa leikkimistä ovat, kelvanneet jo lukemattomille sukupolville. Mikä oikeus meillä on siis valjastaa uusi teknologia huvikäyttöön? Sehän olisi sama kuin CD-soittimilla kuunneltaisiin muutakin kuin klassisen musiikin tähtihetkiä tai videoita käytettäisiin viihde-elokuvien katseluun.
Yllättäen Järvinen siirtyy hetkeksi asialinjalle. "Miksi ihmiset käynnistävät mieluummin Windowsin Solitairen kun ottavat esiin aidon korttipakan?" Sitä minäkin olen ihmetellyt.
Huumoria pitää ymmärtää
Tottuneena kynänkäyttäjänä Petteri Järvinen lienee tarkoittanut julistavan pamflettinsa hienovaraiseksi ironiaksi nykyajan sananjulistajia ja kaikkitietäviä kohtaan, jotka usein heppoisin perustein puuttuvat asioihin, josta eivät oikeastaan mitään tiedä. Tähän suuntaan viittaa muun muassa totaalinen esimerkkien puute.
On kuitenkin olemassa se vaara, että koska Järvinen mielletään tietokonealan guruksi, saatetaan tämä vitsi ottaa vakavissaan, ja sehän tuskin lienee ollut tarkoitus. Pitää muistaa, että valta lisää vastuuta, niin viihdettä kun onkin tekemässä.
Formatoi siis pelilevykkeesi äläkä enää syntiä tee.
