Olympiahuuman lähestyessä on aika luoda katsaus talviurheilun historiaan. Eikä minään nenäräkäpuikkoisena tositelkkuna, vaan interaktiivisena pelikokemuksena.
Los Angelesin ja Sarajevon olympiavuonna 1984 pelimaailma kohtasi urheilupelaamisen vallankumouksen. Alan legenda Epyx julkaisi pelin Summer Games (kesäpeleistä ja Epyxistä enemmän Pelit 8/04). Kesäkisojen jälkeen oli luonnollista, että Epyx siirtyy talvilajeihin, vaikka Sarajevon kisat olivat jo menneet ja Calgary oli vielä vuosien päässä.
Talvilajien kuningas ottaa paikkansa
Talvella 1985 maailma näki ensimmäisen kunnollisen talviurheilupelin: Epyxin Winter Gamesissa lajeina oli laskettelu, mäkihyppy, ampuhiihto, kelkkailu, taitoluistelu, luistelu ja kumparelasku. Tämä aikana, jolloin luisteluhiihto oli vasta tulossa, V-tyyli tarkoitti kiroilemista, Marja-Liisan sukunimi oli Hämäläinen ja Matti Nykänen aloitteli uraansa maailman parhaana mäkihyppääjänä.
Epyxin pelien hienous on niiden kontrolleissa. Perinteisesti urheilupelit perustuvat nappuloiden hakkaamiseen tai ilotikun vatkaamiseen. Epyxin peleissä tärkeintä on ajoitus, oikeat liikkeet oikeaan aikaan. Talviurheilussa tämä korostui erityisesti taitoluistelussa, hiihto ja pikaluistelu perustuivat enemmän rytmin löytämiseen kuin nopeaan ja kestävään ranteeseen.
Erityisinä helminä joukosta pistävät esiin ampumahiihto ja mäkihyppy. Pyssyhiihtelyssä erityisesti viehättää toteutus: sydämen syke nousee nopeasti hiihdettäessä, mutta nopea syke kostautuu ammunnassa heiluvana tähtäimenä ja mahdollisena simahtamisena kesken hiihtomatkan. Mäkihypyssä tärkeintä on oikea ajoitus asennon ja erityisesti alastulon kanssa. Vähän harjoittelua ja jokainen voi olla virtuaalinen Jari Puikkonen, mutta siitähän kisa vasta alkaa.
Ainoana kilpailijana markkinoilla oli Electronic Dreams Softwaren britti-ihme Spectrumille tekemä Winter Sports (1985), joka jäi minulle yhtä vieraaksi kuin itse Spectrum. Yhden pelikerran kokemuksella lajit olivat ampumahiihtoa lukuun ottamatta heikommin toteutettu kuin Winter Gamesissa, ja bonukseksi isketty jääkiekko lähinnä itketti.
VATKAUSTA TUPLANA
Calgary 1988
Calgaryn olympialaisten kunniaksi ilmestyi Epyxiltä 1988 The Games: Winter Edition. Lajivalikoima pysytteli vakiona, ainoa uusi laji oli slalom, joka korvasi toisen kelkkailun. Ampumahiihto oli jätetty kokonaan pois. Olympiakoneeseen ei tällä pelillä ollut asiaa. Maaginen pelattavuus oli muisto vain. Tarkka ja opettelemista vaativa ohjailu oli korvattu helpoilla ratkaisuilla, jotka voisi ehdollistaa mille tahansa kädelliselle elämänmuodolle.
Calgaryn lumia pyrki hyödyntämään myös Tynesoft omalla Winter Olympiad '88 -pelillään. Se oli hirvittävä tekele ja parempi unohtaa tai mielenterveydelle käy kuin Lovecraftin henkilöille novellin lopussa. Molemmista Calgary-peleistä puuttui urheilulle ja erityisesti urheilupeleille tarpeellinen hauskuus. Tosissaan väännettävä virtuaaliurheilu tappaa innostuksen nopeammin kuin koulun liikuntatunnit.
HAVUJA, PERKELE!
Albertville 1992
Vuosi ennen Albertvillen olympialaisia 1992 tuli urheilupelimarkkinoille Accolade pelillä The Games: Winter Challenge (1991). Se käytti suorituksen parantamiseen keinona näyttävää grafiikkaa, joka vaikutti lähes kolmiulotteiselta. Täkynä oli myös oman urheilijan kehittäminen harjoittelun kautta.
Winter Challenge oli hauska ja pelattavuudeltaan onnistunut peli. Ulkoisesti ja äänellisesti nätti peli nappasi hyvin otteeseensa, mutta ennen kaikkea peli painotti järjettömän vatkaamisen asemesta taitoa ja ajoitusta. Nousun Winter Gamesin kaltaiseksi legendaksi esti se, että peli julkaistiin reilusti ennen Albertvillen kisoja. Lisäksi se tuli vain silloin marginaaliselle PC:lle sekä konsoleista unholaan jääneelle Sega Genesikselle. Winter Challenge on edelleen Winter Gamesin ohella talviurheilupelien aatelia.
NYT JO?
Lillehammer 1994
Talvikisat päätettiin siirtää eri aikaan kesäkisojen kanssa, joten Albertvilleä seurasi jo vuonna 1994 Lillehammerin olympialaiset. U.S. Gold hankki virallisen lisenssin, lopputulos oli kaikille mahdollisille koneille käännetty Winter Olympics: Lillehammer '94 (Pelit 2/1994, 73 pistettä). Lajeja oli vain viisi, mutta mäkihypyssä oli iso ja pieni mäki, alppilajeissa kaikki mahdollinen, luistelussa kaikki variaatiot sekä kelkkailussa kummatkin päätyypit, joten kokonaisuutena urheiltavaa riitti.
Pelin suurin kompastuskivi oli hankala ohjattavuus ja ylipäätään ikävänpuoleinen pelattavuus. Ainoastaan mäkihyppy oli etäisesti hauska, muut lajit olivat perinteistä vispaamista. Bonuksena pelissä oli massiivinen tietopaketti urheilusta ja lukuisten kielivaihtoehtojen mukana myös norja ja ruotsi.
MÄKIHYPPYÄ SUOLAJÄRVELLÄ
Salt Lake City 2002
Naganon kisoja vuonna 1998 ei pelimaailmassa muistettu, mutta Salt Lake City talvella 2002 ansaitsi jo oman pelinsä, nimenä tietysti Salt Lake 2002 (Pelit 3/2002, 58 pistettä)ja julkaisijana Eidos. Lajit olivat ne perinteiset, joskin monet myös naisten versioina, ja lajeja oli todellisuudessa vain kuusi. Ulkonäöltään peli oli kiva, mutta ohjaaminen oli ankeaa ja edellytti lähinnä haasteetonta nappien painelemista.
Nykypäivänä lajivalikoimakin voisi olla laajempi, erityisesti curling tietokonepelinä säästäisi polvia. Haaveeksi vain taitaa jäädä. Juuri olympialaisten alla ilmestyvä Torino 2006 sisältää ennakkotietojen mukaan vain kahdeksan lajia, jotka ovat ne perinteiset kuten kelkkailu, ampumahiihto, luistelu ja mäkihyppy. Ainoa kehittynyt asia vaikuttaa olevan grafiikka, joten monipuolisuudessa ja pelattavuudessa taitavat Winter Games ja Winter Challenge edelleen pysyä kultamitalipaikalla.
