En ymmärtänyt polyamoriaa, ennen kuin löysin Pillars of Eternityn. Nyt rakastan kaikkia kumppaneitani.
Obsidian osaa flirttailla nostalgian kanssa. Pillars of Eternityn (Pelit 5/15, 91 pistettä) esikuvana toimi Baldur’s Gate -sarja ja White March -lisureiden Icewind Dale, mutta muistojen syövereistä ei manattu esiin homeista muumiota vaan hienosti modernisoitu ryhmävetoinen roolipeli. Tarinaa viedään eteenpäin hahmokatraan välisen vuorovaikutuksen kautta: Zahua, Edér, Aloth, Kana Rua ja muut kumppanit tuntuvat aidon inhimillisiltä puutteineen ja outoine piirteineen.
White March 2 -DLC vaatii, että peruspelin lisäksi myös White March 1 on ostettu ja vielä läpäistykin. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäisessä White Marchissa jäätiin: Durganin kääpiökaivoksen avaaminen ei tuonutkaan Stalwartiin onnea vaan uuden uhan, jonka rikkaudet houkuttelevat esiin.
Ilmainen lounas
White March 2 - lisurin myötä julkaistiin peliin päivitys 3.0, joka lisää runsaasti hyödyllistä kamaa ilmaiseksi kaikille. Pelivaihtoehtoihin lisätään Story Time -moodi, jossa taistelua on yhtä paljon kuin peruspelissä, mutta noppa pyörii pelaajan eduksi. Pillars of Eternity on todella, todella hurmehenkinen, joten pelisysteemin hienoudet on hallittava tai jatkuvaan mättämiseen puutuu.
Caed Nua -linnoituksen merkitystä lisätään, sillä nyt satunnaistehtäville löytyy taustatarinaa ja seikkailuista saattaa saada myös varusteita. Linnan remontti myös aloittaa valtataistelun linnoituksesta ja alueen verotusoikeudesta, mikä on erinomaisen looginen tehtäväpuu, sillä peruspelissä vähän ärsytti metsästäjäni omavaltainen nousu aateliin.
Pelitasapainoa muutetaan buustaamalla sekä Athleticsia että Survivalia. Athleticsilla saa nyt parannustaian ja Survivalilla saa bonuksia leiriytymiseen. Taistelusta jää seuraavaan yöpymiseen asti pysyviä vammoja, jos haluaa, mutta en XCOM 2:n jälkeen kaivannut sairastuvassa makoilua. Käyttöliittymä myös kertoo aikaisempaa selkeämmin, mitä kykyjä voi käyttää jokaisessa taistelussa ja mitä vain leiriytymisen välissä, mikä helpottaa menoa.
Haluatko ekstrana?
Kaiken yllämainitun saa ilmaiseksi, mutta White March 2:n ostamalla saa vielä lisäkivaa. Durganin kääpiökaivoksen tarinan päätöksen päälle heitetään vielä kaupantekijäisinä tasokaton nosto, Meneha-barbaari ja lisää soulbound-varusteita.
White March 2 on tarinaltaan suoraviivaisempi ja sisällöltään niukempi kuin ykkönen, jonka eri questien koluaminen vei minulta kymmenisen tuntia. Kakkosessa selvisin ehkä puolessa ajassa, sillä aktiivista peliaikaa vierähti vain pari iltaa. Hinta-laatu-suhde on lisureilla erikseen ostettuna tyyriin puoleinen, joten kannattaa napata suoraan Steamin kimppatarjous.
White March -tarinaan pääsee käsiksi kesken pääjuonen Chapter 1:n tai vasta pääpelin läpäisyn jälkeen. Jos aloittaa DLC:t vasta seikkailun läpäistyään, voi valita ekstravaikean tason, mutta minulle riitti karvalakkiversio mainiosti. Pillars of Eternityn taistelusysteemi on sen verran monimutkainen, että en kaivannut hapuiluni rinnalle vielä lisäkerrointa. Jo nyt olin paikoin pulassa lähitaistelijoitani paiskovien jättiläisten keskellä.
Pillars of Eternity olisi paras roolipeli vuosiin, jos Witcher 3 ei olisi nostanut tasokattoa niin älyttömän ylös. White March -lisurit tukevat hienosti kokonaisuutta, vaikka DLC-marssijärjestyksessä kakkonen onkin kakkonen.
Pillars of Eternity: White March Part 2 - DLC
Arvosteltu: PC
Obsidian Entertainment/
Paradox Interactive
Versio: 3.0
Suositus: i5-2400-tason prosessori, 8 Gt muistia, HD 7700/GTX 570 –tason näytönohjain
Testattu: i7-4790K 4,0 GHz, 8 Gt muistia, GTX 970
Moninpeli: Ei
Muuta: Vaatii alkuperäisen Pillars of Eternityn ja White March 1:n toimiakseen
Ikäraja: 16
70
