Jäätuulen laaksossa on kaikkea muuta paitsi suuria persoonallisuuksia.
Jokin nimetön pahuus on asettunut Icewind Dalen ikiroutaiseen laaksoon. Talvi on jo pitkällä, vaikka on vasta aikainen syksy. Hirviöt ovat ilmestyneet koloistaan vaeltelemaan levottomasti pitkin maaseutua. Tavernojen joutopenojen suussa kiertävät sitkeästi hurjat tarinat epäkuolleiden ryöväämistä karavaaneista ja epämääräisten kulttien kaappaamista lapsista.
Vaikka Baldur’s Gatet olivat klassikoita, Interplayn mielestä ropettajat halusivat enemmän suoraa toimintaa. Black Islen Icewind Dale yhdisti Diabloa Baldur’s Gateen Infinity-pelimoottorilla, mutta oli tuntuvasti vähemmän kuin osiensa summa. Diabloa pelissä oli runsas mättö, Baldur’s Gatea rytinää rytmittävät rauhalliset roolipeliosuudet. Baldurin portit eivät koskaan auenneet Jäätuulen laaksolle, sillä sivutehtäviä oli vähän ja kiinnostavia NPC-hahmoja vielä vähemmän.
Virallinen jatko-osa Icewind Dale 2 oli periaatteessa samaa veripalttua pakkasessa, erona parempi sääntösysteemi ja Baldur’s Gate -vaikutteiden vahvempi läsnäolo. Pelaajan ohjaama seikkailijaryhmä piti edelleen tehdä itse, joten hersyviä sananvaihtoja ei kumppaneiden kesken nähty taaskaan. Icewind Dale 2 ei saanut enää jatkoa. Harmi, sillä minusta se on mainettaan parempi peli ja ehdottomasti sarjan ykkönen.
Uudet huulet
Mikä pelintekijöiltä jää kehityksessä tajuamatta, siihen osaavat fanit tarttuvat rakkaudella. Icewind Dale kakkoseen ei monta modia ole tullut, mutta yksi niistä on sitäkin hienompi. Peli ei oikeastaan tarvitse mitään muuta lisäystä kuin Baldur’s Gate -tyylisiä NPC-hahmoja, ja niitä tarjoaa modi nimeltä NPC Project.
Taiteilijanimellä Domi tunnettu modintekijä on luonut yhteensä kymmenen erilaista hahmoa talvipäiviä piristämään. Hahmot ovat hyvin kirjoitettuja, sillä tekijä on Baldur’s Gatensa pelannut ja vaikutteet näkyvät selvästi. Matkia saa, jos tekee sen hyvin ja alkuperäistä kunnioittaen.
Hahmoissa on kivasti vaihtelua, hahmoluokat ovat monipuolisesti edustettuina, ja hyvä ja paha on balanssissa. Kavereille on kirjoitettu runsaasti dialogia, joka pituudeltaan vaihtelee lyhyistä tapahtumien kommentoinneista aina pidempiin pohdiskeluihin ja keskusteluihin. Tyypit aukovat suutaan vähän väliä ja humoristiset dialogituokiot tuovat mättämisen väliin lämmintä tunnelmaa.
Kumppanit ovat varsinaisia persoonallisuuksia ja näkemyksiltään erilaiset henkilöt aiheuttavat ryhmässä sanaharkkaa, jota on hauska seurata. Mieleen jäivät erityisesti rääväsuinen, mutta viisas isähahmo Nord ja suorastaan ärsyttävä, kirjakieltä puhuva näsäviisas haltiadruidi Diriel.
Baldur’s Gate 2:sta tuttuja romanssejakin on mukana. Ainakin viiden hahmon kanssa voi viritellä flirttiä, joka parhaassa tapauksessa kehittyy pelin aikana jopa roihuavaksi rakkaudeksi. Päähahmoni sydämen sulatti pienikokoinen velho Peony hoivaamisellaan ja yleisellä sympaattisuudellaan. Päähahmosta voi kiinnostua kerralla useampi hahmo, ja kun kilpakosijat eivät luonnollisesti toisistaan hirveästi pidä, kolmiodraamaakin on tarjolla. Yksi hahmoista voi ihastua kumpaankin sukupuoleen, joten romanssirintamalla on tarpeeksi monipuolista tarjontaa.
Itsetehdyn ääninäyttelyn taso on riittävän hyvä. Lehmänhenkäysluokan ylilyöntejä ei ole, vaan äänet on tehty tosissaan. Jotkut hahmot tosin supattelevat liian hiljaa, mutta toisaalta esimerkiksi ritari Nord karjuu jatkuvasti, joten äänenvoimakkuutta voi joutua näpräämään vähän väliä.
NPC Project on paras päivitys, mitä Icewind Dale -sarjan peleille on koskaan tehty. Se on se toivottu lämmin henkäys talvisäässä. Aina puhutaan siitä, miten kaikki mahdolliset modit antavat hyvän syyn aloittaa peli uudelleen, mutta NPC Project tekee sen satavarmasti. Karkkigrafiikat ja Adidas-haarniskat hobiteille voivat olla kivoja lisiä, mutta kuinka usein amatöörimodit täsmäparantavat laadukkaasti pelin sisällöllisen puutteen kuten NPC Project tekee?
Ultima Thule
Laajakuvapelaaminen sujuu jo tutulla, kaikkien Infinity-pelien yhteisellä Widescreen-modilla. Toinen asentamisen arvoinen säätömodi on IWD2 Tweak Pack, joka lisää joitakin käteviä juttuja, kuten mahdollisuuden ostaa isompia määriä ammuksia kerralla ja pinota suuremman määrän samanlaisia pikkutavaroita kasaan inventaariossa. Osa Tweak Packin tarjoamista lisäyksistä keikkuu huijaamisen ja kätevän helpottamisen rajamaastossa, joten on hyvä, että niitä voi asentaa yhden kerrallaan. Peli pitää myös päivittää viimeisimpään versioon ennen modien asentamista.
Ja sitten vain hankeen tarpomaan!
- NPC Project: www.gibberlings3.net/iwd2npc
- Widescreen-modi: gibberlings3.net/widescreen
- IWD2 Tweak Pack: www.gibberlings3.net/iwd2tweak
Jäätuulen laaksossa on kaikkea muuta paitsi suuria persoonallisuuksia...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden tammikuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 3.2.2010.
www.zelda.com/spirittracks
- Juna kulkee vaan
- On elämä kuin juna vaan
- Se aina jatkaa kulkuaan
- Jos tunnelissa on se pitkään, kaipaa aurinkoon
Kun ensi kertaa kuulin DS:n Zeldan vaihtavan purjehtimisen ja suhteellisen vapaan tutkimusmatkailun raiteilla kulkeviksi höyryvetureiksi, olin pettynyt. Voiko idea toimia muualla kuin junahullussa Japanissa?
Voi toki.
Pikajuna Hyruleen
Vuosisata on kulunut Phantom Hourglassin tapahtumista. Uusi ja uljas Hyrulen kuningaskunta on perustettu, ja demonikuningas Malladuksen kahlitsevaa henkirataa käytetään höyryveturien raideverkostona. Hyrulen paha kansleri haluaakin vapauttaa Malladuksen, joten hän hävittää henkiradat, pirstoo Henkien tornin ja kaappaa prinsessa Zeldan ruumiin Malladuksen hengen käyttöön. Linkin ja henkimuodossa leijailevan Zeldan täytyy palauttaa asiat järjestykseen vierailemalla Hyrulen kolkissa sijaitsevissa temppeleissä.
Linkillä on alusta asti käytössään oma junansa, jolla kiskoyhteys kerrallaan avautuvia henkiratoja pääsee ajelemaan. Aluksi junailu tuntui armottoman rajoitetulta Wind Wakerin ja Phantom Hourglassin purjehdukseen verrattuna, mutta raideyhteyksien avautuessa aloin nähdä valoa tunnelin päässä. Sivuhommana veturikuski voi kuljettaa matkustajia tai tavaraa. Palkkioksi aukeaa uusia henkiratoja ja tarveaineita junan osien päivittelyyn. Armottoman addiktiivista siis.
Junasta jalkautuessa touhu on tuttua kaikille sarjaa ennen pelanneille. Kaupungeissa vieraillaan, luolastoja kolutaan ja ökkömönkiäisiä pistetään turpaan mitä kummallisimmilla vempeleillä. Kaikki Phantom Hourglassista tutut DS:n erikoisominaisuuksia hyödyntäneet temput ovat mukana. Kosketusnäytöllä liikutaan ja huidotaan, kartalle voi tehdä muistiinpanoja ja välillä puhistaan mikkiin esimerkiksi tuulenpyörteiden luomiseksi. Tavaroista omaksi suosikikseni nousi ruoska, joka pulmien ohella toimi taisteluissa miekan kaverina loistavasti.
Ei enää satuprinsessa
Vaikka Zelda-sarja onkin legenda, jäi Phantom Hourglassista parhaiten mieleen vain legendaarisen turhauttava keskusluolasto. Merikuninkaan temppelissä olivat rasitteena niin aikaraja kuin kuolemattomat viholliset, mutta paikka täytyi silti koluta jokaisella visiitillä kaikkien jo käytyjen alueiden läpi ennen uusiin kerroksiin pääsemistä.
Spirit Tracksin Henkien torni toimii Merikuninkaan temppeliä vastaavana keskusluolastona, mutta Nintendolla on kuunneltu palautetta. Kun pelaaja saa tornin paloja takaisin paikalleen, pääsee rappusten kautta kätevästi saman tien uusille alueille, eikä ahdistavasta aikarajasta ole tietoakaan. Vanhat virheet on korjattu jopa niin hyvin, että tornista löytyvät mielenkiintoisimmat ja kekseliäimmät puzzlet. Suurin osa niistä hyödyntää henki-Zeldan taitoa vallata tornia vartioivien aaveritarien haarniskat. Hento neitonen pystyy kookkaan ritarin ruumiissa auttamaan Linkiä pulmissa ja taistelussa, eikä vain odota pelin lopussa pelastajaansa.
Ei Spirit Tracks aivan ongelmaton ole. Junalla matkustaminen on aivan yhtä verkkaista puuhaa kuin purjehdus aikoinaan. Joskus jopa hitaampaa, sillä raiteilla täytyy varoa demonisia kamikaze-junia, koska törmäys aiheuttaa välittömän Game Overin. Lisäksi peliä on vaikea suositella matkapelaamiseksi. Vaikka kehtaisi jutella DS:n mikkiin pelin niin vaatiessa, oli minulla hankaluuksia puhalluskohdissa, sillä peli luuli linja-auton ilmastointia puhallukseksi.
Pienestä napinasta huolimatta Spirit Tracks on ensiluokkainen Zelda-elämys, sillä tunnelma on hieno. Päätarinassa riittää tekemistä ja sivutehtäviä löytyy vaikka kuinka paljon. Yllätyksekseni junailu on paitsi mukavaa, myös mielikuvituksellista, sillä en odottanut pääseväni vedenalaisilla kiskoilla mustekalajahtiin.
