Pyramidit murenevat ja aurinko sammuu, mutta UFO: Enemy Unknown (aka X-COM: UFO Defense) porskuttaa. Jostain syystä sen magia on vahva, eikä reseptiä saada toistettua.
UFO: Enemy Unknown (Pelit 4/1994, 94 pistettä), yksi maailman parhaista videopeleistä, on vuoropohjainen, taktisen ja strategisen tason ihmiskunta vastaan alienit -vääntö.
Vuoden 2007 kesällä ilmestynyt UFO: Extraterrestrials (Pelit 6/2007, 88 pistettä) oli hyvä, suorastaan paras korvike X-COM:ille. Se olisi voinut olla enemmänkin, mutta pelistä näki, kuinka korkealentoiset suunnitelmat yhtäkkiä hyllytettiin ja peli hakattiin vauhdilla minimijulkaisukuntoon.
Pelissä piti esimerkiksi olla sankarjoukko CAF:in lisäksi armeija ja poliisit mukana alieneiden vastaisessa rintamassa. Nyt niistä todistavat vain kenttien tyhjät poliisiasemat ja sotilastukikohdat.
Suopean arvosteluni lopussa viittasin modiprojekteihin luvaten palata joskus asiaan. Se viivähti, kun ilmaan lehahti sankka parvi modeja, enemmän ja yleensä vähemmän keskenään yhteensopivia.
Kaikki maailman modit, yhdistykää!
Vuosi on kulunut ja savu laskeutunut. Pikkumodit ovat yhdistyneet suuren johtaja Bmanin lempeässä ohjauksessa ja oppipoika Coastyn tekemässä loppubugien liiskauksessa. Bman’s Ease of Use Mod 4.07 (fixed by Coasty) on helposti asennettava pakettiratkaisu, joka muuttaa UFOa reippaasti parempaan suuntaan.
Asennus on helppoa: Ensin ET päivitetään kahdella virallisella päivityksellä. Sitten sekä Bman_UFO_Mod_v4.07_Easy.zip että Bman_UFO_Mod_Multimedia_Pack_4.02.zip puretaan pelin DATA-kansioon. Jos haluaa käyttää TrueSight-modia, kannattaa asentaa Bmanin Bman_UFO_Mod_True_Night_Mod_Optimized_EXE_4.00.zip, joka estää PC:n vajoamisen polvilleen.
Älyä, aseita ja vanhoja ystäviä
Ensin huonot uutiset. Extraterrestrials tapahtuu edelleen planeetta Esperanzalla, kenttiä ei luoda satunnaisesti eikä ympäristötuho ole Apocalypsen tai Silent Stormin tasoa.
Ja sitten namulistaan. Modissa on niin valtava määrä hyviä muutoksia ja xcomistuksia esimerkiksi käyttöliittymän toiminnassa ja yleensä pelin tasapainotuksessa, että keskityn vain näkyvimpiin muutoksiin.
Kuten uusiin aseisiin! Bmanin modi lisää peliin niitä ja paljon, muun muassa ne kaivatut liikkeestä aktivoituvat kranaatit ja räjähteet. Legendaarista Blaster Launcheria ei näytä olevan, ehkäpä waypointien mukaan ohjautuva ammus oli mahdoton toteuttaa. Klassisista X-COM-vehkeistä lentoreppu suorittaa tervetulleen paluun, ja UFOista saattaa löytyä tosi käyttökelpoisia uniikkeja muukalaislaitteita.
Jotta lisäaseista olisi iloa, täytyy saada uutta ammuttavaa. Ja kenkä sieltä tuleekaan, itsensä X-COMin muukalaiset! Ikävä kyllä graafinen toteutus on tehty vain suurentamalla alkuperäiset spritet, mutta X-COMin ötiäiset täyttävät tarkoituksensa, vaikka ovatkin ihan oikeita suttuprötöjä. Chryssalidit muuttavat sotilaat uusiksi chryssalideiksi, discit lanaavat kuollessaan melkein korttelin, mutonit ottavat osumaa ja nauravat. Lisäksi Doom II:n kameoroolia heittävä wanha tuttu on tosi ikävä uutinen.
Vaikka avuttomien maalitaulujen ampuminen on nykypelaamista parhaimmillaan, Bman jakaa aivoja kauhalla. Hirviöt osaavat paiskia kranaatteja ja vetäytyä, mutta onneksi avuttomat siviilit älyävät häipyä vaaran tieltä.
Jännitys nousee, kun muukalaisten tulituksessa sortuva soturi ei enää vain haavoitu, vaan kymmenien taistelujen sankari heittää herkästi veivinsä. Tätä tasapainottamaan sotilaiden tasonnousua voi nopeuttaa ja tietysti uusia saa palkata koska tahansa. Raha on pienempi ongelma kuin aikaisemmin, koska itse valmistamaansa rojua voi nyt myydä ja hyvällä katteella. Alieneistakin saa tapporahaa.
Mitaleja kaikille
Parin viikon pelailun jälkeen taputin pikku käsiäni ihan innoissani: modattu UFO ei maistu enää korvikkeelta, vaan tavoittaa jo oikeasti jotain kantaisänsä magiasta.
Kiitos Bmanin ja muiden modaajien, UFO: Extraterrestrials nousee kevyesti yli 90 pisteen peliksi ja UFO: Enemy Unknown -pelin oikeaksi kruununprinssiksi.
Tällä pärjää, vaikka Firaxiksen mahdollinen uusversio olisikin pettymys. Hienoa!
-
Bman_UFO_Mod_v4.07_Easy.zip
-
Bman_UFO_Mod_Multimedia_Pack_4.02.zip
-
Bman_UFO_Mod_True_Night_Mod_Optimized_EXE_4.00.zip
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 1.10.2008.
Minulla ja simulaattoripeleillä on viha–rakkaus-suhde. Minä rakastan niitä ja ne vihaavat minua.
Ne eivät etsineet minua käsiinsä eivätkä maanitelleet mukaansa hunajalla ja katteettomilla lupauksilla. Kukaan ei houkutellut tai suostutellut minua. Kaivoin itse jokaisen kiven ja kannonkolon, kunnes löysin jotain, mikä muistutti etsimääni edes etäisesti ja pintapuolisesti. Ensimmäisen tilaisuuden tullen takerruin kiinni kuin orava umpijäiseen käpyyn ja mitä kovemmin minua potkittiin, mätkittiin ja höykytettiin, sitä päättäväisemmin roikuin mukana. Nyt en enää irti pääsekään. Nimeni on Antti. Olen simulaattoristi.
Outoja lintuja, kaloja ja koppakuoriaisiakin
Simulaattorit ovat vähintään omituinen peligenre, monet niistä venyttävät pelin määritelmänkin lähes katkeamispisteeseen. Orjallinen ja tuhoon tuomittu pyrkimys todellisuuden mallintamiseen kahlitsee pelisuunnittelijan mielikuvitusta, ja lopputulos on tuomittu olemaan korkeintaan huono kopio esikuvasta. Simulaattorin hyvyys on vieläpä tyypillisesti suoraan verrannollinen vaikeuteen ja monimutkaisuuteen, tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Paatuneet simulaattoristit eivät kuitenkaan haasteita kavahda. Tuhatsivuinen manuaali ja miljoona erilaista tapaa kuolla typerään mokaan ovat heille vain mahdollisuus kokea mahtavia onnistumisen elämyksiä sillä sadannella yrityksellä, kun kone viimein nytkähtää metrin eteenpäin ennen täystuhoa.
Vaikka simulaattoripelit on tuomittu jo etukäteen epäonnistumaan todellisuuden mallintamisessa ilman realistista mahdollisuuttakaan päästä edes lähelle tavoitettaan, on niidenkin olemassaololle oikeutus. Ihmiset ovat valmiita uhraamaan vuosia elämästään (jonkinlaisella todennäköisyydellä jopa kaikki jäljellä olevat) tai maksamaan viisinumeroisia summia päästäkseen modernin hävittäjän ohjaimiin. Tankin puikkoihin pääsyyn on nykyään melkein jokaisella kohtuulliset mahdollisuudet, mutta sukellusveneen kapteenin vakansseja on aika rajoitettu määrä maailmanlaajuisesti. Osanottoni sveitsiläisille.
Joskus todellisuus on peliä ihmeellisempää. Erilaisten toinen toistaan mielenkiintoisempien härvelien ohjastaminen on niin kiehtovaa, että monet pelaajat suorastaan janosivat päästä simulaattoripelin ohjaimiin jo ennen kuin yksikään pelisuunnittelija ehti omia ideaa. Epätoivoiset simulaattoristit ovat valmiita mittaviin uhrauksiin päästäkseen kokemaan edes pienen maistiaisen siitä, miltä oikean vekottimen ohjastaminen voisi ehkä tuntua. Erikoisesta lähtöasetelmasta johtuu nykyäänkin vallitseva omalaatuinen suhde simulaattorien tekijöiden ja pelaajien välillä: pelaajien mielestä simulaattorien tekeminen niitä janoaville on pyhä kunnia-asia, johon liittyy paljon voimakkaita tunteita. Tehtävään tarttuvat pelinkehittäjät saavat palkinnoksi pienen, mutta fanaattisen joukon kannustajia, jotka aukovat paljon herkemmin päätään kuin lompakkoaan.
Mistä tullaan
Olen ollut kiinnostunut lentokoneista niin kauan kuin jaksan muistaa, yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani liittyy siihen, kun heitin pienen liidokin rapaojaan. Eikä ole meininki paljon muuttunut vuosien varrella. Jossain vaiheessa 80-lukua eli tietokoneen iässä noin miljardi vuotta sitten huomasin, että tietokoneellakin voi pelata lentopelejä. Siihen aikaan ilotikku oli yhtä oleellinen osa pelinautintoa kuin -mäkikin, joten realistinen peliohjain tuli vakiovarusteena. Mikään muu ei sitten realistista ollutkaan.
Ace, Ace II, Strike Force Harrier, Top Gun, Blue Max ja liuta muita lentopelejä sai antaa siivet unelmille aikana, jolloin mielikuvitus oli vielä henkistä ikää vastaavalla tasolla. Mielikuvitusta totisesti tarvittiinkin, sillä kaverien peesee-hirmuilla hieman myöhemmin testatut alkeelliset Flight Simulatorit, Falcon tai Battlehawks olivat nekin loppujen lopuksi aika vaatimattomia elämyksiä jopa nelivärinäytöllä. Kun lopulta pääsin melkein oman PC-koneen ohjaimissa Red Baronin, SWOTLin, Falcon 3.0:n, Tornadon ja Gunship 2000:n kimppuun, ei minua saanut koneesta irti enää rautakangellakaan.
90-luvun simulaattorien kultakausi oli omalla tavallaan lohdullista aikaa nuorelle miehelle, jolle oli jo pitkään ollut harvinaisen selvää, että asiaa oikean hävittäjän ohjaamoon ei olisi. Kohtalo antoi sentään mahdollisuuden tasoittaa tilejä onnekkaampien kanssa ilmatorjuntajoukkojen kautta, mutta paukkupanoksista oli yhtä vähän iloa kuin leukalaukauksistakin. Air War -sarjasta, Jane’s -klassikoista ja Falcon 4:stä irtosikin sitten paljon enemmän riemua. European Air Warin ja Warbirdsin avulla pääsin myös kokeilemaan siipieni kantavuutta ihmispilottien seurassa ja vaikka Warbirdsiä maistoinkin vain ilmaisen kokeiluviikonlopun verran, jätti se silti lähtemättömän vaikutuksen.
Olegin vuonna nolla, modernin ajan aamunkoitossa ja vuonna kaksi eTIR tein anteeksiantamattoman rikoksen ja sorruin syöksykierresyntiin. Hämäräperäinen venäläisheppuli kaipasi betatestaajia erittäin mielenkiintoiselta kuulostavalle simulaattorille, jossa pääosassa oli itärintaman kauhu ja maatalouskoneiden ykkönen, Il-2 Sturmovik. Tein erehtymättömän vaistoni ansiosta välittömästi peliliikkeen ja jätin koko homman väliin, ihan puhtaasti laiskuuttani. Siitä hyvästä olkoon koneeni tunnus ruskea kakkonen tästä hetkestä iäisyyteen saakka, aamen.
Minne mennään
Nykyään simulaattoreita ei ehkä tule yhtä paljon kuin aiemmin, mutta laatu korvaa määrän moninkertaisesti. Illu, Falcon, Lock on ja Strike Fightersin perilliset takaavat vähintään kohtuullisen lentonautinnon käytännössä mille tahansa kalustolle toisesta maailmansodasta lähtien ja lupaavia uusia tulokkaitakin kehitetään parhaillaan. Ensimmäisen maailmansodan kohdalla on vielä aukko, mutta koska venäläiset ovat innostuneet aiheesta, näyttää tulevaisuus lupaavalta. Yllättävän verenjanottomuuden iskiessä on Flight Simulator X:n ja X-Plane 9:n ansiosta pulaa korkeintaan vapaa-ajasta.
Tulevaisuus näyttää oikeasti hyvältä. Kasvaneista tuotantokustannuksista huolimatta ainakin itärajan takana tuntuu vielä riittävän uskalikkoja, jotka syöksyvät tuulta päin ja markkinatalouden realiteetteja vastaan. Kotikoneet alkavat olla jo niin tehokkaita, että ammattikäyttöön tehdyistä simulaattoreista voidaan pienehköllä vaivalla muokata harrastuskäyttöön sopivia versioita ja päin vastoin, mikä saattaa lopulta jopa pelastaa koko peligenren.
Mikään ei kuitenkaan ole tärkeämpää kuin lauma sekopäisiä ihmisiä, joiden kanssa jakaa suurimmat riemun hetket ja katkerimmat epäonnistumiset. Simulaattoripelaajat, jotka jo luonnostaan suorastaan hakeutuvat haasteisiin suurella innolla, ovat mielenkiintoisinta peliseuraa, mitä kuvitella saattaa. Tappion kitkerästä Lasolistakin tulee herkullisinta viiniä, kun sitä maistelee aatelisten seurassa. Koneet käyntiin ja päin uusia haasteita. Niitä simulaattoripelit tarjoavat loputtomasti ja siksi en niistä luultavasti koskaan irti pääsekään.
