Ehkä minusta on tullut vanha, en enää innostu poke-jutuista.
Uusi joulu, uusi Pokémon: pitkään uusi poksu oli yksi pelivuoteni kohokohdista. Mutta vaikka Omega Ruby on taattua poksulaatua, en enää jaksa innostua. Ehkä syynä on, että muutamassa vuodessa olen pelannut vuosikymmenen edestä Pokémon-pelejä. Ehkä syynä on, että Omega Ruby ja kumppanipeli Alpha Sapphire ovat vuode 2003 Gameboy Advance -pelien uusversiot, ja minä kurja poksukoukussani pelasin Sapphiren läpi vasta alle pari vuotta sitten.
Oli syy mikä tahansa, on pyhä tehtäväni arvostettuna pelijournalistina antaa täysin objektiivinen arvio hyvin subjektiivisia kokemuksia ja tunteita tarjoavasta viihdetuotteesta! Eipä tirskuta siellä takarivissä.
Jotain vanhaa
Pokémonissa tehdään paljon asioita oikein. Vaikka seikkailukaava on aina tismalleen sama, on jokaisen pelin maailma ja omat hirviöt viehättävän erilaisia ja omaleimaisia. Jokainen pelialue on ottanut mallia jostain oikean maailman paikasta, niin nytkin. Omega Rubyn Hoenn-pelialue pohjautuu Japanin eteläisimpään pääsaareen Kyushuun. Luvassa on siis kosteaa toimintaa saaristossa.
Seikkailun kaava on tuttu: lapsi ei saa mitään aikaan elämällään, mutsi potkii pihalle, syrjäytynyt nuori usuttaa lemmikkinsä muiden eläinten kimppuun ja toivoo joskus pääsevänsä eläintaisteluiden hallitsevaksi mestariksi. Sen vuoksi pitää vangita vapaina ja onnellisina kirmaavat elukat ahtaisiin palloihin ja ankaran fyysisen koulutuksen kautta murtaa niiden mieli ja rakentaa voittamaton tappokoneiden kuusikko. Ainoastaan kirkkaat halinallegrafiikat yrittävät peittää julman totuuden alleen.
Ja mikäs siinä on peittäessä. Pokémon-pelien kaava on taatun toimivia, eiväthän ne vahingossa myy kuin kaupungin ainut kebabravintola lauantaiyönä. Tiimin kasaaminen ja hiominen toimii, taistelut koukuttavat ja keräilyhimo on valtava. Vastaan vaappuvat pokémonitkin ovat tuttuja kolmesta ensimmäisestä sukupolvesta, mitä nyt loppupelissä on mahdollista napata kaikkea mahdollista lukuisista myöhempien pelien legendaarisista lähtien.
Mutta vanha valitusvirsi kuuluu, että miksi himskatissa päätarinan täytyy olla niin läpikäveltävän helppo? Ja miksi ihmeessä kaikki asiat pitää selittää juurta jaksaen? Valtaosa poksupelaajista on muksuja, mutta mitä sitten? Minecraft on törkeän suosittu lasten keskuudessa, mutta miksi useampi pelintekijä ei kopioi Minecraftista sitä yksinkertaista viisautta, että peliä ei tarvitse selittää puhki jotta pelaaja, ikään katsomatta, voisi nauttia siitä?
Kiukkua lisää Pokémon-sarjan käsittämätön tapa kohdella uudistuksia. Aina, kun vuosipäivitys tekee jotain uutta, hylätään idea seuraavana vuonna toisen uudistuksen tieltä. Viime vuoden X:ssä ja Y:ssä sai ensi kertaa vaatettaa oman hulttiokakaransa, mutta nyt pitää tyytyä tylsään standardimuksuun. Sen sijaan nyt voit, rumpujen pärinää, vaatettaa Pikachusi!
Joten mitä jää käteen? Muutama uusi päheä Mega-muoto vanhoille poksuille ja paranneltu versio vanhasta, mutta ei niin klassisesta Pokémon-pelistä. Pari vuotta sitten se olisi todennäköisesti riittänyt minulle, vaan ei enää.
Jos et ole täyttänyt itseäsi poksuilla kuten minä, on Omega Ruby varma vaihtoehto. Onko se parempi kuin viime vuoden oikeasti uusi Pokémon-peli riippuu siitä, omaatko nostalgiahöyryisiä muistoja alkuperäisestä.
Ensi vuonna, kun Pokémon Z julkaistaan, taidan jättää pelin suosiolla kaupan hyllylle ja arvosteluvastuun jollekin muulle (turha toivo, toim. huom.). Tai ehkä en, sillä sanoin itselleni samaa Omega Rubysta ja Alpha Sapphiresta koko vuoden ajan.
Pokémon Omega Ruby
Arvosteltu: 3DS
Game Freak/The Pokémon Company/Nintendo
Versio: Myynti
Moninpeli: Pokémoneja voi taisteluttaa muiden pelaajien hirviöitä vastaan.
Ikäraja: 7
Uusio-poksu on niin Pokémon kuin Pokémon voi olla. Minulle se on jo liian Pokémon. Sarjaan vähemmän kyllästyneille kuitenkin mainio pelivalinta.
77
