Onko taskussasi hirviö, sillä olet iloinen nähdessäsi minut? Pannaan pokematsi pystyyn. On pakko kerätä ne kaikki!
Kauan olen kouluttanut hirviöitäni. Olen taistellut liigamestaruuksista, päihittänyt kaikki pahikset ja treenannut otukseni terävimpään kuntoonsa. Nyt viimein on aika lopullisen askeleen, aika megaevoluution.
Viisitoista vuotta sitten pelasin ensimmäistä Pokémon-peliäni. Mustavalkoiselle Gameboylle ilmestynyt Pokémon Blue koukutti pirusti, vaikka coolina yläasteen opiskelijana en olisi saanut moisesta kakaroiden touhusta innostua.
Pokémon HK:n sininen maistui hyvin, mutta sitten sarja jäi paitsioon. Seuraavan kerran tartuin poksuttelijoihin vasta vuosikymmentä myöhemmin, neljännen pokémon-sukupolven Diamondin myötä. Se oli sitten menoa. Sen jälkeen olen pelannut SoulSilverin, Sapphiren, FireRedin sekä White ykkösen ja kakkosen. Lähes kaikki hirviöt on kerätty, vain pari legendaarista puuttuu. Nekin vain siksi, ettei niitä pirulaisia saa itse peleistä.
Kun 3DS:n ensimmäiset Pokémon-pelit, X ja Y, julkistettiin vuoden alussa, olin innoissani. Poke kelpaa aina! Vaikka vasta olin saanut kahlattua massiivisen White 2:n edes suurin piirtein puhki, kaipasi digitaalinen kokoelmani jo kiivaasti täydennystä.
Samaa pashaa eri paketissa
Pokémon-pelien kaari on kehittynyt kovin vähäisesti. Alussa valitaan kolmesta harvinaisesta pokémonista yksi mukaan matkalle, mätkitään lähitienoon villieläimet kokemuspisteiden ja uusien tiimiläisten toivossa sekä usutetaan omat taistelukoneet alakoululaisten ja muiden vastaantulijoiden lemmikkien kimppuun. Tarinaa ei juuri ole, mikä on pieni pettymys ennätystarinallisen vitossukupolven jälkeen.
X ja Y tekevät kaikkensa puhaltaakseen vanhaan kaavaan uutta eloa. Uudistuksista näkyvin on päivitetty grafiikka. Ensimmäistä kertaa pääpeleissä taskuhirviöt esitetään kokonaan kolmiulotteisina, ja piru vie kun ne näyttävätkin hyviltä! Jopa niin hyviltä, että kun 3D-efektin kytkee päälle, ruudunpäivitys takkuaa selvästi. Taisteluiden ulkopuolella 3D:tä ei edes pysty käyttämään.
Pelimekaniikka on lähes muuttumatonta. Pelaaminen keskittyy vuoropohjaiseen taisteluun, joka perustuu pokémonien monipuoliseen liikevarastoon ja elementtityyppeihin. Taistelu on näennäisen yksinkertaista, mutta jos eri elementtityyppien keskinäisiin voimasuhteisiin ja hirviöidensä oikeaoppiseen kouluttamiseen jaksaa panostaa, paljastuu alta yllättävän monimutkainen ja -puolinen peli.
Ennestäänkin laajaan elementtitaulukkoon lisättiin elementti numero kahdeksantoista, kiitos keiju-poksujen. Keijut lisättiin vastavoimaksi moninpeliä pitkään dominoineille lohikäärmeille. Logiikka on selvä. Mikäpä muu ylimaskuliinista lohikäärmettä pelottaisi enemmän kuin ihkusöpö, pinkki hanipöö höttöntöö.
Uutta verta kaksintaistelukentälle
Uuden pokémonsukupolven ykkösjuttu on perinteisesti ollut uusi kasa kerättäviä ja koulutettavia taskuriiviöitä. X ja Y tekevät historiaa, sillä uusia öllejä on ennätysvähän, ”vain” 69 kappaletta. Se nostaa hirviöiden kokonaissaldon reiluun seitsemäänsataan.
Vajausta paikataan viilauksella pelitasapainoon. Kun pokémonit normaalisti käyvät läpi evoluution maksimissaan kaksi kertaa muuttaen joka kerta muotoaan ja kasvaen voimassa, esittelee X ja Y uuden megaevoluution.
Parikymmentä vanhaa poksusuosikkia Charizardista Mewtwohon ja Gyaradosista Garchompiin pystyvät nyt muuttumaan megamuotoonsa. Megaevoluution voi käynnistää vain taistelussa, vain yksi hirviö omasta tiimistä voi megaistua kerralla ja poksu käy läpi taistelun jälkeen megadevoluution palaten aiempaan muotoonsa.
Megaevoluutio on ideana hauska, mutta sen tasapainotus on jäänyt puolitiehen. Nyt kaikki ne kovimmat poksut saivat vielä lisää voimaa megaevoluution myötä, mikä tietää varmasti vain huonoa moninpelin jo valmiiksi rikkinäiselle tasapainolle. Silti en voi olla pitämättä megaevoluutiosta, sillä uudet megamuodot ovat nautittavan ylilyötyjä.
Vähemmän onnistuneita uudistuksia ovat pari uutta taistelutyyliä. Joukkotaisteluissa joutuu lähettämään poksunsa yksin viittä reilusti heikompaa vastaan, ja taivastaisteluihin voivat osallistua vain lentävät tai levitoivat pokémonit. Joukkotaisteluiden riippakivi on niiden tuskallisen pitkä kesto ja haasteettomuus, taivastaistelut taas ovat rajoitetumpia versioita normikohtaamisista. Ei jatkoon!
Treenaa sitä hauista
Megaevoluution ja grafiikan lisäksi uusinta uutta on pari pokémonien treenaamista helpottavaa minipeliä plus entistä kätevämmät nettiominaisuudet. Supertreeneissä omaa poksutinta treenataan futisstadionilla, jossa se saa väistellä ammuttuja palloja yrittäen itse osua liikkuviin maaleihin. Pokémon-Amiessa omaa legendojen tuhokonetta hellitään rapsuttamalla ja syöttämällä kakkuja. Pidin enemmän supertreenauksesta.
Puhtaan objektiivisesti mittaamalla pokémonien kutossukupolvi olisi selvästi paras peli sarjassa, sillä se on suurin kehitysaskel vuosiin. Mutta se on silti vain askel, ei harppaus. Itselläni alkaa taisteluväsymys näkyä ja taskuhirviöt puskea korvista, joten en pystynyt innostumaan Y:stä, kuten innostuin vuoden takaisesta White 2:sta.
Pokémon on edelleen Pokémon. Se on hauskaa ja koukuttavaa, mutta ajoittain puuduttavaa ja itseään toistavaa. Pääosin hauskuus on edelleen niskan päällä, mutta sen seitsemännen sukupolven, siellä jossain tulevaisuudessa, kannattaisi ravistella sarjan kaavoja kunnolla.
Jos et ole ennen kouluttanut pokémoneja tai sinulla on takana vuosien tauko, ei tätä parempaa Pokémon-peliä ole julkaistu. Jos taas olet inessä pokeskenessä kuten minä, kiirettä tutustua kutossukupolveen ei ole. Vuoden tai parin päästä julkaistaan kuitenkin taas paranneltu Pokémon Z, joten anna ähkyn laskea ja ruokahalun kasvaa rauhassa.
Juho Pokeman Penttilä
Käsikonsolin käsi kädessä
Pokémon ja Nintendon käsikonsolit ovat kulkeneet rinta rinnan alusta asti. Aina kun toinen on kehittynyt, on se hyödyttänyt toistakin, muutenkin kuin myyntimäärien osalta. Kun ilmestyy uusi Pokémon-pelikaksikko, joka esittelee uusia pokémoneja, lasketaan se uuden sukupolven aluksi. X ja Y ovat kuudennen pokémon-sukupolven ensimmäiset pelit.
Ensimmäisen sukupolven Pokémon-pelit, Red ja Blue, hyödynsivät Gameboyn mahdollisuutta linkittyä toiseen koneeseen erillisen kaapelin avulla. Vain osa taskuhirviöistä oli napattavissa kussakin pelissä. Kaikki sai kerättyä vain, jos kaverillakin oli peli ja vielä eri versio kuin itsellä. Linkittämismahdollisuus tiesi muikeita dollarilukuja Nintendon pankkitilille. Linkkikaapelin avulla pystyi paitsi vaihtamaan pokémoneja kaverille, myös taisteluttamaan omaa tiimiään kaveria vastaan.
Kun Nintendo julkaisi värillisen Gameboy Colorin, myös poksut alkoivat loistaa sateenkaaren väreissä. Toisen sukupolven pokémonien, Gold ja Silver, tekninen kehitys jäi väripalettiin, mutta pelimekaniikka jalostui lähes nykyiselleen. Kun ensimmäisissä peleissä pokémonit olivat vain yhtä elementtityyppiä, saattoivat ne Colorilla olla kahta tyyppiä yhtä aikaa, mikä monimutkaisti taistelutaktiikoita. Peliin myös lisättiin teräs- ja pimeyselementtityypit tasoittamaan psyykkisten pokémonien ylivaltaa. X ja Y ovat ensimmäinen kerta sitten toisen sukupolven, kun Pokémoniin on lisätty uusi elementti.
Koska Gameboy Advance oli käytännössä vain tehokkaampi Gameboy Color, olivat myös kolmannen sukupolven Ruby ja Sapphire tekniikaltaan käytännössä vain nätimmät versiot toisesta sukupolvesta. Pelimekaniikassa esiteltiin ensi kertaa poksujen luonteet, jotka määräsivät hirviön kehittymismahdollisuudet sekä jokaiselle poksuttajalle luontaiset kyvyt, jotka aktivoituvat automaattisesti.
Samalle koneelle julkaistut, ensimmäisen sukupolven pelien uusintaversiot FireRed ja LeafGreen sisälsivät linkkikaapeliliitäntään sopivat lisälaitteet, jotka mahdollistivat langattoman kommunikaation Gameboy Advanced -laitteiden välillä.
Tosissaan langaton ilo pääsi valloillleen neljännessä sukupolvessa, kun DS:llä pääsi verkkoon ilman lisälaitteita. Diamond ja Pearl sisälsivät myös ensi kertaa mahdollisuuden yhdistää käsikonsoli nettiin ja vaihtaa tai taisteluttaa pokémoneja toisella puolen maailmaa asuvien ihmisten kanssa. Pelimekaniikan ykkösuudistus oli liikkeiden jakaminen liikekohtaisesti fyysisiin ja erikoisiskuihin, kun ennen se määrittyi suoraan liikkeen elementistä.
Viides sukupolvi starttasi myös DS:llä, joten se keskittyi vain viilaamaan netti- ja lähiverkkopeliä entistä sujuvammaksi. X ja Y jatkavat Blackin ja Whiten jalanjäljissä tehden kommunikaatiosta vielä sujuvampaa, kiitos 3DS:n parempien verkko-ominaisuuksien. Nykyään harvinaisen pokémonin hankkiminen on niin helppoa, etteivät muksut viisitoista vuotta sitten osanneet edes haaveilla samasta. Jos olet langattoman verkon alueella, onnistuu vaihtaminen ja taisteluttaminen parissa sekunnissa.
Vielä kun Nintendon isot koneet saisivat oman osansa pokémon-rakkautta. Pikku pokémonien puhkumana Wii U:n laivakin saisi tuulta purjeisiinsa.
86
