Quantum Break - Aikahyppy

Remedy laittaa toimintaseikkailun ja tv-sarjan pussauskoppiin. Lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Minut on ahdistettu nurkkaan. Sotilaat kiristävät saartorengasta ja tunnen, kuinka tarkka-ampujat kyttäväät virheliikettäni, kun suojaani viskataan kranaatti. Kokemuksistani kumpuava järjen ääni käskee minua kaivautumaan syvemmälle poterooni, mutta kieltäydyn tottelemasta.
 Aika hidastuu, kun singahdan vihollisteni kimppuun. Isken soltun tajuttomaksi, väistän tarkka-ampujien luodit ja teen haulikkomiehestä reikäjuustoa. Selkääni hiipinyt konepistoolimies luulee hetkensä koittaneen, mutta hänen sarjansa pysähtyy kuin seinään, kun heilautan kättäni.
Quantum Breakin päähenkilö Jack Joyce on aika veijari.


Särö ajassa

Viime vuonna 20 vuotta täyttänyt Remedy on Suomen pitkäikäisimpiä ja arvostetuimpia pelialan yrityksiä. Arvostus on ansaittu, sillä AAA-tuotantoihin erikoistuneen kehitystiimin ansioluetteloa komistavat sellaiset tekeleet kuin Death Rally, Max Payne ja Alan Wake. Remedy on tunnettu tarinankerronnastaan ja teknologiastaan. Max Paynen bullet time on jo käsite, Alan Wakessa pääosassa oli valon ja pimeyden välinen kamppailu, jonka tematiikka ulottui aina taisteluihin asti.
 Quantum Breakin sankari on Jack Joyce, Aasiasta Amerikkaan palannut monitoimimies, joka sotkeutuu tahtomattaan aikasoppaan. Joyce auttaa parasta ystäväänsä Paul Serenea aikamatkakokeessa, joka menee tietysti pieleen. Pian Jackin perässä on Monarch-korporaatio, jota johtaa hetkessä harmaantunut Serene. Kokeen seurauksena entiset ystävykset saavat aikavoimia, jotka Serene hallitsee Joycea suvereenimmin.
Quantum Breakin jippo on ajan hidastaminen ja kelaaminen. Joyce pystyy hidastamaan ja manipuloimaan aikaa, mistä on hyötyä sekä taisteluissa että pulmien ratkaisussa. Räiskintä tuo mieleen jossain määrin Maxin bullet time -tyylittelyn, mutta Joycen aikavoimat muuttavat taistelujen dynamiikkaa monipuolisempaan suuntaan.
Säikähdin, kun Joyce kyyristyi ensimmäisessä taistelussa automaattisesti suojan taakse. Onneksi Gears of War -fiilikset karisivat noin sekunnissa, kun sain käyttööni aikavoimat. Arsenaali on vaihteleva: Joyce voi hidastaa vihollisia ja kietoa heidät luoteja imevään aikakuplaan, käyttää kuplaa kilpenä tai tehdä sähäköitä väistöjä. Aikapommi räjäyttää riviviholliset taivaan tuuliin, aikaa hidastava syöksähdys sopii sekä hyökkäykseen että puolustukseen.
Quantum Breakin kontrollit ja ohjaustuntuma on hiottu oivallisiksi. Joyce juoksee, suojautuu, hyppii, väistelee ja ampuu jouhevasti. Taistelu on sopiva yhdistelmä liikettä, suojautumista ja aggressiivista rynnäköintiä. Pelkällä pyssyttelyllä pärjää jonkin aikaa, mutta mitä pidemmälle etenee ja mitä kireämmälle on ruuvannut vaikeustason, sitä enemmän aikavoimia on hyödynnettävä. Aikakatse, Quantum Breakin vastine Assassin’s Creedin kotkankatseelle, paljastaa viholliset ja ympäristön tärkeimmät kohteet hetkeksi, mutta vain silloin, kun Joyce on aloillaan. Aikakatseen päivitetty versio tosin aktivoituu myös muita voimia käyttämällä.

Aika ei paranna haavoja

Taistelutanner ottaa näkyvää osumaa kahakoiden aikana. Autot räjähtelevät, suojat pirstoutuvat ja sotilaat kiemurtelevat tuskissaan. Erilaisia paukkurautoja on riittävästi. Joyce kylvää tuhoa pistooleilla, konepistooleilla, haulikoilla ja rynnäkkökivääreillä. Hieman hölmösti patruunavarastot saa täydennettyä kerta toisensa jälkeen siellä täällä lojuvista varustekasoista.
Ympäristöistä löytyy paljon tavaraa, joka taustoittaa tarinaa. Lehtileikkeet, sähköpostit, graffitit ja ihmiset kertovat tapahtumista ja rakentavat viitekehystä. Materiaaliin kannattaa syventyä, sillä taustoituksen ansiosta maailmaan uppoutuu pintaa syvemmälle. Kenttiin on myös ujutettu Chronon-lähteitä, joilla päivitetään Joycen kykyjä. Päivitykset lisäävät muun muassa voimien tehoa, kestoa ja toimintasädettä. Ei kovin originellia, mutta toimivaa.
Monarch marssittaa Joycea vastaan parin prikaatin verran sotilaita. Tekoäly tekee parhaansa kampittaakseen sankaria: aggressiivisesti käyttäytyvät vastustajat eivät jää kykkimään aloilleen, vaan pyrkivät kiertämään Joycen selustaan. Poikkeuksen sääntöön tekevät tarkka-ampujat, jotka kiikaroivat Joycea etäämmältä. Paikoillaan jumittava sankari saa niskaansa myös vihollisten paiskomia kranaatteja.
Tavalliset sotilaat kellistyvät parilla naamalaukauksella, mutta kovimmat vihulaiset kestävät hurjasti kuritusta. Paksuun panssariin pukeutuneita mörssäreitä on turha tykittää etupuolelta. Isoimmissa kahakoissa on syytä olla tarkkana, sillä jotkut sotilaista ovat immuuneja Joycen aikavoimille. Lisäksi Monarch on pystyttänyt tietyille alueille torneja, jotka estävät voimien käytön. Hiippailu olisi näissä tilanteissa suoraviivaista hyökkäystä fiksumpi valinta. Valitettavasti en ole kovin fiksu.
Aikavoimia joutuu käyttämään myös kevyiden pulmien ratkaisemiseen. Romahtamassa olevan rakennelman luhistumista voi hidastaa juuri sen verran, että Joyce ehtii pomppia turvaan. Tasohyppely ei ole millintarkkaa, mutta harha-askel tarkoittaa yleensä kuolemaa. Onneksi loikintaa on annosteltu mukaan juuri sopiva määrä.

Peli tähditettiin nimimiehillä kuten The Wiren Lance Reddick ja Game of Thronesin Aidan Gillen.


Mies jonka ympäriltä tuolit viedään

Avoimen maailman seikkailut ovat muodissa, mutta Remedy keskittyy tarinavetoisiin yksinpeleihin. Quantum Break on ainutlaatuinen yhdistelmä peliä ja tv-sarjaa. Toimintaseikkailun neljä ensimmäistä lukua päättyvät parinkymmenen minuutin mittaisiin näyteltyihin tv-sarjamaisiin jaksoihin, jotka kuljettavat tarinaa. Näyttelijäkaarti on nimekästä: Shawn Ashmore, Aidan Gillen, Lance Reddick ja kumppanit ovat ammattilaisia, jotka hoitavat roolinsa varmoin ottein.
 Ensimmäinen jakso ei lupaa paljon. Toiminta on hidastempoista, ruudulla pyörii sivuhahmoja, joihin ei ole rakentunut minkäänlaista sidettä ja lähietäisyydeltä käsivaralta kuvatut toimintakohtaukset paljastavat budjetin rajallisuuden. Tahti kuitenkin paranee merkittävästi loppua kohti. Kerronta toimii yllättävänkin hyvin ja tarinaan imeytyy pikkuhiljaa. Mieleeni hiipii silti epäilys siitä, olisiko lopputulos ollut jopa parempi, jos tarina olisi jätetty soittamaan taustaviulua toiminnalle. Noin yleisesti ottaen käsikirjoitus voisi olla lihaisampi ja dialogi terävämpää.
Remedyn oma Northlight-pelimoottori toimii erinomaisesti tarinankerronnan välineenä. Realistisesti mallinnetut hahmot näyttävät esikuviltaan ja liikehtivät elävän näköisesti. Etenkin kasvoanimaatiot on toteutettu ensiluokkaisesti. Toisinaan raja näyteltyjen jaksojen ja pelimoottorilla toteutettujen kohtausten välillä hämärtyy. Yhtenäinen tyyli ja huoliteltu audiovisuaalinen ilme ovat Remedyn suuria vahvuuksia.
Joycen lisäksi ajoittain pääsee hyppäämään myös Serenen nahkoihin. Monarchin johtohahmo joutuu tekemään kiperiä päätöksiä, jotka peilaavat pahiksen sielunmaisemaa. Tarinan alkuvaiheissa Serenen on esimerkiksi päätettävä, vetääkö hän kovaa linjaa ja vaientaa silminnäkijän vai valjastaako hän silminnäkijän Joycea mustamaalaavan pr-kampanjan vetonaulaksi.
Haaraumissa tehtävät päätökset vaikuttavat jonkin verran tarinan kulkuun ja jaksojen sisältöön. Käyttääkö Serene voimiaan henkilökohtaisen edun tavoitteluun vai pyrkiikö hän toimillaan johonkin muuhun? Tarinan keskeisten hahmojen (Jack, Paul, William, Beth) välinen dynamiikka on kiinnostavaa ja seikkailu kulkee ajoittain odottamattomiin suuntiin.
Kaikki mysteerit eivät selviä edes tarinan läpäisyn jälkeen. Voiko aikaan ja tapahtumien kulkuun lopulta edes vaikuttaa vai onko kaikki jo ennalta määrättyä? Remedyn tiukka toimintapaketti syleilee myös filosofisia syvyyksiä.

Aikavoimat vääristävät hienosti äänimaisemaa ja maailmaa.


Nopea, nopea, hidas

Aika on sekä Joycen ystävä että vihollinen. Aikaa vastaan on turha taistella, koska se pirstoutuu, on epäjärjestyksessä ja häiriöiden sävyttämä. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekoittuvat, eikä mikään vaikuta olevan pysyvää. Ongelmia ilmentää stutter-ilmiö, jossa ihmiset ja esineet jähmettyvät paikoilleen. 
Kokonaisuus on tarkkaan mietitty ja rytmitys toimii mainiosti alusta loppuun. Quantum Break etenee putkessa, mutta kentät ovat niin hyvin suunniteltuja ja laajoja, että putki ei tunnu missään vaiheessa ahtaalta. Ympäristöt vaihtelevat mukavasti: ensin taistellaan parkkihallissa, sitten tutkitaan toimistotiloja, seikkaillaan avarissa ulkomaisemissa ja kuokkavieraillaan juhlissa. Northlight taipuu monipuoliseen ja näyttävään ulosantiin.
Huumoriakaan ei ole unohdettu. Aikahäiriöön jämähtänyt konttorirotta kompuroi papereidensa kanssa, Monarchin työntekijät ottavat selfieitä, televisiossa pyörii Night Springs. Alan Wake -viittauksia voi bongata sieltä sun täältä.
Quantum Break on Xbox Onen komeimpia pelejä. Sulava animaatio, messevät aikavoimat ja bullet time -henkiset tappohidastukset miellyttävät silmiä. Rakeinen filmikuva ei ehkä miellytä kaikkia, mutta mielestäni tyylikeino istuu kokonaisuuteen mainiosti. Jotkut tekstuurit olivat hieman suttuisia ja arvosteluversiossa esiintyi ajoittaista nykimistä, mutta töksähdykset eivät vaikuttaneet pelinautintoon. Remedy on julkaissut arvostelun kirjoittamisen jälkeen peliin ison grafiikkapäivityksen, jonka pitäisi parantaa suorituskykyä ja lyhentää latausaikoja.
 Äänimaisema on rakennettu taitavasti. Äänentaajuus vaihtelee sen mukaan, hidastuuko vai kiihtyykö aika, äänitehosteiden lisäksi muutokset kuuluvat myös musiikkiraidalla. Aikahäiriöiden vaikutus myös ääneen on hyvä ja looginen idea. Toiminnan hidastuminen ja nopeutuminen ennalta-arvaamattomasti kuuluu, kun stutterin yhtäkkiä loppuessa niskaansa saattaa saada joukoittain hetki sitten jähmettyneitä sotilaita.
 

Puhtaalla räiskimisellä ei pärjää vaan voimia on opittava hyödyntämään tilanteen mukaan.

Aika hyvä

Quantum Break ammentaa innoitusta tv-sarjoista. Pelikohtaukset ja näyttelijöillä filmatut pätkät nivoutuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa yhdistyy kaksi mediaa. Vaikka aikamatkustusscifitarina ei loista omaperäisyydellään, toiminta imaisee mukaansa ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Formaatti kasvukipuilee hieman, mutta Remedyn suoritukselle ja kunnianhimolle on nostettava hattua.
Tärkeimmät palaset ovat kohdallaan. Teknologia on hallussa, tarina toimii, taistelu on tyydyttävää ja seikkailu on rytmitetty mallikkaasti. Viihdyin toimintapaketin parissa niin hyvin, että läpäisyn jälkeen jäi nälkäinen olo. Tässäkö tämä jo oli, haluan lisää! Onneksi kymmentuntisella seikkailulla on rutkasti uudelleenpeluuarvoa. Erilaiset valinnat muovaavat tarinaa, keräiltävää riittää ja taisteluja voi lähestyä erilaisista kulmista. Aikavoimilla kikkailuun ei kyllästy.
Remedy on edelleen tae laadusta. Aavistuksen paremmalla käsikirjoituksella Quantum Break nousisi Max Paynen rinnalle, nyt jäädään ”vain” Alan Waken tasolle. Jack Joyce on ajaton sankari, jonka edesottamuksia seuraisi mielellään myös jatkossa.

Quantum Break 

Arvosteltu: Xbox One 
Saatavilla: PC 
Remedy/Microsoft 
Versio: arvostelu 
Moninpeli: Ei / 
Ikäraja: 18

86