On siis syksy,
kuljen Kirkkokujan pihaan,
tuuli ei tuule, mutta sade kyllä jaksaa,
sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa,
syksy – mitä voin antaa?
Sade piiskaa kivisiä katuja. Poika on eksyksissä. Hän katselee ympärilleen neuvottomana ja näkee hahmon sateessa. Se on tyttö, hänen ikäisensä! Ehkä hän osaisi auttaa! Poika yrittää kiinnittää tytön huomion, mutta tyttö jatkaa juoksemista. Eikä ihme, sillä tytön perässä rynnii kammottava otus, jonka pitkät raajat huojuvat iljetyksen askelten tahtiin. Tyttöä on autettava!
Rain on sympaattinen seikkailupeli, joka kulkee Flowerin, Journeyn ja The Unfinished Swanin viitoittamaa tietä. Viehättävät indie-julkaisut ovat jääneet syyttä PlayStationin mahtijulkaisujen varjoon. Toisinaan viestin välittämiseen ei tarvita karjuvia kenraaleja, suuria räjähdyksiä tai mahtipontisia taisteluja: sateessa erottuva pienen tytön hahmo voi viestiä enemmän kuin tuhat karjuttua sanaa.
Rainin päähenkilö on poika, joka muuttuu vahingossa näkymättömäksi. Hänen kotikaupunkiaan piiskaa armoton sade, joka on tuonut mukanaan kummalliset pedot. Sade on sekä ystävä että vihollinen. Poika muuttuu sateessa jälleen näkyväksi ja tuntee elävänsä, mutta samalla myös pedot pystyvät näkemään hänet. Kaduilla ei näy muita ihmisiä, vain pikku tyttö, joka muuttuu pojan lailla näkyväksi sateessa. Hänet täytyy tavoittaa!
Sateiset kadut
Rainin tarina on yksinkertaisuudessaan viehättävän vähäeleinen ja voimakas. Sateessa juokseva poika on kadottanut itsensä. Tullakseen kokonaiseksi hänen on löydettävä samassa tilanteessa oleva tyttö. Hirviöiden kansoittama kaupunki on hiljaisen uhkaava, mutta samalla kaunis paikka. Kaupungissa on jotain tuttua ja pelottavaa. Sen arkkitehtuuri kivisine katuineen ja kirkkoineen muistuttaa Pariisia ja Lontoota.
Kerronnassa ei käytetä ääninäyttelyä, sen sijaan pojan tarina avautuu ympäristöön kiinnitetyillä teksteillä. Ratkaisu on tyylikäs ja sangen omaperäinen. Rainissa ei ole mitään ylimääräistä: graafinen esitystapa on surullisen kaunis ja riisuttu. Pelimaailmaan on helppo uppoutua, kun tekstilaatikot eivät hypi keskelle ruutua eikä ratkaisuja ongelmiin väännetä rautalangasta. Jos johonkin pulmaan jumittuu pitkäksi aikaa, voi siihen toki pyytää vihjettä.
Pelimekaniikaltaan Rain on yhdistelmä tasohyppelyä, hiipimistä ja ongelmanratkaisua. Nimetön poika ei pysty taistelemaan petoja vastaan, mutta hän voi piiloutua menemällä pois sateesta. Katosten alla hiippaileva poika pystyy ohittamaan sateessa harhailevat hirviöt näppärästi. Näkymättömän pojan ohjastaminen ei ole ongelmatonta, sillä ei pelaajakaan ei näe näkymätöntä poikaa. Liikkuminen vaatii tilan hahmottamista ja jalanjälkien seuraamista.
Mitä pidemmälle seikkailu etenee, sitä haastavammiksi ja monipuolisemmiksi pulmat muuttuvat. Hirviöt liikkuvat enemmän ja muuttuvat suojaisissa paikoissa näkymättömiksi. Jos astuu huolimattomasti suureen lätäkköön, paljastuu helpommin. Toisaalta lammikoita voi käyttää myös harhautukseen, mutta mutaiset lammikot tahraavat pojan jalat, jolloin missään ei ole turvassa petojen katseilta.
Pelottavin osa Rainia on Tuntematon, pedoista suurin ja ilkein, joka jahtaa sinnikkäästi lapsia. Kun Tuntemattoman saa kintereilleen, on parempi juosta ja vauhdilla! Takaa-ajojaksot ovat kiperiä kohtauksia, joissa pojan paniikin voi tuntea. Onneksi pojan jalat kantavat häntä vauhdilla eteenpäin läpi kujien ja yli esteiden. Tarinan myöhemmissä vaiheissa sateen armoilla olevat lapset tekevät yhteistyötä. Poika ja tyttö muun muassa auttavat toisensa korkeammille tasoille ja avaavat portteja.
Mieleenpainuva kokemus
Seikkailun aikana käy läpi tunnetiloja, joita harvemmin kokee pelien yhteydessä. Levollisina hetkinä klassinen musiikki ja sateen kohina rauhoittavat mielen, pojan rytmikkäät askeleet säestävät seikkailua ja kiireetöntä tutkimista. Toisaalta Rain on pelottava ja surullinen. Tuntematon saattaa hyökätä lasten kimppuun milloin tahansa, hiljaisten sankarien elekieli sekä ilmeet huokuvat surullista epätietoisuutta.
Rainin rauhallinen äänimaailma, musiikit ja visuaalinen tyyli tukevat mainiosti toisiaan. Näyttävästi toteutettu sade, lasten sulava liikehdintä, kolkon kaunis ympäristö ja jännittävä tarina luovat kokonaisuuden, joka muistuttaa tasokasta animaatioelokuvaa. Rainin päähenkilöt ovat huomattavasti elävämpiä kuin miljoonabudjetilla tehtyjen megapelien muoviset sankarit. Lapsia vainoavien petojen suunnittelukin on onnistunutta. Otukset ovat muodoiltaan tuttuja ja eläinmäisiä, mutta kuitenkin tarpeeksi abstrakteja ja vieraita pelottaakseen.
Katkeransuloisen seikkailun teemat ja tapahtumat mietityttävät vielä pitkään tarinan läpäisyn jälkeen. Miksi lapset ovat näkymättömiä? Mitä kaupungille tapahtui? Mistä pedot tulivat? Kysymyksiin ei ole oikeita vastauksia, Rainin hienovarainen ilmaisu antaa pelaajan tehdä omat johtopäätöksensä.
Sade rauhoittaa ja jättää jälkeensä levollisen mielen.
Markus Lukkarinen
86
